Lue keskustelun säännöt.
Muita jotka pelkäävät kuolemaa?
16.02.2017 |
Mä oon pelännyt lapsesta asti. Välillä tulee semmosia ahistuskohtauksia, jos lukee jostain tai kuulee, että joku on kuollut, että mäkin kuolen jossain välissä ja mua ei ole enää sen jälkeen. Eikä se kyllä lohduta yhtään, että jokainen meistä kuolee.
Kommentit (44)
täällä yksi myös, en usko taivaaseen tai Jumalaan ja se pelottaa että jos joudunkin helvettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
täällä yksi myös, en usko taivaaseen tai Jumalaan ja se pelottaa että jos joudunkin helvettiin.
Et usko taivaaseen, mutta uskot helvettiin?
En pelkää kuolemaa. Minulla on syytä pelätä vain sitä että vasta kuollessani hoksaisin miten olisin halunnut elää. Eikä sekään hirveästi enää harmita siinä vaiheessa.
Pelottaako tietokonetta kun se sammutetaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä siinä kuolemassa pelottaa? En voi ymmärtää. Eihän sinua ole enää! Et tunne kipua,et ajattele,et kärsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
täällä yksi myös, en usko taivaaseen tai Jumalaan ja se pelottaa että jos joudunkin helvettiin.
Et usko taivaaseen, mutta uskot helvettiin?
oon tehnyt joskus elämässäni monta kertaa väärin. En sentään ole tappanut mutta sen takia pidän itseäni liian pahana. Kärsin myös masennuksesta ja olen loinen, joten ei tälläisellä olisi edes asiaa taivaaseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rohkaisen sinua menemään seuroihin Rauhanyhdistykselle tai kuuntelemaan seurat netistä.-->Usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta.
Jos haluaa uskoa anteeksi antamuksen evankeliumin omalle kohdalleen niin kuoleman pelko lähtee pois. Tilalle tulee ilo, rauha ja taivas toivo. Elämä muuttuu valoisaksi ja onnelliseksi.
Tätä asiaa ei pysty ymmärtämään järjellä eikä usko ole ollenkaan järjen asia.
En oikeastaan pelkää kuolemaa, koska sitten kun olen kuollut, aivoni eivät enää toimi enkä voi kokea tai tuntea mitään. Mutta pelkään viimeisiä hetkiä ennen kuolemaa. Minulla on sydänsairaus, johon voi kuolla nopeasti tai hitaasti. Nopea tapa eli sydänperäinen äkkikuolema ei kuulosta kauhean pahalta, mutta hidas kituminen kun hengenahdistus vain pahenee ja pahenee eikä lisähappikaan lopulta auta...toivon etten joudu kokemaan sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein osaa sanoa. En ehkä pelkää kuolemaa mutta vanhemista kylläkin. Pelkään sitä, että iskee joku dementia ja makaan ihmisen kuorena vaipoissa vuodeosaston nurkassa kymmenisen vuotta ennen kuin pääsen pois. Pelkään ilmeisesti siis kärsimystä kuolemaa enemmän....
Pelkään myös menettäväni läheiseni, se tuntuu vielä kipeämmältä ajtukselta kuin oma poismeno.
Joskus olen miettinyt itsemurhaakin. Poistuisi täältä kun kaikki on vielä hyvin, ettei joudu kestämään sitä loputonta ihmisten menettämistä. No se jos mikä olisi itsekätä, joten en tee niin...
Kuoleman pelosta pääset eroon seuraavalla rukouksella ja tunnustamalla jeesukselle kaikki syntisi:
Jeesus uskon sinuun ja otan vastaan sinun tarjoamasi pelastuksen. Haluan seurata sinua koko elämäni tästä eteenpäin. Anna minulle rauha ja pelastusvarmuus. Auta minua tekemään tahtosi.
Lue raamattua ja sieltä uutta testamenttia sekä pyri noudattamaan sieltä saamiasi opetuksia.
Raamatun lupaus on, että joka tulee jeesuksen tykö sitä hän ei heitä ulos.
Kun sinä sitten kerran kuolet, niin henkesi pääsee paratiisiin.
