Kotiäitiyden seurauksia - asiaa yksinäisyydestä

Aikaisemmin niin sosiaalisesta, ihanasta, ystävällisestä ja toiset huomioonottavasta ihmisestä on kotiäitiyden myötä tullut epävarma ja muiden kotiäitien hyljeksimä ihminen. Olen muutaman lapsen äiti ja useampi vuosi on jo vierähtänyt kotiäitinä.

Miksi en osaa ystävystyä muiden äitien kanssa? Miksi minua ei pyydeta mukaan lapsineen puistoihin, yhteisiä pihatreffejä kotikahvittelua tai muuta? Mikä minusta tekee niin surkean ihmisen? Olen yrittänyt kuluneen vuoden aikana toden teolla muuttaa asiaa ja olla aktiivinen; käynyt puistoissa ym. perhekahviloissa ja erilaisissa tapahtumissa, joissa voisi tutustua muihin vanhempiin. Yhtään kaveria saati ystävää en ole saanut.

Todella huonoksihan tässä alkaa itsensä tuntemaan ja itsetunto on laskenut aikaisemmasta huomattavasti. Aikaa ennen lapsia minulla oli useita kavereita ja olin kai ihan pidetty ihminen. Muutama tosi ystävä säilynyt, mutta hekin asuvat eri paikkakunnilla ja loput ovat karisseet eri elämäntilanteiden myötä.

Tuntuu, että ihmiset arvostelevat minua kasvattajana ja vanhempana. Arvostelevat lapsiani, koska ovat tavallista vilkkaampia. En enää edes osaa olla rennosti ja toimia kuten normaalisti toimisin kasvatustilanteissa. Kai se epävarmuus jo paistaa läpi, niin että sekin jo karistaa ihmisiä ympäriltä. Suorastaan kammoan nykyään sosiaalisia tilanteita.

Todella yksinäisiä ovat päivät ja katkeruus alkaa saada valtaa ajatuksissani. Huolestuttaa myös lasten kaverisuhteet. Ainoa lohtu on seurakunnan kerho, jossa lapsilla on kavereita ja ikäistänsä seuraa.

Ketään samoilla ajatuksilla?