Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miksi en muista nuoruuttani?
24.02.2017 |
Olen 19 vuotias mies. En muista nuoruuttani kovin hyvin esim. yläaste aikoja. muistan kyllä ihmiset ja ympäristön, mutta tuntuu että tosi vähän muistoja jäänyt mieleen niistä ajoista ja myöskin lapsuudesta.
Mistähän tää johtuu? Tuntuu aika pelottavalta kun ei muista kunnolla.. :/
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Nyt oikeesti :D
No mikäs ongelma sulla on? Suksi vittuun tästä ketjusta jos ei oo mitään asiaa!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt oikeesti :D
No mikäs ongelma sulla on? Suksi vittuun tästä ketjusta jos ei oo mitään asiaa!
Ap
Suksi ite vittuun kasvamaan ja lue vähän biologiaa siellä lukiossa. Työmuistiin jää aika pieni osa lapsuuden asioista. Lue kirjoja. Mieti idiootti järjelläs asioita. Siinä sulle asiaa psykologian maisterilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mitään arjesta poikkeavaa? Itse muistan lomareissut, kyläilyt, ystävät, lemmiki, kesät..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuohon aikaan on varmaan kaikenlaista meneillään, niin ei jää samalla lailla muistijälkiä joistain yhdentekevämmistä tilanteista. Mulla vähän sama, esim. vanhempi siskoni kertoo joskus juttuja jostain reissuista tai juhlista, kun oon ollut about 14-17 ja mulla on paljon niukemmat muistot, välillä pitää miettiä että olinko silloin edes paikalla... Mutta olen ollut, en vaan muista niin tarkasti.
Sitten taas, muistan edelleen nuoruuden idolieni syntymäpäivät ja toiset nimet, ekan poikaystävän puhelinnumeron ja meidän vuosipäivän, ensimmäisen kanini kuolinpäivän jne. vähän turhempaa... Kai se kapasiteetti meni semmoiseen hyvin pitkälti! :D
Vastaukset kiinnostaisivat minuakin. En voisi esim. kirjoittaa elämänkertaa (jos siis haluaisin) tästä syystä, koska en muista ensimmäisistä 20 elinvuosistani kuin väläyksiä siellä täällä. Kunnon muistikuvat kronologisessa järjestyksessä alkavat siitä hetkestä, kun muutin pois kotoa. Olen nyt viiskymppinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla tuo johtui ainakin dissosiaatiohäiriöstä, joka puolestaan johtui koko lapsuuden ja nuoruuden kestäneestä emotionaalisesta (ja osin myös fyysisestä) kaltoinkohtelusta. Oireina epätodellinen olo (derealisaatio, depersonalisaatio), lähes täydellinen läsnäolottomuus, robottimainen olo, ei positiivisia tunteita, ei kykyä rakastaa, mikään ei merkinnyt mitään, masennus, hirveä ahdistuneisuus lähes koko ajan.
Paraneminen alkoi, kun aloin käsittelemään tuskalliset tunteet yksi ikävä muisto kerrallaan tuntien kaiken tuskan mitä sisällä oli. Jokainen niistä jo syntyneistä tunteista, jotka sisällämme aiheuttavat tuhoa henkiselle ja fyysiselle terveydellemme, vaatii täyden huomiomme, jos niistä haluaa eroon. Tuska on koettava ja hyväksyttävä täysin. Tämä onnistuu esim rauhallisessa paikassa kotona yksin "meditoiden" sitä tuskaa mikä on vielä hyväksymättä. Tuskan vastustaminen luo paljon enemmän tuskaa kuin tuskan kohtaaminen, ja siihen välttelyyn voi mennä koko elämä.
Nyt on ihanaa kun voin tuntea olevani elossa ja olemassa, pystyn rakastamaan itseäni ja muita, nautin asioista. :) Epätodellisia oloja tulee yleensä enää harvoin, yleensä silloin kun olen stressaantunut ja ahdistunut esim. elämän kiireistä.
