K-kauppias Hannu uhkaa laittaa porttikiellon alle 16-vuotiaille. Kauppaan ainoastaan vanhemman kanssa.
Opettakaa ne lapsenne käyttäytymään asiallisesti! Aika noloa esim. 15-vuotiaalle teinille joutua äiskän kanssa kauppaan. No siinäpähän oppisivat.
Kommentit (103)
Nuoriso-ongelmaan on vain yksi lääke - vanheneminen.
Valitettavasti tämä ei auta silloin kun on todellinen tarve.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksi teini-ikäistä lasta, jotka ihan taatusti käyttäytyvät kaupassa asiallisesti, samoin kuin kaverinsa, jotka tunnen kaikki hyvin (käymme myös yhdessä kaupassa lasten kanssa). Jos tuohon meidän lähikauppaan tulisi porttikielto alle 16-vuotiaille, niin lakkaisin itsekin käymästä siellä. Minun lapseni eivät ole millään tapaa vastuussa toisten lasten käytöksestä enkä minä ole millään tapaa vastuussa toisten vanhempien kyvyttömyydestä kasvattaa omia lapsiaan, joten miksi ihmeessä meitä siitä rangaistaisiin?
Suomessa on omituinen ja hyvin vihamielinen kulttuuri lasten ja nuorten suhteen, ei mitään muuta ryhmää saisi kohdella tällä tavoin yleistäen ilman, että se katsotaan syrjinnäksi.
Ihanaa. Juuri sinunkaltaisten sinisilmäisten vanhempien mussukat ne siellä aina mellastaa. Ihanaa tosiaan ettei just sun Iina-Karita :)
Meidän yläasteikäinen kävi kavereineen koulun lähellä olevassa kaupassa, olivat kiellosta huolimatta pelanneet kolikkopelejä eivätkä uskoneet henkilökunnan kieltoja. Koulusta sain tietää asiasta, kauppias ottanut kouluun yhteyttä. Nappasin kössiä korvasta kiinni, marssittiin kauppaan pyytämään käytöstä anteeksi. Kauppias oli ihan yllättynyt, positiivisesti siis, kuulemma kukaan ei ollut tehnyt vastaavaa. Pelailut päättyivät siihen (käyn silloin tällöin ko. kaupassa), poika menossa tuonne tet- harjoitteluun ja mahdollisesti kesäksi sellaiseen nuorten tutustumistyöjaksoon.
Pistäisin tuollaisen kauppiaan boikottiin äkkiä mutta mä nyt en ylikalliissa K-kaupassa käy muutenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksi teini-ikäistä lasta, jotka ihan taatusti käyttäytyvät kaupassa asiallisesti, samoin kuin kaverinsa, jotka tunnen kaikki hyvin (käymme myös yhdessä kaupassa lasten kanssa). Jos tuohon meidän lähikauppaan tulisi porttikielto alle 16-vuotiaille, niin lakkaisin itsekin käymästä siellä. Minun lapseni eivät ole millään tapaa vastuussa toisten lasten käytöksestä enkä minä ole millään tapaa vastuussa toisten vanhempien kyvyttömyydestä kasvattaa omia lapsiaan, joten miksi ihmeessä meitä siitä rangaistaisiin?
Suomessa on omituinen ja hyvin vihamielinen kulttuuri lasten ja nuorten suhteen, ei mitään muuta ryhmää saisi kohdella tällä tavoin yleistäen ilman, että se katsotaan syrjinnäksi.
Ihanaa. Juuri sinunkaltaisten sinisilmäisten vanhempien mussukat ne siellä aina mellastaa. Ihanaa tosiaan ettei just sun Iina-Karita :)
No eivät muuten mellasta. Kauppa on ollut vuosien ajan vakiokauppamme ja käymme tosiaan usein myös yhdessä siellä, joten jos jotain ongelmaa olisi, olisin kyllä saanut kuulla siitä hyvin nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mua kiinnosta, vaikka tuollainen tulisi. Kävisin mielelläni tuossa kaupassa jos sattuisin Laajasalossa asumaan.
