Sinä, joka olet katunut lasten saamista: helpotti tunne lasten kasvaessa?

Näistä asioista pitäisi puhua enemmän. On ihan hirveetä lukea että joku on hankkinut lapsia ympäristön "pakotteen" vuoksi ja onhan se totta että VIELÄKIN törmää näihin ennakkoakatuksiin että totta kai nainen haluaa äidiksi, totta kai hän haluaa imettää lastaan 2 vuotiaaksi ja nukkua ensimmäiset 4 vuotta perhepedissä. Jos naisena kehtaa sanoa ettei oikein kiinnosta äiteys eikä halua elää elämäänsä täysin toisen pillin mukaan on jotenkin outo tai huono nainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hep, minä! Kadun ja kovasti. Luulin lasten vauva- ja taaperoaikana että se pohjaton väsymys menee ohi ja loppuu, kun lapset menee kouluun tmv. En tajunnut mikä helvetti maan päällä on koulusta tippuvat wilma-viestit, vähän väliä pitää olla joku se tämä tai tuo mukana ja rahaa menee niin perkeleellisesti. Koko ajan on milloin mitäkin, leivo kakku ja kirjoittakaa tarina sukulaisesta.

Erityisesti tämä materiapuoli oksettaa ja vituttaa. Olen äärimmäisen anti-materialistinen henkilö joka haluaisi asua korvessa omat perunat kasvattaen. Nyt joudun asumaan lähiössä ja ostamaan penskoille jatkuvasti uutta. Varsinkin harrastuksiin pitää jatkuvasti ostaa treenitarvikkeita. Minua inhottaa tämä kulutus. Ja lasten synttärit, hyi helvetti sitä krääsän määrää...

Pahin on se kun lapset nyt yläasteiässä ovat tajunneet että he eivät ole koskaan "päässeet" matkoille. Mun periaate on se että esim. Lentomatkailu on siviileille täysin turhaa sillä saastuttaa niin paljon. Ärsyttää kuunnella jatkuvaa ratkutusta että pitäis päästä kun kaikki muutkin. Minä en halua.

Minusta myös maailma on karsea paikka, jos olisin yli vuosikymmen sitten ymmärtänyt mikä tilanne on globaalisti ja Suomessakin, en olisi tehnyt lapsia tähän kurjaan, sairaaseen maailmaan.

Töissäkin käyn vain koska lapset tarvitsevat rahaa - ilman lapsia jäisin kotiin joka päivä. Vihaan elää näin. Kadun syvästi valintojani typeränä ja naiivina nuorena. Ei, katuminen ei katoa minnekään.

Anna lapset pois ja ala elämään sun haisevaa hippielämää.

Mihinkä luulet 13- ja 15-vuotiaiden joutuvan? Olen jaksanut 15v ilman mitään tukiverkkoa, jaksan vielä pari vuotta. Se kyllä kannustaa että sinä päivänä kun kuopus muuttaa pois, irtisanoudun töistä ja muutan maalle vuokralle ilman mitään sitoumuksia. Jaksaa, jaksaa.

-hippiäiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyi mikä ketju hyi mitä ihmisiä. Pilaatte lapsenne. Toivottavasti suurin osa vastaajista on vaan jotain veloja, jotka lapsivihassaan tulevat tänne kirjoittelemaan kuinka perseestä olisi, JOS olisi lapsia. Te jotka lapsianne kadutte, ette ole terveitä. Menkää hakemaan apua mielenterveysongelmiinne. Ihan oikeasti. Ei ole tervettä ajatella omista lapsistaan noin.

'

Minusta tuli vela siksi, että äitini oli kuten monet tässä ketjussa. Tiedostan, että minulla ei olisi antaa tunnepuolella lapselle riittävästi, kun olen niin vaille jäänyt. Äiti sanoi ihan suoraan monesti, että ei olisi pitänyt hankkia minua, alkaen jostain alle kouluikäisestä.

V-tuttaa tämä velojen demonisointi. Minä en sentään aiheuta kenellekään elinikäisiä arpia olemalla välinpitämätön tai suorastaan aggressiivinen. Ihan kun tosiaan vanhemmaksi haluttomia/huonoja/välinpitämöttämiä äitejä/isiä ei olisi, vaan velat ovat se suuri ongelma ja huonoja ihmisiä.

