Kuulumisia pitkästä aikaa...:)

Mies tuli takaisin matkalta, eikä kaikki olekaan niin ruusuista kuin olin kuvitellut. Puhelimessa sanoi koko ajan ikävöivänsä hirveästi ja ettei enää ikinä lähde mihinkään. Onkin kyllä pysytellyt nyt kotosalla, mutta jo ensimmäisenä päivänä kotona alkoi katsella netistä lentohintoja uutta matkaa varten. Ensin sanoi tekevänsä sitä muuten vaan, mutta myönsi vihdoin, että aikoo lähteä uudestaan matkalle jo ensi kuun lopulla ja viipyä luultavasti kaksi kuukautta! En ymmärrä, mistä kuvittelee saavansa rahaa. Hän sanoo, että matkustaa työttömyyskorvauksellaan, eikä ilmeisesti tajua, että sen rahan pitäisi olla koko perheen käyttöön, millä me sitten elämme? Hän aina lupasi, että äitinsä nähtyään elämme kunnon perhe-elämää, nautimme yhdessäolosta ja hän etsii työpaikan itselleen. Sitten seuraavalla kerralla voisimme matkustaa kaikki yhdessä. Lapsethan siitä eniten kärsii, jos isä taas lähtee, ovat aivan takertuneita häneen ja pelkäävät koko ajan hänen lähtevän johonkin.



Mitähän mun nyt taas pitäisi tehdä? Mulla on ihan masentunut olo, jotenkin tekis mieli vaan sanoa miehelle, että lähde meneen, eikä takaisin ole tulemista... Olin niin odottanut sitä onnellista perhe-elämää ja nyt tuntuu, että meillä oli kaikki paremmin, kun oltiin vaan minä ja lapset. Se matkan odottelu ja suunnittelu oli niin stressaavaa, että en millään jaksais käydä sitä uudestaan läpi samantien. Pitäisikö tosiaan alkaa " uhkailla" erolla, jos todella suunnittelee lähtöä ilman mun hyväksyntää? Mun mielestäni ei voi yksin tehdä tollasta päätöstä.



Olen kai jo vainoharhainenkin, kun nyt olen alkanut epäillä, että hän on löytänyt matkaltaan jonkun toisen naisen... Yhtenä iltana puhui puhelimessa äidinkieltään jonkun naisen kanssa ja puhelun lopuksi kuulin naisen sanovan " I love you" , tuli outo tunne, kun mies äkkiä sulki puhelimen ikään kuin ei olisi halunnut mun kuulevan. Sanoi puhuneensa siskonsa kanssa ja nauroi mun mustasukkaisuudelle, mut joku mua jäi kaihertaan ja pelkään, että haluaakin palata jonkun naisen takia sinne...



Kiitos, jos joku jaksaa taas lukea mun vuodatusta, toivottavasti tää tunteiden vuoristorata päättyy joskus.

Minun on pakko kommentoida tata juttua, kun alkoi niin ottaa paasta sinun puolestasi!!

Ihmettelen kovasti miksi miehesi on niin lapsellinen, aikuinen ihminen ja ei osaa elaa normaalia perhe-elamaa! Juurihan han oli matkalla, ei voi olla etta taas haluaa lahtea, kylla mina sanoisin painavan vastalauseen tuollaisille jutuille!!! Miten sina jaksat tuollaista? Ja tuo " i love you" juttu, voi ihan hyvin olla etta hanella on naisystava siella maassa, mistas sita tietaa.. MIKSI et kysy suoraan ja tee selvaksi ettei tuollainen peli vetele!

Kuulehan nyt, ei kaikkea tarvitse sulattaa, et varmasti halua elaa loppuelamaasi onnettomana ja koko ajan miestasi epaillen? Itse en kannata eroa, mutta rajansa kaikella. Saisi miehesi ottaa itseaan niskasta kiinni ja ottaa vastuuta omasta elamastaan.

Etta tallaisia mietteita talla kertaa..ja voimia sinulle!!

Juuri vähän aikaa sitten riemuitsimme paremmista kuulumisistasi... ja nyt sitten tämä...



Itselläni ei kärsivällisyys riittäisi aikuisen lapsen (=lapsellinen mies) ymmärtämiseen. Mutta kukaan ei voi määrätä miten sinun pitäisi elämäsi elää. Mutta voimia toivon, jotta jaksaisit ratkaisusi tehdä, mitä sitten päätätkin. Ja huom! Terve itsekkyys ei ole koskaan pahasta meille naisillekaan :)

Mulle tuli tosi paha mieli kun luin viestiäsi. En tunne sinua, enkä taustaasi, ikääsi, enkä tiedä mistä miehesi on kotoisin.

Kuinka miehesi voi olla noin vastuuntunnoton ihminen.