Opettele Raamattu niin, että kukaan ei voi johtaa sinua harhaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin pelkään kuolemaa, olen agnostikko. Mutta pelkään sitä, jos kuoleman jälkeen ei olekaan mitään. On ahdistava ajatus, että mitä väliä millään enää on, jos kaikki vaan loppuu kuollessa? Jos tästä elämästä ei jää mitään käteen, eikä tätä voi jälkikäteen edes ajatella ja muistella? Erityisesti se kauhistuttaa, jos rakkaus ei ole ikuista. Jotenkin lannistavaa, että esimerkiksi ilo siitä, kun olen rakkaitteni kanssa, on tässä universumissa vaan silmänräpäys hetkellistä mielihyvää, ei mitään muuta. Samaten negatiiviset kokemukset ovat vain hetkellisiä tuntemuksia. On inhottavaa ajatella, että ei ole väliä, tulemmeko elämämme aikana pahoinpidellyiksi, kiusatuiksi ja tapetuiksi, vai koemmeko ikimuistoisia hetkiä ja rakkautta. Lopputulos on kuitenkin sama, elämä kestää vain lyhyen hetken, eikä se jälkikäteen tunnu miltään. Silläkään, mitä teemme muille ihmisille täällä, ei ole universumin mittakaavassa mitään merkitystä, koska heille tehty hyvä tai paha on vain väliaikaista, joka lakkaa kohta olemasta, kun he kuolevat. Mitä väliä on hyvällä elämällä, jos se kestää vain hetken, ja sen jälkeen on ikuisuus, jolloin siitä ei ole enää tietoisuutta? On kamalaa, jos emme voi auttaa läheisiämmekään millään muulla tavalla, kuin tuottamalla lyhyeksi hetkeksi iloa. Jos ystävämme, puolisomme, vanhempamme ja lapsemme kuitenkin vain lakkaavat olemasta, eivätkä tunne enää sitä rakkautta, mitä heitä kohtaan tunsimme. On harmistuttava ajatus, jos jonkun kuollessa kaikki se, mitä yhdessä koimme, lakkaa hänelle olemasta. Tai jos kuoltuani kaikki se, mitä minulla ja lapsillani oli, lakkaa minulle olemasta, enkä muista, minkälainen onni minulla joskus oli.
Tällaisia ajattelen välillä. Toivoisin hirveästi, että olisi tuonpuoleinen ja olisi sieluja, mutta en voi sanoa vilpittömästi uskovani.
ainoamahdollisuus kirjoitti:
Kuoleman pelosta pääset eroon seuraavalla rukouksella ja tunnustamalla jeesukselle kaikki syntisi:
Jeesus uskon sinuun ja otan vastaan sinun tarjoamasi pelastuksen. Haluan seurata sinua koko elämäni tästä eteenpäin. Anna minulle rauha ja pelastusvarmuus. Auta minua tekemään tahtosi.
Lue raamattua ja sieltä uutta testamenttia sekä pyri noudattamaan sieltä saamiasi opetuksia.
Raamatun lupaus on, että joka tulee jeesuksen tykö sitä hän ei heitä ulos.
Kun sinä sitten kerran kuolet, niin henkesi pääsee paratiisiin.
Opettele Raamattu niin, että kukaan ei voi johtaa sinua harhaan.
Muista en tiedä, itse olen agnostikko. Pidän erittäin todennäköisenä, että kuoleman jälkeen on vain tyhjää. Tai ei edes sitä koska ihmistä ei enää ole. Olisi varmaan kamalan kivaa uskoa johonkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä. Pelkään hetkiä ennen kuolemaa, sitä millaisia ne voivat pahimmillaan olla. Pelkään myös tuntematonta - sitä mitä on kuoleman jälkeen. Uskon ja toivon että ei mitään, mutta en voi olla varma.
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä kuolemassa pelottaa? En voi ymmärtää. Eihän sinua ole enää! Et tunne kipua,et ajattele,et kärsi.
Katoaminen pelottaa. Ettei jää mitään jäljelle. Ja tietysti asiaa sivuava kuolintapa sekä vanhuus.
Pelkään lapsen kuolemaa ja sitä kautta itseni (lapseni menettäisi tärkeimmän henkilönsä). No en kyllä mitenkään päivittäin tai viikottain pelkää, mut kuitenkin.