Taustalla lienevät samat naiseuteen ja äitiyteen liittyvät odotukset, jotka saavat ihmiset haukkumaan myös näitä äidin rooliin sopeutumattomia naisia.

Vierailija kirjoitti:

Näistä asioista pitäisi puhua enemmän. On ihan hirveetä lukea että joku on hankkinut lapsia ympäristön "pakotteen" vuoksi ja onhan se totta että VIELÄKIN törmää näihin ennakkoakatuksiin että totta kai nainen haluaa äidiksi, totta kai hän haluaa imettää lastaan 2 vuotiaaksi ja nukkua ensimmäiset 4 vuotta perhepedissä. Jos naisena kehtaa sanoa ettei oikein kiinnosta äiteys eikä halua elää elämäänsä täysin toisen pillin mukaan on jotenkin outo tai huono nainen.

Olen yksi näistä lapsiaan katuvista, mutta en ymmärrä tätä valitusta siitä, että ympäristö asettaisi ne paineet. Minä olen ajatteleva ihminen (tosin sitä en osannut ajatella, että lapset ei sovi mulle) ja minä ainakin koen noista asioista painetta siksi, että minä kyllä ymmärrän, että ne olisivat parasta lapsille. Hyväksi heille. Miten mä voisin olla niin itsekäs, että tekisin jotenkin toisin? Vaikka kyllä todellakin haluttaisi! Tiedän, että jos minua haukuttaisiin, että jätän lapseni, niin se varmaan olisikin pahempi lapsille, kuin että kaikki otetaan minun selkänahastani, että minä kärsin ja lapset saa elelllä suht normaalia elämää. Jos minun lapseni maksavat tästä, voin samantien mennä hautaan, niin surullista se minulle olisi. Siksi on pakko kärsiä ja sinnitellä. Ympäristön paineilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

Mä itse luulen että ihminen lajina ei rakasta lapsiaan aidosti. Tuntuu että melkein kaikki katuvat lasten hankintaa ja vihaavat ja aliarvioivat lapsiaan. Mun äiti on myös tunnustanut, että on joskus huonoina hetkinä katunut minun hankintaa. Jäinkin ainoaksi lapseksi, äiti on tunnustanut että vihasi raskautta, vauva-aikaa ja murrosikää. Olin uhmiksena vielä helpompi mitä teininä ja mun ja äidin välit ovatkin parantuneet vasta, kun pahin murkkuikä oli ohi. Luulen että minut tehtiin velvollisuuden tunteesta, eihän v. 1990 lapsettomia pariskuntia katsottu hyvällä.

Olin herkkä ja taiteellinen lapsi, ehkä älykkäämpi mitä vanhempani. Halusin keskustella aikuisten asioista, helpot prinsessa- ja kotileikit eivät kiinnostaneet. Täällä av:lla tunnutaan inhoavan älykkäitä ja pohdiskelevia lapsia, koska he eivät ole helposti vedätettävissä. 

Muistan kuinka jo pienenä lapsena inhosin toisten lasten seuraa: kuolaamista, kirkumista, vittuilua, lyömistä, lässyttämistä... Mun paras kaverini oli ujo pikkuvanha poika, joka oli luonteeltaan kuin kopio minusta. Eniten halusin kuitenkin aikuisten seuraan. Päätin jo hyvin nuorena etten hanki lapsia, en sitten tiedä vaikuttiko äitini tähän valintaan. Kuitenkin minusta on varsinkin itsekästä puskea tähän karseaan nykymaailmaan lapsia. 

Miksi, voi MIKSI teette lapsia, jos ette sitten niitä haluakaan? En ikinä olis uskonut, että näin paljon kypsymättömyyttä on olemassa! KUKAAN EI KÄSKE TEHDÄ LAPSIA, ja jos käskeekin, ei sitä ole pakko uskoa! Jos itse tiedät, ettet tykkää lapsista ja haluat keskittyä koko ikäsi pyörimään vaan oman rakkaan napasi ympärillä, niin ÄLÄ TEE NIITÄ LAPSIA, ja elä elämäsi onnellisena loppuun asti! Ei voi olla niin vaikeaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

On totta, että kun hankkii lapsen se tietää ainakin 20 vuoden "huolenpitoa". Eikä se siihen ikään vielä lopu vaan äiti kantaa huolta lapsestaan niin kauan kuin elää.

