Lapset ja vuoroviikkosysteemi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen aina miksei lapsilla ole pysyvä koti ja vanhemmat vaihtuvat vuoroviikoin siihen?

Näissä sanotaan aina että "hyvin sujuu meidän Irmapetterillä vuoroviikkosysteemi". Ok. Sujuu se silloin isällä ja äidilläkin?

Nyt haluaisin perustelut miksi et itse ole se joka vaihtaa vuoroviikoin asuntoa?

Ei ole eroa eikä vuoroviikkoja, mutta käytännössä tämä vaatisi usein lapsille oman kodin, jossa vuoroviikoin asuisivat äidin ja isän kanssa. Lisäksi äidille ja isälle omat asunnot eli käytännössä kolme asuntoa!

Vai olisiko eronneilla vanhemmilla muka lapsettomalle viikolle yhteinen koti!!! Hah!

No ei tarvitse. Jos lapset ovat vaikka äidillä niin isä ja äiti vaihtavat vain koteja. Järjestelykysymys!!! Kyllä lapsen etua ajattelevat vanhemmat voivat joustaa, joutuvathan tuhannet lapsetkin joustamaan ja pakkaamaan reposaaren vuoroviikoin...

Pakkaaminen? Jos lapsella on kaksi lapsen kotia, mitä hänen pitää pakata? Aina nämä, joilla ei ole asiasta kokemuspohjaa paheksuvat tätä pakkaamista. 

Tätä minäkin ihmettele. Kritisoijat sanovat, että lapset pakkaavat ja muuttavat. Ei he pakkaa mitään muuta kuin koulureppunsa. Eli jos kouluun lähteminen on pakkaamista, niin sitten on sitä myös toisen vanhemman luokse meneminen.

Meillä kaikki on kaksin kappalein, vain harrastusvälineitä on yhdet, ja vanhemmat roudaavat ne.

Meillä ei pakata muuta kuin koulukirjat ja niitäkin haetaan sujuvasti kun kotien väliä on 2 km. Erottiin kun lapset olivat teinejä, ihan kohta molemmat täysi-ikäisiä. Siitä huolimatta haluavat asua molemmissa kodeissaan, mutta päättävät itse koska vaihtavat paikkoja. Nuorempana oli viikkojako mutta tuota alettiin nopeasti mukauttaa vanhempien työreissujen ja lasten toiveiden mukaan joustavammaksi. Käytännössä viettivät lähes päivittäin aikaa molemmissa, ilmoittavat päivällä kummassa syövät illallisen, pyörähtävät koulumatkalla toisessa kodissa välipalalla jne. Kuljetuksista ym  sovitaan aina kun tarvetta (nykyään jo enemmän sitä kumpi vanhemmista lainaa autoa kun toisella jo kortti). Kummassakin paikassa on oma huone kummallekin, kaikki tarpeellinen tavara, lääkkeet, piilarit jne. Heillä koti on vaan maantieteellisesti hieman venyvämpi kuin yksi ydinkoti. Toinen on lähdössä omilleen keväällä, opiskelee jo ja jonottaa opiskelija-asuntoa. Tuokaan ei varmaan heti tuo suurta muutosta: käy syömässä ja tuo pyykkinsä pestäväksi varmaan vielä jonkin aikaa ennen kuin alkaa saamaan parempipalkkaisia sivutöitä. Minusta meillä tuo systeemi on ollut hyvin toimiva. Lapsilla hyvät välit molempiin vanhempiin. En edes ehdottanut miehelle etävanhemmuutta, hän on ollut lasten elämässä läsnä kuten minäkin, jaettiin osa vanhempaislomistakin. Minusta lasten ei tarvitse kärsiä siitä ettei vanhemmat kykene asumaan saman katon alla, kaksi onnellista kotia joihin on aina tervetullut on minusta parempi malli.

Tämä on tietysti ideaali! Ja onneksi olkoon!

Usein kuitenkin vanhempien välit ovat tulehtuneet, välimatkat ovat pitkiä ja kaikin puolin stressaavaa lapsille. 

Eli lähtisin siitä, että lapsella on yksi selkeä koti. Naapurissa ei saa edes unohtunutta lyijykynää hakea äidiltä, jos on iskäviikko. 

Kun lapsilla on se yksi selkeä koti ja toinen vierailupaikka lapsella käytännössä on vain yksi huoltaja. Aika itsekästä viedä lapsilta se toinen huoltaja. Ja nykyisinä tasa-arvon aikoina minusta huoltajuus pitäisi antaa sille joka taloudellisesti siihen paremmin kykenee, tuo olisi hyvin usein isä, kuinka moni teistä äideistä olisi valmis etävanhemmuuteen säännöillä joka toinen viikonloppu?

Minä ainakin olisin valmis vaihtamaan paikkoja. Kirsikat kakusta.

