Lapset ja vuoroviikkosysteemi

Meillä oli aikansa vuoroviikkosysteemi.

Sitten aloimme kiinnittää huomiota kun tytär oli aina "äitin luona" tai "isin luona". Ei koskaan "kotona". Se tuntui surulliselta.

Yhdessä päätettiin sitten että koti ja nukkumapaikka on pääsääntöisesti äidin luona mutta isän luona saa toki käydä ja olla yötäkin aina kun haluaa.

Elämä on rauhoittunut ja tyttö paljon levollisempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen aina miksei lapsilla ole pysyvä koti ja vanhemmat vaihtuvat vuoroviikoin siihen?

Näissä sanotaan aina että "hyvin sujuu meidän Irmapetterillä vuoroviikkosysteemi". Ok. Sujuu se silloin isällä ja äidilläkin?

Nyt haluaisin perustelut miksi et itse ole se joka vaihtaa vuoroviikoin asuntoa?

Sata yläpeukkua tälle.

Kuinka itsenäistyvät nuoret aikuiset osaavat asettua omaan kotiin, kun ovat tottuneet kiertolaisiksi?

Varmaan paremmin kuin sinä ja minä.

Oma vuoroviikkolapseni sopeutuu uusiin ympäristöihin hyvin, harjoitusta kun on ollut pienestä pitäen. Itse asuin koko lapsuuden ja nuoruuden samassa talossa, ja vasta näin nelikymppisenä on alkanut tuntua että se itse hankittu asunto olisi koti samalla lailla kuin lapsuudenkoti joskus oli.

Hain takaa sitä, oppiiko aikuistuva nuori kotiutumaan mihinkään. Toki ihminen sopeutuu kun on pakko. Mutta kyteekö aina ajatus siitä, että kohta täytyy taas lähteä?

Sinä olet taas "lähtemässä". Saat sen tuntumaan siltä, että hän lähtisi aina viikon matkalle ja vaatii samoja operaatioita kun sinä lähdet johonkin viikoksi. Oikeesti Se nuori vain "vaihtaa" kotia.

Minusta on varsin outoa, että ihmisellä on useampi kuin yksi koti.

Meillä oli kesämökki. Oltiin siellä käytännössä pe-illasta su-iltaan joka viikko ja kesälomalla 3-4 viikkoa putkeen. Enemmän se maaseutu ja järven ranta ovat tuntuneet kotimaisemalta kuin kerrostaloasunto lähiössä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvällä ystävälläni on tämä systeemi. Tytöt ovat jo 20- ja 18-vuotiaat.

Asuvat vain kilometrin päästä toisistaan, joten ympäristö pysyy samana, vaikka asunto vaihtuu.

Käsittääkseni käytäntö on sujunut sinänsä hyvin. Näen muita kasvatuksellisia ongelmia tässä. Kun kumpikin pyrkii olemaan täydellinen vanhempi aina vuoroviikoin, johtaa se lasten ylipaapomiseen ja suoranaiseen lahjomiseen.

Ehkä sekin kertoo jotain, että vanhempi ei ole vielä lähtenyt palveluiden äärestä. Täällä Helsingissä on verraten epätavallista, että nuori asuu vielä yliopisto-opintojen aikaan kotona.  

Öh. Nimenomaan Helsingissä nuoret asuu nykyään kotona ja nimenomaan opiskelijoina.

Mitä sinä hourit?

Tilastojen mukaan nimenomaan helsinkiläisnuoret muuttavat kotoa maaseutua ja pikkukaupunkeja useammin. 

Googlaa itse!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsia syntyy Suomessa koko ajan vaan vähemmän. Pakkoko teidän on niin monen alkaa siihen nyksien perässä juoksemiseen ja rikkoa niiltä vähiltäkin lapsilta perheet? Miettikää ny vähä!

Iso syy syntyvyyden laskuun on ankara, suorittava näkemys vanhemmuudesta: lasta ei pidä maailmaan saattaman ilman ydinperhettä ja vähintäänkin rivarinpätkää.

Vähemmälläkin pärjäis, ja lapsista kasvais ihan onnellisia kaikenlaisilla erilaisilla järjestelyillä, mutta kun ei kelpaa sellainen erilainen onnellisuus. Pitää olla standardienmukaista ja tasaista kaikkien elämä, ja jos ei ole niin sit ei tehdä lapsia eikä nosteta syntyvyyttä.