Voit toki asioida tuossa ja muissakin kaupoissa sitten lihavana alkoholistina. Muista monivärjätä likainen tukkasi, viimeistään nyt aloittaa tupakointi ja lopettaa kouluttautuminen. Lisäksi muista tästä eteenpäin aina syyttää muita siitä, että et saavuta elämässäsi mitään. Älä missään nimessä hae syytä itsestäsi. Äläkä näe vaivaa koskaan minkään eteen. Silloin sinun pitäisi tehdä jotain ihan itse. Kun vaivut tasollesi sinun on helppo elää ja muut voivat nostaa omaa itsetuntoaan kustannuksellasi, kun sattumalta näkevät sinua joskus ohimennen. Voivat todeta, että kyllä meillä sentään menee hyvin.
Sori, mulla ei ole mitään hajua mitä yrität selittää. Mutta pääasia että purkauduit mulle, etkä jollekin viattomalle ohikulkijalle.
Vierailija kirjoitti:
vitsa kirjoitti:
Nulikat eivät osaa käyttäytyä. Onneksi meidän uskovaisessa perheessä opetetaan myös muiden kunnioitusta ja huomioon ottamista. Laittakaa lapsenne kuriin, ja opettakaa, mikä on oikein ja mikä on väärin. Jos lapsesi kaikesta huolimatta hölmöilee, antakaa hänelle rangaistus. Rankaista saa, muttei tyhjästä. Siunausta.
Toivottavasti ette ihan noin kspeakatseista asennetta opeta lapsillenne.
Just tuolla asenteella niitä kauhukakaroita kasvaa. Ei saa rankaista mistään, kun se on niin kapeakatseista. Jos mun lapsi toteuttaa itseään tuhoamalla kaupan omaisuutta, haitattelemalla myyjille ja näpistelemällä sieltä, siltä lapselta lähtee kaikki oikeudet liikkua vapaasti, koska selvästi se ei sitä vielä osaa. Nyt yhdeltä lapselta lähti jouluna pleikkari, kun numerot on tippuneet vitoseen, koska ei lue niitä läksyjä kun pelaaminen on kivempaa. Saa sen takaisin kesälomalla, jos numerot on parantuneet. Teoilla on seuraukset, se kannattaa oppia jo nuorena.
Nuo asiathan on sellaisia, mitä kaikenikäiset mulkvistit tekee? Itse olen esim monta kertaa nähnyt aikuisten/vanhusten ottavan paljain käsin tuotteita paistopisteiltä ja huijaavan punnitessaan hedelmiä/vihanneksia/karkkia.
Vierailija kirjoitti:
Pistäisin tuollaisen kauppiaan boikottiin äkkiä mutta mä nyt en ylikalliissa K-kaupassa käy muutenkaan.
Nämä kasvatuksessa epäonnistuneet vanhemmat huomaa äkkiä, heti ollaan aggressiivisesti pistämässä boikottiin kauppoja jotka yrittää laittaa huonosti käyttäytyviä kakaroita kuriin kun ei vanhemmat osaa tai yksinkertaisesti viitsi. Tämä mahdollinen tuleva porttikielto on suurimman osan mielestä ok ja postiivinen asia, sitten on ne valittajat ja boikotoijat eli näiden häiriköiden vanhemmat jotka loukkaantuu verisesti, "eihän mun Veeti-Jessica". Olisitte kasvattaneet kakaranne paremmin.
On sitten muuten laiton tuollainen porttikielto.
Yhdenvertaisuuslaki: "Ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Syrjintä on kielletty riippumatta siitä, perustuuko se henkilöä itseään vai jotakuta toista koskevaan tosiseikkaan tai oletukseen." Koskee myös kauppiaita, asiakkaita ei voi estää tulemasta kauppaan, mikäli kyseinen asiakas ei itse aiheuta häiriötä.
