Mistä voimia jaksaa masentuneen puolison kanssa? Miten saada hänet ns. haluamaan paranemista?

Minkälaista terapiaa miehesi saa, entä muuta hoitoa?

En osaa keksiä mitään, millä voisit ns potkaista perauksille, joka toimisi.

t. masentunut jo vuosia...

Hei, tuolla on alempana ketju,pitäisikö erota jos puoliso masentuu. Kamppailen itse saman asian kanssa. Meille vain ei ole tullut lapsia, koska puoliso on liian väsynyt ja masentut edes ajattelemaan asiaa. Totta varmaan on, että tilanne olisi entistä vaikeampi lapsiperheessä. Nyt en vaan saa tietää, miltä sellaisessa eläminen tuntuisi. Meillä on masennuskausi kestänyt kuusi vuotta.

Et sinä voi arjen pyörittämisen lisäksi toimia vielä miehesi terapeuttina. Pian teitä on kaksi uupunutta. Ja hienovaraisuus ei välttämättä nyt toimi. Varaa miehelle aika heti lääkäriin ja vahdi että sinne menee. Vahdi, että saa hoitoa ja keskusteluapua perheen ulkopuolelta. Oikeasti. Jos masennuksesta olisi helppo toipua vain päättämällä, ei se olisi kansantauti.... Hän on tehnyt luopumista ja surutyötä onnettomuuden ja halvaantumisen takia. Ehkei sieltä ole niin lyhyt matka elävien joukkoon, kuin toivoisit.

Olen ollut masentunut. Itse periaatteessa halusin parantua, mutta voimat ja kiinnostus eivät riittäneet avun hakemiseen. Toisaalta ajattelin, että ei tämä masennus ole vielä niin paha. Nyt vuosien kuluttua on helppo sanoa, että olisipa joku potkinut hoitoon hieman aiemmin. Paljon vähemmällä olisi päässyt.

Vierailija kirjoitti:

Minkälaista terapiaa miehesi saa, entä muuta hoitoa?

En osaa keksiä mitään, millä voisit ns potkaista perauksille, joka toimisi.

t. masentunut jo vuosia...

Nyt jokin aika sitten mies vihdoin suostui ns. oikeaan terapiaan. Tuohon saakka kävi vaan terveyden/sairaanhoitajan kanssa juttelemassa ja siitä ei mitään apua ollut. Psykoterapiassa käy pari kolme kertaa viikossa, joskin välillä peruu näitä aikoja syillä, jotka ainakin osittain on minusta tekosyitä.

Terapian lisäksi miehellä on lääkitys masennukseen, mutta en tiedä onko sekään välttämättä täysin kondiksessa.

Miehelle on myös ehdoteltu hoitojaksoa osastolla, mutta tähän miehen vastaus on ollut, ettei hän niin sairas ole tmv.

Tuntuu, että mies on kadottanut täysin sen aiemman elämänhalunsa.

ap

masennusta sairastavaa ihmistä ei voi käskeä eikä hoputtaa paranemaan, koska masennus on sairaus siinä missä vaikka se halvaantuminenkin. Onhan miehesi kunnon terapiassa ja lääkkeet kunnossa? Masentuneen puolisolla on tosi raskas taakka, sen tiedän. Pystyisitkö itse menemään vaikka johonkin vertaistukiryhmään josta saisit apua jaksamiseesi? Onko sinulla turvaverkko, apua lasten kanssa, jotta voit välillä vähän hengähtää ja tehdä itsellesi tärkeitä asioita? Jos välillä.pystyt huolehtimaan omasta hyvinvoinnistasi, jaksat arkea paremmin.

Voimia <3

Kannattaa lukea kirja Tappava psykiatria ja lääkinnän harha. Siitä voisit saada osviittaa siitä, mihin suuntaan kannattaisi mennä. Masentuneelle voi yrittää kehitellä aktiviteetteja, mutta paranemiseen auttaa vain asioiden käsitteleminen. Toisilla asioiden käsittely onnistuu puolison kanssa, toiset tarvitsee terapeutin.