Isälle vaan se ura ja rahantahkoaminen on niin tärkeää, ettei hän edes halua lähivanhemmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä naapurissa on iskäviikolla otettu avain pois lapselta Äidin luo...Oman ajan tarve nääs..

Ei se yleensä ole oman ajan tarvetta. Jos on tehty sopimus, että ollaan isän luona vuoroviikot, aika pian lähtee kantelu lastenvalvojalle, jos ei toteudu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen aina miksei lapsilla ole pysyvä koti ja vanhemmat vaihtuvat vuoroviikoin siihen?

Näissä sanotaan aina että "hyvin sujuu meidän Irmapetterillä vuoroviikkosysteemi". Ok. Sujuu se silloin isällä ja äidilläkin?

Nyt haluaisin perustelut miksi et itse ole se joka vaihtaa vuoroviikoin asuntoa?

Ei ole eroa eikä vuoroviikkoja, mutta käytännössä tämä vaatisi usein lapsille oman kodin, jossa vuoroviikoin asuisivat äidin ja isän kanssa. Lisäksi äidille ja isälle omat asunnot eli käytännössä kolme asuntoa!

Vai olisiko eronneilla vanhemmilla muka lapsettomalle viikolle yhteinen koti!!! Hah!

No ei tarvitse. Jos lapset ovat vaikka äidillä niin isä ja äiti vaihtavat vain koteja. Järjestelykysymys!!! Kyllä lapsen etua ajattelevat vanhemmat voivat joustaa, joutuvathan tuhannet lapsetkin joustamaan ja pakkaamaan reposaaren vuoroviikoin...

Pakkaaminen? Jos lapsella on kaksi lapsen kotia, mitä hänen pitää pakata? Aina nämä, joilla ei ole asiasta kokemuspohjaa paheksuvat tätä pakkaamista. 

Tätä minäkin ihmettele. Kritisoijat sanovat, että lapset pakkaavat ja muuttavat. Ei he pakkaa mitään muuta kuin koulureppunsa. Eli jos kouluun lähteminen on pakkaamista, niin sitten on sitä myös toisen vanhemman luokse meneminen.

Meillä kaikki on kaksin kappalein, vain harrastusvälineitä on yhdet, ja vanhemmat roudaavat ne.

Meillä ei pakata muuta kuin koulukirjat ja niitäkin haetaan sujuvasti kun kotien väliä on 2 km. Erottiin kun lapset olivat teinejä, ihan kohta molemmat täysi-ikäisiä. Siitä huolimatta haluavat asua molemmissa kodeissaan, mutta päättävät itse koska vaihtavat paikkoja. Nuorempana oli viikkojako mutta tuota alettiin nopeasti mukauttaa vanhempien työreissujen ja lasten toiveiden mukaan joustavammaksi. Käytännössä viettivät lähes päivittäin aikaa molemmissa, ilmoittavat päivällä kummassa syövät illallisen, pyörähtävät koulumatkalla toisessa kodissa välipalalla jne. Kuljetuksista ym  sovitaan aina kun tarvetta (nykyään jo enemmän sitä kumpi vanhemmista lainaa autoa kun toisella jo kortti). Kummassakin paikassa on oma huone kummallekin, kaikki tarpeellinen tavara, lääkkeet, piilarit jne. Heillä koti on vaan maantieteellisesti hieman venyvämpi kuin yksi ydinkoti. Toinen on lähdössä omilleen keväällä, opiskelee jo ja jonottaa opiskelija-asuntoa. Tuokaan ei varmaan heti tuo suurta muutosta: käy syömässä ja tuo pyykkinsä pestäväksi varmaan vielä jonkin aikaa ennen kuin alkaa saamaan parempipalkkaisia sivutöitä. Minusta meillä tuo systeemi on ollut hyvin toimiva. Lapsilla hyvät välit molempiin vanhempiin. En edes ehdottanut miehelle etävanhemmuutta, hän on ollut lasten elämässä läsnä kuten minäkin, jaettiin osa vanhempaislomistakin. Minusta lasten ei tarvitse kärsiä siitä ettei vanhemmat kykene asumaan saman katon alla, kaksi onnellista kotia joihin on aina tervetullut on minusta parempi malli.

Tämä on tietysti ideaali! Ja onneksi olkoon!

Usein kuitenkin vanhempien välit ovat tulehtuneet, välimatkat ovat pitkiä ja kaikin puolin stressaavaa lapsille. 

Eli lähtisin siitä, että lapsella on yksi selkeä koti. Naapurissa ei saa edes unohtunutta lyijykynää hakea äidiltä, jos on iskäviikko. 

Kun lapsilla on se yksi selkeä koti ja toinen vierailupaikka lapsella käytännössä on vain yksi huoltaja. Aika itsekästä viedä lapsilta se toinen huoltaja. Ja nykyisinä tasa-arvon aikoina minusta huoltajuus pitäisi antaa sille joka taloudellisesti siihen paremmin kykenee, tuo olisi hyvin usein isä, kuinka moni teistä äideistä olisi valmis etävanhemmuuteen säännöillä joka toinen viikonloppu?

