Millä saada nuori muuttamaan pois kotoa?

Mulla oli sama tilanne nuorempana...koulunkäynti takkusi ja pahasti...äidin tuki puuttui. Sitä häneltä pyysin kumminkin...ja etsin tukea...yritin...rouva syyllisti ja pahensi edelleen huonoa tilannetta. Isä ei kuvioissa. Elin stressissä, pelossa ja ahdistuksessa. Myös viha oli tunne jota tunsin ja usein...

Yksi koulu aamu, päätin tappaa itseni. Pelotti mennä kouluun, pelotti jäädä kotia. Istuin sohvalla. Äiti, puolisoineen oli vielä nukkumassa..klo 7.45. Poikaystäväni oli yötä ja määrä viedä minut autolla kouluun sinä aamuna. Hän ei noussut samaan aikaan vaan oli hieman jäljessä. Luulin hänen nukkuvan. Nousin sohvalta, katsoin ulos...oli syysaamu, maa oli kuurassa. Mietin...7.50... veitsi olisi liian äänekäs...äiti heräisi siihen että ottaisin sen kaapista...tarvitsin tavan päästä pois heti, en halunnut syytöksiä, en halunnut selittää, en halunnut enään olla huono lapsi. Koira. Tajusin että meillä on nahka remmi yli 80 kiloiselle koiralle...ajatuksia...oma paino 50 kg... lähdin etsimään kahta remmiä...niissä riittää pituus siihen että pystyisin hyvällä onnella hirttämään itseni oveen...mutta mikä ovi kestäisi?...saunan ovi... Aika loppuu... Päätin varmistaa asian, kyllä ovi kesti painoni...hirttäisin itseni saunan puolelle..jottei kukaan huomaisi minua ennen kuin on liian myöhäistä. Aloin sitomaan remmejä...kiire. Ripaan kiinni, oven yli....7.55..kuulin pamahduksen yläkerrasta...Poikaystäväni oli hereillä ja oli tulossa alas... nakkasin remmit saunaan ja esitin tulevani ulos vessasta. Tärisin sohvalla. Päätin olla menemättä kouluun. En koskaan ajatellut asian menevän noin nopeasti...

Äiti oli tietenkin erittäin vähättelevä ja arsyyntynyt kun en "taaskaan" mennyt kouluun. Hän löysi remmit saunasta, kysyi mitä ne siellä teki.... sanoin koiran kusseen niiten päälle ja että pesin ne. Asia käsitelty.

Tajusin että minun on päästävä ulos talosta. Puoli vuotta ja sain työharjoittelu paikan...kukaan ei palkkaisi..muutin. 3 kk ja sama ongelma jatkui. Menetin paikan..jouduin lääkärintarkastukseen ja viimein sain apua. Masennus lääkkeet jotka helpottavat myös ahdistukseen. 

Kerroin asiasta poikaystävälleni vasta melkein vuoden päässä tapahtumasta. Kuinka, jos hän ei olisi herännyt sillä hetkellä ja tullut alas, olisin jossain muualla.... Äidille en ole puhunut asiasta vieläkään. Hoito jatkuu...mutta tällähetkellä pelkään kouluun menoa. Pelkään tätä toista puolta minussa...mikä olisi ollut helpompi hoitaa ja käsitellä jo kauan aikaa sitten...Tarvitsin tukea, en sättimistä ja nurkkaan ajamista... Eli näin...mun elämälle oli parempi päästä pois vanhempieni luota...Sun poikas saatta olla kipeässä tuen tarpeessa...elä tee tuota virhettä mitä minun äitini teki. Mulla oli järkyttävä onni matkassa...tiedän että olisin mennyt prosessin kanssa loppuun asti, sen verran mulla pelotti. Enkä enään ikinä voi elää ajatellen etteikö minussa piilisi tuota toista puolta. Joka paniikissa, tappaisi itsensä, ilman selityksiä ja ilman suunitelmia. .

Kerron tämän varoituksena teille, jotka jankkaa,sättii ja vähättelee lapsiaan. Minä yritin....jos poika roikkuu koulussa, anna roikkua, niin kauan kuin vaan mahollista. Ja tue sitä. Kun se pääsee ylös kuopastaan edes hiukan, se saattaa saada opintonsa loppuun. 

Puhu pojan kanssa. Puhukaa myös siitä, miksi opinnot eivät suju. Onko lapsesi masentunut? Vaaditaanko koulussa asioita, joihin hän ei kykene?

Oma lapseni on älykäs, mutta koulu alkoi takkuilla yläkoulussa ja lukion hän joutui lopettamaan ihan kokonaan. Hän oli ahdistunut ja masentunut, kun hänen olisi pitänyt pystyä entistä itsenäisempään ja luovempaan ajatteluun.  Taustalta löytyi neurologinen syy, johon hän sai myös diagnoosin. Diagnoosin hän sai, kun vaadin, että lapseni pääsee tutkimuksiin.  

Lapsestani ei ollut pitämään puoliaan. Olen tavallaan toiminut hänen epävirallisena omaishoitajanaan. Nyt hän odottaa pääsyä kuntoutukseen. Ehkä joskus hän kuntoutuu niin paljon, että voi muuttaa omilleen tai tukiasuntoon. Ehkä joskus hän pystyy myös opiskelemaan itselleen ammatin ja pystyy elättämään itsensä. 

Asiat ovat kovin suhteellisia. Olisin iloinen, jos lapsellani olisi seurallisempi, hänellä olisi useampi ystävä ja hän harrastaisi kodin ulkopuolella jotakin. Nyt hän viihtyy kotona tietokoneen äärellä opiskelemassa ohjelmointia omin päin ja  hän tapailee ystäväänsä 2 - 3 krt viikossa. Ruuanlaittoon ja siivoamiseen hän osallistuu seurakseni. Siinä kaikki, mihin hän tällä hetkellä pystyy. Kulunsa hän maksaa sairauspäivärahoistaan kuukausittain. Hän on kiltti lapsi. Toivoisin kuitenkin, että hän joskus pääsisi jaloilleen ja voisi muuttaa omilleen.