Lue keskustelun säännöt.
Sinä, joka olet katunut lasten saamista: helpotti tunne lasten kasvaessa?
18.02.2017 |
Millaista elämäsi on nyt?
Muutenkin kokemukset aiheesta kiinnostavat, joten sana on vapaa.
Kommentit (782)
Avioliitoista puolet päätyy eroon. Aika suuri riski sekä mahdolliselle lapsellw että itselle että tulisi yksinhuoltajuus ja orjuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tänään tämä ketju oli hesarissa netissä. Påådyimme tutkjan käsiin...
https://www.hs.fi/elama/art-2000006000499.html
MUSTOSMÄKI ja Sihto paneutuivat arkaan aiheeseen Vauva.fi-sivustolla käydyn keskustelun avulla. Sivustolla käytiin tiivistä keskustelua aiheesta alkuvuodesta 2017. Jo keskustelun otsikko ohjasi keskustelijoita aiheen pariin: ”Sinä, joka olet katunut lasten saamista: helpottiko tunne lasten kasvaessa?”
Keskusteluun tuli satoja kommentteja.
[/quote]
Mä voin kyllä ihan rehellisesti tunnustaa, etten tee lasten kanssa juuri mitään. Suostun juttelemaan. 7- ja 9-vuotiaat. Mies, harrastukset ja koulu saavat riittää. Mies kyllä välittää lapsista, mutta harmillisen vähän tekee heidän kanssaan mitään. Me ei myöskään melkein koskaan tehdä mitään yhdessä. Se että lapset tulee mukaan n pilaa minusta sen kuitenkin. Olen kamala, mutta siksi vältänkin sitten niitäkin tilanteita :([/quote]
Hassua. Äitini on paras äiti, jonka tiedän. Rakastava, läsnäoleva, aina tukena ja omiensa puolella. Asioita tehtiin aina isän kanssa - hiihdettiin, pelattiin pesäpalloa, lasketeltiin pulkalla... Äiti on itse voivotellut myöhemmin, ettei "tehnyt kanssamme mitään". Miksi olisi pitänyt? Äiti luki ja korjasi ruotsin aineet ja isä kuunteli yliopistoaikanani monta luentoa aiheista, joista ei varmasti ollut kiinnostunut, koska minulla oli tentti tulossa. Nämä minulle on paremmin mieleen jääneet kuin mitkään yhteiset reissut - joita niitäkin tehtiin ulkomaita myöten.
Tällainen uutinen maailmalta hiljattain: 10-vuotias tyttö tappoi itsensä tehdäkseen äitinsä "maailman onnellisimmaksi naiseksi" – jätti jälkeensä surullisen viestin: "Toivon, että jonain päivänä halaat minua taivaassa"
Lähde: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/10-vuotias-tytto-tappoi-itsensa-teh…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tänään tämä ketju oli hesarissa netissä. Påådyimme tutkjan käsiin...
Hauskaa. Olen yksi näistä joka kirjoitti aika montakin viestiä tähän ketjuun ja nyt minut on sitten virallisesti lokeroitu.
Onkohan paikalla ketjuun vastanneita? Mikä teidän tilanne on tänä päivänä vuoden 2022 lopussa? Onko jo helpottanut? :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten joku voi katua lapsiaan :( ettekö rakasta heitä?
Rakastan lapsiani suuresti!
Kaduttaa siksi, että vanhemmuus on ihan helvetin raskasta enkä minä pysty antamaan heille kaikkea, mitä haluaisin. Meillä ei olekaan sellaista tukiverkkoa kuin luultiin. Maailma on sekaisin, on koronaa ja sotaa ja ahdistusta ja väkivaltaa. Eikä tämä tästä helpota, kun ympäristökriisi todenteolla pääsee vauhtiin. Oon vaan jäänyt miettimään, että kannattiko tänne nyt sitten tuoda uusia ihmisiä tämän maailman hätää kärsimään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pikkulapsiaika on tuntunut rankemmalta kuin edes osasin kuvitella. Jatkuva saatavilla olo ja toisen tarpeiden täyttö tuntuvat rankalta. Tiedän 100% varmuudella että enempää ei lapsia tule, yhteen jää luku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ois aikakone en tekisi yhtäkään lasta..lapseni ovat jo aikuisia mutta oikeesti ei heistä ole ollut kuin murheita ja harmia ja rahan menoa..yks soittaa vaan sen takia että lainaan rahaa jota en ikinä saa takas,toinen on vankila kierteessä..oon valvonut heidän kanssaan kun olivat vauvoja, valvoin kun olivat teinejä kun ei kotiin tulleet,sydän syrjällään saa olla koko ajan..hullua hommaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En katunut lasta, mutta odotin vain koko ajan, että kasvaa. Nyt lapsi on 18 ja en ole kaivannut pikkulapsiaikaa koskaan.
Jep
Minulla oli katumuksen tunteita kun sairastin masennusta ja ahdistusta. Masennus saa koko elämän näyttämään synkältä. Käytin hetken mielialalääkettä ja vaihdoin työpaikkaa, jolloin masennus väistyi ja katumuksen tunteita ei enää ole ollut. Perhe on parasta elämässä.
Kyllä niitä kakaroita kadutaan. Ei minulle ainakaan sovi tämä äitiys yhtään! En tykkää.
Vuosi on 2024 ja odotan vain, että pentu täysi-ikäistyy ja saan vihdoin oman elämäni takaisin. Saatan muuttaa ulkomaille.
Vierailija kirjoitti:
Avioliitoista puolet päätyy eroon. Aika suuri riski sekä mahdolliselle lapsellw että itselle että tulisi yksinhuoltajuus ja orjuus.
Luku on kasvanut jo yli puoleen.
https://m.iltalehti.fi/pinnalla/201804142200878056_iq.shtml