Onneksi huomasit hänen poissa ollessaan, että pärjäät lastesi kanssa myös yksin. Nyt kyllä kannattaa laittaa mies koville ja vaatia jotain ryhtiä tekemiinsä valintoihin. Voi että pistää vihaksi kun ajattelenkin asiaa! Älä anna hänelle periksi, jos sinä et halua että hän lähtee taas matkalle (huvimatka), sanot sen suoraan ja mitä seurauksia siitä tulee. En voi kirjoittaa enempää, puhkun ihan raivosta..

parasmamma:

Mies tuli takaisin matkalta, eikä kaikki olekaan niin ruusuista kuin olin kuvitellut. Puhelimessa sanoi koko ajan ikävöivänsä hirveästi ja ettei enää ikinä lähde mihinkään. Onkin kyllä pysytellyt nyt kotosalla, mutta jo ensimmäisenä päivänä kotona alkoi katsella netistä lentohintoja uutta matkaa varten. Ensin sanoi tekevänsä sitä muuten vaan, mutta myönsi vihdoin, että aikoo lähteä uudestaan matkalle jo ensi kuun lopulla ja viipyä luultavasti kaksi kuukautta! En ymmärrä, mistä kuvittelee saavansa rahaa. Hän sanoo, että matkustaa työttömyyskorvauksellaan, eikä ilmeisesti tajua, että sen rahan pitäisi olla koko perheen käyttöön, millä me sitten elämme? Hän aina lupasi, että äitinsä nähtyään elämme kunnon perhe-elämää, nautimme yhdessäolosta ja hän etsii työpaikan itselleen. Sitten seuraavalla kerralla voisimme matkustaa kaikki yhdessä. Lapsethan siitä eniten kärsii, jos isä taas lähtee, ovat aivan takertuneita häneen ja pelkäävät koko ajan hänen lähtevän johonkin.

Mitähän mun nyt taas pitäisi tehdä? Mulla on ihan masentunut olo, jotenkin tekis mieli vaan sanoa miehelle, että lähde meneen, eikä takaisin ole tulemista... Olin niin odottanut sitä onnellista perhe-elämää ja nyt tuntuu, että meillä oli kaikki paremmin, kun oltiin vaan minä ja lapset. Se matkan odottelu ja suunnittelu oli niin stressaavaa, että en millään jaksais käydä sitä uudestaan läpi samantien. Pitäisikö tosiaan alkaa " uhkailla" erolla, jos todella suunnittelee lähtöä ilman mun hyväksyntää? Mun mielestäni ei voi yksin tehdä tollasta päätöstä.

Olen kai jo vainoharhainenkin, kun nyt olen alkanut epäillä, että hän on löytänyt matkaltaan jonkun toisen naisen... Yhtenä iltana puhui puhelimessa äidinkieltään jonkun naisen kanssa ja puhelun lopuksi kuulin naisen sanovan " I love you" , tuli outo tunne, kun mies äkkiä sulki puhelimen ikään kuin ei olisi halunnut mun kuulevan. Sanoi puhuneensa siskonsa kanssa ja nauroi mun mustasukkaisuudelle, mut joku mua jäi kaihertaan ja pelkään, että haluaakin palata jonkun naisen takia sinne...

Kiitos, jos joku jaksaa taas lukea mun vuodatusta, toivottavasti tää tunteiden vuoristorata päättyy joskus.

Sinun miehesi on vaan yksi lapsi lisää perheessänne, imbulssiivinen ja ailahtelevainen. Sinä tuhaat aikaasi hänen kanssaan! Sanon sen suoraan koska niin monet naiset ovat pilanneet elämänsä huonon kumppanin kanssa, jotka laittavat aina omat mielihalunsa etusijalle lastenkin tarpeiden edelle. Monet naiset katuvat sitä aikaa katerasti vielä vuosienkin eron jälkeen. Kannattaa harkita mitä voit tehdä tässä asiassa, muutos ois kyllä ehdoton,sillä sinä voit saada vielä tasapainoisen ja onnellisen elämän lastesi kanssa.

eilisilta kinattiin monta tuntia tästä matka-asiasta, eikä päästy yhteisymmärrykseen. Mies sanoi nähneensä, miten vaikeaa elämä on siellä ja menevänsä nyt auttamaan nuoremmat sisaruksensa Eurooppaan. Hän kuulemma auttaa heitä hankkimaan passit ja lentoliput, kun he eivät osaa paikallista kieltä eivätkä englantia. Sanoin että en voi hyväksyä uutta matkaa näin pian ja hän syytti minua siitä, etten muka hyväksy hänen sukulaisiaan..blaa blaa..



Mutta nyt TODELLINEN SYY selvisi, eli toinen nainen. Muutamassa viikossa hänen siis onnistui löytää joku toinen tai mistä tietäisin, jos äitinsä oli sen valmiiksi suunnitellut. Musta on aina tuntunut, ettei äitinsä ole hyväksynyt sitä, etten ole muslimi ja järkkäsi pojalle muslimin toiseksi vaimoksi?! Tutkin siis mieheni puhelinta (tiedän, tiedän, niin ei saa tehdä...) ja luin sieltä kaksi englanninkielistä viestiä: mulla on niin ikävä sua, haluaisin suudella sua, olen surullinen kun lähdit yms. Ei taida olla sisko-kullalta!



