Lue keskustelun säännöt.
Te joille lapsiperhe-elämä on helvettiä, onko vika väärässä miehessä vai teidän lapsenkasvatustaidoissa?
20.02.2017 |
Monet sanoo katuvansa lasten tekemistä, usein syynä väärä valinta lasten isäksi, miksi ei sanota sitten että kadun miesvalintaani, vaan sanotaan että kadun lapsiani? Onko se reilua lapsille?
Toinen on se, että nykyään vanhemmuus on suorittamista, ja lapsen ei anneta olla lapsi rauhassa, ja siinä menee sitten kaikilla hermot. Monet lapsen aiheuttamat ongelmat on oikeasti ihan itse aiheutettuja.
Esimerkiksi täällä paljon valitetaan että ulos lähteminen on kauhea show, no meillä ei ole ollut vaikka on ollut kaksosetkin, meillä ei jotain 2-3 vuotiasta laitettu itse pukemaan, ei maaniteltu että voitko nyt pukea kun on jo kiire lähteä, vaan vanhemmat puki vaatteet kersoille päälle ilman mitään mutinoita, jos lapsi laittoi hanttiin, otettiin kainaloon ilman vaatteita ja ulos, siellä kun viima nuolee takapuolta, alkaa lapsikin suostua vaatteiden pukemiseen.
Samoin syöminen, ei odotella aamu- tai iltapalan ääressä että lapsi syö itse, vaan lusikoidaan ruoka suuhun, siitä tulee rutiini eikä lapsi kovinkaan usein pistä hanttiin. Jos pullauttelee ruuan pois suusta, lusikka alle ja ruoka takaisin suuhun, jos sitä jatkuu pidemmän aikaa, ruokailu on siinä. Ei mitään riitaa eikä maanittelua että syöpäs nyt nätisti.
Jos lapsen huutaminen on ongelma, niin ensinnäkin lapselle sanotaan että ei saa huutaa, ja toiseksi annetaan sitä huomiota kunnolla välillä, ja sitten sanotaan että nyt leikit itseksesi äidillä on muuta tekemistä eikä silloin huudeta, jos on asiaa saa tulla nätisti kysymään. Vanhemmat on pomoja jotka sanoo mitä tehdään ja miten, lapset leikkii yksin tai keskenään, se ei kuulu vanhemmille.
Kommentit (39)
Tuollaista se oli meilläkin esikoisen kassa. Homma toimi. Sitten syntyi toinen lapsi joka oli perusluonteeltaan helppo hänkin mutta käytännössä itki ja valvotti vuosia tosi paljon. Syynä laajat allergiat, astma, korvien ilmatoitumisongelmat ja atopia. Enää ei auttanut pelkkä rutiinilla mennään. Milloin lapsi oksenteli tai turposi kun sai jotain sopimatonta ruokaa (kokeiltiin uusia esim.).Ihottumaa oli aikalailla kokoajan niin että pahimillaan kiireesti ihotautiosastolle. Heräili öisin pahimmillaan 20 kertaa. Alkoi nukkua kokonaisia öitä jossain 4 v iässä ekaa kertaa tosin viimeaikoina on herätelly kun korvat vaivaa taas (ikää nyt 11 v). Toki nyt ei tarvi kantaa mutta vieläkin kaipaa välillä lohdutusta yöllä kun kurja olla ja joo eilen illallakin annoin kahdet eri lääkkeet mutta pitääköhän antaa kokeeksi särkylääkettä taas muutamaksi yöksi että lapsi saisi nukuttua univelat pois.
Niin ja esikoinenkin sitten sairastui pitkäaikaissaurauteen kun kuopus oli 1v. Eli meillä meni monta vuotta lääkäreissä hypätessä ja eräs vieraskin huudahti hämmästyksestä kun aukaisin meidän lääkekaapin. Yksi keittiön yläkaappi täynnä lääkkeitä... Osa käytössä, osa vielä jemmassa vaikka ei nyt tarvita tai ei sopinut mutta jos kuitenkin tarvitaan joskus.
