Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Liisa Keltikangas-Järvinen: Kiintymysvanhemmuus viety Suomessa liian pitkälle
24.02.2017 |
-imetyksen jatkamisesta tai lopettamisesta ei hänen mielestään kuulu neuvotella lapsen kanssa. Sen asian päättää aikuinen.
-Se, että kielletään, on nimenomaan kasvatusta. Ei siinä lempeä ohjaus auta, viestin pitää olla selvä. Tälläkään ei ole mitään tekemistä alkuperäisen teorian kanssa. Arki menee monimutkaiseksi, jos lapsen kanssa ryhdytään analysoimaan asioita, koska niitä keskusteluja pitäisi käydä päivittäin kymmeniä.
Hän muistuttaa, että tämä tulee vastaan viimeistään koulussa.
– Opettaja ei enää lempeästi ohjaa, hän käskee. Se vaihe on sitten hyvin hankala, jos lapsi ei ole kotona oppinut käyttäytymään normien mukaan.
Kommentit (150)
Ja äidit imevät poikiaan kirjoitti:
Kiintymyssuhdetta on sitten luontevaa jatkaa opettamalla omille lapsilleen seksin saloja vanhempansa kanssa....
Tämä tuli tästä ihan ensimmäisenä mieleen.
Hyi.
Hyi inhottava otsikko!!! Miten voit edes ajatella tollasta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näin yläasteen opettajana olen kyllä uupunut näihin auktoriteetin kyseenalaistajiin. Olen siinä mielessä moderni opettaja, että ohjaan mieluummin kuin komennan ja käsken, mutta jos luokassa on (ja nykyään näitä on) yksikin kyseenalaistaja, ei siihen auta ohjaaminen, kun koko tunti menee pilalle näistä näsäviisaista kysymyksistä. Esim. kerron, että teemme ryhmätyötä, jolloin kyseenalaistaja julistaa, ettei halua tehdä sitä enkä voi pakottaa häntä siihen. Hän haluaa tehdä jotain muuta. Yleensä en ala vängätä vaan keksin jotain niin puuduttavaa ja tylsää hommaa, että kaveri tyytyy ryhmätyöhön mutta kyseenalaistaja ei kestä "olla väärässä" vaan jatkaa vänkäämistä tyyliin, miksi pitää olla hiljaa, miksi pitää tehdä juuri tästä aiheesta (vaikka aiheen olisikin saanut valita listalta), miksi me opiskelemme juuri tällaista, mitä hyötyä hänelle on tästä tulevaisuudessa jne. Ja näihin vastaaminen vie aikaa ja vie huomion pois itse aiheesta eivätkä ne heikommat ehdi oppia kaikkea hetkessä. Kyseenalaistajan ei useinkaan ole vaikea itse oppia asioita, joten hänen ymmärryksensä ei riitä siihen, että muut saattavat tarvita enemmän tukea ja apua opettajalta kuin hän. Hän on itsekeskeinen ja toimii vain itselleen parhaalla tavalla ja kotoa tulee parhaimmillaan kymmeniä viestejä opastamaan, miten juuri tätä herranterttua pitäisi kohdella. Tyypillisin vastaus vanhemmilta on tuo kyseenalaistamisen hienous. Lapsella on oikeus kuulla joka tunti, miksi hänen on nyt opiskeltava tätä juuri tällä metodilla. Viisi siitä, että se tekee oppitunneista erittäin raskaat.
Kyseenalaistaminen on ihan ok, kun sille on oikea hetki ja paikka. Joskus tunneilla on aikaa keskustella jonkun aiheen mielekkyydestä mutta turha vänkäys ja asioiden tahallinen vatvominen onkin sitten ihan toinen juttu. Miksi kotona ei voida opettaa, että koulussa totellaan opettajaa ja kotona pohditaan, voisiko asioita tehdä toisinkin ja sen jälkeen sovitaan opettajan kanssa aiheesta palaveri? Ai niin, tämähän veisi niiden herranterttujen vanhempien aikaa eivätkä he nyt sentään voi viettää päiviään koululla selittämässä lapselleen, miksi mitäkin ainetta on opittava juuri nyt ja tällä tavalla. Heillä kun on muutakin elämää.