Nyt vain mietin, miten etenen asian kanssa. Haluan miehen olevan kotona lasten takia ainakin jonkun aikaa, koska lapset niin ikävöivät häntä ja ovat todella onnellisia hänen seurassaan. Omat tunteet on niin ristiriitaiset, toisaalta en haluaisi enää ikinä edes nähdä häntä ja toisaalta tekisi mieli mennä syliin ja ajatella, että kaikki on ollut vain pahaa unta... Tämä tulee tietysti sydämestä, ei ketään voi lakata noin vain rakastamasta. Järjellä ajateltuna, tämä on mennyt liian pitkälle ja nyt olisi erottava. Sulattelen asiaa ja toivottavasti sen jälkeen pystyn tekemään järkevän ratkaisun.



Edelleen toivon teiltä ihanilta ihmisiltä voimia ja rukouksia myös minulle ja lapsilleni! Toivon että teidän kaikkien elämä on onnellista ja osaatte nauttia miestenne ja perheidenne seurasta!

Rukoilen puolestasi, huokaan Jeesuksen puoleen!!!



Olet varmaan kuullut sanonnan: " asioilla on tapana järjestyä" , itse uskon, että Jumalalla on " tapana" järjestää asiat.



Miehesi on pettänyt sinut, pahemman kerran. Ota ero, sinulla on siihen oikeus, ja jossain määrin velvollisuuskin ITSEÄSI kohtaan. Anna itsellesi aikaa, ja myöhemmin, kun taas olet vahvoilla, voit antaa miehellesi anteeski sen mitä hän teki ja jatkaa itse elämääsi lastesi kanssa, ilman pettävää miestäsi.



Sinä olet tärkeä Jeesukselle!

Olet ilmeisestikin todella vahvaa tekoa! Itse olisin viskonut kaikki miehen tavarat jo ulos kämpästä. Toivottavasti todellakin löydät mahdollisimmat hyvän ratkaisun tilanteeseesi, vaikka minustakaan paljon vaihtoehtoja ei ole.



Pahin skenaariohan voi olla, että elää kitkutatte lasten kanssa pienin pennosin, samalla kun mies tuo sukulaisiaan ja mahdollisesti uutta vaimoaan Suomeen. Kannattaa pohtia tarkkaan omaa jaksamistaan, sillä itse en ainakaan moista kestäisi vain sen takia, että lapset isäänsä tarvitsevat. Tarvitsevathan he myös selväjärkisen äidin!



Onko miehesi kovin macho? Mitä tapahtuu jos kerrot lukeneesi viestit? Omani olisi kyllä ärsyyntyisi nuuskimisestani ja epäilystä, mutta selittäisi kyllä asioiden oikean laidan jos mitään petosta ei ole tapahtunut. Jos kävisi kovin puolustelevaksi ja vihaiseksi ja kääntäisi asian minun ongelmakseni ja epäluuloisuudekseni niin olisin kyllä varma petoksesta.



Mä siis kyllä yrittäisin laittaa tunteet syrjään siksi hetkeksi, että laittaisin miehen selkä seinää vasten ja kertoisin, etten uuden vaimokkeen elättämiseen ja tapaamiskustannuksiin osallistu, enkä edes sukulaisten tuontiin, jos se on pois perheen perustarpeista. Vaikka se pirun vaikeaa rakastuneena onkin, niin lasten etu pitkällä tähtäimellä on tasapainoinen talous ja perhe-elämä. Vaikka sitten vaan äidin kanssa.

Tuntuu kylla pahalta sinun puolestasi.. On tietysti hyva etta otat rauhallisesti, lasten takia, mutta vaikka kuinka rakastaisit miestasi, ei tuollaista tekoa voi noin vain antaa anteeksi. Ja sen viela sanon, etta muslimin EI kuulu kayttaytya noin.. Mutta ilmeisesti miehesi ei kovin uskova olekaan..?

Nyt on tietty tarkeaa etta selvitat asiat miehesi kanssa ja kova kovaa vastaan. Jos ei muuten usko, niin lahde vaikka lasten kanssa vahaksi aikaa pois. Eiko han tajua mita menettaa?? Tietysti se on niin etta eihan sinun tarvitsisi lahtea vaan hanen, mutta olisi varmaan hyva vahan aikaa olla erossa ja miettia mita haluaa elamalta.

Voimia sinulle kovasti ja toivon todella etta saisitte selvitettya asiat. Ja hatunnosto sinulle kun olet niin rauhallinen, itse varmaan huutaisin naama punaisena ja mies lentais niskaperse-otteella ulos:-) Mutta kylla suututtaa sinun puolesta!!! VOIMIA!!