Vierailija kirjoitti:

masennusta sairastavaa ihmistä ei voi käskeä eikä hoputtaa paranemaan, koska masennus on sairaus siinä missä vaikka se halvaantuminenkin. Onhan miehesi kunnon terapiassa ja lääkkeet kunnossa? Masentuneen puolisolla on tosi raskas taakka, sen tiedän. Pystyisitkö itse menemään vaikka johonkin vertaistukiryhmään josta saisit apua jaksamiseesi? Onko sinulla turvaverkko, apua lasten kanssa, jotta voit välillä vähän hengähtää ja tehdä itsellesi tärkeitä asioita? Jos välillä.pystyt huolehtimaan omasta hyvinvoinnistasi, jaksat arkea paremmin.

Voimia <3

Tähän jo osin vastasinkin. Miehellä on lääkitys, mutten ole vakuuttunut, että se välttis on kondiksessa. Ja vasta vähän aikaa sitten mies suostui alottamaan psykoterapian, valitettavasti näitäkin aikoja peruu vähän väliä omasta mielestäni ainakin välillä tekosyillä.

Vertaistukiryhmässä olen käynyt mahdollisuuksien mukaan, mutta se on aika haastavaa löytää sitä aikaa, koska olen yrittäjä ja nyt sit lisäksi kaikki muukin on mun vastuulla. Tukiverkko ei ole kovin laaja, mutta he auttavat minkä pystyvät ja meidän onneksi on varaa mm. palkata tarvittaessa apua, muutoin oisin varmasti itekin jo ihan loppu.

Eniten tässä siis ahdistaa se, että vaikkei välttämättä miehen oma syy vaan sairaudesta johtuva niin mies ei vaikuta haluavan osallistua hoitoihin kun ns. satunnaisesti ja osin pakotettuna.

ap

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa lukea kirja Tappava psykiatria ja lääkinnän harha. Siitä voisit saada osviittaa siitä, mihin suuntaan kannattaisi mennä. Masentuneelle voi yrittää kehitellä aktiviteetteja, mutta paranemiseen auttaa vain asioiden käsitteleminen. Toisilla asioiden käsittely onnistuu puolison kanssa, toiset tarvitsee terapeutin.

Noita aktiviteetteja olen koittanut järjestää jo ihan lastenkin takia, mm. yhteistä tekemistä perheen kanssa, mutta monesti mies viime tipassa ilmottaa, ettei aiokaan osallistua millon mistäkin syystä. Olen yrittänyt saada miehen muuttamaan mieltään ja lähtemään mukaan, mutta hyvin harvoin on mieltään muuttanut, että kuitenkin osallistuisi.

ap

Minulla on ollut työuupumus ja sen seurauksena masennus. Eli tiedän mistä on kyse. Masentuneena en koskaan halunnut rasittaa läheisiäni ongelmillani ja hakeuduin terapiaan ja toivuin alle vuodessa!! Myöhemmin mieheni sairastui samoin kuin minä, mutta ei hakenut apua. Lopulta sanoin hänelle suoraan, että meidän on erottava, koska en jaksa enää sitä synkkää ilmapiiriä kotona. Muistutin myös, että minä samassa tilanteessa en koskaan kuormittanut miestäni ongelmillani, vaan menin terapiaan. Kieltäydyin kuuntelemasta valitusta ja kuinka kävi, mieheni luki psykoterapiaoppaita, teki töitä ajattelunsa kanssa vuoden ja lopulta toipui! Kaikki on omasta ajattelusta kiinni!! Ja sen voi muuttaa itse, mutta vaatii työtä, tahtoa ja kärsivällisyyttä. Toisen masennuksen pyörteisiin ei pidä alistua!! Masennuksesta parantuu, jos mutta ajattelumalleja!!

Ohis, kyllä mä haluan parantua, en vain jaksa enempää...

Ehkä miehelläsi on samaa? Halu itsessään ei auta asiaa eteenpäin, ellei tule sellainen tietty piste.

Olen kyllä onnellinen miehesi puolesta, että hänellä on vierellään vielä joku.

Multa on lähtenyt kaikki.

Vierailija kirjoitti:

. Ja hienovaraisuus ei välttämättä nyt toimi. Varaa miehelle aika heti lääkäriin ja vahdi että sinne menee.

Kertokaapa sekin, että miten aikuinen mies saadaan lääkäriin, jos hän itse kieltäytyy lähtemästä sinne varatulle lääkäriajalle. En ole ap, mutta minulla olisi käyttöä tälle tiedolle.

Olet jaksanut jo pitkään, toivottavasti saat läheisistä ja lapsista voimia vielä jatkaa. Sinäkin voit käydä terapiassa, jos  haluat puhua jollekin, joka on varmasti nähnyt samanlaisia tapauksia.