En usko että olet opettaja, kun et nää eroa tunnin terrorisoinnin, näsäviisastelun ja kyseenalaistamisen välillä. Ääripääesimerkkinä hyväksikäyttötapauksissa olisi vain helvetin paljon parempi lapsen kehityksen kannalta, että hän osaa kyseenalaistaa opettajan käskyjä heti tilanteessa, eikä vain tottele ja sitten kerro äidille että näin kävi.
Suurimmalla osalla näistä kommentoijista ei ole hajuakaan kiintymyssuhdevanhemmuuden ideasta. Pääpointti on arvostaa ja kohdella lasta ihmisenä ja opettaa hänet toimimaan niin myös muita kohtaan. Kiintymyssuhdevanhemmuus ei tarkoita samaa kuin vapaa kasvatus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän perhepedin ihanuuden ajatuksena, mutta on lapselle todella haastavaa aloittaa päiväkodissa, kun nukkarissa ei olekaan oma äiti vieressä makaamassa. Lapsen omaksi parhaaksi siihen ilman äitiä nukkumiseen kannattaisi kyllä totutella.
t. LTO
En muuten kommenttisi perusteella usko hetkeäkään että olet.
Sama, koska meillä päikyssä pelkäsin ensin tätä, mutta hoitaja sanoi, että hyvin se tulee menemään, tuokaa vaan kotoa vanhemmantuoksuinen pehmolelu. Ja hyvin tosiaan meni, lapsi joka kotona nukahtaa vain jomman kumman vanhemman kainaloon nukkuu täysin ilman ongelmia päikyssä. Kuten myös yökyläillessä, jos se tähän liittyy mitenkään. Pienetkin lapset ovat fiksuja, ja hyvin ymmärtävät, että eri paikoissa on eri säännöt, ja ymmärtävät jopa mistä se johtuu
Heh, ymmärtävät jos vanhemmat ovat joskus vaivautuneet selittämään miksi eri paikoissa toimitaan niikuin toimitaan sen sijaan että vain lyödään ukaasit naaman eteen että tottele saatana äitiäsi.
Vierailija kirjoitti:
Näin yläasteen opettajana olen kyllä uupunut näihin auktoriteetin kyseenalaistajiin. Olen siinä mielessä moderni opettaja, että ohjaan mieluummin kuin komennan ja käsken, mutta jos luokassa on (ja nykyään näitä on) yksikin kyseenalaistaja, ei siihen auta ohjaaminen, kun koko tunti menee pilalle näistä näsäviisaista kysymyksistä. Esim. kerron, että teemme ryhmätyötä, jolloin kyseenalaistaja julistaa, ettei halua tehdä sitä enkä voi pakottaa häntä siihen. Hän haluaa tehdä jotain muuta. Yleensä en ala vängätä vaan keksin jotain niin puuduttavaa ja tylsää hommaa, että kaveri tyytyy ryhmätyöhön mutta kyseenalaistaja ei kestä "olla väärässä" vaan jatkaa vänkäämistä tyyliin, miksi pitää olla hiljaa, miksi pitää tehdä juuri tästä aiheesta (vaikka aiheen olisikin saanut valita listalta), miksi me opiskelemme juuri tällaista, mitä hyötyä hänelle on tästä tulevaisuudessa jne. Ja näihin vastaaminen vie aikaa ja vie huomion pois itse aiheesta eivätkä ne heikommat ehdi oppia kaikkea hetkessä. Kyseenalaistajan ei useinkaan ole vaikea itse oppia asioita, joten hänen ymmärryksensä ei riitä siihen, että muut saattavat tarvita enemmän tukea ja apua opettajalta kuin hän. Hän on itsekeskeinen ja toimii vain itselleen parhaalla tavalla ja kotoa tulee parhaimmillaan kymmeniä viestejä opastamaan, miten juuri tätä herranterttua pitäisi kohdella. Tyypillisin vastaus vanhemmilta on tuo kyseenalaistamisen hienous. Lapsella on oikeus kuulla joka tunti, miksi hänen on nyt opiskeltava tätä juuri tällä metodilla. Viisi siitä, että se tekee oppitunneista erittäin raskaat.