13 jatkaa: Joskus läheisen kuoltua olen lohduttautunut sillä, että ainakin hän kuoli onnellisena rakkaidensa ympäröimänä, ja eli onnellisen elämän. Mutta mitä jos sillä ei olekaan väliä? Mitä jos lopputulos on hänen näkökulmastaan aivan sama, kuin jos hänet olisi piesty hengiltä kurjan ja ankean elämän jälkeen ja jätetty ojan pohjalle makaamaan? Hyvä elämä on tuntunut ennen jotenkin lohdulliselta ajatukselga kuoleman hetkellä, mutta jos tuonpuoleista ei ole, ei sillä ole kuolleen kannalta mitään merkitystä. Se lohduttaa korkeintaan suremaan jääneitä, ja sen merkitys katoaa täysin viimeistään surevien kuoltua. Kuoleman jälkeinen kaiken loppuminen saa kaiken tässä elämässä tuntumaan jotenkin pinnalliselta, kuin veden kantamiselta reiälliseen saaviin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
täällä yksi myös, en usko taivaaseen tai Jumalaan ja se pelottaa että jos joudunkin helvettiin.
Et usko taivaaseen, mutta uskot helvettiin?
oon tehnyt joskus elämässäni monta kertaa väärin. En sentään ole tappanut mutta sen takia pidän itseäni liian pahana. Kärsin myös masennuksesta ja olen loinen, joten ei tälläisellä olisi edes asiaa taivaaseen.
Juuri sen takia Jeesus kuoli, että myös sinä saat iankaikkisen elämän. Siinä on todellinen voittomme kuolemasta.
Johanneksen evankeliumin luvusta 3:
16. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
17. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
18. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
19. Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.
20. Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.
21. Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt."
Vierailija kirjoitti:
Itsekin pelkään kuolemaa, olen agnostikko. Mutta pelkään sitä, jos kuoleman jälkeen ei olekaan mitään. On ahdistava ajatus, että mitä väliä millään enää on, jos kaikki vaan loppuu kuollessa? Jos tästä elämästä ei jää mitään käteen, eikä tätä voi jälkikäteen edes ajatella ja muistella? Erityisesti se kauhistuttaa, jos rakkaus ei ole ikuista. Jotenkin lannistavaa, että esimerkiksi ilo siitä, kun olen rakkaitteni kanssa, on tässä universumissa vaan silmänräpäys hetkellistä mielihyvää, ei mitään muuta. Samaten negatiiviset kokemukset ovat vain hetkellisiä tuntemuksia. On inhottavaa ajatella, että ei ole väliä, tulemmeko elämämme aikana pahoinpidellyiksi, kiusatuiksi ja tapetuiksi, vai koemmeko ikimuistoisia hetkiä ja rakkautta. Lopputulos on kuitenkin sama, elämä kestää vain lyhyen hetken, eikä se jälkikäteen tunnu miltään. Silläkään, mitä teemme muille ihmisille täällä, ei ole universumin mittakaavassa mitään merkitystä, koska heille tehty hyvä tai paha on vain väliaikaista, joka lakkaa kohta olemasta, kun he kuolevat. Mitä väliä on hyvällä elämällä, jos se kestää vain hetken, ja sen jälkeen on ikuisuus, jolloin siitä ei ole enää tietoisuutta? On kamalaa, jos emme voi auttaa läheisiämmekään millään muulla tavalla, kuin tuottamalla lyhyeksi hetkeksi iloa. Jos ystävämme, puolisomme, vanhempamme ja lapsemme kuitenkin vain lakkaavat olemasta, eivätkä tunne enää sitä rakkautta, mitä heitä kohtaan tunsimme. On harmistuttava ajatus, jos jonkun kuollessa kaikki se, mitä yhdessä koimme, lakkaa hänelle olemasta. Tai jos kuoltuani kaikki se, mitä minulla ja lapsillani oli, lakkaa minulle olemasta, enkä muista, minkälainen onni minulla joskus oli.
Tällaisia ajattelen välillä. Toivoisin hirveästi, että olisi tuonpuoleinen ja olisi sieluja, mutta en voi sanoa vilpittömästi uskovani.
Minäkin olen agnostikko. Minusta se että kuoleman jälkeen ei olisi mitään ei kuitenkaan ole negatiivinen asia, eikä se vähentäisi elämän arvoa. Ihmiset elävät tässä ja nyt ja kaikille parasta olisi tehdä elämästä mahdollisimman hyvä. Ei ole väliä että elämällä ei sitten kuoleman jälkeen enää "olekaan väliä", koska et ole sitten enää olemassa sitä harmittelemassa. :D
Pelkään. En lapsena pelännyt, koska olin mielestäni valmis kuolemaan, mutta nyt en olisi. Toisaalta ristiriitaisesti mietin välillä itsemurhaa.