Hui hai aviottomia lapsia on jo yli puolet, järjestelyjä kyllä riittää!

Valtaosa näistä "aviottomista" lapsista asuu äidin, isän ja lasten muodostamissa ydinperheissä.

Se että ei ole kirkossa tai maistraatissa vihitty ei tarkoita vielä kovin suurta murrosta tyylissä olla ja elää.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on toiminut hienosti systeemi, jossa lapsi menee etävanhemman luo koulusta silloin kun tällä on vapaata. Tekee vuorotyötä joten vuoroviikoin ei onnistuisi kuitenkaan. Lapsi viettää paljon aikaansa kummankin vanhemman luona, ja molemmat ovat saatavilla ja saavutettavissa jos hän tarvitsee, eri osoitteissa vain. Nyt kun lapsi on jo isompi koululainen ja itsenäisesti liikkumisessa, hän saattaa viestittää iltapäivällä että menee nyt etävanhemmalle koulusta, tulee kotiin huomenna. Asia on mulle täysin ok, ja olen onnellinen siitä että asiallisen ystävälliset välit erosta huolimatta mahdollistavat lapsen kannalta hänelle sopivan järjestelyn.

Minä ja meidän lapset taas arvostivat enemmän pysyvyyttä. Tiesivät milloin ovat isän luona, milloin äidin. Se toi lapsille turvallisuutta. Näin me lapset ja aikuiset ollaan erilaisia.

Tietenkään vuoroasuminen ei kaikille sovi, mutta mieluummin lapsi on omassa oikeassa kodissa joka toinen viikko kuin joka toinen viikonloppu. Harvalla äidillä on niin paljon rahaa, että pystyy lunastamaan itselleen entisen kodin, mutta tunnen monta isää, jotka ovat jääneet entiseen kotiin. Miehillä yleensä on paremmat palkat. Toisaalta harva äiti haluaa lasten muuttavan ihan kokonaan isälleen. Itse en ainakaan pystyisi, on niin voimakas tunneside lapsiin.

Vierailija kirjoitti:

Vuoroviikkosysteemiä vastustavat pienituloiset henkilöt, jotka haluavat, että lapset asuvat vain heidän luonaan. Syyt: asumistuki, korotetut lapsilisät ja elatusmaksut.

Vuoroviikkosysteemissä saa kyllä ihan nuo samat :) Jossain niiden lasten on kirjoilla oltava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen aina miksei lapsilla ole pysyvä koti ja vanhemmat vaihtuvat vuoroviikoin siihen?

Näissä sanotaan aina että "hyvin sujuu meidän Irmapetterillä vuoroviikkosysteemi". Ok. Sujuu se silloin isällä ja äidilläkin?

Nyt haluaisin perustelut miksi et itse ole se joka vaihtaa vuoroviikoin asuntoa?

Sata yläpeukkua tälle.

Kuinka itsenäistyvät nuoret aikuiset osaavat asettua omaan kotiin, kun ovat tottuneet kiertolaisiksi?

Varmaan paremmin kuin sinä ja minä.

Oma vuoroviikkolapseni sopeutuu uusiin ympäristöihin hyvin, harjoitusta kun on ollut pienestä pitäen. Itse asuin koko lapsuuden ja nuoruuden samassa talossa, ja vasta näin nelikymppisenä on alkanut tuntua että se itse hankittu asunto olisi koti samalla lailla kuin lapsuudenkoti joskus oli.

Hain takaa sitä, oppiiko aikuistuva nuori kotiutumaan mihinkään. Toki ihminen sopeutuu kun on pakko. Mutta kyteekö aina ajatus siitä, että kohta täytyy taas lähteä?

Sinä olet taas "lähtemässä". Saat sen tuntumaan siltä, että hän lähtisi aina viikon matkalle ja vaatii samoja operaatioita kun sinä lähdet johonkin viikoksi. Oikeesti Se nuori vain "vaihtaa" kotia.

Minusta on varsin outoa, että ihmisellä on useampi kuin yksi koti.

Mikä se etän (eli yleensä isän koska naiset tykkää itsekkäästi vieraannuttaa lapset isästä) koti sitten on? Vaikka taisitkin jo itse vastata. Se on vieras kyläpaikka jossa lapset käy silloin tällöin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen aina miksei lapsilla ole pysyvä koti ja vanhemmat vaihtuvat vuoroviikoin siihen?