Kyseenalaistaminen on ihan ok, kun sille on oikea hetki ja paikka. Joskus tunneilla on aikaa keskustella jonkun aiheen mielekkyydestä mutta turha vänkäys ja asioiden tahallinen vatvominen onkin sitten ihan toinen juttu. Miksi kotona ei voida opettaa, että koulussa totellaan opettajaa ja kotona pohditaan, voisiko asioita tehdä toisinkin ja sen jälkeen sovitaan opettajan kanssa aiheesta palaveri? Ai niin, tämähän veisi niiden herranterttujen vanhempien aikaa eivätkä he nyt sentään voi viettää päiviään koululla selittämässä lapselleen, miksi mitäkin ainetta on opittava juuri nyt ja tällä tavalla. Heillä kun on muutakin elämää.
Näkisin, että tässä ovat vastakkain amerikkalaistyylinen keskusteleva koulutunti, jossa oppilaat ovat vahvasti mukana ja ovat yksilöinä. Ja sitten tämä meidän ehkä hieman sosialistinen koulukuntamme joka opettaa ryhmää ja massoja kokonaisuutena, ei niinkään yksilöinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suurimmalla osalla näistä kommentoijista ei ole hajuakaan kiintymyssuhdevanhemmuuden ideasta. Pääpointti on arvostaa ja kohdella lasta ihmisenä ja opettaa hänet toimimaan niin myös muita kohtaan. Kiintymyssuhdevanhemmuus ei tarkoita samaa kuin vapaa kasvatus.
Siitähän tässä juuri on kyse, että "kiintymyssuhdevanhemmuudella" oikeutetaan jos jonkinmoista toimintaa. Eräskin tv-ohjelmassa kiintymyssuhdevanhemmuuden nimiin vannova istutti lapsen yksin pöytään syömään, seurana pystyyn tuettu tabletti. Ei siinäkään tuntunut olevan kaikki ihan kohdallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin yläasteen opettajana olen kyllä uupunut näihin auktoriteetin kyseenalaistajiin. Olen siinä mielessä moderni opettaja, että ohjaan mieluummin kuin komennan ja käsken, mutta jos luokassa on (ja nykyään näitä on) yksikin kyseenalaistaja, ei siihen auta ohjaaminen, kun koko tunti menee pilalle näistä näsäviisaista kysymyksistä. Esim. kerron, että teemme ryhmätyötä, jolloin kyseenalaistaja julistaa, ettei halua tehdä sitä enkä voi pakottaa häntä siihen. Hän haluaa tehdä jotain muuta. Yleensä en ala vängätä vaan keksin jotain niin puuduttavaa ja tylsää hommaa, että kaveri tyytyy ryhmätyöhön mutta kyseenalaistaja ei kestä "olla väärässä" vaan jatkaa vänkäämistä tyyliin, miksi pitää olla hiljaa, miksi pitää tehdä juuri tästä aiheesta (vaikka aiheen olisikin saanut valita listalta), miksi me opiskelemme juuri tällaista, mitä hyötyä hänelle on tästä tulevaisuudessa jne. Ja näihin vastaaminen vie aikaa ja vie huomion pois itse aiheesta eivätkä ne heikommat ehdi oppia kaikkea hetkessä. Kyseenalaistajan ei useinkaan ole vaikea itse oppia asioita, joten hänen ymmärryksensä ei riitä siihen, että muut saattavat tarvita enemmän tukea ja apua opettajalta kuin hän. Hän on itsekeskeinen ja toimii vain itselleen parhaalla tavalla ja kotoa tulee parhaimmillaan kymmeniä viestejä opastamaan, miten juuri tätä herranterttua pitäisi kohdella. Tyypillisin vastaus vanhemmilta on tuo kyseenalaistamisen hienous. Lapsella on oikeus kuulla joka tunti, miksi hänen on nyt opiskeltava tätä juuri tällä metodilla. Viisi siitä, että se tekee oppitunneista erittäin raskaat.
