Lue keskustelun säännöt.
Aviokriisiin näkökulmia?
23.02.2017 |
Taustaa:
- 35-vuotiaita, yhdessä 12 vuotta
- mies hyvin työkeskeinen, tekee pitkiä päiviä, matkustaa paljon. Koen olevani vähemmän tärkeä.
- valmistuin viime vuonna uuteen ammattiin jonka löysin kolmenkympinkriisin seurauksena. Opinnot veivät kaikki voimani ja parisuhde oli toissijainen.
- viimeiset pari vuotta olen ollut terapiassa (jatkuu yhä) ja ensimmäistä kertaa aikuisiällä löytänyt identiteetin itsenäisenä naisena. Terapia vei myös huomiota parisuhteelta, keskityin löytämään itseni.
- loppuvuodesta mies ihastui työkaveriinsa ja ovat keskustelleet molempien henkilökohtaisista asioista, mitään muuta ei ole tapahtunut
- mies on nyt identiteettikriisissä, ei tiedä mitä haluaa elämältä ja parisuhteelta. Kotona vetäytyy ja tiuskii.
-Viime viikonloppuna juttelimme koko ajan, itkin paljon, kun sain tietää ihastuksesta ja koin mustasukkaisuutta, kun mies on voinut tukea jotain työkaveria eikä minua. Mies oli ymmärtäväinen ja lohduttava, tuntui että yhteys hetkellisesti palautui.
- kaikki tämä saa minut kyseenalaistamaan suhteen
Kommentit (103)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerää itsellesi pesämunaa, etsi asunto ja pakkaa kamat.
Niin, ehkä olisi kannattanut keskittyä elämään sen oman navan tuijottamisen sijaan. Vaikutat aika itsekkäältä, monta vuotta olet käyttänyt itsessäsi pyöriskelyyn ja jättänyt toisen huoltajan rooliin. Sitä saa mitä tilaa.
Lusikka kauniiseen käteen ja keskityt mieheen välillä, jätät ihastuksen huomioimatta ja palvot häntä ilman ehtoja. Saatat onnistua pelastamaan parisuhteesi. Tai sitten voit unohtaa koko homman ja jatkaa itseksesi eteenpäin.
Ehkä olette kasvaneet ihmisinä ja erillenne toisistanne. Kysymys kuuluukin vieläkö nautitte toistenne seurasta ja onko halu olla läsnä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekeskeisyyteni syynä oli paha PTSD-oireyhtymä. Pelkotilat, unettomuus ja masennus. Lapsuuteni oli alkoholismin ym. takia turvaton. Melkein jo erosin aiemmin noiden oireiden takia, mutta terapiassa löysin keinot sisältäni voittaa möröt. En tietenkään voi syyttää tilanteesta muuta kuin omia valintojani.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä olette kasvaneet ihmisinä ja erillenne toisistanne. Kysymys kuuluukin vieläkö nautitte toistenne seurasta ja onko halu olla läsnä.
Sitä minäkin kysyn, löytyykö syitä taistella tämän puolesta vai pitäisikö päästää irti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsekeskeisyyteni syynä oli paha PTSD-oireyhtymä. Pelkotilat, unettomuus ja masennus. Lapsuuteni oli alkoholismin ym. takia turvaton. Melkein jo erosin aiemmin noiden oireiden takia, mutta terapiassa löysin keinot sisältäni voittaa möröt. En tietenkään voi syyttää tilanteesta muuta kuin omia valintojani.
Niin, aina jonkun muun syy.
Monta vuotta kipuilit vain itsesi kanssa. Nyt sitten ihmettelet, miksi mies on täyttänyt elämänsä työllä ja siinä sivussa ihastunutkin. No koska sinä annoit sille liikaa tilaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies on myös ottanut tilaa työmatkojen muodossa.
Hirveitä kommentoijia täällä.
Oman mielenterveyden hoitaminen terapiassa on ensimmäinen asia, minkä ihminen voi tehdä suhteensa pelastamiseksi silloin, jos mielenterveys horjuu kuten ap:n tilanne on ollut. Se ei ole itsekyyttä vaan tervettä itsestään huolehtimista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksei mies tullut vastaan kun tila kasvoi?
Myönnän oman osuuteni tilanteen kehittymiseen. Olin läheisriippuvainen eikä minulla ollut elämää. Päätin itsenäistyä ja tein paljon töitä terapian ja opintojen eteen. Tässä palkinto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies on myös ottanut tilaa työmatkojen muodossa.
Minun mies tekee myös reissutyötä ja meillä on hyvä suhde..
Mitä jos lopettaisit vellomasta "lapsuuden traumoissa" ja vaan menisitte kuhertelemaan?
Kotona voi jutella asiallisesti ja kunnioittaa toisia vaikka väsyttää.
Tulee tunne että sun miehen työ on sinulle se suurin kateellisuuden aihe. Jos et pysty lopettaa tuota kritiikkiä niin huonosti teillä tulee menemään. Sun pitää arvostaa itseäsi, ei odottaa palvontaa muilta, et sinäkään muita arvosta.
Vierailija kirjoitti:
Myönnän oman osuuteni tilanteen kehittymiseen. Olin läheisriippuvainen eikä minulla ollut elämää. Päätin itsenäistyä ja tein paljon töitä terapian ja opintojen eteen. Tässä palkinto.
Jos suhteenne on perustunut läheisriippuvuuteesi (silmäsi miehessä) niin ehkä hyvä kriiseillä. MIettikää yhdessä pystyttekö terveempään suhteeseen keskenänne.
Siis sinä olet kriiseillyt jo vuosia ja keskittynyt vain itseesi ja nyt ihmettelet miksi mies on hakenut keskustelut keskustelukumppania (antanut ja saanut tukea) muualta. Miten sinä olet häntä tukenut?
Jos nyt miehelläsi on kriisi, niin hänen pitäisi saada keskittyä vain itseensä niin kauan että kriisistä selviää. Kun molemmat on kunnossa, voit taas alkaa kysellä hänen antaman tukensa perään.
Eikö se mies odota palvontaa ihastukseltaan?
Miten kuherrella, jos mies on iltaan asti töissä ja viikonloppuisin tekee toista projektia stressissä, torjuu kuhertelut?
Vierailija kirjoitti:
Miksei mies tullut vastaan kun tila kasvoi?
Tullut vastaan miten?
Jos toisella on lapsuuden traumaa ja aliarvostaa itsensä ja mollaa kumppanin työn, mieshän on ap.n mielestä ylivoimainen, niin lähinnä ap voisi miettiä miten hienoa on ettei mies ole lähtenyt.
En usko että nainen edes tajuaa miten mies on tukenut ja ollut vastassa.
Aloittajan masennus on osin oman ajattelutavan virhettä mutta myös sitä ettei ole tyytyväinen itseensä vaikka lukisi uuden ammatin ja arvostelee samalla kumppanin työtä. Mies siitä pitää ja on hyvä ilmeisesti joten se on uhka naiselle, koska vaan siinäkin taas häviää.
Lopeta ap toi itsekeskeisyys ja tue sinä kumppaniasi. Sinulla on myös velvollisuuksia, ei vain miehellä.
Jos teet riidan, mies puolustautuu. Tottakai!
Et ole enää aikoihin tahtonut hyvää itsellesi, miehelle tai teidän suhteelle.
JSS