Minä olin masentuneena aivan yksin. Lähipiiri oli sanonut, ettei jaksa enää kuunnella, ja koska en itse jaksanut seurata muiden elämää, oli ainoa vaihtoehto eristäytyä. Ainoa yhteys ihmisiin oli terapeutti silloin tällöin.

Oma masennukseni sai minut lopulta hankkimaan kaiken valmiiksi itsemurhaa varten ja keräsin enää rohkeutta toteuttaa suunnitelma. Kun oli mennyt monta yötä ja viikkoa näin, ajattelin, että ehkä en sittenkään ole valmis ja aloin miettiä, mikä minut pitää elossa. Sen kautta löysin pieniä asioita, jotka olivat tärkeitä vain itselleni, ja niiden avulla aloin saada edes jotain mielekkyyttä elämääni. Meni vielä vuosi ennen kuin olin taas työkykyinen ja palasin perheeni ja muiden pariin. Osa ystävyyssuhteista oli tällä välin mennyt peruuttamattomasti poikki, mutta sellaista se on.

Ainoa raadollinen ohjeeni on, että kysy mieheltäsi haluaako hän kuolla, ja jos ei, niin mikä on se, minkä varaan voi rakentaa ja mitä tavotteita voi sen elämänhalun varaan suunnitella. Voi miettiä kokonaisuutta ja isoja asioita, mutta pitää kulkea vähän kerrallaan.

Voimia sinulle, hyvä ihminen ap!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

. Ja hienovaraisuus ei välttämättä nyt toimi. Varaa miehelle aika heti lääkäriin ja vahdi että sinne menee.

Kertokaapa sekin, että miten aikuinen mies saadaan lääkäriin, jos hän itse kieltäytyy lähtemästä sinne varatulle lääkäriajalle. En ole ap, mutta minulla olisi käyttöä tälle tiedolle.

Kuulostaa julmalta, mutta mä ap:n tapauksessa ilmoittaisin, että jos ei ala terapia maistumaan, saa lähteä kävelemään ovesta ulos.

Vaakalaudalla on myös lapset ja ap:n jaksaminen, ei voi olettaa, että perhe kestää loputtomiin. Nyt ei jää tilaa kenellekään muulle kuin tälle masentuneelle.

Vierailija kirjoitti:

Ohis, kyllä mä haluan parantua, en vain jaksa enempää...

Ehkä miehelläsi on samaa? Halu itsessään ei auta asiaa eteenpäin, ellei tule sellainen tietty piste.

Olen kyllä onnellinen miehesi puolesta, että hänellä on vierellään vielä joku.

Multa on lähtenyt kaikki.

Ehkä sitten näin, mutta ei se kauheasti lohduta, kun lähes sama tilanne ollut jo sen pari vuotta eikä pahemmin ole muutoksia parempaan tapahtunut, joista voisi edes saada toivoa, että olisi paranemassa.

Ero on mulle se vihoviimeinen vaihtoehto, mutta kyllä se viime aikoina on usein pyörinyt mielessä. En vaan haluais rikkoa lapsilta kotia ja kaikesta huolimatta rakastan miestäni ja aiemminkin on selvitty vaikeuksista yhdessä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Olet jaksanut jo pitkään, toivottavasti saat läheisistä ja lapsista voimia vielä jatkaa. Sinäkin voit käydä terapiassa, jos  haluat puhua jollekin, joka on varmasti nähnyt samanlaisia tapauksia.

Minä olin masentuneena aivan yksin. Lähipiiri oli sanonut, ettei jaksa enää kuunnella, ja koska en itse jaksanut seurata muiden elämää, oli ainoa vaihtoehto eristäytyä. Ainoa yhteys ihmisiin oli terapeutti silloin tällöin.

Oma masennukseni sai minut lopulta hankkimaan kaiken valmiiksi itsemurhaa varten ja keräsin enää rohkeutta toteuttaa suunnitelma. Kun oli mennyt monta yötä ja viikkoa näin, ajattelin, että ehkä en sittenkään ole valmis ja aloin miettiä, mikä minut pitää elossa. Sen kautta löysin pieniä asioita, jotka olivat tärkeitä vain itselleni, ja niiden avulla aloin saada edes jotain mielekkyyttä elämääni. Meni vielä vuosi ennen kuin olin taas työkykyinen ja palasin perheeni ja muiden pariin. Osa ystävyyssuhteista oli tällä välin mennyt peruuttamattomasti poikki, mutta sellaista se on.