Olisin heti valmis, jos joisin yhtä paljon kuin lasteni isä. Kaljan lipitys ja humalassa mekastaminen eivät minusta ole sopivia vapaa-ajan viettotapoja, kun lapset ovat läsnä.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen aina miksei lapsilla ole pysyvä koti ja vanhemmat vaihtuvat vuoroviikoin siihen?

Näissä sanotaan aina että "hyvin sujuu meidän Irmapetterillä vuoroviikkosysteemi". Ok. Sujuu se silloin isällä ja äidilläkin?

Nyt haluaisin perustelut miksi et itse ole se joka vaihtaa vuoroviikoin asuntoa?

a) Koska minulla ei ole varaa puoleentoista asuntoon. b) En halua enää sumplia laskuja ja siivousvuoroja exän kanssa, kun hänestä olen jo kerran eronnut.

Saakohan tähän keskusteluun edes osallistua tällainen, joka on itse kokenut vuoroviikkoasumisen lapsuudessa? Tuntuu nimittäin kovasti siltä, että suurimpaan ääneen huutavat ne, joilla joko ei ole asiasta mitään kokemusta tai sitten on - vanhempana.

Omat vanhempani erosivat, kun olin päiväkoti-ikäinen. Asuin alusta asti vuoroviikoin vanhempieni luona aina 18-vuotiaaseen saakka. Nyt olen asunut omillani useamman vuoden.

Minulle vuoroasuminen oli normaali arki. En tiennyt mistään muusta enkä olisi voinut kuvitella, millaista olisi asua vain toisen vanhemman luona, saati millaista olisi elää molempien vanhempiensa kanssa. Vaihtopäivät olivat kieltämättä raskaita. Vanhempani eivät aina olleet niitä ajattelevaisempia ihmisiä eikä minulla todellakaan ollut kaikkia kamoja tuplana. Lopulta kaikista koulukirjoista, läppäristä ja harrastusvälineistä tuli aika iso läjä kannettavaksi kodista toiseen. Ja kyllä, alakoulun jälkeen kaikki kirjat pitää raahata mukana, jollei koulussa ole mahdollisuutta säilyttää kirjoja jossain. Ei puhettakaan, että olisin enää teini-iässä saanut apua kamojen kuskaamisessa.

Isoin ongelma oli kuitenkin vanhempien tulehtuneet välit ja uusperhekuviot sisarpuolineet ja vanhempien puolisoiden entisine puolisoineen. Sitä showta ei olisi tarvinnut kokea. En kuitenkaan voi tietää, miten kauheaa olisi ollut elää toisenlaisessa asumisjärjestelyssä. Ehkä pääsin vähemmällä, kun sain aina viikon taukoa kaikesta siitä, mitä oli meneillään toisessa kodissa.

Vieraiden aikuisten, esimerkiksi opettajien, suhtautuminen oli joskus nihkeää. Ei ollut kivaa ottaa moitteita unohtuneista koulutarvikkeista opettajalta, joka ei ollut kertonut tarpeeksi aikaisin, että jotain välinettä tarvitaan. Minun olisi pitänyt tietää edellisellä viikolla, jos mukaan pitää ottaa vaikka nokkahuilu tai luistimet, koska toisesta kodista tavaroiden hakeminen oli liian hankalaa. Itse olin vielä tosi tarkka, huolellinen ja arka lapsi.

Kai se olennaisin pointti vuoroasumisessa on se, että vanhempien keskinäinen tilanne, elämäntilanne, lapsen persoonallisuus, sisarusten persoonallisuus ja lukuisat muut seikat vaikuttavat siihen, miten hyvin vuoroasuminen toimii. Vanhempien on ehkä vaikea tehdä ratkaisua riittävän objektiivisesti, kun erossa omat tunteet ja tarpeet ovat pinnassa. Vuoroasuminen voi olla kaikkea hyvin toimivan onnellisen perhearjen ja mt-ongelmiin johtavan helvetin välillä. Mulla se valitettavasti oli jälkimmäistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen aina miksei lapsilla ole pysyvä koti ja vanhemmat vaihtuvat vuoroviikoin siihen?

Näissä sanotaan aina että "hyvin sujuu meidän Irmapetterillä vuoroviikkosysteemi". Ok. Sujuu se silloin isällä ja äidilläkin?

Nyt haluaisin perustelut miksi et itse ole se joka vaihtaa vuoroviikoin asuntoa?

Koska ex teki elämästä helvettiä silloin kun oltiin yhdessä, tuskin jaksaisin yhteistä asuntoa. Hänellä oli mm. tapana huomautella, miten huonosti pesen ruokapöydän, laitan astiat koneeseen väärin, en osaa puhdistaa pesukonetta kunnolla, kerään krääsää, puen lapset vääriin vaatteisiin ja minulla on huono maku.