Kyseenalaistaminen on ihan ok, kun sille on oikea hetki ja paikka. Joskus tunneilla on aikaa keskustella jonkun aiheen mielekkyydestä mutta turha vänkäys ja asioiden tahallinen vatvominen onkin sitten ihan toinen juttu. Miksi kotona ei voida opettaa, että koulussa totellaan opettajaa ja kotona pohditaan, voisiko asioita tehdä toisinkin ja sen jälkeen sovitaan opettajan kanssa aiheesta palaveri? Ai niin, tämähän veisi niiden herranterttujen vanhempien aikaa eivätkä he nyt sentään voi viettää päiviään koululla selittämässä lapselleen, miksi mitäkin ainetta on opittava juuri nyt ja tällä tavalla. Heillä kun on muutakin elämää.
Näkisin, että tässä ovat vastakkain amerikkalaistyylinen keskusteleva koulutunti, jossa oppilaat ovat vahvasti mukana ja ovat yksilöinä. Ja sitten tämä meidän ehkä hieman sosialistinen koulukuntamme joka opettaa ryhmää ja massoja kokonaisuutena, ei niinkään yksilöinä.
Tähän pitää vielä lisätä, että luulisin että Amerikassa kunnioitetaan opettajaa eri tavalla vaikka siellä opetetaankin olemaan kriittinen. Joku voisi tähän kommentoida, jos tietää heidän käytännöistään enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin yläasteen opettajana olen kyllä uupunut näihin auktoriteetin kyseenalaistajiin. Olen siinä mielessä moderni opettaja, että ohjaan mieluummin kuin komennan ja käsken, mutta jos luokassa on (ja nykyään näitä on) yksikin kyseenalaistaja, ei siihen auta ohjaaminen, kun koko tunti menee pilalle näistä näsäviisaista kysymyksistä. Esim. kerron, että teemme ryhmätyötä, jolloin kyseenalaistaja julistaa, ettei halua tehdä sitä enkä voi pakottaa häntä siihen. Hän haluaa tehdä jotain muuta. Yleensä en ala vängätä vaan keksin jotain niin puuduttavaa ja tylsää hommaa, että kaveri tyytyy ryhmätyöhön mutta kyseenalaistaja ei kestä "olla väärässä" vaan jatkaa vänkäämistä tyyliin, miksi pitää olla hiljaa, miksi pitää tehdä juuri tästä aiheesta (vaikka aiheen olisikin saanut valita listalta), miksi me opiskelemme juuri tällaista, mitä hyötyä hänelle on tästä tulevaisuudessa jne. Ja näihin vastaaminen vie aikaa ja vie huomion pois itse aiheesta eivätkä ne heikommat ehdi oppia kaikkea hetkessä. Kyseenalaistajan ei useinkaan ole vaikea itse oppia asioita, joten hänen ymmärryksensä ei riitä siihen, että muut saattavat tarvita enemmän tukea ja apua opettajalta kuin hän. Hän on itsekeskeinen ja toimii vain itselleen parhaalla tavalla ja kotoa tulee parhaimmillaan kymmeniä viestejä opastamaan, miten juuri tätä herranterttua pitäisi kohdella. Tyypillisin vastaus vanhemmilta on tuo kyseenalaistamisen hienous. Lapsella on oikeus kuulla joka tunti, miksi hänen on nyt opiskeltava tätä juuri tällä metodilla. Viisi siitä, että se tekee oppitunneista erittäin raskaat.
Kyseenalaistaminen on ihan ok, kun sille on oikea hetki ja paikka. Joskus tunneilla on aikaa keskustella jonkun aiheen mielekkyydestä mutta turha vänkäys ja asioiden tahallinen vatvominen onkin sitten ihan toinen juttu. Miksi kotona ei voida opettaa, että koulussa totellaan opettajaa ja kotona pohditaan, voisiko asioita tehdä toisinkin ja sen jälkeen sovitaan opettajan kanssa aiheesta palaveri? Ai niin, tämähän veisi niiden herranterttujen vanhempien aikaa eivätkä he nyt sentään voi viettää päiviään koululla selittämässä lapselleen, miksi mitäkin ainetta on opittava juuri nyt ja tällä tavalla. Heillä kun on muutakin elämää.
