Lue keskustelun säännöt.
Muita jotka pelkäävät kuolemaa?
16.02.2017 |
Mä oon pelännyt lapsesta asti. Välillä tulee semmosia ahistuskohtauksia, jos lukee jostain tai kuulee, että joku on kuollut, että mäkin kuolen jossain välissä ja mua ei ole enää sen jälkeen. Eikä se kyllä lohduta yhtään, että jokainen meistä kuolee.
Kommentit (44)
Pelkään vain sitä, että kuoleman jälkeen joutuisikin vielä paskempaan paikkaan. Kukaan ei voi varmuudella kertoa, että ei joudu.
"Hei jes, vihdoin täältä pääsee! Tervetuloa kuolema ja rauha!"
"Oh fuck..."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkään. En usko, jos joku väittää, että ei pelkäisi. Sellainen väite on vain ihmisen ylimielisyyttä, narsismia ja defenssi.
Menkää meediolle, voitte yllättyä iloisesti. Minä en pelkää kuolemaa, koska sitä ei varsinaisesti ole, vain fyysinen olemus kuolee. Energia on ikuista ja tutut lähellä!
Minusta jo se, että juuri minulla on mahdollisuus kokea tämä elämä juuri täällä maapallolla ja juuri nyt on suorastaan lottovoitto! Ihanaa että sain syntyä hyvinvointi-Suomeen. Jos olisi käynyt huonompi tsägä, olisin syntynyt naiseksi johonkin Lähi-Itään tai Afrikkaan.
Pelkään. Ihan kamalasti. Siksi tätä palstaakin selailen niin usein, etten joudu kohtaamaan ajatuksiani ja pelkojani. Mulla on aivan mahtava elämä. Surettaa, että se ei tule olemaan sitä ikuisesti. Yksi kerrallaan menetän läheisiäni ja lopulta menetän tän kaiken. Kaiken ilon ja onnellisuuden takana on se, että mikään ei kestä ikuisesti. Kuolema tulee, ihan jokaiselle. Kamala ja lohduton ajatus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä ajattele tuollaisia. Niin moni tekee.
En minä kuolemaa pelkää mutta pelkään että ennen kuolemaa voin joutua kokemaan kipua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkään. Tein siitä keskustelunkin.
http://www.vauva.fi/keskustelu/2740054/jatkuva-kuolemanpelko-mika-avuksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä niin toivon, että taivas ja helvetti olisi olemassa. Ei haittaisi joutua edes helvettiin, kunhan vaan saisi olla olemassa edes jossain. Ikuisesti helvetin liekeissä palaminen tarkottaisi siis sitä, ette ne liekit tappaisi mua. Eli kai siihenkin tottuisi jos siinä joutuis IKUISESTI olemaan. Sit joku juttukaveri siinä vieressä niin mikäs siellä ollessa. Kunhan kuoleman jälkeen ei vaan olis sitä tyhjyyttä, mitä se ikävä kyllä on.
Vierailija kirjoitti:
Minusta jo se, että juuri minulla on mahdollisuus kokea tämä elämä juuri täällä maapallolla ja juuri nyt on suorastaan lottovoitto! Ihanaa että sain syntyä hyvinvointi-Suomeen. Jos olisi käynyt huonompi tsägä, olisin syntynyt naiseksi johonkin Lähi-Itään tai Afrikkaan.
...tai olisit ollut yksi siittiö isäsi mäkeen heittämässä mällilastissa.
Kyllä olis harmittanut, kun meni ohi hyvä syntymäkeikka hyvinvoinnin keskelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi tuota edes tarttee miettiä, keskittykää elämään. Kuolleena ehtii olla paljon kauemmin.