Pitää oppia tuntemaan puoliso hyvin, ennen kuin alkaa tekemään lapsia. Se on ainoa neuvo kaikille perhettä suunnitteleville. Kun on riittävän kauan yhdessä ja asuu yhdessä alkaa näkemään millainen kumppani on, eli kannattaako alkaa laittaan lapsia siihen yhteiselämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen aina miksei lapsilla ole pysyvä koti ja vanhemmat vaihtuvat vuoroviikoin siihen?

Näissä sanotaan aina että "hyvin sujuu meidän Irmapetterillä vuoroviikkosysteemi". Ok. Sujuu se silloin isällä ja äidilläkin?

Nyt haluaisin perustelut miksi et itse ole se joka vaihtaa vuoroviikoin asuntoa?

Koska ex teki elämästä helvettiä silloin kun oltiin yhdessä, tuskin jaksaisin yhteistä asuntoa. Hänellä oli mm. tapana huomautella, miten huonosti pesen ruokapöydän, laitan astiat koneeseen väärin, en osaa puhdistaa pesukonetta kunnolla, kerään krääsää, puen lapset vääriin vaatteisiin ja minulla on huono maku.

Pitää oppia tuntemaan puoliso hyvin, ennen kuin alkaa tekemään lapsia. Se on ainoa neuvo kaikille perhettä suunnitteleville. Kun on riittävän kauan yhdessä ja asuu yhdessä alkaa näkemään millainen kumppani on, eli kannattaako alkaa laittaan lapsia siihen yhteiselämään.

Niin, tällöinhän kaikki lapsiperheiden erotkin ovat ihan turhia. Perusta sille oma ketju. Tässä puhutaan vuoroasumisesta eikä siitä, saako lapsiperheiden vanhemmat erota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen aina miksei lapsilla ole pysyvä koti ja vanhemmat vaihtuvat vuoroviikoin siihen?

Näissä sanotaan aina että "hyvin sujuu meidän Irmapetterillä vuoroviikkosysteemi". Ok. Sujuu se silloin isällä ja äidilläkin?

Nyt haluaisin perustelut miksi et itse ole se joka vaihtaa vuoroviikoin asuntoa?

Ei ole eroa eikä vuoroviikkoja, mutta käytännössä tämä vaatisi usein lapsille oman kodin, jossa vuoroviikoin asuisivat äidin ja isän kanssa. Lisäksi äidille ja isälle omat asunnot eli käytännössä kolme asuntoa!

Vai olisiko eronneilla vanhemmilla muka lapsettomalle viikolle yhteinen koti!!! Hah!

No ei tarvitse. Jos lapset ovat vaikka äidillä niin isä ja äiti vaihtavat vain koteja. Järjestelykysymys!!! Kyllä lapsen etua ajattelevat vanhemmat voivat joustaa, joutuvathan tuhannet lapsetkin joustamaan ja pakkaamaan reposaaren vuoroviikoin...

Pakkaaminen? Jos lapsella on kaksi lapsen kotia, mitä hänen pitää pakata? Aina nämä, joilla ei ole asiasta kokemuspohjaa paheksuvat tätä pakkaamista. 

Tätä minäkin ihmettele. Kritisoijat sanovat, että lapset pakkaavat ja muuttavat. Ei he pakkaa mitään muuta kuin koulureppunsa. Eli jos kouluun lähteminen on pakkaamista, niin sitten on sitä myös toisen vanhemman luokse meneminen.

Meillä kaikki on kaksin kappalein, vain harrastusvälineitä on yhdet, ja vanhemmat roudaavat ne.

Meillä ei pakata muuta kuin koulukirjat ja niitäkin haetaan sujuvasti kun kotien väliä on 2 km. Erottiin kun lapset olivat teinejä, ihan kohta molemmat täysi-ikäisiä. Siitä huolimatta haluavat asua molemmissa kodeissaan, mutta päättävät itse koska vaihtavat paikkoja. Nuorempana oli viikkojako mutta tuota alettiin nopeasti mukauttaa vanhempien työreissujen ja lasten toiveiden mukaan joustavammaksi. Käytännössä viettivät lähes päivittäin aikaa molemmissa, ilmoittavat päivällä kummassa syövät illallisen, pyörähtävät koulumatkalla toisessa kodissa välipalalla jne. Kuljetuksista ym  sovitaan aina kun tarvetta (nykyään jo enemmän sitä kumpi vanhemmista lainaa autoa kun toisella jo kortti). Kummassakin paikassa on oma huone kummallekin, kaikki tarpeellinen tavara, lääkkeet, piilarit jne. Heillä koti on vaan maantieteellisesti hieman venyvämpi kuin yksi ydinkoti. Toinen on lähdössä omilleen keväällä, opiskelee jo ja jonottaa opiskelija-asuntoa. Tuokaan ei varmaan heti tuo suurta muutosta: käy syömässä ja tuo pyykkinsä pestäväksi varmaan vielä jonkin aikaa ennen kuin alkaa saamaan parempipalkkaisia sivutöitä. Minusta meillä tuo systeemi on ollut hyvin toimiva. Lapsilla hyvät välit molempiin vanhempiin. En edes ehdottanut miehelle etävanhemmuutta, hän on ollut lasten elämässä läsnä kuten minäkin, jaettiin osa vanhempaislomistakin. Minusta lasten ei tarvitse kärsiä siitä ettei vanhemmat kykene asumaan saman katon alla, kaksi onnellista kotia joihin on aina tervetullut on minusta parempi malli.