Kaupassa asioiminen opetetaan lapsille ihan pienestä asti, pääosin omalla käyttäytymisellä, sillä niin on tässä kuin muissakin asioissa, että lapsi oppii sen minkä näkee. Jos nämä asiat oppii pienenä, niin ne ymmärtää myös teininä. Kuten, että tavarat kaupassa ovat kauppiaan omaisuutta, kunnes ne on maksettu ja sitä kautta saatu omistusoikeus niihin. Siksipä pikku taaperotkaan eivät räi ja kuolaa leluja omin nokkinensa sillä aikaa kun äiti on ostamassa ruokaa, eihän? Ja äitikin vie tavaran siihen, mistä otti, jos tulee katumapäälle eli ei jätä sitä jauhelihapakettia lehtihyllyn reunaan tai kaljapatterin päälle, kun huomaa, että enpä otakaan tätä, niinhän? Tästä oikeastaan on kysymys. Ja mitä tulee kauppiaaseen, joka harjoittaa syrjintää iän perusteella, niin saa pitää minun puolestani kauppansa kaikessa rauhassa. Lienee jopa jonkin syrjintään liittyvän lain vastaistakin. Kuriin voi kakarat toki laittaa ja pyytää poistumaan ne, jotka eivät osaa käyttäytyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pistäisin tuollaisen kauppiaan boikottiin äkkiä mutta mä nyt en ylikalliissa K-kaupassa käy muutenkaan.
Nämä kasvatuksessa epäonnistuneet vanhemmat huomaa äkkiä, heti ollaan aggressiivisesti pistämässä boikottiin kauppoja jotka yrittää laittaa huonosti käyttäytyviä kakaroita kuriin kun ei vanhemmat osaa tai yksinkertaisesti viitsi. Tämä mahdollinen tuleva porttikielto on suurimman osan mielestä ok ja postiivinen asia, sitten on ne valittajat ja boikotoijat eli näiden häiriköiden vanhemmat jotka loukkaantuu verisesti, "eihän mun Veeti-Jessica". Olisitte kasvattaneet kakaranne paremmin.
Suurimman osan mielestä on sitten ihan ok syrjiä jotain tiettyä väestöryhmää kokonaisuutena yksittäisten henkilöiden toimien vuoksi ja siten myös rikkoa Suomen lakia. Tämän suurimman osan on ehkä mahdoton ymmärtää asiaan liittyvää suurempaa kokonaisuutta tai ylipäänsä sitä, että joku voi nähdä asian toisin ilman, että olisi kuitenkaan "syytettyjen penkillä" (tässä tapauksessa siis häirikkönä tai häiriköivän nuoren vanhempana).
En nyt kommentoi tuota kasvatusasiaa sen enempää kuin että ei tuo sinun kommentointityylisikään kovin onnistuneen kasvatuksen tulokselta vaikuta.
Vierailija kirjoitti:
Kaupassa asioiminen opetetaan lapsille ihan pienestä asti, pääosin omalla käyttäytymisellä, sillä niin on tässä kuin muissakin asioissa, että lapsi oppii sen minkä näkee. Jos nämä asiat oppii pienenä, niin ne ymmärtää myös teininä. Kuten, että tavarat kaupassa ovat kauppiaan omaisuutta, kunnes ne on maksettu ja sitä kautta saatu omistusoikeus niihin. Siksipä pikku taaperotkaan eivät räi ja kuolaa leluja omin nokkinensa sillä aikaa kun äiti on ostamassa ruokaa, eihän? Ja äitikin vie tavaran siihen, mistä otti, jos tulee katumapäälle eli ei jätä sitä jauhelihapakettia lehtihyllyn reunaan tai kaljapatterin päälle, kun huomaa, että enpä otakaan tätä, niinhän? Tästä oikeastaan on kysymys. Ja mitä tulee kauppiaaseen, joka harjoittaa syrjintää iän perusteella, niin saa pitää minun puolestani kauppansa kaikessa rauhassa. Lienee jopa jonkin syrjintään liittyvän lain vastaistakin. Kuriin voi kakarat toki laittaa ja pyytää poistumaan ne, jotka eivät osaa käyttäytyä.