Kaikki lapset eivät ole ihannelapsia,eikä heistä sellasia tule,  vaikka kuin "kasvattaisi" kelpo kansalaiseksi. Elämän varrella voi tulla mitä tahansa vaikeutta vastaan ja  ne tietävät ylimääräistä stressiä ja kaikenlaista.

Päälle lapsen tarvitsemat kulut kaikkineen niin ei ole myös halpaa. Kun lapsi alkaa harrastamaan, niin se vie satasia kuukaudessa, useampi lapsi kasvattaa kulupotin moninkertaiseksi. Toki on harrastuksia, jotka eivät paljoa maksa, mutta mitä olen kuullut niin kallista on esim. ratsastus, jääkiekko tms urheilu, soittotunnit jne...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Silti syvällä sisällä minulla on se tunne, että en jaksaisi perhe-elämää. Jos nyt saisin valita, en tekisi enää lapsia. En jaksa murehtimista, en kotitöitä, en jatkuvaa tarpeiden täyttämistä, en tappelua, en mekastusta, en rikkonaisia yöunia, enkä oikein mitään, mikä sisältyy perhe-elämään. Tänään oli ihan ok päivä, mutta jos ihan vapaasti saisin valita, olisin tehnyt jotain ihan muuta, mitä oikeasti tänään tein. 

Mä voin kyllä ihan rehellisesti tunnustaa, etten tee lasten kanssa juuri mitään. Suostun juttelemaan. 7- ja 9-vuotiaat. Mies, harrastukset ja koulu saavat riittää. Mies kyllä välittää lapsista, mutta harmillisen vähän tekee heidän kanssaan mitään. Me ei myöskään melkein koskaan tehdä mitään yhdessä. Se että lapset tulee mukaan n pilaa minusta sen kuitenkin. Olen kamala, mutta siksi vältänkin sitten niitäkin tilanteita :(

Mun oma äiti oli tuollainen. Meitä on kolme sisarusta. Meidät hän jostain syystä halusi synnyttää mutta kyllä sen huomasi kaikesta että olimme pelkkä taakka hänelle. Nyt kun olemme aikuisia ja isämme on kuollut on äitini kääntänyt takkinsa ja tukeutuu meihin kolmeen ihan älyttömästii.

Se on vain sanottava että hänen junansa meni jo ajat sitten. En tunne äitiäni kohtaan muuta kuin säälin sekaista halveksuntaa.

Onneksi isämme oikeasti halusi meidän lapsien kanssa aikanaan viettää aikaa ja rakasti meitä. Se isän antama turva, hyväksyntä ja yhdessä tekeminen on kantanut meitä meidän omassa vanhemmuudessamme. Haluan antaa sisarusteni kanssa omille lapsillemme hyvän lapsuuden. Sellaisen kuin jokainen lapsi ansaitsee. He eivät ole syntymästään itse päättäneet! Suren niiden lasten puolesta jossa kumpikaan vanhemmista ei välitä. Tiedän kuinka pahalta se tuntuu ja se jättää ikuisen jäljen ihmiseen. Äitini ei saa koskaan korjattua enää sitä mitä jätti tekemättä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi, voi MIKSI teette lapsia, jos ette sitten niitä haluakaan? En ikinä olis uskonut, että näin paljon kypsymättömyyttä on olemassa! KUKAAN EI KÄSKE TEHDÄ LAPSIA, ja jos käskeekin, ei sitä ole pakko uskoa! Jos itse tiedät, ettet tykkää lapsista ja haluat keskittyä koko ikäsi pyörimään vaan oman rakkaan napasi ympärillä, niin ÄLÄ TEE NIITÄ LAPSIA, ja elä elämäsi onnellisena loppuun asti! Ei voi olla niin vaikeaa!

