En jaksa masentunutta kaveria

Samankaltainen ystävä oli myös itselläni. Hänellä ei varsinaisesti ollut masennusta (tai sitten hänellä oli ollut se 20 vuotta.) Hän oli aina hieman erikoinen luonne mutta viimeisinä vuosina hänen käytöksensä paheni siinä määrin etten jaksanut enää.

Hänellä oli kaikki asiat hyvin mutta itse hän ei näin kokenut. Kuuntelin hänen ongelmiaan monesti monta tuntia illassa. Hänen asioihinsa ei myöskään saanut kommentoida mitään, koska jos olin aiheesti eri mieltä niin hän suuttui. Tehtävänä oli ainoastaan vastaanottaa hänen yksipuolisia vuodatuksiaaan.

Omat asiani sivuutettiin täysin. Ja monesti, jos kerroin jotakin positiivista omaan eläämääni liittyvää niin hän arvosteli tai vähätteli asiaa. Mutta sitten taas hän jaksoi " ylihehkuttaa" omia asioitaan.

Tajusin ettei hän tule ikinä muuttumaan, koska ei itse edes ymmärrä käyttäytymistään. Mietin että varmasti vielä 10 vuoden päästäkin istuisin kuuntelemassa hänen valitusvuodatuksiaan. Ei ole minun, eikä ap sinun

tai kenenkään muunkaan velvollisuus olla kenenkään toisen jäteastia. Jos hänellä on "vain"kaksi ystävää, niin kaipa se hänelle riittää.

Monesti mielenterveysongelmaiset ym. eivät osaa laittaa rajoja omalle käytökselleen ja, jos vastapuolena on mielyttämiseen taipuvainen ja empaattinen luonne niin tuloksena voi olla aika raskas ja yksipuolinen ystävyys.

Pitäisi sitten itse osata laittaa rajat, ottaa etäisyyttä tai laittaa välit kokonaan poikki.

Itse laitoin välit poikki ja tuntui alkuun oudolta, kun vapautui niin paljon aikaa itselle. Mutta siitä viimeistään huomasi kuinka epäterve ystävyysuhde meillä oli ollut. Ystävyyden ei kuulu synnyttää pahaa mieltä tai syyllisyydentoja.

Vierailija kirjoitti:

Joku tuolla ylhäällä kysyi, miksi kaveria naurattaa, kun toisiaan sattuu, ilmeisesti se on hänestä tosiaan hauskaa. En osaa sanoa miksi. Hän inhoaa lapsia ja sen takia hänestä on hauska ajatus, että nämä kärsivät, kuollut vauva - vitsit ovat hänen suosikkejaan.

Lisäksi hän on melko ylimielinen muita ihmisiä kohtaan, koska pitää itseään keskimääräistä paljon älykkäämpänä. Jos ihminen ei ole käynyt yliopistoa, tämä ei ole mitään. Hän tuo usein selvästi esille, että pitää itseään minua paljon älykkäämpänä. Hänellä on myös julma asenne ihmisiä kohtaan, hänen mielestään luonnonvalinnan tulisi toteutua älyn muodossa eli vain älykkäät saisivat saada lapsia.

Huh huh, tuleepa nyt paljon avautumista tänne, en tiedä mistä tämä kaikki nyt tulee. Ap

Mitenhän luonnonvalinta toteutuisi kaverisi kohdalla?

Kyllä oikean ystävyyden tunnistaa.

Eilen kerroin miehelleni, että sitä ei kovin monelle ystävälle pystyisi kirjoittamaan sellaista huumoria ja sanomaan kaikkea suoraan mitä mäkin olen kirjoittanut ystävälleni (eläimen hoidosta, työpaikka-asioista, puolisostaan ym), mutta kun ollaan niin suoria ja outoja luonteita molemmat ja yhdessä pitkään oltu ystäviä, toisemme tunnetaan niin hyvin, toisen seurassa saa olla juuri se aito minä, ei tarvitse varoa, ei pelätä mitä sanoo. Se ymmärrys vaan on. Ja molemmat oikein halutaan, että asioita ei ainakaan kaunistella eikä kierrellä. Yksikin puhelu päättyi kerran siihen että ystävä sanoi että nyt en jaksa enää puhua sinun kanssasi. Ja se tuntui vain hyvältä, kun sanoi suoraan. Seuraavan kerran sitten lisää :).