Ainoa raadollinen ohjeeni on, että kysy mieheltäsi haluaako hän kuolla, ja jos ei, niin mikä on se, minkä varaan voi rakentaa ja mitä tavotteita voi sen elämänhalun varaan suunnitella. Voi miettiä kokonaisuutta ja isoja asioita, mutta pitää kulkea vähän kerrallaan.

Voimia sinulle, hyvä ihminen ap!

Itse asiassa olen keskustellut miehen kanssa vähän tuolla tavalla kun ehdotit, mutta en ole saanut mitään selkeitä vastauksia. Mikään ei tunnu kiinnostavan, mies on kun varjo entisestä. Aiemmin pystyttiin puhumaan kaikesta ja selvittiin mm. lapsen kuolemasta, nyt tuntuu keskusteluyhteys olevan ns. poikki vai johtuuko sit vaan masennuksesta. En tiedä...

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

. Ja hienovaraisuus ei välttämättä nyt toimi. Varaa miehelle aika heti lääkäriin ja vahdi että sinne menee.

Kertokaapa sekin, että miten aikuinen mies saadaan lääkäriin, jos hän itse kieltäytyy lähtemästä sinne varatulle lääkäriajalle. En ole ap, mutta minulla olisi käyttöä tälle tiedolle.

Kuulostaa julmalta, mutta mä ap:n tapauksessa ilmoittaisin, että jos ei ala terapia maistumaan, saa lähteä kävelemään ovesta ulos.

Vaakalaudalla on myös lapset ja ap:n jaksaminen, ei voi olettaa, että perhe kestää loputtomiin. Nyt ei jää tilaa kenellekään muulle kuin tälle masentuneelle.

Tämäkin uhkavaatimus on käynyt myös omassa mielessä. Jos en ihan täysin väärässä ole niin ei kai ihan kaikille tarjota esim. hoitojaksoa osastolla ja mies tästä kieltäytyi.

Alan olla tosiaan huolissani omasta jaksamisestani, että miten kauan jaksan pyörittää tätä kaikkea, jos tilanne jatkuu entisenlaisena eikä oo ees toivoa miehen paranemisesta.

ap

Etkö saa seksiä? No kyllä sit kannattaa erota ja pian!

Vaiha se luuseri parempaan.

Vierailija kirjoitti:

Etkö saa seksiä? No kyllä sit kannattaa erota ja pian!

Eipä tuokaan typerä heitto ole merkityksetön. Aika harva masentunut jaksaa/haluaa seksiä. Kun tilanne jatkuu vuosia...kyllä sekin on iso tekijä siinä, miksi masennusta on niin vaikea jaksaa. Jos seksuaalisuus toimisi edes jollain tasolla, tuntuisi vähän normaalimmalta. Olisi helpompaa kestää sitä jatkuvaa negatiivisuuden kierrettä. Ja tehdä itse kaikki kotityöt. Kun tulisi iloa elämään sen toisen aloitteesta edes pikkirikkisen, se antaisi voimia. Mutta ei...

Yritän pitää kiinni harrastuksista ja järjestää omaa aikaa. Ehkä se on jo vakavaa, kun tuntuu ettei saa niistäkään helpotusta omaan jaksamiseen.

En ole ap. Ootko ap tehnyt surutyön itse miehesi sairastumisesta? Asioiden hyväksyminen johtaa paranemiseen. Mulla on vielä iso työ siinä, että hyväksyn asiat. Että meille on käynyt näin. Ja että on kaksi vakavaa sairautta, jotka kulkevat mukana läpi elämän. Joskus kyllä melkein v*tuttaa kuulla ihmisiltä, että meille annetaan se minkä jaksamme kantaa.

Vierailija kirjoitti:

Etkö saa seksiä? No kyllä sit kannattaa erota ja pian!

Vastaanpa nyt tähän, vaikkei ihan aiheeseen liitykään. Ei ole pahemmin seksiä ollut, mutta pelkän seksin puutteen takia en eroaisi. Suurempi ongelma on tämä kokonaisuus eli mies ei vaikuta haluavan apua tai parantua ja itse en meinaa enää jaksaa pyörittää tätä arkea ja olla vielä miehenkin tukena ja koittaa patistaa terapiaan ym.

ap