Valitsin oikean miehen. Lapset on ihania. Mutta lasten sairastaminen vei muutaman vuoden elämästä niin etten juuri muista siitä ajasta mitään. Kenenkähän vika tuo nyt sitten on. En tiedä enkä jaksa edes välittää. Niillä korteilla mennään jotka on saatu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä meillä sitten todella on erilainen kasvatustyyli, en koskaan tunkisi ruokaa lapsen suuhun väkisin. Se on mielestäni jo jonkin asteista pahoinpitelyä. Mielestäni myös se mitä ja miten lapset keskenään leikkivät, kuuluvat vanhemmille. Jos toinen mätkäisee toista, siihen on vanhemman puututtava. Jos lapsilla on riitaa eivätkä saa sitä keskenään sovituksi, on vanhemman velvollisuus puuttua ja näyttää esimerkkiä riitojen ratkaisemisesta. Meillä on vilkkaat pojat ja jos en koskaan puuttuisi tai seuraisi heidän tekemisiään edes toisella korvalla, niin meillä olisi talo säpäleinä tai kuollut lapsi. On yllättävää, miten hyvä mielikuvitus niillä on. Juuri eilen 4v keksi, että jos kiinnittää köyden portaiden yläkaiteeseen, sitä voi käyttää liaanina kun leikkii Tarzania. Onneksi sain lapsen kiinni kun oli kiipeämässä kaiteen yli...
Minä olen yksi niistä, jotka aiempaan ketjuun kertoi katuvansa lasten tekemistä. Ei meillä perhe-elämä ole helvettiä, tai ei ainakaan sen enempää kuin muissakaan normaaleissa perheissä. Lasten isäkin on oikein hyvä ja osallistuva isä. Kyse on vain puhtaasti siitä, että en ihmisenä oikein sovellu lapsiperheen vanhemmaksi. Yritän parhaani, mutta pidemmän päälle on ollut raskasta sopeuttaa omat toiveet ja halut vastaamaan lapsiperhe-elämää. Näillä kuitenkin mennään ja parhaani yritän.
Pakkosyöttämisestä on tullut pahoinpitelysyytteitäkin, mutta kehu vasn kuinka julma äiti olet.
Ei ole meilläkään lapsiperhe-elämä helvettiä. Mutta myönnän ihan suoraan, että en viettäisi päivässä kolmea tuntia ulkona, ellei minulla ole lapsia. En ravaisi uimassa, en opettaisi kenellekään hiihtoa tai luistelua ilokseni.
Aloittaja varmaan tyrkkää lapsensa ulos keskenään. Minä en.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pakkosyöttämisestä on tullut pahoinpitelysyytteitäkin, mutta kehu vasn kuinka julma äiti olet.
Pakkosyöttämistä? :D tosiaankin sinä lopetat ruokailun heti siihen kun lapsi ensimmäisen kerran leikkii ruualla eli tursuttaa ulos suusta leualle? Jos minä lopettaisi olisi meillä nälkään kuollut vauva.
No tuosta olen eri mieltä että lapsi puetaan ja syötetään. Siis vauva joo, mutta ei nyt enää 3-vuotiasta syötetä ja pueta. Kyllä hän syö ja pukee vaatteensa itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No vastataan nyt tähänkin provoon. Järkyttää aloitus, voi ap:n lapsiparkoja. Pakkosyöttäminen on rinnastettavissa pahoinpitelyyn ja siitä voi seurata syömishäiriöitä.
Jotain on vialla, jos ap:n kolmevuotias muksu ei syö ja pue itse. Pitäisikö tästä antaa vuoden äiti- vai provopalkinto?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo ja sen sitten huomaa päiväkodissa kun lapset tekee kaiken valmiiksi (pukee jne) lapsiensa eteen. Näkyy selvä ero niihin joiden on annettu pukea itse. Toki kiiretilanteet asia erikseen mut ei niitä koko ajan ole.
^Kun LASTEN ETEEN tehdään kaikki valmiiksi tarkoitin, eli vanhemmat tekee.. XD sortsi. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä pakkosyötän miestäni, haluan että hänestä tulee 500 kg painava läski. Haaveilen siitä, että saan pukea hänet prinsessaunelmiin. Joo terve vaan teidän aloitustenne kanssa.