Pieni kertomus ystävän ystävästä, (USAssa asuvat kaikki tyynni) joka auttoi miestänsä tuomaan suvun jäsenet USAan. Nainen teki töitä, kustansi miehen koulutuksen, matkat kotimaahan, auttoi kaikin tavoin. Saivat viisi lasta. Kun viimeinen sukulainen oli " turvallisesti" USAssa, mies toi 20v nuoremman vaimon itselleen kotimaastaan, ja tyynesti erosi entisestä. Ei halua edes nähdä lapsiaan. Sitä ennen mies käyttäytyi enemmän tai vähemmän aviomiehen ja isän tavoin. (Kaikki olivat samaa uskontoa, muslimeja)



Ihmisiä on niin erilaisia, ja tuollaisia laskelmoivia ihmisiä löytyy loppujenlopuksi valitettavan paljon ihan kaikista kansoista. Eihän sitä koskaan ajattele, että omalle kohdalle sattuisi sellaista. Jos kuitenkin herää sellaisesta suhteesta, kannattaa muistaa, että lapsen/lasten etu on nimenomaan tasapainoinen koti, vaikka vain yhden vanhemman koti. Ahdistunut ilmapiiri, luottamuspula, riitely, ..., kaikki vaikuttaa hyvin negatiivisesti lapsiin.



Paljon jaksamisia!

eli otin miehen puhelimen ja menin luokseen, kysyin keneltä nämä viestit ovat. Hän vain naureskellen sanoi, että serkut ovat kiusallaan kirjoittaneet. Mutta en päästänyt helpolla vaan sanoin, että pidätkö mua ihan tyhmänä, tiedän rettä viestit on siltä naiselta, jonka kanssa puhuit silloin puhelimessa. Kivenkovaan väitti että puhui sillon siskonsa kanssa ja viesteissä ei loppujen lopuksi ollut mitään sellaista, mitä olin lukenut (poisti ne samantien). Sitten suuttui ja sanoi, ettei ole mitään järkeä, jos en luota enkä usko häntä. Sanoin luottavani häneen, jos soitamme " serkun" numeroon ja saan puhua hänen kanssaan selvittääkseen asian. Hänen onnekseen " serkku" ei vastannut, minkä jälkeen poisti koko numeron.



Kun mieheni suuttuu, hän ei pysty keskustelemaan järkevästi eikä rauhoitu helposti. Hän vain useimmiten lähtee pois kotoa, kunnes on rauhoittunut. Sen jälkeen kaikki on taas aina hyvin. Näin että hän oli vihainen ja suunnitteli juuri lähtöä, kun sanoin, että MINÄ HALUAN lähteä tuulettamaan ajatuksia, jää sinä lasten kanssa. Hän sanoi vihaisesti lähtevänsä helvettiin samantien kun tulen takaisin kotiin, mutta panin hänet lupaamaan, että jää puhumaan kanssani asioista. Nyt siis olen pois kotoa, enkä tiedä koska palaan, myöhään illalla varmaan...



Mun pää on kyllä ihan sekasin enkä tosiaan tunne itseäni vahvaksi vaan äärimmäisen surkeaksi ja saamattomaksi, kun en pysty heittämään häntä pihalle. Raivo kiehuu sisällä enkä silti pysty edes ajattelemaan että eroaisimme emmekä enää eläisi yhteistä elämää. Mietin vaan kokoajan miten kerron lapsille, että isä ei enää asu kotona. Surullisinta on se, että pelkään erosta seuraavan sen ettei mies enää tapaa lapsiaan, vaikka rakastaa heitä suunnattomasti. Miten sen voi selittää lapsille? Isä ei enää halua teitä, voi voi, koittakaa kestää? Sitten he alkavat vihata isäänsä ja kaikkia miehiä ja koko elämänsä menee pilalle...



Totta on että maailmassa on laskelmoivia tyyppejä (tuo esimerkki viiden lapsen isästä aiemmassa viestissä) mutta on tosi vaikea uskoa, että isä joka on niin ylpeä ja onnellinen lapsistaan, voisi todella " unohtaa" heidät ja aloittaa elämän uuden perheen kanssa, en vain voi uskoa että tuntemani ja rakastamani mies pystyisi tekemään jotain niin alhaista. Harvoin käytän näin rumaa kieltä, mutta suoraan sanottuna vituttaa että lähes kymmenen vuotta on menossa viemäristä alas... Olenko todella taistellut ja rakastanut turhaan nämä vuodet?



Olenko aivan säälittävä kun edes mietin että voisimme selvittää asiat? Mietin sitä vaihtoehtoa että eläisimme yhdessä (emme silti parina) niin kauan kunnes lähtee matkalle ja matkan jälkeen puhuisimme asiat selviksi, eli joko eroamme tai hän alkaa elää kunnon elämää ja jättää matkustelut ym. menneisyyteen?



Tiedän, että mies on tässä syypää, silti mietin mitä olisin voinut tehdä toisin. Kaikki kehuvat minua hyväksi äidiksi, mielestäni olen myös hyvä vaimo, kuulemma olen ihan hyvännäköinen, en polta, en juo, en valehtele, elän kaikin puolin hyvää elämää, kokkaan päivittäin perheelle, seksielämäkin on aina ollut molempia tyydyttävää. Jos se ei riitä, mitä hittoa hän haluaa?



Tekisi mieli vuodattaa kaikki ajatukset mitä päässä pyörii, mutta taidan lopetella. (Mies soitti jo kerran kysyäkseen missä olen...) Huh huh, ollapa lapsi taas, eikä tarvitsisi kestää tällaista paskaa...