Viimeiseen lauseeseen vastaten, ne kakarat kasvatetaan nykyään "minun lastani ei vieras ihminen komenna"-tyylillä ja tämä tarkoittaa suoraan sitä ettei muita ihmisiä tarvitse kunnioittaa. Ja se näkyy. Jos huonosti käyttäytyvän teinin komentaa kaupasta ulos niin lähteekö se? Ei todellakaan, käytös vain huononee, aletaan haistattelemaan ja jopa käydään kimppuun. Sanallista huomautusta ei tarvitse kunnioittaa ja kädestä pitäen ei saa taluttaa ulos koska äippä nostaa pahoinpitelysyytteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siellä av-mammojen kullannuput käyttäytyvät kuin äitinsäkin.
No ei kyllä mun lapsi noin käyttäydy. Puhut varmaan omasta kokemuksestasi. Ap
Eihän se meidän kullannuppu koskaan. Tuohan tässä on juuri se ongelma, kun vanhemmat eivät hoida osuuttaan.
Antaisi vaan porttiksen niille häirikkönuorille ja laittaisi korvaamaan aiheutetut vahingot (mikä onnistuu vaikka nuori olisikin alle 15). Ihan syvältä että kaikki nuoret joutuvat kävelemään pidemmälle tekemään ostoksia vain siksi koska jotkut samanikäiset eivät osaa käyttäytyä.
On meinaan aika absurdi tilanne jos Pirkko-Leena 15v ei voikaan käydä koulupäivän päätteeksi ostamassa välipalaa treeneihin koska hän sattuu olemaan samanikäinen kuin häiriötä aiheuttaneet henkilöt.
hgfdfh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siellä av-mammojen kullannuput käyttäytyvät kuin äitinsäkin.
No ei kyllä mun lapsi noin käyttäydy. Puhut varmaan omasta kokemuksestasi. Ap
Eihän se meidän kullannuppu koskaan. Tuohan tässä on juuri se ongelma, kun vanhemmat eivät hoida osuuttaan.
Kummallisen vaikea joidenkin uskoa, että jotkut vanhemmat ihan oikeasti tietävät, että lapsensa käyttäytyvät hyvin. Ei kaikkien perheiden lapset elä jossain erillisissä tuntemattomissa maailmoissa kavereidensa kanssa, vaan monet vanhemmat ihan oikeasti seuraavat lastensa tekemisiä ja liikkumisia. Pidetään yhteyttä lasten kavereihin ja näiden vanhempiin, kouluun ja ylipäänsä kaikkiin niihin ihmisiin, jotka lapsen kanssa ovat tekemisissä. Ollaan itsekin näkyviä yhteisössä ja liikutaan siellä missä lapsikin liikkuu. Ehkä vaikea ymmärtää, jos ei itse tällä tavalla toimi, mutta monelle tämä on kuitenkin ihan luonnollinen osa perhe-elämää.
Voisiko koulu jotenkin rajoittaa kauppaan menemistä koulupäivän aikana? Meillä oli joskus kauan sitten vähän samanlainen tilanne ja koulu ja kauppa sitten sopivat keskenään jotenkin, että käytännössä me emme saaneet koulupäivän aikana mennä siihen kauppaan tai siitä tuli koulun puolesta seuraamuksia.
Kannattaa muistaa, että tuollainen alle 16-vuotiaita koskeva kielto saattaa kohta koskea myös esimerkiksi 18-vuotiaita, jotka ulkonäkönsä puolesta kävisivät 14-vuotiaasta tai peräti 25-vuotiaita, jotka nuoren ulkonäkönsä ja pienikokoisuutensa vuoksi kävisivät lapsesta.
Mielestäni järkevämpää kuin että estettäisiin jokaisen alle 16-vuotiaan kauppaanmeno, niin kaikkien suurempien teinikaveriporukoiden tulo estettäisiin ja annettaisiin jokaisen alle 16-vuotiaan asioida kaupassa yksi kerrallaan. Näin teinien tekosia voidaan valvoa paremmin ja tunnetustihan joukossa tyhmyys tiivistyy muutenkin.
Koska luultavasti useimmat K-kaupat on lähempänä kouluja kuin S-marketit. Meillä ainakin näin. S-markettiin on vähän pidempi matka, ei nuoriso jaksa/kerkiä käpsyttelemään sinne saakka. En osaa sanoa, miksi näin että K-kaupat on lähempänä kouluja.