Itsekään en muistanut. Nyt päälle 30-vuotiaana tullut välähdyksiä eikä ihmekään ettei muista ja onko hyväkään kaikkea muistaa. Traumaattisia tapahtumia taustalla ja aivot kai "käskeneet" unohtamaan että pääsee edes jotenkin elämässä eteenpäin. Ettäpä sellaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla kaudet, joita en muista, ajoittuu niihin vuosiin joina söin mielialalääkkeitä. Kiitos Cipralex 15-20v...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voiko olla traumoista johtuvaa? Koin henkistä ja fyysistä väkivaltaa lapsena mm. revittiin housut alas ja lyötiin vyöllä persposket mustelmille samalla kun huusin ja itkin..
Koen ahdistusta ja vihaa, mutta en tie voisko kyse olla traumoista, jotka sumentaisivat mun lapsuutta/nuoruutta?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Voiko olla traumoista johtuvaa? Koin henkistä ja fyysistä väkivaltaa lapsena mm. revittiin housut alas ja lyötiin vyöllä persposket mustelmille samalla kun huusin ja itkin..
Koen ahdistusta ja vihaa, mutta en tie voisko kyse olla traumoista, jotka sumentaisivat mun lapsuutta/nuoruutta?
Ap
Ehdottomasti voi olla, ja käytännössä olisi poikkeuksellista jos olisit selväpäisenä tuosta selvinnyt. Dissosiaatio johtuu traumasta. Muistamattomuus johtuu usein dissosiaatiosta. Pelko on ollut liiallista sietää, joten ihminen on ikäänkuin "irrottautunut" omasta kokemuksestaan tunnetasolla, josta seuraa ettei tunne positiivisia tunteita normaaliin tapaan eikä myöskään muista asioita tarkasti, koska ei ole pos.emotionaalista kiinnittyneisyyttä näihin tapahtumiin.
Trauma ja dissosiaatio -foorumilla kannattaa vierailla.
Minäkään en muista juuri mitään mitä elämässä on tapahtunut 13-25 ikäisenä. Lapsuudesta on selkeämmät muistot. Lomat ym ovat täysin pimennossa. Ja kun katson kuvia niiltä ajoilta tuntuu että katselen jonkun vieraan ihmisen loma ym. kuvia kun en muista olleeni niissä paikoissa.
Lapsuuteni ja nuoruuteni oli todella vaikea ja epävakaa äidin alkoholismin ja oman sairauteni takia. On hyvä etten ikäviä asioita muista mutta kun kaikki hyvätkin muistot ovat jonnekin hävinneet.
Olen lukenut dissosiaatiosta paljon, ja etsinyt apua näiden vuosien aikana. Paraneminen tosiaan lähti vasta siitä, että hyväksyin tuskani ja koin sen täysin yksi muisto kerrallaan. Negatiivisten kokemusten kieltäminen ja negatiivisten tunteiden kieltäminen ja suppressointi johtaa vain suurempaan tuskaan, ja itselläni oli sitä epätodellisempi olo mitä enemmän näiden "jumiutuneiden" tunteiden olemassaoloa yritin kieltää tai turruttaa esim alkoholilla tai muilla riippuvuuksilla. Vasta kun hyväksyin ja arvostin omia tunteitani ja rupesin niitä huomioimaan ja kokemaan, epätodellinen olo alkoi helpottaa.
Mielikuvatyöskentelyä voin suositella. Mielikuvissa voi mennä itseä loukanneen henkilön luoksen ja sanoa, miltä tuntuu kun hän tekee sinulle noin. Mielikuvaharjoittelu auttoi myös esim. jos olin itse tehnyt väärin ihmissuhteessa (koska en paremmin osannut), ikään kuin mahdollista todellisuutta vastaavissa mielikuvissani pyysin anteeksi näiltä ihmisiltä yksi kerrallaan ja nöyrryin myöntämään virheeni ja vajavaisuuteni. Samalla tavalla siis se että olen itse satuttanut muita kuin että minua on satutettu, on minua ahdistanut kovasti. Olen kokenut syyllisyyttä ja häpeää myös omasta käytöksestäni, ja näitäkin tunteita olen suppressoinut. Nekin on pitänyt täysin hyväksyä.
Todennäköisesti olet MKULTRA:n soluttautuja-palkkamurhaaja agentti, jolta on pyyhitty menneisyys kemiallisesti pois kunnes sinua tarvitaan.
Alue: Aihe vapaa
Nyt oikeesti :D