Olen lukennut kirjoituksiasi, mutten koskaan ole kommentoinnut, nyt aattelin kirjoittaa oman mielipiteeni.



Sinun miehesi käyttyy todella epäkunnioittavasti, ei vain sinua kohtaan vaan koko perhettänne kohtaan. Jos hän rakastaisi lapsiaan niin miksi hän haluaa vahingoittaa heidän elämää tällä tavalla ? Tämä seuraava asia on kurja sanoa, mutta rakastaako hän sinua. Jos sinä rakastat jotakuta et sinä halua tehdä rakastettuasi onnettomaksi. Ajattele asioita ja tee ratkaisu. Tuollaisen miehen kanssa ei elämä tule olemaan helppoa vaan huomaat miten vuodet vierivät ja sinä sinä katkeroidut.



Ajattele jos hän tuo uuden vaimonsa suomeen-hehän saattavat olla jo naimisissa ja jolleivat ole niin saattavat mennä hänen seuraavan vierailun aikana. Haluatko sinä sitä ? Otatko hänet edelleen avosylin vastaan kun hän saapuu nuorikkonsa kanssa Suomeen ? Tai käy omassa kotimaassa asumassa uuden perheensä luona aina silloin tällöin ..



Jomar kirjoitti juuri niin miten se meneekin- LAPSESI TARVITSEVAT MYÖS SELVÄJÄRKISEN ÄIDIN-



Parasmamma älä anna hänen kohdella sinua tällä tavalla. Näytä omanarvon tunteesi ja eroa, jos lähtee kotimaahansa. Sano asiat selvästi hänelle, lähde jos haluat, mutta sinulla ei ole kotia tai perhettä sitten kun palaat takaisin Suomeen. Jos hän rakastaa sinua ja lapsiaan hän ei lähde, mutta jos ei rakasta teitä niin silloin aivan varmasti lähtee. Mieti elämääsi !!!



Kaikkea hyvää sinulle ja voimia t. emmi

parasmamma:

Mun pää on kyllä ihan sekasin enkä tosiaan tunne itseäni vahvaksi vaan äärimmäisen surkeaksi ja saamattomaksi, kun en pysty heittämään häntä pihalle. Raivo kiehuu sisällä enkä silti pysty edes ajattelemaan että eroaisimme emmekä enää eläisi yhteistä elämää. Mietin vaan kokoajan miten kerron lapsille, että isä ei enää asu kotona. Surullisinta on se, että pelkään erosta seuraavan sen ettei mies enää tapaa lapsiaan, vaikka rakastaa heitä suunnattomasti. Miten sen voi selittää lapsille? Isä ei enää halua teitä, voi voi, koittakaa kestää? Sitten he alkavat vihata isäänsä ja kaikkia miehiä ja koko elämänsä menee pilalle...

Ei lapsi ala vihata kuin korkeintaan sitä omaa isäänsä, jos lapselle rehellisesti kerrotaan miksi erotaan. Eikä lapsi ala vihata sitä omaa isäänsäkään, ellei isä nimenomaan omalla käytöksellään ja teoillaan sitä aiheuta. Lapsi rakastaa, kaltoin kohtelusta huolimatta, ainakin jonkin aikaa. Jos isä jatkuvasti laiminlyö lasta, ei pidä lupauksiaan eikä halua tavata lasta, ei lapsi siltikään isäänsä vihaa. Mutta lapsi ottaa etäisyyttä ja sulkee isänsä ulos maailmastaan ja etsii elämäänsä luotettavampia aikuiskontakteja.

Totta on että maailmassa on laskelmoivia tyyppejä (tuo esimerkki viiden lapsen isästä aiemmassa viestissä) mutta on tosi vaikea uskoa, että isä joka on niin ylpeä ja onnellinen lapsistaan, voisi todella " unohtaa" heidät ja aloittaa elämän uuden perheen kanssa, en vain voi uskoa että tuntemani ja rakastamani mies pystyisi tekemään jotain niin alhaista. Harvoin käytän näin rumaa kieltä, mutta suoraan sanottuna vituttaa että lähes kymmenen vuotta on menossa viemäristä alas... Olenko todella taistellut ja rakastanut turhaan nämä vuodet?

Myös lasteni isä oli " rakastava" isä... puheissaan. Hänellä on uusi perhe (uusi vaimo löytyi pari kuukautta turvakotiin lähtömme jälkeen;) ). Ihan hyvä siltä kantilta, että olemme olleet turvassa... mutta aikaisemmilla lapsillaan ei ole miehelle merkitystä muutoin kuin siinä mielessä, että lapsilla kehua retostellaan aina, jos siitä on jotain hyötyä.