Lapsena kyllä, enää en ajattele sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsekin pelkään kuolemaa, olen agnostikko. Mutta pelkään sitä, jos kuoleman jälkeen ei olekaan mitään. On ahdistava ajatus, että mitä väliä millään enää on, jos kaikki vaan loppuu kuollessa? Jos tästä elämästä ei jää mitään käteen, eikä tätä voi jälkikäteen edes ajatella ja muistella? Erityisesti se kauhistuttaa, jos rakkaus ei ole ikuista. Jotenkin lannistavaa, että esimerkiksi ilo siitä, kun olen rakkaitteni kanssa, on tässä universumissa vaan silmänräpäys hetkellistä mielihyvää, ei mitään muuta. Samaten negatiiviset kokemukset ovat vain hetkellisiä tuntemuksia. On inhottavaa ajatella, että ei ole väliä, tulemmeko elämämme aikana pahoinpidellyiksi, kiusatuiksi ja tapetuiksi, vai koemmeko ikimuistoisia hetkiä ja rakkautta. Lopputulos on kuitenkin sama, elämä kestää vain lyhyen hetken, eikä se jälkikäteen tunnu miltään. Silläkään, mitä teemme muille ihmisille täällä, ei ole universumin mittakaavassa mitään merkitystä, koska heille tehty hyvä tai paha on vain väliaikaista, joka lakkaa kohta olemasta, kun he kuolevat. Mitä väliä on hyvällä elämällä, jos se kestää vain hetken, ja sen jälkeen on ikuisuus, jolloin siitä ei ole enää tietoisuutta? On kamalaa, jos emme voi auttaa läheisiämmekään millään muulla tavalla, kuin tuottamalla lyhyeksi hetkeksi iloa. Jos ystävämme, puolisomme, vanhempamme ja lapsemme kuitenkin vain lakkaavat olemasta, eivätkä tunne enää sitä rakkautta, mitä heitä kohtaan tunsimme. On harmistuttava ajatus, jos jonkun kuollessa kaikki se, mitä yhdessä koimme, lakkaa hänelle olemasta. Tai jos kuoltuani kaikki se, mitä minulla ja lapsillani oli, lakkaa minulle olemasta, enkä muista, minkälainen onni minulla joskus oli.
Tällaisia ajattelen välillä. Toivoisin hirveästi, että olisi tuonpuoleinen ja olisi sieluja, mutta en voi sanoa vilpittömästi uskovani.
Ei ei. Se ei ole lainkaan yhdentekevää miten elät elämäsi. Menneet sukupolvet näkyvät aina uusissa. Kehity ihmisenä,tee hyvää,anna eri eväät lapsillesi kuin mitä olet itse saanut.
Kuolema ei ole ikuista tyhjyttä vaan ei mitään eli olemattomuutta. Meillä kaikilla on jo siitä kokemus ajalta ennen syntymää, ei se kovin pelottavaa ollut. Tietysti on normaalia kuitenkin ahdistua ajatuksesta, että kaikki loppuu.
Vierailija kirjoitti:
Mä niin toivon, että taivas ja helvetti olisi olemassa. Ei haittaisi joutua edes helvettiin, kunhan vaan saisi olla olemassa edes jossain. Ikuisesti helvetin liekeissä palaminen tarkottaisi siis sitä, ette ne liekit tappaisi mua. Eli kai siihenkin tottuisi jos siinä joutuis IKUISESTI olemaan. Sit joku juttukaveri siinä vieressä niin mikäs siellä ollessa. Kunhan kuoleman jälkeen ei vaan olis sitä tyhjyyttä, mitä se ikävä kyllä on.
Olisiko sekin sinusta hyvä, jos joutuisit kuoleman jälkeen vaikka leijumaan yksin ikuisesti jossain avaruudessa/tyhjiössä tiedostaen kaiken koko ajan? Tai vaihtoehtoisesti makaamaan ikuisesti jossain ahtaassa arkussa?
Pelkäänhän minä vallan pirusti..... Että taivas putoaa niskaan 😅 kaikki täältä lähdetään. Vain yksi on noussut ylös ja sekin on huhu puhetta
Välillä pelkään. Varmaan jokainen pelkää joskus.
Nyt kun tiedän että läheiseni kuolema lähestyy vauhdilla, olen miettinyt asiaa enemmän. Aika kuluu ja me mennään kuin lastu laineilla kohti viimeistä etappia ja aika kuluu senkin jälkeen kun meitä ei enää ole.
Mihin sielu menee, jos sielua siis on, ja voiko elämän tarkoitus olla vain se että kuolee?
Optimistina uskon että elämän jälkeen tulee vielä jotain mukavampaa, samoin kuin ennen syntymää on ollut jotain muuta kuin olemattomuus.
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä kuolemassa pelottaa? En voi ymmärtää. Eihän sinua ole enää! Et tunne kipua,et ajattele,et kärsi.
Mistä tiedät? Oletko joskus kuollut? - Et. Onko ymmärryksesi rajaton? - Ei.
Jos uskoo Jeesukseen, kuolemaa ei tarvitse pelätä. Kuolema on vain portti ikuiseen elämään. Jätämme vain tämän maallisen olomuodon taaksemme ja pääsemme oikeaan kotiin.