Kadun miesvalintaani. Siksi erosin ja hain Gambiasta uroksen itselleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu lässylässyliberaalimammat täällä keuhkoaa jos joku uskaltaa vielä syöttää ipanoita, nythän se on se SORMIRUOKAILU mikä on muodissa (eli siis suomeksi mennään sushi-paikkaan ja kakara viskoo kalafileet pitkin seiniä).
Teitä on kiittäminen suomalaisen peruskoulutusjärjestelmän rappiotilasta. Sormiruokailutetut pikku prinssit ja prinsessat tekee, mitä haluaa ja mamma hymisee vieressä.
Kato ku lapsia on erilaisia. En ole koskaan katunut lapsiani, mieskin on hyvä, mutta kun niillä lapsillla on joskus sellaisia rasittavia perseilyvaiheita niin saako valittaa. Kyllähän ne menee ohi, mut silti. 6v pikkuteini ja ylivilkas vauva niin kyllä mun välillä tekee mieli vähän valittaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuollaista se oli meilläkin esikoisen kassa. Homma toimi. Sitten syntyi toinen lapsi joka oli perusluonteeltaan helppo hänkin mutta käytännössä itki ja valvotti vuosia tosi paljon. Syynä laajat allergiat, astma, korvien ilmatoitumisongelmat ja atopia. Enää ei auttanut pelkkä rutiinilla mennään. Milloin lapsi oksenteli tai turposi kun sai jotain sopimatonta ruokaa (kokeiltiin uusia esim.).Ihottumaa oli aikalailla kokoajan niin että pahimillaan kiireesti ihotautiosastolle. Heräili öisin pahimmillaan 20 kertaa. Alkoi nukkua kokonaisia öitä jossain 4 v iässä ekaa kertaa tosin viimeaikoina on herätelly kun korvat vaivaa taas (ikää nyt 11 v). Toki nyt ei tarvi kantaa mutta vieläkin kaipaa välillä lohdutusta yöllä kun kurja olla ja joo eilen illallakin annoin kahdet eri lääkkeet mutta pitääköhän antaa kokeeksi särkylääkettä taas muutamaksi yöksi että lapsi saisi nukuttua univelat pois.
Niin ja esikoinenkin sitten sairastui pitkäaikaissaurauteen kun kuopus oli 1v. Eli meillä meni monta vuotta lääkäreissä hypätessä ja eräs vieraskin huudahti hämmästyksestä kun aukaisin meidän lääkekaapin. Yksi keittiön yläkaappi täynnä lääkkeitä... Osa käytössä, osa vielä jemmassa vaikka ei nyt tarvita tai ei sopinut mutta jos kuitenkin tarvitaan joskus.
Valitsin oikean miehen. Lapset on ihania. Mutta lasten sairastaminen vei muutaman vuoden elämästä niin etten juuri muista siitä ajasta mitään. Kenenkähän vika tuo nyt sitten on. En tiedä enkä jaksa edes välittää. Niillä korteilla mennään jotka on saatu.
No tuo nyt on todella harvinaine tilanne, ihan yhtä lailla voi itse sairastua koska vaan, ei kai kukaan kadun lasten hankintaa sen takia että lapsi sattuu sairastumaan? Sitten pitäisi myös katua naimisiin menoa jos puoliso sairastuu pitkäaikaissairauteen joka vaikuttaa perhe-elämään ja parisuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä meillä sitten todella on erilainen kasvatustyyli, en koskaan tunkisi ruokaa lapsen suuhun väkisin. Se on mielestäni jo jonkin asteista pahoinpitelyä. Mielestäni myös se mitä ja miten lapset keskenään leikkivät, kuuluvat vanhemmille. Jos toinen mätkäisee toista, siihen on vanhemman puututtava. Jos lapsilla on riitaa eivätkä saa sitä keskenään sovituksi, on vanhemman velvollisuus puuttua ja näyttää esimerkkiä riitojen ratkaisemisesta. Meillä on vilkkaat pojat ja jos en koskaan puuttuisi tai seuraisi heidän tekemisiään edes toisella korvalla, niin meillä olisi talo säpäleinä tai kuollut lapsi. On yllättävää, miten hyvä mielikuvitus niillä on. Juuri eilen 4v keksi, että jos kiinnittää köyden portaiden yläkaiteeseen, sitä voi käyttää liaanina kun leikkii Tarzania. Onneksi sain lapsen kiinni kun oli kiipeämässä kaiteen yli...