Miksi, voi miksi vastaat ketjuun, joka ei selvästi koske sinua?

Vierailija kirjoitti:

Miksi, voi MIKSI teette lapsia, jos ette sitten niitä haluakaan? En ikinä olis uskonut, että näin paljon kypsymättömyyttä on olemassa! KUKAAN EI KÄSKE TEHDÄ LAPSIA, ja jos käskeekin, ei sitä ole pakko uskoa! Jos itse tiedät, ettet tykkää lapsista ja haluat keskittyä koko ikäsi pyörimään vaan oman rakkaan napasi ympärillä, niin ÄLÄ TEE NIITÄ LAPSIA, ja elä elämäsi onnellisena loppuun asti! Ei voi olla niin vaikeaa!

Kukaan ei voi etukäteen tietää, millaiseksi vanhemmuus muodostuu tai kuinka sen kokee. Odotukset ja todellisuus voivat olla myös ristiriidassa keskenään. Kypsymättömyyttä on väittää, että toinen kokee väärin. Juuri tällainen lyttäys ylläpitää vahingollista vaikenemisen kulttuuria, jossa kaikki vanhemmuuteen liittyvät negatiiviset tunteet vaiennetaan viallisina tai niiden olemassaolo kielletään kokonaan. Ehkä joku uupunut äiti jossakin saa helpotusta siitä, että voi purkaa negatiivisia tuntojaan sanoiksi edes netissä.

Vierailija kirjoitti:

Heh, haluaisin kyllä nähdä sen neuvolan tädin naaman, joka seuraisi avautumistani siitä, että olen nyt kahdeksan vuoden äitiyden jälkeen ymmärtänyt ettei minusta ole äidiksi enkä haluakaan lapsia. Että voisiko nämä palauttaa jonnekin, kiitos.

Mitä apua te kuvittelette neuvolan voivan tarjota? Neuvolapsykologia ja perheneuvolaa joo, mutta mitä niillä tekee kun arjessa tai mielenterveydessä ei ole mitään vikaa?

Äitimyytti on kyllä tiukassa, kun lapsia katuva äiti on auttamatta joko uupunut tai mieleltään sairas. Tällainen diskurssi vaan on hurjan vahingollista, sekä näitä tunteita potevia äitejä kohtaan (pahentaa syyllisyyttä ja tunnetta siitä, että on täysin kelvoton äiti) että äitiyttä harkitseville. Jälkimmäiset nimittäin lukevat näitä keskusteluja ja uskovat, että kun tukiverkosto ja mielenterveys ovat kunnossa niin katumuksen tunteita ei voi tulla... Samaan lankaan menin minäkin.

Olen todella kiitollinen siitä, että näistä asioista keskustellaan nykyään. Minäkin olen onneksi oivaltanut, että ei minusta olisi äidiksi. Kaipaan paljon omaa aikaa ja masennustaipumustakin on - en uskalla ottaa sitä riskiä, että pilaisin oman ja (mahdollisen) lapseni elämän.

Kiitos teille, jotka uskallatte jakaa kokemuksianne!

-N33

Monelle lapset ovat kuin häiritsevät naapurit, josta ei pääse eroon. He tuovat mukanaan ihmisiä ja tilanteita joita ei haluaisi nähdä tai kokea.

Lapsettomat eivät voi edes käsittää kuinka kauheaksi lasten koulu ja sen käynti VOI elämän tehdä aikuiselle. Kuinka inhottavaa oikeasti johonkiin neuvolaan meno voi olla. Kuinka vaikka kuin olet raitis, huumeeton, kunnollinen ym. joudut kokoajaan olla varuillasi jostain lasusta. Sekun saattaa napsahtaa ihan vaan siitä, että unohdat tai et vie lastasi hammaslääkäriin. Sillä ei ole merkitstä vaikkei lapsellasi olisi reikääkään suussa ja prentakin todettu aiemmin täydelliseksi.

Puhumatta, että sellaista asiaa ei ole, josta ei voisi syyllistää äitiä. Teki lapsi mitä tahansa, se on äidin vika. Viimeinen sana kun on aina "olisit ajatellut, ennen kuin teit lapsia". Olet siis sekä tyhmä, että huono ja tuki suusi.