Tämä on tietysti ideaali! Ja onneksi olkoon!

Usein kuitenkin vanhempien välit ovat tulehtuneet, välimatkat ovat pitkiä ja kaikin puolin stressaavaa lapsille. 

Eli lähtisin siitä, että lapsella on yksi selkeä koti. Naapurissa ei saa edes unohtunutta lyijykynää hakea äidiltä, jos on iskäviikko. 

Kun lapsilla on se yksi selkeä koti ja toinen vierailupaikka lapsella käytännössä on vain yksi huoltaja. Aika itsekästä viedä lapsilta se toinen huoltaja. Ja nykyisinä tasa-arvon aikoina minusta huoltajuus pitäisi antaa sille joka taloudellisesti siihen paremmin kykenee, tuo olisi hyvin usein isä, kuinka moni teistä äideistä olisi valmis etävanhemmuuteen säännöillä joka toinen viikonloppu?

Minä ainakin olisin valmis vaihtamaan paikkoja. Kirsikat kakusta.

Isälle vaan se ura ja rahantahkoaminen on niin tärkeää, ettei hän edes halua lähivanhemmaksi.

Minulla ja ex miehellä molemmilla urat ja "tahkotaan rahaa", vuoroviikkosysteemi on siinä hyvä. Kun lähellä asutaan voidaan hoitaa vanhemmuus vuorovetona ilman ongelmia, niinhän se tehdään ydinperheissäkin? Kun osattaisiin erottaa sen puolison parisuhde ja vanhemmuusosiot. Tuskin lasten vika, että on itselleen sopimattoman puolison valinnut? Katkeruuden kaataminen lasten ja etävanhemman väliin on kuin veisi lapsiltaan oikeuden siihen toiseen vanhempaan. Ja tulevaisuudessa se etävanhempi alkaa olla yhä useammin äiti, kannattaa pohtia tuota. Tuolla joku veti lastenvalvojan ja uhkat jos ei pysytä vuoroviikkorytmissä. Eikö tuokin johdu juuri siitä ettei vanhemmat osaa sopia lastensa hoitamisesta kahdestaan, järjestää arjesta LASTEN kannalta sujuvaa niin, että lapsella pysyy mahdollisuus läheisiin väleihin molempiin vanhempiin. Päihdevanhemmat jne erikseen, mutta suurimmassa osassa eroista on vastuulliset vanhemmat, tuossa jokaisen pitäisi niellä se oma viha ja katkeruus kun on kyse lasten asioista vaikkei muuten haluaisi exään päin edes vilkaista.

Miten te eronneet olette ratkaisseet lasten hankinnat ja esimerkiksi parturikäynnit, kumpi huolehtii näistä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen aina miksei lapsilla ole pysyvä koti ja vanhemmat vaihtuvat vuoroviikoin siihen?

Näissä sanotaan aina että "hyvin sujuu meidän Irmapetterillä vuoroviikkosysteemi". Ok. Sujuu se silloin isällä ja äidilläkin?

Nyt haluaisin perustelut miksi et itse ole se joka vaihtaa vuoroviikoin asuntoa?

Koska ex teki elämästä helvettiä silloin kun oltiin yhdessä, tuskin jaksaisin yhteistä asuntoa. Hänellä oli mm. tapana huomautella, miten huonosti pesen ruokapöydän, laitan astiat koneeseen väärin, en osaa puhdistaa pesukonetta kunnolla, kerään krääsää, puen lapset vääriin vaatteisiin ja minulla on huono maku.

Pitää oppia tuntemaan puoliso hyvin, ennen kuin alkaa tekemään lapsia. Se on ainoa neuvo kaikille perhettä suunnitteleville. Kun on riittävän kauan yhdessä ja asuu yhdessä alkaa näkemään millainen kumppani on, eli kannattaako alkaa laittaan lapsia siihen yhteiselämään.

Ihmiset muuttuvat! Kukaan ei ole samanlainen 20- ja 40-vuotiaana. Minun oma isäni alkoi juoda jäätyään työttömäksi. Juominen teki hänestä ilkeän ja katkeran. Minun mieheni taas sairastui masennukseen. Ei sitäkään voinut ennakoida, kun 18-vuotiaina rakastuttiin. Silloin hän oli ennen kaikkea elämäniloinen ja tarmokas. Sairaus vei molemmat piirteet.