Näissä sanotaan aina että "hyvin sujuu meidän Irmapetterillä vuoroviikkosysteemi". Ok. Sujuu se silloin isällä ja äidilläkin?

Nyt haluaisin perustelut miksi et itse ole se joka vaihtaa vuoroviikoin asuntoa?

Ei ole eroa eikä vuoroviikkoja, mutta käytännössä tämä vaatisi usein lapsille oman kodin, jossa vuoroviikoin asuisivat äidin ja isän kanssa. Lisäksi äidille ja isälle omat asunnot eli käytännössä kolme asuntoa!

Vai olisiko eronneilla vanhemmilla muka lapsettomalle viikolle yhteinen koti!!! Hah!

No ei tarvitse. Jos lapset ovat vaikka äidillä niin isä ja äiti vaihtavat vain koteja. Järjestelykysymys!!! Kyllä lapsen etua ajattelevat vanhemmat voivat joustaa, joutuvathan tuhannet lapsetkin joustamaan ja pakkaamaan reposaaren vuoroviikoin...

Pakkaaminen? Jos lapsella on kaksi lapsen kotia, mitä hänen pitää pakata? Aina nämä, joilla ei ole asiasta kokemuspohjaa paheksuvat tätä pakkaamista. 

Tätä minäkin ihmettele. Kritisoijat sanovat, että lapset pakkaavat ja muuttavat. Ei he pakkaa mitään muuta kuin koulureppunsa. Eli jos kouluun lähteminen on pakkaamista, niin sitten on sitä myös toisen vanhemman luokse meneminen.

Meillä kaikki on kaksin kappalein, vain harrastusvälineitä on yhdet, ja vanhemmat roudaavat ne.

Meillä ei pakata muuta kuin koulukirjat ja niitäkin haetaan sujuvasti kun kotien väliä on 2 km. Erottiin kun lapset olivat teinejä, ihan kohta molemmat täysi-ikäisiä. Siitä huolimatta haluavat asua molemmissa kodeissaan, mutta päättävät itse koska vaihtavat paikkoja. Nuorempana oli viikkojako mutta tuota alettiin nopeasti mukauttaa vanhempien työreissujen ja lasten toiveiden mukaan joustavammaksi. Käytännössä viettivät lähes päivittäin aikaa molemmissa, ilmoittavat päivällä kummassa syövät illallisen, pyörähtävät koulumatkalla toisessa kodissa välipalalla jne. Kuljetuksista ym  sovitaan aina kun tarvetta (nykyään jo enemmän sitä kumpi vanhemmista lainaa autoa kun toisella jo kortti). Kummassakin paikassa on oma huone kummallekin, kaikki tarpeellinen tavara, lääkkeet, piilarit jne. Heillä koti on vaan maantieteellisesti hieman venyvämpi kuin yksi ydinkoti. Toinen on lähdössä omilleen keväällä, opiskelee jo ja jonottaa opiskelija-asuntoa. Tuokaan ei varmaan heti tuo suurta muutosta: käy syömässä ja tuo pyykkinsä pestäväksi varmaan vielä jonkin aikaa ennen kuin alkaa saamaan parempipalkkaisia sivutöitä. Minusta meillä tuo systeemi on ollut hyvin toimiva. Lapsilla hyvät välit molempiin vanhempiin. En edes ehdottanut miehelle etävanhemmuutta, hän on ollut lasten elämässä läsnä kuten minäkin, jaettiin osa vanhempaislomistakin. Minusta lasten ei tarvitse kärsiä siitä ettei vanhemmat kykene asumaan saman katon alla, kaksi onnellista kotia joihin on aina tervetullut on minusta parempi malli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen aina miksei lapsilla ole pysyvä koti ja vanhemmat vaihtuvat vuoroviikoin siihen?

Näissä sanotaan aina että "hyvin sujuu meidän Irmapetterillä vuoroviikkosysteemi". Ok. Sujuu se silloin isällä ja äidilläkin?

Nyt haluaisin perustelut miksi et itse ole se joka vaihtaa vuoroviikoin asuntoa?

Ei ole eroa eikä vuoroviikkoja, mutta käytännössä tämä vaatisi usein lapsille oman kodin, jossa vuoroviikoin asuisivat äidin ja isän kanssa. Lisäksi äidille ja isälle omat asunnot eli käytännössä kolme asuntoa!

Vai olisiko eronneilla vanhemmilla muka lapsettomalle viikolle yhteinen koti!!! Hah!