Joten hyvä vela. Sinun elämäai on juuri sen näköistä kun haluat. Monen äidin elämä taas on sen näköistä, jollaiseksi lapset ja muut ihmiset, joita ne lapset toivat elämääsi määrittelevät.

Eikä heillä ole todellakaan mitään intressejä tehdä asioita mukavaksi sinun kannaltasi. Päinvastoin. Koulutapaamiset järjestetään yksipuolisesti. Jokainen virhe rangaistaan ja kirjataan. Käytöstäsi tarkkaillaan lasten näkökulmasta 24/7 kaikkien puolesta. Naapureista alkaen kavereihin asti. Neuvolaan on mentävä vaikka ulkona olisi kuinka paska keli, etkä todennäköisesti mahdu bussi in edes, mutta jos mahdut niin sielläkin sinua vihataan, jos lapsesi alkaa huutamaan. Neuvolaan päästäessäsi, sinun arvioitetaan taas sen mukaan kuinka lapsesi kasvaa. Tietenkin voisit mennä töihin ja hankkia auton, jolloin olisit taas paska äiri, joka valitsi uransa ennen lapsia.

[/quote]

Miksi pitää tehdä kaikesta itselleen ongelma? Olen elänyt läpi kaiken tuon, neuvolat, koulut, harrastukset, lapsen kaverit. Ne on ihan tavallista elämää vaan eikä mitään painajaista. Oletko ottanut turhia paineita, tuntuuko sinusta tosiaan että muut määrittelevät elämäsi? Minusta ei ole koskaan tuntunut tuolta, kyllä tää homma on ollut koko ajan ihan omassa hanskassa. Ja en ole ottanut paineita mistään, en imetyksestä, en harrastuksista, ja varmaan olen jossain kohdin ollut jonkun mielestä huono äiti, mutta mitäs mä siitä piittaisin, tää on mun elämää eikä niiden toisten. En koe luopuneeni yhtään mistään lapseni vuoksi, ja silti hän on oikein tasapainoisen ja tyytyväisen oloinen nuori mies, ja välimme ovat erittäin hyvät. Kyllä tämä taitaa olla hyvin pitkälle asennekysymys. Kukaan ei käske olemaan marttyyri. Elämä ei lopu lapsen saamiseen, ei edes jää pause-asentoon. Teidän elämä on teidän, älkää antako muiden määritellä mitä saatte tai ette saa tehdä!

Täällä kirjoittavista äideistä moni voisi olla aivan tyytyväinen ja hyvä vanhempi, jos saisi olla perinteisessä isän roolissa. Se on mahdollista ja nykyään myös hyväksyttyä. Meillä hommat on menneet hyvin silloin, kun lapsen äiti on seurannut omaa kutsumustaan ja jättänyt päivittäisen lapsesta huolehtimisen minulle. Silloin on mennyt huonommin, ku hän on tuntenut painetta olla malliäiti. 

Minä olen ihminen, joka tarvitsee aika ajoin paljonkin omaa tilaa, hiljaisuutta, siisteyttä ympärilleen ja aikaa omille ajatuksille tai rakkaille jutuille. Olen myös läpikäynyt rankan lapsuuden ja nuoruuden (ei päihteitä, vaan aivan toisenlaisia ongelmia) ja kipuilen tällä hetkellä asioita jotka jäi syystä tai toisesta tekemättä. Paperilla en ole hyvä vanhempi ja tilastot hälyttävät lasteni kohdalla punaista mm. koulutuksen suhteen. 

Olen kuitenkin äärimmäisen onnekas, että lasteni isä on tasapainoinen ja ns. normaali mies, joka tulee tasapainoisesta ja tavallisesta perheestä. Olen myös onnekas, kun neuvolan terveydenhoitajaksi tuli sattumalta ihminen, joka kuuntelee, tukee ja ymmärtää. Ja kehuu (minusta kehumattomuuden ilmapiiri on Suomessa kaikkein pahinta. Ei saa olla hyvä, ei saa sanoa toisesta hyvää). 