En usko että olet opettaja, kun et nää eroa tunnin terrorisoinnin, näsäviisastelun ja kyseenalaistamisen välillä. Ääripääesimerkkinä hyväksikäyttötapauksissa olisi vain helvetin paljon parempi lapsen kehityksen kannalta, että hän osaa kyseenalaistaa opettajan käskyjä heti tilanteessa, eikä vain tottele ja sitten kerro äidille että näin kävi.
Olen samaa mieltä. Tai et ole ainakaan kauhean hyvä opettaja jos lähdet tuollaiseen jokatuntiseen simputukseen ja perseilyyn mukaan. Ei asioiden perustelu tarkoita sitä että yläkoululaiselle pitää joka tunti selventää että tänäänkin on annettava muille työrauha.
Tosin, välillä oppilaat ihan aiheellisesti kysyvät miksi jotain asioita opiskellaan. Joskus on oikeasti ihan hedelmällistä pohtia, mitä näillä tiedoilla voisi tehdä elämässä. Se motivoi myös oppimaan. Toisaalta voit vastata myös että tällä saa isona naisia baarista tai että opetussuunnitelmassa sanotaan että tämä on opiskeltava, minä en ole sitä suunnitelmaa tehnyt mutta saan kenkää jos en sitä noudata. Kyllä opettajan pitää osata erottaa aito pohdinta ja kyseenalaistaminen ja murkkuikäisen vitkuttelut.
Mikä on kiintymysvanhempi. ?
Sanakin kuulostaa järjenvastaiselta. Onneksi ei tuollaisia höperöity kun mun lapset oli pieniä.
Luulen tarkoittavan jotain lässynlässynlää- meininkiä, jolla nykypennuista ei ikinä kasva oma-alotteisia aikuisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiintymysvanhemmuus ryhmän kuvauksessa lukee perhepeti, kantoliina/kantoreppu, kestovaipat, pottailu 1 kk ikäsestä ym. hifistely materiaa :D joilla ei oo MITÄÄN tekemistä sen itse ideologian kans. Vaan kaikessahan on kyse lopulta rahasta.
Kiintymysvanhemmuus ei ole tavaraa mitä omiataa,vaan eihän nää nykyajan äidin muusta tiesä ku tavaroista ja rahasta.
Se itse kasvatus jää jonku kantoliinan varjoon.
Meillä perhepeti ja kestovaipat,mutta esim. liinassa ei suostunut olemaan. Peloteltiin kätkyellä.
Refluksilapsi oli itkemättä vaan vaunuissa 2 h lenkeillä aamua iltaa. Laihuinhan minä siinä ja samalla tunsin huonoa omaatuntoa, kun joku sano sen olevan väärin lapsen kasvua ja kehitystä kohtaan.
Toiaaalta itku on se millä lapsi itseään ilmaisee. Rattaissa ei itkenyt, liinassa aina.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on kiintymysvanhempi. ?
Sanakin kuulostaa järjenvastaiselta. Onneksi ei tuollaisia höperöity kun mun lapset oli pieniä.
Luulen tarkoittavan jotain lässynlässynlää- meininkiä, jolla nykypennuista ei ikinä kasva oma-alotteisia aikuisia.
Kyllä höperöitiin, sille vain ei ollut nimeä eikä facebook-ryhmiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta miten se on mahdollista, että nämä kiintymysvanhemmat on 24/7 faceryhmissä vastailemassa, kyselemässä ja haukkumassa muita netin käytöstä? Imetysryhmässä haukkana haukkumassa miten yksi yö on liikaa vuoden ikäselle olla erossa ja hänen 8 v ei ole koskaan ollut yltä pois ja tiesi mihin ryhtyi, kun munasokunsa hedelmöitti.