Vierailija kirjoitti:

Isoin ongelma oli kuitenkin vanhempien tulehtuneet välit ja uusperhekuviot sisarpuolineet ja vanhempien puolisoiden entisine puolisoineen. Sitä showta ei olisi tarvinnut kokea. En kuitenkaan voi tietää, miten kauheaa olisi ollut elää toisenlaisessa asumisjärjestelyssä. Ehkä pääsin vähemmällä, kun sain aina viikon taukoa kaikesta siitä, mitä oli meneillään toisessa kodissa.

Kai se olennaisin pointti vuoroasumisessa on se, että vanhempien keskinäinen tilanne, elämäntilanne, lapsen persoonallisuus, sisarusten persoonallisuus ja lukuisat muut seikat vaikuttavat siihen, miten hyvin vuoroasuminen toimii. Vanhempien on ehkä vaikea tehdä ratkaisua riittävän objektiivisesti, kun erossa omat tunteet ja tarpeet ovat pinnassa. Vuoroasuminen voi olla kaikkea hyvin toimivan onnellisen perhearjen ja mt-ongelmiin johtavan helvetin välillä. Mulla se valitettavasti oli jälkimmäistä.

Tämäpä juuri. Samanlaisen helvetin olisit voinut kokea vaihtamalla kotia vain joka toiseksi viikonlopuksi. Itsekin eronneena kyllä peräänkuulutan aikuisten vanhempien vastuuta ottaa ne lapset huomioon. Jos itse romahtaa erossa hetkellisesti eikö silloin se kypsä teko olisi antaa lapset tasapainoisemmalle vanhemmalle väliaikaisesti? Ja miksi lapsen pitää kärsiä niistä vanhemman pahoista oloista, eikö vaihtoja voi tehdä ilman riitoja? Meillä lapset tiputetaan pihalle, kuskataan kotien väliä muttei mennä mukana, kummallakin vanhemmalla on oma reviirinsä johon ei tunkeuduta. Toisesta vanhemmasta ei puhuta lapsille pahaa, hän on lasten äiti/isä. Eikä uusperhekuvioihin ole lähdetty, yhteenmuuttamiset ym tehdään sen jälkeen kun lapset ovat kotoa lentäneet omiin pesiinsä. Loppujen lopuksi aika vähillä jutuilla on saanut kaikkien elämän menemään suht mukavasti erosta huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Miten te eronneet olette ratkaisseet lasten hankinnat ja esimerkiksi parturikäynnit, kumpi huolehtii näistä

Parturikäynnit ja vaatehankinnat tekee se, jonka tilille lapsilisät tulee. Elatusmaksuja ei ole, mutta jos olisi, toki niillä ostettaisiin lasten hankinnat.

Vierailija kirjoitti:

Miten te eronneet olette ratkaisseet lasten hankinnat ja esimerkiksi parturikäynnit, kumpi huolehtii näistä

Meillä se kumman viikolla esim parturi tulee ajankohtaiseksi. Laskut on laitettu menemään tasan (puhelin, vakuutus ym). Vaatteita ostaa se kumpi kerkeää. Yleensä enemminkin ilmoitetaan, että haluaa osallistua kustannuksiin kuin tapellaan kumpi maksaa. Mutta ollaan siinä mielessä onnellisessa asemassa, että lapsiluku on pieni palkkoihin nähden, ero ei ollut taloudellinen katastrofi kummallekaan.

Teini ilmoitti että jää isälleen hyvien koulujen ääreen ja muutin itse muutaman sadan kilometrin päähän. Hyvin toimii.

Minä äitinä oon maksanut lähes kaiken. Mm autokoulun.

Miksei tätä kahden kodin ongelmaa nähdä ongelmana silloin kun lapsi on esim paljon isovanhempien luona? Silloin vain ylistetään, miten hienoa on, kun on turvaverkot kunnossa.

Meillä huoltajuus menee tasan sen takia, että minulla on vuorotyö. Eli iltavuoroviikolla lapset ovat isällään. En ymmärrä miten olisi tässä parempi, että lapset olisivat nimellisesti minulla, mutta käytännössä he olisivat mummolassa tai jonkun muun hoidossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen aina miksei lapsilla ole pysyvä koti ja vanhemmat vaihtuvat vuoroviikoin siihen?

Näissä sanotaan aina että "hyvin sujuu meidän Irmapetterillä vuoroviikkosysteemi". Ok. Sujuu se silloin isällä ja äidilläkin?

Nyt haluaisin perustelut miksi et itse ole se joka vaihtaa vuoroviikoin asuntoa?

Ei ole eroa eikä vuoroviikkoja, mutta käytännössä tämä vaatisi usein lapsille oman kodin, jossa vuoroviikoin asuisivat äidin ja isän kanssa. Lisäksi äidille ja isälle omat asunnot eli käytännössä kolme asuntoa!