Minä en ole täydellinen, en ole aina täysin läsnä enkä aina jaksa kaikkea. Kun yö on mennyt huonosti, aampuurot on mikron pohjalla, kahvi maistuu karsealta ja jokaisella on jotakin valitettavaa tuntuu, että pahin virheeni elämässä oli ryhtyä äidiksi. Sillä onhan kaikki nyt ihan oikeasti paljon helpompaa ilman lapsia: aikaiset aamut, itsensä laittaminen ihmisen näköiseksi, kotiaskareet ja parisuhde toisen kanssa. 

Väitän, että kukaan ei täysin tiedä mitä tuleman pitää kun antaa raskauden jatkua ja ryhtyy vanhemmaksi. Ei kukaan. Edessä voi olla rankka tie itsensä kasvamisen ja ruuhkavuosien kanssa. Toiset saavat helpot ja fiksut lapset, toiset eivät. Toisilla tie on täynnä sairaalakierteitä ja jopa menetyksiä. Ja koko ajan ympärillä on suomalainen yhteiskunta joka arvostelee, mittaa, ohjeistaa, kehottaa, kertoo mikä meni pieleen ja vahtii. Vanhemmista on tullut nipullinen huonosti suoriutuvia ja yhteiskunnan rahakassaa kuppaavia ihmisiä, joilla ei näytä olevan inhimillisiä tarinoita takanaan. Ja äidit ne varsinkin ovat kaiken pahan alku ja juuri - myös omasta mielestään. Aika julmaa. Ja väsyttävää. Ei ihme, että niin montaa kaduttaa koko homma. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi, voi MIKSI teette lapsia, jos ette sitten niitä haluakaan? En ikinä olis uskonut, että näin paljon kypsymättömyyttä on olemassa! KUKAAN EI KÄSKE TEHDÄ LAPSIA, ja jos käskeekin, ei sitä ole pakko uskoa! Jos itse tiedät, ettet tykkää lapsista ja haluat keskittyä koko ikäsi pyörimään vaan oman rakkaan napasi ympärillä, niin ÄLÄ TEE NIITÄ LAPSIA, ja elä elämäsi onnellisena loppuun asti! Ei voi olla niin vaikeaa!

Miksi, voi miksi vastaat ketjuun, joka ei selvästi koske sinua?

No ihan siksi, että täällä saa sanoa vapaasti mielipiteensä. Niin paljon ällistyttävää valitusta luettuani tunsin tarvetta pläjäyttää tänne vaikutelmani tästä kaikesta, ja kiitos vapaassa maassamme vallitsevan sananvapauden, pystyin sen tekemään. Siksi, oi siksi. Ja vielä siksi, ettei tämä ketju jäisi vain ruikuttavien samanmielisten itseään vahvistavaksi kuplaksi. SIKSI.

Vierailija kirjoitti:

Näistä asioista pitäisi puhua enemmän. On ihan hirveetä lukea että joku on hankkinut lapsia ympäristön "pakotteen" vuoksi ja onhan se totta että VIELÄKIN törmää näihin ennakkoakatuksiin että totta kai nainen haluaa äidiksi, totta kai hän haluaa imettää lastaan 2 vuotiaaksi ja nukkua ensimmäiset 4 vuotta perhepedissä. Jos naisena kehtaa sanoa ettei oikein kiinnosta äiteys eikä halua elää elämäänsä täysin toisen pillin mukaan on jotenkin outo tai huono nainen.

Ja miksi siitä pitäisi välittää? Minun nähdäkseni kukaan ei voi pakottaa, ehkäisy on keksitty. Imetys, perhepeti yms. on ihan jokaisen perheen oma asia enkä voi ymmärtää, millaista ihmistä toisen henkilön perhe-elämä noin paljon kiinnostaisi. Ei ainakaan sellaista ihmistä, jonka mielipidettä minun pitäisi orjailla.