Mistäkö tiedän? Siitä, että olen itsekin nettiriippuvainen ja jatkuvasti netissä roikun, mutta en kyllä istu esittämässä jotain parempaa mitä olen ja haukkumassa muita :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurimmalla osalla näistä kommentoijista ei ole hajuakaan kiintymyssuhdevanhemmuuden ideasta. Pääpointti on arvostaa ja kohdella lasta ihmisenä ja opettaa hänet toimimaan niin myös muita kohtaan. Kiintymyssuhdevanhemmuus ei tarkoita samaa kuin vapaa kasvatus.
Siitähän tässä juuri on kyse, että "kiintymyssuhdevanhemmuudella" oikeutetaan jos jonkinmoista toimintaa. Eräskin tv-ohjelmassa kiintymyssuhdevanhemmuuden nimiin vannova istutti lapsen yksin pöytään syömään, seurana pystyyn tuettu tabletti. Ei siinäkään tuntunut olevan kaikki ihan kohdallaan.
Höpön löpön. Eikä tuollainen "kaveri näki kerran telkkarissa niin kyllä se on silleen"-arumentointi riitä edes vauvapalstalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän perhepedin ihanuuden ajatuksena, mutta on lapselle todella haastavaa aloittaa päiväkodissa, kun nukkarissa ei olekaan oma äiti vieressä makaamassa. Lapsen omaksi parhaaksi siihen ilman äitiä nukkumiseen kannattaisi kyllä totutella.
t. LTO
Älä jaksa. Päiväkodissa tehdään lähes kaikki asiat erilailla, kun kotona. Normaali lapsi ymmärtää eron päiväkodin ja kodin välillä.
Vai pitääkö lasta seisottaa kuumissaan eteisessä vartin, että se osaa päiväkodissakin kärsivällisesti hikoilla toppahaalareissa ja odottaa viimeistäkin pukijaa? Laitetaanko lapset kotona näkymättömään jonoon odottamaan ruokaa, että päikyssäkin osaa. Laitetaan aina 15 min jälkeen siivoamaan leikkinsä, kun päiväkodissakin joutuu joka leikin jättämään kesken, kun alkaa joku muu tuokio/ ulkoilu/ ruokailu/ nukkuminen. Nukutetaan väkisin päiväunille, vaikka ei enää niitä tarvitse, kun päiväkoti? Miten opetan lapsen ylipäänsä etukäteen olemaan vanhemmistaan erossa 8h? Jätänkö synnäriltä asti lapsen itsekseen, että oppiipa varmuuden vuoksi olemaan niinku päiväkodissa kuuluu.
Omat lapset on nukkuneet vauvoina ja taaperoina perhepedissä. Eipä ole ollut päiväkodissa minkään asian kanssa ongelmaa. Hyvin ovat alusta asti ymmärtäneet, että siellä tehdään kaikki asiat eritavalla ja se on ihan ok.
Vierailija kirjoitti:
Mutta miten se on mahdollista, että nämä kiintymysvanhemmat on 24/7 faceryhmissä vastailemassa, kyselemässä ja haukkumassa muita netin käytöstä? Imetysryhmässä haukkana haukkumassa miten yksi yö on liikaa vuoden ikäselle olla erossa ja hänen 8 v ei ole koskaan ollut yltä pois ja tiesi mihin ryhtyi, kun munasokunsa hedelmöitti.
Mistäkö tiedän? Siitä, että olen itsekin nettiriippuvainen ja jatkuvasti netissä roikun, mutta en kyllä istu esittämässä jotain parempaa mitä olen ja haukkumassa muita :D
En minä ole, eikä ole moni muukaan äiti tai isä. Enkä myöskään hauku muita ihmisiä somessa enkä siviilissä vaikka lastani lapsentahtisesti kasvatankin. Nyt lapsi on päikkäreillä (VAUNUISSA! KIINTYMYSSUHDE KATKEAA!). Jostain syystä jaksan kuitenkin vastailla täällä trolleille koska toivon että edes muutama kritisoija täällä tajuaisi ymmärtäneensä asian täysin väärin.
