Islantilaisessa kissakamerassa neljä pentua nukkuu parhaillaan kerrossängyissään <3
Pennut on kiivenneet yläpedeille, nukkuvat kaksi pentua yhdessä pedissä. Aww, en kestä <3
Kommentit (1316)
Onko talossa ennen ollut kahdeksaa kissaa?
Pennut sopeutuivat heti uuteen ympäristöön. Lumikki on vetäytynyt hyllylle, välillä käy imettemässä pentuja. Emo välttelee kuitenkin selvästi pentujen seuraa. Yöllä emo sähisi ja läppäili tassullaan yhtä pentua, joka seurasi emoa. Mitähän on tulossa.
Vanillaan verrattuna tää äiti ei oikein jaksa näitä pentujaan. Edelliset jäivät vähemmälle huomioille, mutta nyt seitsemän pentua sai taas mielenkiinnon heräämään. Äsken kun pari pentua yritti päästä nisälle, ei välittänyt ja aika pian sen jälkeen meni kamerat pimeäksi. Ei näytä putsaavan pentuja ja makoilee enimmäkseen kaapin päällä pentujen ulottumattomissa. Ei hirveästi vaikuta opettavan pentuja, miten ollaan kissa. Laihakin ressukka on. Liekö teiniäiti, en ole lukenut kuvausta.
Nyt on ihana perhe. Leikkisä emo ja hoivaa pentuja ahkerasti, vaikka pennut on jo kohtalaisen isoja.
Niin on hyvä emo. Hoitaa hellästi. Vaalea pentu on hauskan näköinen , ihan menisi rotukissasta.
Nykyinen emo Eyja on ihanan lempeä pentujaan kohtaan verrattuna edelliseen, vihaiseen Lumikki-äitiin. Mahtoikohan Lumikilla ollut joka trauma. On mielenkiintoista ollut seurata emokisujen persoonallisuuksia.
Kokolattiamatto on mielenkiintoinen, kun sen saa irtoamaan lattiasta. :D
Tämä emo näyttää myös tykkäävän olla usein pentujen lähellä, kun nämä ovat nukkumassa. Suojeleva mamma. Lumikkihan halusi koko ajan pois pentujen luota.
Lumikki oli valtavan laiha tullessaan taloon. Uupui sellaisen pentumäärän kantamiseen ja imettämiseen. Ei jaksanut paljon muuta kuin nukkua. Säälitti pennut ja säälitti Lumikki.
Tapetti maistuu jännälle, toivottavasti ei saa suolivaivaa. Pennuilla on tuhoamisvaihe menossa.
Uusi perhe on tullut taloon, hyvin viihtyvät.
Taitaa olla taas uusi perhe ja entiset "tulivuoripennut" ilmeisesti emoa myöten saaneet kodin. Yksi pennuista on samassa kodissa kuin emo. Aika leikkisät pennut, paljon valveilla kun selasin taaksepäin.
Suru-uutinen: Kattarshianit lopettaa. Monta kotia löytyi kisuille ja paljon iloa jakoivat katsojille. Olen seurannut myös suomalaisen Antero-kissan elämää, mutta suru-uutinen kuuluu sieltäkin suunnasta, Antero siirtyy kisutaivaaseen. Mistähän kissarakas löytäisi netistä seurattavaa?
Lähtevät. Kattarshianin sivulla on usein ilmoitettu kuvineen, minkänäköisen palvelijan huomaan kukin misu on luovutettu.