Lasten elättämisen vuoksi yritti saada asuinmaansa verottajaa asialleen myötämieliseksi, hänellä kun kerran on 3 elätettävää. Pahaksi onnekseen olisi tarvinnut verottajalle minun todistukseni asiasta ;) Arvaapas kirjoitinko? Mieheltä ei ole tippunut vuosien varrella markan markkaa tai euron euroa yhteisten lastemme elatukseen, joten miksi ihmeessä hänen pitäisi lapsillaan tienatakaan? Lapsille kun sitä elatusta ei kuitenkaan tulisi. Ja todennäköisesti allekirjoittamaani todistusta käytettäisiin jossakin vaiheessa todisteena minua vastaan. Viimeisin sairaan mielen idea kun on se, että lastemme pitäisi asua hänen luonaan, koska hän on heidän isänsä ja voi antaa heille vaikka minkä tulevaisuuden... äijä ei osaa ollenkaan ajatella, että esikoinen on jo täysin hänestä vieraantunut, koska yhteydenpitonsa on ollut niin satunnaista. Ja kuopuksella ei ole koskaan minkäänlaista suhdetta isäänsä ollutkaan.

Olen vääntänyt vuosien varrella rautalankaa pitkälti ilman mainittavaa tulosta. Lasten isä ei pidä sovitusti yhteyttä, mutta odottaa ja olettaa lasten olevan kuitenkin aina riemuissaan ja valmiina, kun hän suvaitsee ottaa yhteyttä. Esikoisemme ei ole tyhmä ja kun lapselle tulee kokoajan lisää ikää, viisaus eikun lisääntyy. Isä onkin viime aikoina joutunut huomaamaan, että hänen luulonsa lasten loppuiän kestävästä isänrakkaudesta olikin vain harhaa.

Nykyiseltä vaimoltaan mies on kieltänyt lisääntymisen. Heillä on siis yksi yhteinen lapsi. Vaimo haluaisi lisää lapsia, mutta äijä on ilmoittanut hänelle, että koska hänellä on jo 3 elätettävää, lisää lapsia ei tule. Sairas jätkä! Tosiasiassahan hän siis elättää ainoastaan yhtä, luonaan asuvaa, lasta.

Huh huh, ollapa lapsi taas, eikä tarvitsisi kestää tällaista paskaa...

Loppuviimeksi ne on lapset, jotka maksavat sen raskaimman hinnan siitä paskastakin... siis esim. jatkuvasta riitelystä ja äidin pahasta olosta :(

En vaan uskalla ottaa sitä lopullista askelta. Mies on joko maailman paras valehtelija ja minä naiivi pikkutyttö tai sitten hän puhuu totta ja olen vainoharhainen. Hän vakuutti moneen kertaan, ettei ole toista naista ja sanoi, että jos sellainen olisi, ei olisi palannut matkalta lainkaan. Sanoo, että mustasukkaisuuteni sotkee kaiken. Nyt sitten puhuu matkalle lähdöstä siihen sävyyn, että kerää ensin rahaa (mistä?) ja jos saa tarpeeksi, niin lähtee, mutta voi olla että ei, ja toisaalta kyllä...ota nyt siitä selvä. Oli tosi vihainen, että edes harkitsen eroa, itse ei kuulemma haluaisi sitä missään nimessä. Hän sanoi, että jos eroan hänestä, ei halua enää ikinä nähdä minua eikä lapsia. Lapsille minun pitäisi kuulemma sanoa, että isä on kuollut! Luulen kuitenkin, että mieli muuttuisi eikä pystyisi olla erossa lapsístaan.



Tosi kiva, kun kaikki sukulaiset odottaa meidän olevan taas tosi rakastuneita ja onnellisia, kun mies tuli takaisin kotiin ja oikeesti kaikki on niin epävarmaa.



Mrs_O tiedän, että lapset loppujen lopuksi kovimman hinnan maksavat, haaveilin lähinnä paluusta takaisin omaan lapsuuteni tasapainoisessa, yhtenäisessä perheessä...



Osaisiko joku edes neuvoa mistä voisimme hakea apua? Tahdon vielä uskoa, että saamme tämän onnistumaan, monta vuotta meni niin hienosti. Onko yths:llä tarjolla jotain parisuhdeterapiaa? Tai moskeijalla? Tiedän olevani oikeassa siinä mikä suhdetta hiertää, mutta jos en saa asiaa perille miehen kaaliin, jospa joku ammattilainen siihen pystyisi.

Minusta tuntuu ettei siinä parisuhdeterapiatkaan auta jos mies on noin kypsymätön ja kertakaikkikaan haluton elämään perhe elämää. Ei tosta mitään tule, sori nyt vaan. Minusta sinun miehesi on niin raivostuttavan selkärangaton luuseri että tekis mieli tulla sinne ja pätkiä sitä kunnolla kuonoon...Mutta oikea ratkaisu ois se että sinä repäset itsesi irti siitä miehestä. Hän kommenttinsa omien lapsiensa hylkäämisestä eron tapahtuessa kertoo siitä että hänelle on niin huono itsetunto ja hän on hyvin itsekeskeinen tyyppi, eikä hän kestä häpeää, elikkä hän ei ole oikea mies. Sinä joudut tukemaan ja huoltamaan häntä, eikä päinvastoin niinkuin sen kuuluis olla. Kuinka kauan luulet jaksavasi sitä?