No ei tarvitse. Jos lapset ovat vaikka äidillä niin isä ja äiti vaihtavat vain koteja. Järjestelykysymys!!! Kyllä lapsen etua ajattelevat vanhemmat voivat joustaa, joutuvathan tuhannet lapsetkin joustamaan ja pakkaamaan reposaaren vuoroviikoin...

Pakkaaminen? Jos lapsella on kaksi lapsen kotia, mitä hänen pitää pakata? Aina nämä, joilla ei ole asiasta kokemuspohjaa paheksuvat tätä pakkaamista. 

Tätä minäkin ihmettele. Kritisoijat sanovat, että lapset pakkaavat ja muuttavat. Ei he pakkaa mitään muuta kuin koulureppunsa. Eli jos kouluun lähteminen on pakkaamista, niin sitten on sitä myös toisen vanhemman luokse meneminen.

Meillä kaikki on kaksin kappalein, vain harrastusvälineitä on yhdet, ja vanhemmat roudaavat ne.

Meillä ei pakata muuta kuin koulukirjat ja niitäkin haetaan sujuvasti kun kotien väliä on 2 km. Erottiin kun lapset olivat teinejä, ihan kohta molemmat täysi-ikäisiä. Siitä huolimatta haluavat asua molemmissa kodeissaan, mutta päättävät itse koska vaihtavat paikkoja. Nuorempana oli viikkojako mutta tuota alettiin nopeasti mukauttaa vanhempien työreissujen ja lasten toiveiden mukaan joustavammaksi. Käytännössä viettivät lähes päivittäin aikaa molemmissa, ilmoittavat päivällä kummassa syövät illallisen, pyörähtävät koulumatkalla toisessa kodissa välipalalla jne. Kuljetuksista ym  sovitaan aina kun tarvetta (nykyään jo enemmän sitä kumpi vanhemmista lainaa autoa kun toisella jo kortti). Kummassakin paikassa on oma huone kummallekin, kaikki tarpeellinen tavara, lääkkeet, piilarit jne. Heillä koti on vaan maantieteellisesti hieman venyvämpi kuin yksi ydinkoti. Toinen on lähdössä omilleen keväällä, opiskelee jo ja jonottaa opiskelija-asuntoa. Tuokaan ei varmaan heti tuo suurta muutosta: käy syömässä ja tuo pyykkinsä pestäväksi varmaan vielä jonkin aikaa ennen kuin alkaa saamaan parempipalkkaisia sivutöitä. Minusta meillä tuo systeemi on ollut hyvin toimiva. Lapsilla hyvät välit molempiin vanhempiin. En edes ehdottanut miehelle etävanhemmuutta, hän on ollut lasten elämässä läsnä kuten minäkin, jaettiin osa vanhempaislomistakin. Minusta lasten ei tarvitse kärsiä siitä ettei vanhemmat kykene asumaan saman katon alla, kaksi onnellista kotia joihin on aina tervetullut on minusta parempi malli.

Tämä on tietysti ideaali! Ja onneksi olkoon!

Usein kuitenkin vanhempien välit ovat tulehtuneet, välimatkat ovat pitkiä ja kaikin puolin stressaavaa lapsille. 

Eli lähtisin siitä, että lapsella on yksi selkeä koti. Naapurissa ei saa edes unohtunutta lyijykynää hakea äidiltä, jos on iskäviikko. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen aina miksei lapsilla ole pysyvä koti ja vanhemmat vaihtuvat vuoroviikoin siihen?

Näissä sanotaan aina että "hyvin sujuu meidän Irmapetterillä vuoroviikkosysteemi". Ok. Sujuu se silloin isällä ja äidilläkin?

Nyt haluaisin perustelut miksi et itse ole se joka vaihtaa vuoroviikoin asuntoa?

Sata yläpeukkua tälle.

Kuinka itsenäistyvät nuoret aikuiset osaavat asettua omaan kotiin, kun ovat tottuneet kiertolaisiksi?

Varmaan paremmin kuin sinä ja minä.

Oma vuoroviikkolapseni sopeutuu uusiin ympäristöihin hyvin, harjoitusta kun on ollut pienestä pitäen. Itse asuin koko lapsuuden ja nuoruuden samassa talossa, ja vasta näin nelikymppisenä on alkanut tuntua että se itse hankittu asunto olisi koti samalla lailla kuin lapsuudenkoti joskus oli.