Vai olisiko eronneilla vanhemmilla muka lapsettomalle viikolle yhteinen koti!!! Hah!

No ei tarvitse. Jos lapset ovat vaikka äidillä niin isä ja äiti vaihtavat vain koteja. Järjestelykysymys!!! Kyllä lapsen etua ajattelevat vanhemmat voivat joustaa, joutuvathan tuhannet lapsetkin joustamaan ja pakkaamaan reposaaren vuoroviikoin...

Pakkaaminen? Jos lapsella on kaksi lapsen kotia, mitä hänen pitää pakata? Aina nämä, joilla ei ole asiasta kokemuspohjaa paheksuvat tätä pakkaamista. 

Tätä minäkin ihmettele. Kritisoijat sanovat, että lapset pakkaavat ja muuttavat. Ei he pakkaa mitään muuta kuin koulureppunsa. Eli jos kouluun lähteminen on pakkaamista, niin sitten on sitä myös toisen vanhemman luokse meneminen.

Meillä kaikki on kaksin kappalein, vain harrastusvälineitä on yhdet, ja vanhemmat roudaavat ne.

Meillä ei pakata muuta kuin koulukirjat ja niitäkin haetaan sujuvasti kun kotien väliä on 2 km. Erottiin kun lapset olivat teinejä, ihan kohta molemmat täysi-ikäisiä. Siitä huolimatta haluavat asua molemmissa kodeissaan, mutta päättävät itse koska vaihtavat paikkoja. Nuorempana oli viikkojako mutta tuota alettiin nopeasti mukauttaa vanhempien työreissujen ja lasten toiveiden mukaan joustavammaksi. Käytännössä viettivät lähes päivittäin aikaa molemmissa, ilmoittavat päivällä kummassa syövät illallisen, pyörähtävät koulumatkalla toisessa kodissa välipalalla jne. Kuljetuksista ym  sovitaan aina kun tarvetta (nykyään jo enemmän sitä kumpi vanhemmista lainaa autoa kun toisella jo kortti). Kummassakin paikassa on oma huone kummallekin, kaikki tarpeellinen tavara, lääkkeet, piilarit jne. Heillä koti on vaan maantieteellisesti hieman venyvämpi kuin yksi ydinkoti. Toinen on lähdössä omilleen keväällä, opiskelee jo ja jonottaa opiskelija-asuntoa. Tuokaan ei varmaan heti tuo suurta muutosta: käy syömässä ja tuo pyykkinsä pestäväksi varmaan vielä jonkin aikaa ennen kuin alkaa saamaan parempipalkkaisia sivutöitä. Minusta meillä tuo systeemi on ollut hyvin toimiva. Lapsilla hyvät välit molempiin vanhempiin. En edes ehdottanut miehelle etävanhemmuutta, hän on ollut lasten elämässä läsnä kuten minäkin, jaettiin osa vanhempaislomistakin. Minusta lasten ei tarvitse kärsiä siitä ettei vanhemmat kykene asumaan saman katon alla, kaksi onnellista kotia joihin on aina tervetullut on minusta parempi malli.

Tämä on tietysti ideaali! Ja onneksi olkoon!

Usein kuitenkin vanhempien välit ovat tulehtuneet, välimatkat ovat pitkiä ja kaikin puolin stressaavaa lapsille. 

Eli lähtisin siitä, että lapsella on yksi selkeä koti. Naapurissa ei saa edes unohtunutta lyijykynää hakea äidiltä, jos on iskäviikko. 

Kun lapsilla on se yksi selkeä koti ja toinen vierailupaikka lapsella käytännössä on vain yksi huoltaja. Aika itsekästä viedä lapsilta se toinen huoltaja. Ja nykyisinä tasa-arvon aikoina minusta huoltajuus pitäisi antaa sille joka taloudellisesti siihen paremmin kykenee, tuo olisi hyvin usein isä, kuinka moni teistä äideistä olisi valmis etävanhemmuuteen säännöillä joka toinen viikonloppu?

Minä ainakin olisin valmis vaihtamaan paikkoja. Kirsikat kakusta.

Isälle vaan se ura ja rahantahkoaminen on niin tärkeää, ettei hän edes halua lähivanhemmaksi.