Totta Mooses mustasukkaisuutesi ja mahdollinen eronne sotkee hänen suunnitelmansa sukulaisten tms tänne tuonnista. Ei varmasti saa yksineläjänä ja elatusvelvollisena työttämänä samoja rahoja kasaan kun jos koko teidän perheen tuloja aikoo käyttää!



Mä kerran hermostuin löydettyäni kuvia jostain tytöstä miehen tietokoneelta. Itkin sitä (viimeisilläni raskaana) miehelle puhelimeen, oli hänkin ihan pois tolaltaan. Selitti sitten mulle tarkoin mitä ja miksi niitä kuvia siellä oli ja vasta kun olin rauhoittunut, niin näytti lievän loukkaantumisen siitä, että enkö häneen luota. (Selitys muuten oli täysin uskottava ja luotan kyllä mieheen.) Ja minusta niin sen kuuluukin olla. Siis loukkaantua toisen epäuskosta, ei suuttua silmittömästi eikä missään tapauksessa nauraa. Silmitön suuttuminen musta kielii epärehellisyydestä ja kiinnijäämisen pelosta. Ja nauraminen... Jos minä olen ahdistunut ja puran tuntojani ja epäilyjäni miehelle ja hän nauraa, niin voi juma! Se musta kertoo kyllä siitä, ettei mies enää rakasta eikä todellakaan kunnioita ollenkaan. Aika kylmä tuollaisessa tilanteessa nauravan ihmisen on kyllä oltava.



Tuosta lapsien suhteesta isään ja isän mahdollisesta häviämisestä. Mun mies on alussa asti ollut sillä linjalla, että jos meille ero tulisi, niin hän muuttaisi takaisin Keniaan ja häviäisi elämästämme. Tästä ei ole koskaan puhuttu riitatilanteessa vaan siis ihan neutraalisti, eikä olla siis olla tai olla oltu eroamassa. Mies sanoo, että poika on hänelle tärkeintä maailmassa eikä pysty kuvittelemaan elämää ilman poikaa. Mutta siis vielä enemmän ei pysty kuvittelemaan olevansa sellainen isä, jonka tapaamisia lasten kanssa joku muu säätelee eikä lapsen kehitystä joka päivä näe, eikä ole turvana pojalleen. Eli tyyliin kaikki tai ei mitään. Hänelle siis olisi helpompi (joskin aika mahdoton) olla erossa pojasta kokonaan jos ero tulisi. Musta tämä on ihan hirveä ajatus/logiikka, mutta tavallaan ymmärrän sen. Onneksi meillä nyt toistaiseksi toimii hommat niin hyvin, ettei ole moista ole oikeasti tarvinnut miettiä.



Riita/erotilanteessa lapsilla uhkaileminen lienee täysin normaalia joskin todella tyhmää.



Voisitko pyytää jonkinlaista breikkiä? Tai siis ottaa sen, lähteä vaikka tutun luokse lasten kanssa hetkeksi? Jos vaikka saisit miehen ymmärtämään mitä on tapahtumassa. En kyllä valitettavasti usko, että ajatuksensa tuosta enää takaisin oikeille urille ohjautuvat. Miehesi on varmasti masentunut omaan toimettomuuteensa ja siihen kun lisää kotimaassa ehkä tapahtuneen aivopesun niin aika heikoilla jäillä ollaan. Jos mies ei itse tajua tilannetta, niin tuskin sinä häntä järkiisi saat.

" Mun mies on alussa asti ollut sillä linjalla, että jos meille ero tulisi, niin hän muuttaisi takaisin Keniaan ja häviäisi elämästämme. Tästä ei ole koskaan puhuttu riitatilanteessa vaan siis ihan neutraalisti, eikä olla siis olla tai olla oltu eroamassa. Mies sanoo, että poika on hänelle tärkeintä maailmassa eikä pysty kuvittelemaan elämää ilman poikaa. Mutta siis vielä enemmän ei pysty kuvittelemaan olevansa sellainen isä, jonka tapaamisia lasten kanssa joku muu säätelee eikä lapsen kehitystä joka päivä näe, eikä ole turvana pojalleen. Eli tyyliin kaikki tai ei mitään. "



-Kommentoin tuota senverran että että kyllä meistä jokaisen tulisi ottaa vastuu tekemistään ja tekemättä jättämisistään. Ei vastuu lapsesta pääty eroon, vaan se jatkuu ainaskin pitäs näin olla, koko sen lapsen kasvun ajan ja sen jälkeenkin. Minusta silloin jos mies tuollai uhkailee on kyseessä itsekkyys,tyyliin että jos minä en saa sitä enkä sitä asiaa, niin sitten ette tekään saa minulta mitään. Sellaselta ihmiseltä puuttuu nöyryys, ja elämässä menestyminen muutenkin vaatii nöyrää asenetta. Ylpeän ihmisen on vaikea antaa muille sitä mikä heille kuuluu. Ihmettelen miten joku voi edes ajatella jättävänsä osan itseään, oman lapsensa.