Hain takaa sitä, oppiiko aikuistuva nuori kotiutumaan mihinkään. Toki ihminen sopeutuu kun on pakko. Mutta kyteekö aina ajatus siitä, että kohta täytyy taas lähteä?

Sinä olet taas "lähtemässä". Saat sen tuntumaan siltä, että hän lähtisi aina viikon matkalle ja vaatii samoja operaatioita kun sinä lähdet johonkin viikoksi. Oikeesti Se nuori vain "vaihtaa" kotia.

Niin ja jos se on noin yksinkertaisen helppoa miksei vanhemmat vaihda viikoittain asuinpaikkansa lapsen luo?

Kyllä kai suurin osa 18 täyttäneistä asuu jo poissa kotoa. Helsinki on tilastollinen poikkeus, asutaan keskimäärin pidempään vanhempien luona. Vuokra-asuntoja ei riitä.

Meillä naapurissa on iskäviikolla otettu avain pois lapselta Äidin luo...Oman ajan tarve nääs..

Hohhoijaa. Ei se ihana ydinperhe mitään onnenauvoa takaa. Perheeni muutti vanhempien töiden takia monet kerrat, ulkomaillakin asuttiin (uskokaa tai älkää, tämä ei mitenkään harvinaista ole), juurettomuuden tunne on. Mutta se ei välttämättä ole mikään huono asia, olen kotonani kaikkialla. Koulutetut ihmiset usein muuttavat paikasta toiseen, aika harva enää asuu syntymästä kuolemaan samassa paikassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen aina miksei lapsilla ole pysyvä koti ja vanhemmat vaihtuvat vuoroviikoin siihen?

Näissä sanotaan aina että "hyvin sujuu meidän Irmapetterillä vuoroviikkosysteemi". Ok. Sujuu se silloin isällä ja äidilläkin?

Nyt haluaisin perustelut miksi et itse ole se joka vaihtaa vuoroviikoin asuntoa?

Sata yläpeukkua tälle.

Kuinka itsenäistyvät nuoret aikuiset osaavat asettua omaan kotiin, kun ovat tottuneet kiertolaisiksi?

Varmaan paremmin kuin sinä ja minä.

Oma vuoroviikkolapseni sopeutuu uusiin ympäristöihin hyvin, harjoitusta kun on ollut pienestä pitäen. Itse asuin koko lapsuuden ja nuoruuden samassa talossa, ja vasta näin nelikymppisenä on alkanut tuntua että se itse hankittu asunto olisi koti samalla lailla kuin lapsuudenkoti joskus oli.

Hain takaa sitä, oppiiko aikuistuva nuori kotiutumaan mihinkään. Toki ihminen sopeutuu kun on pakko. Mutta kyteekö aina ajatus siitä, että kohta täytyy taas lähteä?

Sinä olet taas "lähtemässä". Saat sen tuntumaan siltä, että hän lähtisi aina viikon matkalle ja vaatii samoja operaatioita kun sinä lähdet johonkin viikoksi. Oikeesti Se nuori vain "vaihtaa" kotia.

Niin ja jos se on noin yksinkertaisen helppoa miksei vanhemmat vaihda viikoittain asuinpaikkansa lapsen luo?

Lue ketju. Johan täällä ne syyt on kerrottu. Jos on eroon päädytty, yhteinen asunto voi olla mahdottomuus. Toinen kontrolloi ja alistaa, määräilee ja haluaa päättää kaikesta. Lisäksi raha. Minulla esim. on täydet palveluslisät ja silti jää palkasta nettona käteen vain 2400€ kuussa. Siitä maksan yhtiövastiketta ja asuntolainaa yht. 800€ kuussa. Ruokaan ja muihin hyödykkeisiin menee noin tonni. Minulle jää 600€ esim. puhelinlaskuun, kampaajalle, vaatteisiin, harrastuksiin. Miten pystyisin pitämään toistakin asuntoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen aina miksei lapsilla ole pysyvä koti ja vanhemmat vaihtuvat vuoroviikoin siihen?

Näissä sanotaan aina että "hyvin sujuu meidän Irmapetterillä vuoroviikkosysteemi". Ok. Sujuu se silloin isällä ja äidilläkin?

Nyt haluaisin perustelut miksi et itse ole se joka vaihtaa vuoroviikoin asuntoa?

Sata yläpeukkua tälle.