Minä olen yksi niistä, jotka aiempaan ketjuun kertoi katuvansa lasten tekemistä. Ei meillä perhe-elämä ole helvettiä, tai ei ainakaan sen enempää kuin muissakaan normaaleissa perheissä. Lasten isäkin on oikein hyvä ja osallistuva isä. Kyse on vain puhtaasti siitä, että en ihmisenä oikein sovellu lapsiperheen vanhemmaksi. Yritän parhaani, mutta pidemmän päälle on ollut raskasta sopeuttaa omat toiveet ja halut vastaamaan lapsiperhe-elämää. Näillä kuitenkin mennään ja parhaani yritän.
En minäkään ruokaa väkisin lapsen suuhun tunge, vaan kyllä hän itse avaa suunsa kun on siihen pienestä asti oppinut, meillä kun oli kaksoset niin oppivat siihen että joka toinen ruokalusikallinen menee velipojan suuhun, rytmissä meni vielä isompanakin vaikka osasivat muut ruokailut syödä itse, mutta tiesivät että aamupuuro/jugurtti ym. tuli suuhun vanhemman toimesta ripeällä tahdilla.
Ja toki meilläki pitää puuttua siihen kun pojat tappelee, mutta ei me vanhemmat niille keksitä tekemistä ja leikitetä, kuten nykyajan nuoret vanhemmat tekee. Nytkin pojat on isänsä kanssa ulkona tekemässä lumitöitä, oppivat tekemään asioita vanhempien kanssa.
Mitä ne sun omat toiveet ja halut on mitä et voi toteuttaa kun sulla on perhe? Onko sun perhe jotenkin erilainen kun sun lapsuuden perhe? Meinaan että tuliko se yllätyksenä minkälaista on elää muitten ihmisten kanssa samassa taloudessa?
ap
Vierailija kirjoitti:
Ei ole meilläkään lapsiperhe-elämä helvettiä. Mutta myönnän ihan suoraan, että en viettäisi päivässä kolmea tuntia ulkona, ellei minulla ole lapsia. En ravaisi uimassa, en opettaisi kenellekään hiihtoa tai luistelua ilokseni.
Aloittaja varmaan tyrkkää lapsensa ulos keskenään. Minä en.
Joo, en tee mitään noista. Mies on ulkoillut poikien kanssa koska haluaa, luistelemassa on joskus käyty hallilla kun nämä kelit on mitä on nykyään, hiihtämään ei ole koulussakaan päästy, ei olla ostettu pojille vielä suksiakaan. Koululta vievät uimaan, ei tarvi sielläkään ravata, kesällä käydään rannalla. En ymmärrä miksi kaikkea pitää tehdä jatkuvasti, kyllä ne lapse ehtii tehdä sitten isompanakin kun osaavat itse mennä luistelemaan ja hiihtämään jos tahtovat.
ap
Vierailija kirjoitti:
No tuosta olen eri mieltä että lapsi puetaan ja syötetään. Siis vauva joo, mutta ei nyt enää 3-vuotiasta syötetä ja pueta. Kyllä hän syö ja pukee vaatteensa itse.
Varmasti syö ja pukee jos ei ole väsynyt eikä ole mihinkään kiire. Mutta sitten kun sitä kolmevuotiasta olet puoli tuntia maanitellut syömään aamupalansa ja siihen päälle toisen puolituntia pukemaan haalarin päälle, niin eikö tule mieleen että nopeampikin tapa olisi päästä ovesta aamuisin ulos? Miksi tehdä kaikki niin hankalaksi?
ap
Jaaha. Vai niin.