Mitä enemmän olen näitä kommentteja lukenut, sen selkeämmäksi on käynyt käsitys, että täällä valittavat naiset ovat niitä, jotka eivät joko huonon itsetunnon vuoksi tai jostan muusta minulle käsittämättömästä syystä osaa tai uskalla elää oman näköistään elämää. Eihän sellainen elämä ketään tyydytä, se on todellain vain hampaat irvessä puskemista päivästä toiseen. Siitä on vain lyhyt askel katkeroitumiseen, marttyyriyteen ja muiden syyttelyyn omasta tilanteestaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä enemmän olen näitä kommentteja lukenut, sen selkeämmäksi on käynyt käsitys, että täällä valittavat naiset ovat niitä, jotka eivät joko huonon itsetunnon vuoksi tai jostan muusta minulle käsittämättömästä syystä osaa tai uskalla elää oman näköistään elämää.

Tämä on varmasti monen kohdalla aivan totta. Vaan ei tämä yhteiskunta ainakaan rohkaise elämään sellaista elämää kuin oikeasti haluaisi. Ja millainen ihminen pitää olla, että pystyy kaikesta huolimatta tekemään omanlaisensa ratkaisut, jos ei siihen ole tarpeeksi itsetuntoa eikä rohkeutta? Eikä se aina ole aikuisen ihmisen oma syy, vaan me kaikki kasvamme sellaiseksi kuin meidät on kasvatettu. Jos ei ole kannustettu ja tuettu, ei voi olettaa että ihminen repii henkiset kahleensa irti ja lähtee lentoon tuosta noin vain. 

On niin helppo sanoa, että mene ja tee, älä välitä muista. Vanhemmuudessa varsinkin on ihan hyvä hieman peilata itseään muihin ja välittää myös muusta kuin itsestään ja omasta jälkikasvustaan. Tällaista välittämistä on mm. tapakasvatus ja kiusaamiseen puuttuminen. Mutta myös se, että haluaa olla osa yhteisöä, haluaa olla hyväksytty, haluaa kuulla tekevänsä oikein kaikesta huolimatta. 

Minä esimerksi sain ensimmäisen lapseni ehkäisystä huolimatta, 25-vuotiaana, ilman ammattia tai kunnon työkokemusta, traumaperäisestä stressistä ja paniikkihäiriöstä kärsivänä. Luuletko, että olin silloin hirveä vahva ja uskalsin kertoa kenellekään toiselle äidille hiekkalaatikon reunalla, että millainen todellisuudessa olenkaan? En uskaltanut. Halusin kuulua joukkoon. 

Esikoinen oli vahinko, toinen kaveriksi hänelle. Rakastan heitä, mutta minä ja mies rakastetaan rauhaa. On suuria onnenhetkiä,mutta en tietäisi niistä jos ei olisi lapsia. Kadun hieman edelleen, koska tuntuu ettei he saa edes kunnon lapsuutta. Asutaan niin urbaanisti, eikä haluta taloa.. Omalla kohdalla katumus on kuitenkin alkanut vähentyä. Lapsemme ovat sosiaalisia, eläväisiä ja kauniita kuin nuket. Osaan kyllä iloita perhehetkistä, vaikka haaveilen mökkiviikonlopusta kirjojen kanssa.. Mieskin mielellään vain kalastaisi.

Meidän yhteinen haave on se, kun lapset ovat muuttaneet ja me olemme vapaita taas!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Silti syvällä sisällä minulla on se tunne, että en jaksaisi perhe-elämää. Jos nyt saisin valita, en tekisi enää lapsia. En jaksa murehtimista, en kotitöitä, en jatkuvaa tarpeiden täyttämistä, en tappelua, en mekastusta, en rikkonaisia yöunia, enkä oikein mitään, mikä sisältyy perhe-elämään. Tänään oli ihan ok päivä, mutta jos ihan vapaasti saisin valita, olisin tehnyt jotain ihan muuta, mitä oikeasti tänään tein. 

Mä voin kyllä ihan rehellisesti tunnustaa, etten tee lasten kanssa juuri mitään. Suostun juttelemaan. 7- ja 9-vuotiaat. Mies, harrastukset ja koulu saavat riittää. Mies kyllä välittää lapsista, mutta harmillisen vähän tekee heidän kanssaan mitään. Me ei myöskään melkein koskaan tehdä mitään yhdessä. Se että lapset tulee mukaan n pilaa minusta sen kuitenkin. Olen kamala, mutta siksi vältänkin sitten niitäkin tilanteita :(

Mun oma äiti oli tuollainen. Meitä on kolme sisarusta. Meidät hän jostain syystä halusi synnyttää mutta kyllä sen huomasi kaikesta että olimme pelkkä taakka hänelle. Nyt kun olemme aikuisia ja isämme on kuollut on äitini kääntänyt takkinsa ja tukeutuu meihin kolmeen ihan älyttömästii.