Kuinka itsenäistyvät nuoret aikuiset osaavat asettua omaan kotiin, kun ovat tottuneet kiertolaisiksi?

Varmaan paremmin kuin sinä ja minä.

Oma vuoroviikkolapseni sopeutuu uusiin ympäristöihin hyvin, harjoitusta kun on ollut pienestä pitäen. Itse asuin koko lapsuuden ja nuoruuden samassa talossa, ja vasta näin nelikymppisenä on alkanut tuntua että se itse hankittu asunto olisi koti samalla lailla kuin lapsuudenkoti joskus oli.

Hain takaa sitä, oppiiko aikuistuva nuori kotiutumaan mihinkään. Toki ihminen sopeutuu kun on pakko. Mutta kyteekö aina ajatus siitä, että kohta täytyy taas lähteä?

Sinä olet taas "lähtemässä". Saat sen tuntumaan siltä, että hän lähtisi aina viikon matkalle ja vaatii samoja operaatioita kun sinä lähdet johonkin viikoksi. Oikeesti Se nuori vain "vaihtaa" kotia.

Niin ja jos se on noin yksinkertaisen helppoa miksei vanhemmat vaihda viikoittain asuinpaikkansa lapsen luo?

Kun ne vanhemmat eivät ole saman katon alle mahtuneet, siitä kai ero yleensä tulee. Kuka haluaisi jatkaa riitoja lasten talon siisteydestä, sisustuksesta, kustannuksista jne? Kun kumpikin vanhempi voi rakentaa enemmän omanlaisensa kodin, hieman erilaisine sääntöineen ja tapoineen niin kaikki onnellisempia. Lapset eivät hirveästi kärsi jos isin luona syödään vähän enemmän lihaa ja äidillä salaattia, isillä voi takin jättää lattialle ja äidillä se laitetaan aina naulakkoon jne. Koulussa ja kotonakin on hieman erilaiset tavat, onnistuu hyvin ilman ahdistusta, sen sijaan se arjen asioista kompromissien vääntäminen asunnon arjen suhteen on kyllä suurimmalle osalle eronneista vanhemmista liikaa. Minusta idioottimaista kostaa lapsille eroa esim. kieltämällä hakemasta unohtuneita tavaroita toisen viikon aikana, mutta yhdessä ylläpidettävä koti olisi ainakin minulle liikaa, miksi olisin eronnut jos en saisi luoda omanlaista, lapsille hyvää kotia ja mies saa tehdä saman tahollaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen aina miksei lapsilla ole pysyvä koti ja vanhemmat vaihtuvat vuoroviikoin siihen?

Näissä sanotaan aina että "hyvin sujuu meidän Irmapetterillä vuoroviikkosysteemi". Ok. Sujuu se silloin isällä ja äidilläkin?

Nyt haluaisin perustelut miksi et itse ole se joka vaihtaa vuoroviikoin asuntoa?

Sata yläpeukkua tälle.

Kuinka itsenäistyvät nuoret aikuiset osaavat asettua omaan kotiin, kun ovat tottuneet kiertolaisiksi?

Varmaan paremmin kuin sinä ja minä.

Oma vuoroviikkolapseni sopeutuu uusiin ympäristöihin hyvin, harjoitusta kun on ollut pienestä pitäen. Itse asuin koko lapsuuden ja nuoruuden samassa talossa, ja vasta näin nelikymppisenä on alkanut tuntua että se itse hankittu asunto olisi koti samalla lailla kuin lapsuudenkoti joskus oli.

Hain takaa sitä, oppiiko aikuistuva nuori kotiutumaan mihinkään. Toki ihminen sopeutuu kun on pakko. Mutta kyteekö aina ajatus siitä, että kohta täytyy taas lähteä?

Sinä olet taas "lähtemässä". Saat sen tuntumaan siltä, että hän lähtisi aina viikon matkalle ja vaatii samoja operaatioita kun sinä lähdet johonkin viikoksi. Oikeesti Se nuori vain "vaihtaa" kotia.

Minusta on varsin outoa, että ihmisellä on useampi kuin yksi koti.

Meillä oli kesämökki. Oltiin siellä käytännössä pe-illasta su-iltaan joka viikko ja kesälomalla 3-4 viikkoa putkeen. Enemmän se maaseutu ja järven ranta ovat tuntuneet kotimaisemalta kuin kerrostaloasunto lähiössä.