Minulla ja ex miehellä molemmilla urat ja "tahkotaan rahaa", vuoroviikkosysteemi on siinä hyvä. Kun lähellä asutaan voidaan hoitaa vanhemmuus vuorovetona ilman ongelmia, niinhän se tehdään ydinperheissäkin? Kun osattaisiin erottaa sen puolison parisuhde ja vanhemmuusosiot. Tuskin lasten vika, että on itselleen sopimattoman puolison valinnut? Katkeruuden kaataminen lasten ja etävanhemman väliin on kuin veisi lapsiltaan oikeuden siihen toiseen vanhempaan. Ja tulevaisuudessa se etävanhempi alkaa olla yhä useammin äiti, kannattaa pohtia tuota. Tuolla joku veti lastenvalvojan ja uhkat jos ei pysytä vuoroviikkorytmissä. Eikö tuokin johdu juuri siitä ettei vanhemmat osaa sopia lastensa hoitamisesta kahdestaan, järjestää arjesta LASTEN kannalta sujuvaa niin, että lapsella pysyy mahdollisuus läheisiin väleihin molempiin vanhempiin. Päihdevanhemmat jne erikseen, mutta suurimmassa osassa eroista on vastuulliset vanhemmat, tuossa jokaisen pitäisi niellä se oma viha ja katkeruus kun on kyse lasten asioista vaikkei muuten haluaisi exään päin edes vilkaista.

Suomalaisten yleisimpiä eron syitä ovat päihdeongelmat ja uskottomuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on toiminut hienosti systeemi, jossa lapsi menee etävanhemman luo koulusta silloin kun tällä on vapaata. Tekee vuorotyötä joten vuoroviikoin ei onnistuisi kuitenkaan. Lapsi viettää paljon aikaansa kummankin vanhemman luona, ja molemmat ovat saatavilla ja saavutettavissa jos hän tarvitsee, eri osoitteissa vain. Nyt kun lapsi on jo isompi koululainen ja itsenäisesti liikkumisessa, hän saattaa viestittää iltapäivällä että menee nyt etävanhemmalle koulusta, tulee kotiin huomenna. Asia on mulle täysin ok, ja olen onnellinen siitä että asiallisen ystävälliset välit erosta huolimatta mahdollistavat lapsen kannalta hänelle sopivan järjestelyn.

Minä ja meidän lapset taas arvostivat enemmän pysyvyyttä. Tiesivät milloin ovat isän luona, milloin äidin. Se toi lapsille turvallisuutta. Näin me lapset ja aikuiset ollaan erilaisia.

Toki meilläkin asiasta aikuiset päättää pääsääntöisesti. Erityisesti silloin kun lapsi oli vielä pieni, tehtiin työvuoron mukaan tarkka suunnitelma milloin lapsi on etävanhemmallaan. Hänen työvuoronsa eivät siis mahdollista säännöllisyyttä, ja kuitenkin kumpikin meistä ajattelee, että kahden viikon välein viikonloppu (mikä ei olisi sekään ollut mahdollista) olisi aivan liian harvoin. Tällä systeemillä molemmat pysyvät lapsen arjessa kiinni ja nyt kun hän on jo isompi , saa useammin itse päättää kumman luona on. Kodiksi kutsuu äidin kotia, joka on virallinen osoite, mutta isänsä luona on toinen koti. Itse lapsi on joskus maininnut, että on kiva kun saa olla molempien kanssa. On hän sanonut myös, että nyt tuntuu ramppaamiselta, jolloin on voinut pysähtyä rauhassa kotiin jos haluaa. Välimatka on lyhyt, voi itsekin kulkea pyörällä.

Meillä oli myös välillä noin minun vuorotöiden takia mutta lapset olivat ihmeissään ja väsyneitä siitä että milloin ollaan missäkin ja kuinka kauan. Kannattaa huomioida myös se että vuoroviikkosysteemissä voi ihan yhtä lailla joustaa ja lapset saavat käydä isän viikolla äidin luona, ihan öitäkin ja toisin päin. Varsinkin kun meillä välimatkaa oli alle puoli kilometriä. Erossa on aina huonoja vaihtoehtoja joista vastuulliset vanhemmat pyrkii valitsemaan heidän perheelleen parhaan. Onneksi enää ei tarvitse miettiä koko asiaa kun lapset saavat elää taas ydinperheessä :)

Vierailija kirjoitti:

Miten te eronneet olette ratkaisseet lasten hankinnat ja esimerkiksi parturikäynnit, kumpi huolehtii näistä

Sain elarit ja lapsilisät ja hoidin lasten kulut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen aina miksei lapsilla ole pysyvä koti ja vanhemmat vaihtuvat vuoroviikoin siihen?

Näissä sanotaan aina että "hyvin sujuu meidän Irmapetterillä vuoroviikkosysteemi". Ok. Sujuu se silloin isällä ja äidilläkin?

Nyt haluaisin perustelut miksi et itse ole se joka vaihtaa vuoroviikoin asuntoa?

Ei ole eroa eikä vuoroviikkoja, mutta käytännössä tämä vaatisi usein lapsille oman kodin, jossa vuoroviikoin asuisivat äidin ja isän kanssa. Lisäksi äidille ja isälle omat asunnot eli käytännössä kolme asuntoa!

Vai olisiko eronneilla vanhemmilla muka lapsettomalle viikolle yhteinen koti!!! Hah!

Kyllä. Mikä asiassa olisi niin kauheaa?