Se on vain sanottava että hänen junansa meni jo ajat sitten. En tunne äitiäni kohtaan muuta kuin säälin sekaista halveksuntaa.

Onneksi isämme oikeasti halusi meidän lapsien kanssa aikanaan viettää aikaa ja rakasti meitä. Se isän antama turva, hyväksyntä ja yhdessä tekeminen on kantanut meitä meidän omassa vanhemmuudessamme. Haluan antaa sisarusteni kanssa omille lapsillemme hyvän lapsuuden. Sellaisen kuin jokainen lapsi ansaitsee. He eivät ole syntymästään itse päättäneet! Suren niiden lasten puolesta jossa kumpikaan vanhemmista ei välitä. Tiedän kuinka pahalta se tuntuu ja se jättää ikuisen jäljen ihmiseen. Äitini ei saa koskaan korjattua enää sitä mitä jätti tekemättä.

Tämä vois olla mun kirjoittama tarina. Lisäksi äiti on sanonutkin muutaman kerran suoraan ja useamman kerran epäsuorasti, ettei olisi halunnut tehdä yhtään lasta - me kaikki kolme olemme vahinkoja. Minä olen onnekkain, koska asun kauimpana ja käyn leskeksi jääneen äitini luona vain kerran vuodessa. Joskus äiti kyselee miksen soittele, mutta ei tule kyllä mieleenkään soittaa jollei ole jotain erityistä asiallista asiaa. Välimme ovat - sanalla sanoen asialliset, mutta en pysty tuntemaan mitään erityistä äitiä kohtaan, en vain pysty. Muistan kuinka jo pienenä ihmettelin niitä tarinoita, joissa jollain oli äitiä ikävä jne.. en pystynyt samaistumaan niihin tarinoihin ollenkaan. Äitiä ikävä, miksi ihmeessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi, voi MIKSI teette lapsia, jos ette sitten niitä haluakaan? En ikinä olis uskonut, että näin paljon kypsymättömyyttä on olemassa! KUKAAN EI KÄSKE TEHDÄ LAPSIA, ja jos käskeekin, ei sitä ole pakko uskoa! Jos itse tiedät, ettet tykkää lapsista ja haluat keskittyä koko ikäsi pyörimään vaan oman rakkaan napasi ympärillä, niin ÄLÄ TEE NIITÄ LAPSIA, ja elä elämäsi onnellisena loppuun asti! Ei voi olla niin vaikeaa!

Miksi, voi miksi vastaat ketjuun, joka ei selvästi koske sinua?

No ihan siksi, että täällä saa sanoa vapaasti mielipiteensä. Niin paljon ällistyttävää valitusta luettuani tunsin tarvetta pläjäyttää tänne vaikutelmani tästä kaikesta, ja kiitos vapaassa maassamme vallitsevan sananvapauden, pystyin sen tekemään. Siksi, oi siksi. Ja vielä siksi, ettei tämä ketju jäisi vain ruikuttavien samanmielisten itseään vahvistavaksi kuplaksi. SIKSI.

Tämä pätee kyllä ihan mihin aiheeseen tahansa eikä vain tähän. Aina jossain ketjussa tulee eriävän mielipiteen esittäjälle jonkinlainen kehotus pitää suunsa supussa. Minusta se ei ole hyvä idea. Eriävät mielipiteet ovat ihan tarpeellisia juurikin näiden kuplien rikkojina. Onhan tästä ilmiöstä julkisestikin jo keskusteltu, miten netissä jokin, ehkä vaarallinenkin, aate kasvaa ja myrkyttää kyseisessä kuplassa olevien mieliä jopa siihen pisteeseen, että jollain keittää yli ja viha purkautuu tekoihin. En tarkoita juuri tätä aihetta, mutta ymmärtänette periaatteen.