Tätähän minä yritän juuri sanoa; ihmisellä on sydämessään yksi koti. Teillä se oli tuo mökki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen aina miksei lapsilla ole pysyvä koti ja vanhemmat vaihtuvat vuoroviikoin siihen?

Näissä sanotaan aina että "hyvin sujuu meidän Irmapetterillä vuoroviikkosysteemi". Ok. Sujuu se silloin isällä ja äidilläkin?

Nyt haluaisin perustelut miksi et itse ole se joka vaihtaa vuoroviikoin asuntoa?

Ei ole eroa eikä vuoroviikkoja, mutta käytännössä tämä vaatisi usein lapsille oman kodin, jossa vuoroviikoin asuisivat äidin ja isän kanssa. Lisäksi äidille ja isälle omat asunnot eli käytännössä kolme asuntoa!

Vai olisiko eronneilla vanhemmilla muka lapsettomalle viikolle yhteinen koti!!! Hah!

No ei tarvitse. Jos lapset ovat vaikka äidillä niin isä ja äiti vaihtavat vain koteja. Järjestelykysymys!!! Kyllä lapsen etua ajattelevat vanhemmat voivat joustaa, joutuvathan tuhannet lapsetkin joustamaan ja pakkaamaan reposaaren vuoroviikoin...

Pakkaaminen? Jos lapsella on kaksi lapsen kotia, mitä hänen pitää pakata? Aina nämä, joilla ei ole asiasta kokemuspohjaa paheksuvat tätä pakkaamista. 

Tätä minäkin ihmettele. Kritisoijat sanovat, että lapset pakkaavat ja muuttavat. Ei he pakkaa mitään muuta kuin koulureppunsa. Eli jos kouluun lähteminen on pakkaamista, niin sitten on sitä myös toisen vanhemman luokse meneminen.

Meillä kaikki on kaksin kappalein, vain harrastusvälineitä on yhdet, ja vanhemmat roudaavat ne.

Meillä ei pakata muuta kuin koulukirjat ja niitäkin haetaan sujuvasti kun kotien väliä on 2 km. Erottiin kun lapset olivat teinejä, ihan kohta molemmat täysi-ikäisiä. Siitä huolimatta haluavat asua molemmissa kodeissaan, mutta päättävät itse koska vaihtavat paikkoja. Nuorempana oli viikkojako mutta tuota alettiin nopeasti mukauttaa vanhempien työreissujen ja lasten toiveiden mukaan joustavammaksi. Käytännössä viettivät lähes päivittäin aikaa molemmissa, ilmoittavat päivällä kummassa syövät illallisen, pyörähtävät koulumatkalla toisessa kodissa välipalalla jne. Kuljetuksista ym  sovitaan aina kun tarvetta (nykyään jo enemmän sitä kumpi vanhemmista lainaa autoa kun toisella jo kortti). Kummassakin paikassa on oma huone kummallekin, kaikki tarpeellinen tavara, lääkkeet, piilarit jne. Heillä koti on vaan maantieteellisesti hieman venyvämpi kuin yksi ydinkoti. Toinen on lähdössä omilleen keväällä, opiskelee jo ja jonottaa opiskelija-asuntoa. Tuokaan ei varmaan heti tuo suurta muutosta: käy syömässä ja tuo pyykkinsä pestäväksi varmaan vielä jonkin aikaa ennen kuin alkaa saamaan parempipalkkaisia sivutöitä. Minusta meillä tuo systeemi on ollut hyvin toimiva. Lapsilla hyvät välit molempiin vanhempiin. En edes ehdottanut miehelle etävanhemmuutta, hän on ollut lasten elämässä läsnä kuten minäkin, jaettiin osa vanhempaislomistakin. Minusta lasten ei tarvitse kärsiä siitä ettei vanhemmat kykene asumaan saman katon alla, kaksi onnellista kotia joihin on aina tervetullut on minusta parempi malli.

Tämä on tietysti ideaali! Ja onneksi olkoon!

Usein kuitenkin vanhempien välit ovat tulehtuneet, välimatkat ovat pitkiä ja kaikin puolin stressaavaa lapsille. 

Eli lähtisin siitä, että lapsella on yksi selkeä koti. Naapurissa ei saa edes unohtunutta lyijykynää hakea äidiltä, jos on iskäviikko. 