Vierailija kirjoitti:

Näiden valittajakavereiden kohdalla on joskus tullut mieleen, että jos kuuntelu ja ymmärtäväisyys auttaisi, sittenhän se valitus loppuisi joskus. Ei ehkä heti mutta vaikka edes vuoden päästä. Joko minä olen huono kuuntelemaan tai ehdottamaan ratkaisuja tai sitten tyypit vaan tykkää valittamisesta, jos sitä on pakko jatkaa vuosikausia. Valittaminen luonteenpiirteenä ja sairaus nimeltä masennus ei tietenkään ole sama asia. Silti kummassakin tapauksessa on liikaa, jos yksi ihminen yksinään saa kantaa toisen ihmisen kaiken negatiivisuuden.

Näimpä! Itse tajusin, kun lopetin ystävyyden, että tavallaan tein jatkuvasti karhunpalveluksen ystävälle, kun jatkoin hänen ongelmien ja murheiden kuuntelua. Niitä ei siis ikinä käsitelty mitenkään rakentavasti, vaan pääpointtina oli koko ajan niistä samoista aisoista jauhaminen. En tarkoita, että minä korvasin terapeutin mutta eipä hänen ainakaan tarvinnut hakeutua minnekään puhumaan, kun hänellä oli jo minut.

Kun ystävyytemme loppui niin, jos hän olisi osannut järkevästi tarkastella tilannettaan niin hän olisi hakeutunut ammattilaiselle. Eli silloin meidän ystävyyden loppumisesta olisi oikeasti ollut hänelle hyötyä. Mutta pelkäänpä, että samat valitusvirret jatkuvat mutta nyt hän selittää niitä vain jollekin toiselle.

Jospa kaverisi on masentunut ihan syystä. Häntä masentaa, koska ihmiset eivät jaksa hänen ilkeää ja ikävää käytöstään mutta jokin estää häntä toipumaan kateudestaan ja tervehtymään. Siinä kohtaa kannattaisi herätä - sinuna en antaisi pomppia jaloilleni enkä myöskään jatkaisi yhteydenpitoa teennäisesti, koska masennus ei ole tekosyy huonolle käytökselle. Pelasta itsesi ja jatka elämääsi ilman kaveriasi. 

Vierailija kirjoitti:

Jospa kaverisi on masentunut ihan syystä. Häntä masentaa, koska ihmiset eivät jaksa hänen ilkeää ja ikävää käytöstään mutta jokin estää häntä toipumaan kateudestaan ja tervehtymään.

En ole ap, mutta kommentoin silti.

Olen aika samaa mieltä edellisestä

Joskushan ajatellaan niin, että "todellisten ystävien kanssa voi olla täysin aito itsensä". Jos siihen "aitouteen" kuuluu jatkuva ilkeys toisia kohtaan tai jatkuvat monologit omista ongelmista, niin ei varmasti ole ihmekään, että ihmiset ottavat etäisyyttä.

Toisaalta ihminen ei näe aina itseään sellaisena kuin muut hänet näkevät. Esimerkiksi eräs tuntemani henkilö, josta ketjuun kirjoitinkin, näkee itsensä täydellisenä uhrina. Tosin "uhrin roolista" huolimatta hänellä riittää ikävää sanottavaa monesta ympärillä olevasta ihmisestä. Asenteena on muutenkin kaikenlainen avuttomuus ja saamattomuus monessa arkipäiväisessäkin asiassa.

Useaan otteeseen ollaan keskusteltu hänen "vaikeuksistaan", mutta eivätpä ne ole keskustelemalla ratkenneet eikä hänellä ole ollut myöskään halua toimia toisin asioissa, jotka aiheuttavat ongelmia.

Mikähän muuten mahtaa olla hoitoalan ammattilaisella / terapeutilla käytäntönä, kun kohtaavat ihmisen, jonka on täynnä negatiivisuutta ja ongelmia? Ovatko he tsemppaamassa vai "pakottavatko" ihmisen ratkomaan ongelmiaan?

Vierailija kirjoitti:

Minulla samantyyppinen ihmissuhde mutta ystäväni ei ole masentunut.Ystäväni käyttäytyy joissakin tilanteissa oudosti esimerkiksi jos hän ei saa tahtomaansa niin saattaa suuttua todella herkästi ja käyttäytyy kuin pikkulapsi karkkikaupassa. Jos hän saa pomoltaan kritiikkiä hän ei osaa vastaanottaa sitä ja kääntää syyn usein muuhun kuin itseensä tai vähättelee asiaa.Usein riitatilanteessa hän on kyllä sopija-osapuoli ja usein käyttäytyy todella miellyttävästi, mutta hetken päästä tilanne kaatuu taas samoihin asioihin.Hän saattaa ottaa puhelimen kädestäni ja valita kuvan someen jossa omasta mielestäni näytän huonolta.Olemme aikuisia työssäkäyviä ihmisiä mutta välillä tuntuu kuin hän käyttäytyisi kuin teini-ikäinen.Kun olemme isommalla porukalla liikkeellä hän usein vähättelee ja nauraa sanomisiani, vaikka hetki sitten olisimme jutelleet kahden kesken ja olleet samaa mieltä asiasta.Tämä tuntuu todella pahalta ja olen sanonut tästä hänelle mutta jotenkin hän ei ymmärrä tekemisiään.Ystäväni kanssa parhainta on kahdenkeskinen aika, mutta usein tapaamisten jälkeen oloni on jotenkin sekava enkä tiedä tuoko tämä ihmissuhde elämääni enää enemmän hyvää vai huonoa energiaa.