Hyvät naiset, harkitkaa tarkkaan kun teette lapsia. Lapsella on myös omat oikeudet. Jokaisella lapsella on oikeus kasvaa rakkaudellisessa ja tasa-painoisessa perheessä. Jos ette ole varmoja voitteko sitä antaa, odottakaa niin kauan kunnes olette varmoja siitä. Kyllä niitä lapsia ehtii tekemään myöhemminkin, esim. sitten kun olette olleet aviossa jonkin aikaa ekana ja suhde on testattu.

Hei Parasmamma, olen seurannut tätä ketjua ja pahalta tuntuu sun puolesta. En ota kantaa siihen tulisiko teidän erota vai ei. Mutta kun kysyit neuvoa, mistä voisitte hakea apua, niin ajattelin antaa pari vinkkiä. Väestöliitolla on Kotipuu-niminen maahanmuuttajille tarkoitettu palvelu, jota kautta saattaisitte saada parisuhdeneuvontaa. Lisäksi on SOS crises center, eli kriisipalvelu maahanmuuttajille. Löydät näistä varmasti lisää tietoa netistä. Olet ollut todella pitkämielinen miestäsi kohtaan ja lasten takia kannattaa yrittää, mutta joskus se raja tulee vastaan.

Hyviä vinkkejä olet saanut. Nyt nainen pysyt lujana etkä anna miehen kävellä yli! Ajattele itseäsi. Pallo on mun käsittääkseni miehelläsi, mitä hän on valmis tekemään, jos haluaa pitää perheensä.



Siiri09:lle toteaisin, ettei koskaan voi olla varma. Voi toivoa, voi luvata yrittää, mutta siihen se jää. Ihmiset muuttuvat, valitettavasti, mutta myös onneksi. Harkinta-aika sinänsä on mielestäni OK. Yhdessä elämisen opettelu on monille helpompaa ilman lapsia, mutta tärkeää on myös oppia elämään itsensä kanssa, eli yksin tai yhdessä. Onni ei tule toisesta ihmisestä, se tulee itsestä.

siiri09:

-Kommentoin tuota senverran että että kyllä meistä jokaisen tulisi ottaa vastuu tekemistään ja tekemättä jättämisistään. Ei vastuu lapsesta pääty eroon, vaan se jatkuu ainaskin pitäs näin olla, koko sen lapsen kasvun ajan ja sen jälkeenkin. Minusta silloin jos mies tuollai uhkailee on kyseessä itsekkyys,tyyliin että jos minä en saa sitä enkä sitä asiaa, niin sitten ette tekään saa minulta mitään. Sellaselta ihmiseltä puuttuu nöyryys, ja elämässä menestyminen muutenkin vaatii nöyrää asenetta. Ylpeän ihmisen on vaikea antaa muille sitä mikä heille kuuluu. Ihmettelen miten joku voi edes ajatella jättävänsä osan itseään, oman lapsensa.

Hyvät naiset, harkitkaa tarkkaan kun teette lapsia. Lapsella on myös omat oikeudet. Jokaisella lapsella on oikeus kasvaa rakkaudellisessa ja tasa-painoisessa perheessä. Jos ette ole varmoja voitteko sitä antaa, odottakaa niin kauan kunnes olette varmoja siitä. Kyllä niitä lapsia ehtii tekemään myöhemminkin, esim. sitten kun olette olleet aviossa jonkin aikaa ekana ja suhde on testattu.

Minäpä vielä sen verran selvennän, että mun mies on kyllä ehdottomasti sieltä vastuullisemmasta päästä. Todellinen pierhemies, just poikaa nukuttamassa! :) Uskon ja toivon, että jos meille joskus ero tulisi hän pysyisi osana poikansa elämää. Pointtini yritti olla, että jossain määrin tuollaiset uhkailut ja tunteet ovat normaaleja. Suomalaisena äitinä (joka lähes aina saa lapset erossa itselleen) en pysty edes kuvittelemaan sellaista tilannetta, että lastani/lapsiani vain osa-aikaisesti saisin luonani pitää. Sillä tavalla ymmärrän miehenikin pointin, että helpompi hänelle (ei toki lapselle) olisi totaalinen unohdus kun sellainen joka toisviikonloppuinen kituuttelu. Vaikka tietysti täydellinen lapsensa hylkääminen on minusta ihan mahdoton ajatus. Mutta niin on osa-aikainen äitiyskin. Tositilanteessa ei tietenkään tiedä, miten hommat menisi, mutta siis näin " varmuuden vuoksi" pohdittuna. Kyllä mä olen miehen mieltä tässä asiassa yrittänyt pehmentää, mutta koska meillä menee hyvin, niin turha painostus ei kummastakaan tunnu oikein mielekkäältä. Siis liikaa pohtia negatiivista tulevaisuudenkuvaa.

Tuosta suhteen testaamisesta ennen lapsia... Sääntönä ihan hyvä, mutta kuitenkin loppujen lopuksi tosi tapauskohtaista. Varsinkin kun olen toisella palstalla seurannut monen päälle kolmikymppisen lapsettomuutta. Siksi siis kun tunne on olemassa, että tämä on oikein niin ei pitäisi ihan vaan ajan takia jarrutella. Nimimerkillä " poika syntyi 9,5 kk häistä" :)