Kun lapsilla on se yksi selkeä koti ja toinen vierailupaikka lapsella käytännössä on vain yksi huoltaja. Aika itsekästä viedä lapsilta se toinen huoltaja. Ja nykyisinä tasa-arvon aikoina minusta huoltajuus pitäisi antaa sille joka taloudellisesti siihen paremmin kykenee, tuo olisi hyvin usein isä, kuinka moni teistä äideistä olisi valmis etävanhemmuuteen säännöillä joka toinen viikonloppu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen aina miksei lapsilla ole pysyvä koti ja vanhemmat vaihtuvat vuoroviikoin siihen?

Näissä sanotaan aina että "hyvin sujuu meidän Irmapetterillä vuoroviikkosysteemi". Ok. Sujuu se silloin isällä ja äidilläkin?

Nyt haluaisin perustelut miksi et itse ole se joka vaihtaa vuoroviikoin asuntoa?

Sata yläpeukkua tälle.

Kuinka itsenäistyvät nuoret aikuiset osaavat asettua omaan kotiin, kun ovat tottuneet kiertolaisiksi?

Varmaan paremmin kuin sinä ja minä.

Oma vuoroviikkolapseni sopeutuu uusiin ympäristöihin hyvin, harjoitusta kun on ollut pienestä pitäen. Itse asuin koko lapsuuden ja nuoruuden samassa talossa, ja vasta näin nelikymppisenä on alkanut tuntua että se itse hankittu asunto olisi koti samalla lailla kuin lapsuudenkoti joskus oli.

Hain takaa sitä, oppiiko aikuistuva nuori kotiutumaan mihinkään. Toki ihminen sopeutuu kun on pakko. Mutta kyteekö aina ajatus siitä, että kohta täytyy taas lähteä?

Sinä olet taas "lähtemässä". Saat sen tuntumaan siltä, että hän lähtisi aina viikon matkalle ja vaatii samoja operaatioita kun sinä lähdet johonkin viikoksi. Oikeesti Se nuori vain "vaihtaa" kotia.

Minusta on varsin outoa, että ihmisellä on useampi kuin yksi koti.

Mikä se etän (eli yleensä isän koska naiset tykkää itsekkäästi vieraannuttaa lapset isästä) koti sitten on? Vaikka taisitkin jo itse vastata. Se on vieras kyläpaikka jossa lapset käy silloin tällöin.

Ei vieras kyläpaikka, vaan toisen vanhemman koti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on toiminut hienosti systeemi, jossa lapsi menee etävanhemman luo koulusta silloin kun tällä on vapaata. Tekee vuorotyötä joten vuoroviikoin ei onnistuisi kuitenkaan. Lapsi viettää paljon aikaansa kummankin vanhemman luona, ja molemmat ovat saatavilla ja saavutettavissa jos hän tarvitsee, eri osoitteissa vain. Nyt kun lapsi on jo isompi koululainen ja itsenäisesti liikkumisessa, hän saattaa viestittää iltapäivällä että menee nyt etävanhemmalle koulusta, tulee kotiin huomenna. Asia on mulle täysin ok, ja olen onnellinen siitä että asiallisen ystävälliset välit erosta huolimatta mahdollistavat lapsen kannalta hänelle sopivan järjestelyn.

Minä ja meidän lapset taas arvostivat enemmän pysyvyyttä. Tiesivät milloin ovat isän luona, milloin äidin. Se toi lapsille turvallisuutta. Näin me lapset ja aikuiset ollaan erilaisia.

Toki meilläkin asiasta aikuiset päättää pääsääntöisesti. Erityisesti silloin kun lapsi oli vielä pieni, tehtiin työvuoron mukaan tarkka suunnitelma milloin lapsi on etävanhemmallaan. Hänen työvuoronsa eivät siis mahdollista säännöllisyyttä, ja kuitenkin kumpikin meistä ajattelee, että kahden viikon välein viikonloppu (mikä ei olisi sekään ollut mahdollista) olisi aivan liian harvoin. Tällä systeemillä molemmat pysyvät lapsen arjessa kiinni ja nyt kun hän on jo isompi , saa useammin itse päättää kumman luona on. Kodiksi kutsuu äidin kotia, joka on virallinen osoite, mutta isänsä luona on toinen koti. Itse lapsi on joskus maininnut, että on kiva kun saa olla molempien kanssa. On hän sanonut myös, että nyt tuntuu ramppaamiselta, jolloin on voinut pysähtyä rauhassa kotiin jos haluaa. Välimatka on lyhyt, voi itsekin kulkea pyörällä.