En ole psykologi mutta tämän perusteella hänellä on huono itsetunto ja arvottaa sinut jotenkin itsensä alapuolelle (vähättely ryhmässä).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näiden valittajakavereiden kohdalla on joskus tullut mieleen, että jos kuuntelu ja ymmärtäväisyys auttaisi, sittenhän se valitus loppuisi joskus. Ei ehkä heti mutta vaikka edes vuoden päästä. Joko minä olen huono kuuntelemaan tai ehdottamaan ratkaisuja tai sitten tyypit vaan tykkää valittamisesta, jos sitä on pakko jatkaa vuosikausia. Valittaminen luonteenpiirteenä ja sairaus nimeltä masennus ei tietenkään ole sama asia. Silti kummassakin tapauksessa on liikaa, jos yksi ihminen yksinään saa kantaa toisen ihmisen kaiken negatiivisuuden.

Kun ystävyytemme loppui niin, jos hän olisi osannut järkevästi tarkastella tilannettaan niin hän olisi hakeutunut ammattilaiselle. Eli silloin meidän ystävyyden loppumisesta olisi oikeasti ollut hänelle hyötyä. Mutta pelkäänpä, että samat valitusvirret jatkuvat mutta nyt hän selittää niitä vain jollekin toiselle.

Tämä on mahdollista, että jatkaa valitusvirsiään jollekin toiselle.

Tosin itse hämmästyin ja yllätyin yhdestä "valittajatuttavasta", kun toisenlaisessa seurassa ollessamme hän olikin täysin erilainen kuin mitä minä olin päässyt tuntemaan.

Kotonani oli vieraana useampi ihminen, joista kaikkia "valittajatuttavani" ei kovin tuntenut. Niinpä vaan hänestäkin tuki esiin positiivinen ja muista kiinnostunut ihminen, joka yllätyksekseni oli kiinnostunut myös muista.

Tuo tilanne avasi omat silmät ja aloin tajuta, että minua tuttava oli voinut käyttää likasankonaan, mutta kyllä hän hyvin osasi myös toisenlaista seuranpitoa halutessaan. Saattoihan tuo olla vieraskoreuttakin, joka olisi karissut muutaman tapaamisen myötä.

Vierailija kirjoitti:

Ilkeys on melko tavallista masentuneilla. Masentuneet ovat niin väsyneitä, etteivät monesti jaksa enää kiinnostua tai välittää mistään, ja he saattavat töksäytellä pahastikin toisille ihmisille.

Ehdottaisin että otat hieman etäisyyttä kaveriisi. On hyvä että hän on hoidossa, sillä jonain päivänä hän voi käyttäytyä aivan erilaisesti ja ystävyytenne voi palautua ennalleen.

T: aihetta työssään läheltä seuraava

Se ei ole sama silloin kun asian voi jättää töihin työvuoron päättyessä. Työssä on osat selvillä eikä ole tunnesidettä tai kaverikuviota. Kenenkään ammattitaitoa väheksymättä, hoitoalan henkilö katsoo tapausta eri kulmasta. Ei tajuta miten uupuneita omaiset voi olla. Mutta hyvä että ehdotat etäisyyden ottamista.

Olen ollut teininä vaikeasti masentunut ja muistan, että kaverini ottivat minuun etäisyyttä eivät kutsuneet tai pyytäneet mihinkään jättivät ulkopuolelle. Tuntui pahalta, mutta en olisi jaksanut enkä olisi pystynyt olemaan heille hyvä kaveri kun en ollut oma itseni. Masentuneena on hyvä miettiä asioita yksikseen, mutta ulkona ja ihmisten ilmoilla pitää käydä ettei syrjäydy elämästä. Masentuneen ihmisen seurassa oleminen on raskasta perheelle ja kavereille, koska he eivät voi välttyä siltä pahalta ololta jota masentunut kokee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myös paskat ihmiset voivat sairastua. Se ei tarkoita että kenenkään pitäisi oman terveytensä kustannuksella heidän elämää helpottaa.