Meillä ainakin on kasvamassa omatoiminen, iloinen, ikätasoisesti taitoja osaava poika, joka luottaa muihinkin ihmisin kuin vanhempiinsa. Syö yhtä hyvällä halulla lihapullia ja perunamuusia että tikka masalaa. Päiväkodin aloituskin sujui hyvin vaikka äiti ei ollutkaan nukkumassa vieressä.
Vai kiintymysvanhemmuus :D. Sen nyt tietää, että jos vanhemmuutta suoritetaan jonkun nimikkeen alla ja tiettyyn filosofiaan perustuen, niin aina löytyy vanhempia, jotka vievät sen äärimmäisyyksiin tai vaihtoehtoisesti tulkitsevat sitä ihan omalla kierolla tavallaan, joka oikeuttaa sitten vaikka mihin, koska "tämä on kiintymysvanhemmuutta".
Pitäisköhän lanseerata "tolkun vanhemmuus", jossa lapset vaan kasvatetaan ihan normaalilla maalaisjärjellä.
Vierailija kirjoitti:
Minusta kyllä käskyt ja kiellotkin pitää lapselle selittää, eikä haittaa yhtään vaikka kyseenalaistaisikin jotain opettajienkin käskyjä. Älykkäämpihän siitä sillä tavalla vain tulee, kun ymmärtää MIKSI lettuja ei saa heitellä lattialle, eikä jätä sitä tekemättä vain siksi kun äiti niin sanoo.
Toinen lapsistani on aivan järjettömän jääräpäinen eli kauniimmin sanottuna omaehtoinen. Voi toimia aivan fiksusti tai sitten ei, mutta pointti on, että hän ei TOTTELE. Kasvatettu on minkä keretty ja osasyy tuohon käytökseen on luultavasti Aspergerin syndroomassa, mille en mitään voi. Itse olin tosi kiltti lapsi ja toinen lapseni on myös ihan riittävän tottelevainen. Itse en suoraan sanoen näe mitään ihailtavaa siinä, että lapsi heittelee lettuja lattialle, jos hän itse pitää sitä järkevänä. Olen tosi nääntynyt tuohon as-lapseeni, enkä mitään muuta niin toivo kuin sitä, että hän vain joskus tekisi mitä sanotaan, ilman mitään jumeja. Kyllä sitä nyt lapsi ja nuori ehtii ja pystyy kehittämään itsenäistä ajattelua ilmankin, että tarvitsee joka asian kohdalla harkita, haluanko totella vai en :(
Minusta kiintymystä on olla oman lapsensa asiantuntija. Jotkut asiat käyvät luonnostaan. Kantoliinaa käytin kun kesävauvan kanssa oli helppo lähteä viemään koira lenkille vauva liinassa. Oli ihanaa kun kädet olivat vapaat. Vaunuja työnsin kyllä vaunulenkillä.
Imetin pidempään kuin olisin koskaan uskonut. Annoin lapsen nukkua vieressä koska se vain oli helppoa. Huomasin että lapseni hyötyy positiivisesta palautteesta enemmän kuin nalkuttamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Suurimmalla osalla näistä kommentoijista ei ole hajuakaan kiintymyssuhdevanhemmuuden ideasta. Pääpointti on arvostaa ja kohdella lasta ihmisenä ja opettaa hänet toimimaan niin myös muita kohtaan. Kiintymyssuhdevanhemmuus ei tarkoita samaa kuin vapaa kasvatus.
Siis miten tää kiintymyssuhteilu eroaa öö... normalista vanhemmuudesta? Aika moni tunne-elämältään normaali isä tai äiti taitaa toteuttaa tätä kiintymusuhdevanhemmuutta ihan tietämättään. Miks sillä on joku erityinen uusi nimi? Onko lasten kasvattamatta jättäminen nykyään niin jokapäiväistä, että tämmönen normaali toiminta on jotenkin erityislaatuista?
Alue: Aihe vapaa
Tietysti hoitaja sanoo noin, mutta ajatuksissa saattaa hänelläkin olla pelko siitä, että mitäs jos lapsi ei totukaan unileluun.