Mutta koskaan ei voi myöskään tietää, onko paskan ja sairaalloisen ihmisen pohjalla ihana-,perus- vai paskaihminen. Tämä havaintosi ei sinällänsä tuonnut tähän mitään.

Kun edes ap valottaisi, mitkä hyvät puolet tekevät hänestä alunperinkään ystävän.

Voin valoittaa. Pitkä tausta. Ollaan tunnettu lapsesta asti. Teininä alettiin jo kasvaa erilleen, hyvin hiljaa ja aikuistuessa hänen luonteensa muuttui tosiaan suuntaan, josta en juurikaan pidä. Jos olisin tutustunut häneen aikuisena, en olisi varmaankaan koskaan hänen kanssansa ystävystynyt. Ap

Voit sanoa hänelle että uskot että on paha olo mutta se ei oikeuta häntä ilkeilemään. On eri asia sanoa kerran kuin jauhaa samaa loputtomiin.

Yhteydenpito voi jäädä ajan myötä ilman sairauksiakin. Aika vaan vie ihmiset eri suuntiin. Eli sinun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä kun otat etäisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla samantyyppinen ihmissuhde mutta ystäväni ei ole masentunut.Ystäväni käyttäytyy joissakin tilanteissa oudosti esimerkiksi jos hän ei saa tahtomaansa niin saattaa suuttua todella herkästi ja käyttäytyy kuin pikkulapsi karkkikaupassa. Jos hän saa pomoltaan kritiikkiä hän ei osaa vastaanottaa sitä ja kääntää syyn usein muuhun kuin itseensä tai vähättelee asiaa.Usein riitatilanteessa hän on kyllä sopija-osapuoli ja usein käyttäytyy todella miellyttävästi, mutta hetken päästä tilanne kaatuu taas samoihin asioihin.Hän saattaa ottaa puhelimen kädestäni ja valita kuvan someen jossa omasta mielestäni näytän huonolta.Olemme aikuisia työssäkäyviä ihmisiä mutta välillä tuntuu kuin hän käyttäytyisi kuin teini-ikäinen.Kun olemme isommalla porukalla liikkeellä hän usein vähättelee ja nauraa sanomisiani, vaikka hetki sitten olisimme jutelleet kahden kesken ja olleet samaa mieltä asiasta.Tämä tuntuu todella pahalta ja olen sanonut tästä hänelle mutta jotenkin hän ei ymmärrä tekemisiään.Ystäväni kanssa parhainta on kahdenkeskinen aika, mutta usein tapaamisten jälkeen oloni on jotenkin sekava enkä tiedä tuoko tämä ihmissuhde elämääni enää enemmän hyvää vai huonoa energiaa.

Todella huonoa energiaa. Oli tuttusi vika mikä tahansa, sinun tehtäväsi on suojella itseäsi ja laittaa rajat. Ihan fyysisesti, ei kukaan ota toisen puhelinta. Tämänlaisen työkaverin kanssa kannattaa esim rajata, ettei jää kahdenkesken. Voit tuntea suruakin että ystäväsi on kamala, mutta vielä enemmän harmittaa kun huomaa ollensa jonkun kynnysmattona vuosikaudet.

Kommentoin vielä omaa viestiäni.Myönnän ehkä olen sinisilmäinen joidenkin asioiden suhteen ja perusluonteeltani olen kiltti joten olen varmaan helppo saalis.En kuitenkaan siedä tuollaista käytöstä ja vaikka olen hänelle siitä sanonut hän ei vaan jotenkin ymmärrä tai osaa käsitellä asiaa niinkuin normaali ihminen sitä käsittelisi.Hän ei ole empaattinen eikä itsetuntokaan loppupeleissä kovin hyvä mutta siitä huolimatta hän solmii kaverisuhteita helposti.En yhtään ihmettele persoonallishäiriötä tai jos takana koulukiusaaja tausta.Olen jutellut toisen yhteisen ystävän kanssa jolla samoja tuntemuksia hänestä.Aion nyt ottaa etäisyyttä mutta joudumme pitämään vielä yhtä yhteisen kaveripiirimme takia.

-Viestin 54 kirjoittaja

Minusta kuulostaa siltä, että ongelmana on tuo toinen kaverisi. Hän ei kuulosta myöskään ihan terveeltä, jos on todistanut tuollaista sinuun kohdistuvaa ilkeilyä eikä välitä siitä lainkaan jaa sitten vielä vaatii että että et saa katkaista suhdetta tähän ilkeilijään. Suosittelisin riuhtaisemaan itsesi irti tuosta kuviosta. Et tarvitse tuollaisia ihmisiä.

.

.