Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Olenko itsekäs vai onko mieheni minulle väärä?
N29
15.02.2017 |
Olen 29v ja seurustellut 2v mieheni kanssa. Meillä ei aikoinaan ollut mitään alkuhuumaa, viihdyimme yhdessä ja seksi toimi (ja toimii edelleen) loistavasti. Kaikki suhteen peruspalikat ovat kunnossa, mutta minusta tuntuu kuin jokin puuttuisi. Viihdymme yhdessä ja yhteiselämämme toimii, kunnioitamme toisiamme, meillä on yhteistä ja omaa tekemistä jne kaikki hyvin. Riitelemme toisinaan jonkin verran, mutta niin kai kaikki. Haikailenko turhaan jonkin suuren tunteen perään (mitä en ole koskaan tuntenut ketään kohtaan)? Olen miettinyt onko hän minulle sittenkään se oikea ja voisinko olla onnellisempi jonkun muun kanssa? Ahdistun aika ajoin tästä ajatuksesta kun mietin asiaa itsekseni, mieheni seurassa minua ei ahdista. Asia ahdistaa senkin takia että täytän 30v tänä vuonna, haluaisin pikkuhiljaa lapsiakin, mutta en halua 10v pääatä huomata että mieheni olisikin täysin väärä.
Kommentit (39)
Olen aina ajatellut, että sellaiset tasaiset luonteet, eli mikään ei kamalasti hetkauta, ja vahvin tunne on "ihan kiva" - he eivät koskaan tule kokemaan suuria tunteita rakkaudessakaan. Oletko sellainen?
Hieman minua huolestuttaa, että jo nyt ajattelet tuollaisia....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, voit tyytyä mieheesi tai lähteä etsimään suurta rakkautta. Itse en tyytynyt vaan lähdin, en halua ajatella vanhana etten tehnyt kaikkeani onneni eteen.
Jos miehet etsisivät aina suurta rakkautta niin parisuhteita ei olisi olemassa ollenkaan.. Jotenkin tuntuu että miehet on paljon realistisempia toiveissaan pariutumisen suhteen..
Vierailija kirjoitti:
Jos miehet etsisivät aina suurta rakkautta niin parisuhteita ei olisi olemassa ollenkaan.. Jotenkin tuntuu että miehet on paljon realistisempia toiveissaan pariutumisen suhteen..
Niin no, itse en pystyisi asettumaan miehen kanssa joka olisi "ihan kiva" mieluummin sitten etsisin koko elämäni kun tyytyisin ja miettisi aina että onkohan tuolla jossain kuitenkin.. Ei olisi reilua miehellekkään.
Luonteeltani olen itse tasainen, hieman ehkä pessimistisesti asioihin suhtautuva. En pidä isoista pettymyksistä. Minullakin on kyllä asiota joista olen innostunut ja joista nautin.
Olen joskus ajatellut suhteesta lähtemistäkin, se vaan tuntuu hullulta kun mikään asia ei tunnu olevan konkreettisesti pielessäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulje silmäsi ja tee kaksi mielikuvaharjoitusta:
Ajattele, että elät tätä elämää miehen kanssa, vielä kymmenen vuoden päästäkin. Kuulostele kehoasi, miltä siinä tuntuu, ja missä kohdassa kehoa tunne on.
Sitten herätä itsesi ja ajattele, että eroat hänestä ja olet yksinäsi. Miltä sitten tuntuu? Kehossa siis.
Lue jatko vasta harjoituksen jälkeen...
Se, kummassa tunne oli rentoutuneempi, helpottuneempi, on oikea vastaus. Se missä vatsanpohja tai hartiat jähmettyivät ja tuli kireyttä tai olo "pysähtyi", on se, mitä ei pidä tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Sulje silmäsi ja tee kaksi mielikuvaharjoitusta:
Ajattele, että elät tätä elämää miehen kanssa, vielä kymmenen vuoden päästäkin. Kuulostele kehoasi, miltä siinä tuntuu, ja missä kohdassa kehoa tunne on.
Sitten herätä itsesi ja ajattele, että eroat hänestä ja olet yksinäsi. Miltä sitten tuntuu? Kehossa siis.
Lue jatko vasta harjoituksen jälkeen...
Se, kummassa tunne oli rentoutuneempi, helpottuneempi, on oikea vastaus. Se missä vatsanpohja tai hartiat jähmettyivät ja tuli kireyttä tai olo "pysähtyi", on se, mitä ei pidä tehdä.
Ei tämä nyt oikein toimi, koska tottakai aluksi on vaikeaa yksin ja on surullista erota "ihan kiva" miehestä, mutta pidemmän päälle voi olla parempi ratkaisu. Kaikki tuttu ja turvallinen on helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulje silmäsi ja tee kaksi mielikuvaharjoitusta:
Ajattele, että elät tätä elämää miehen kanssa, vielä kymmenen vuoden päästäkin. Kuulostele kehoasi, miltä siinä tuntuu, ja missä kohdassa kehoa tunne on.
Sitten herätä itsesi ja ajattele, että eroat hänestä ja olet yksinäsi. Miltä sitten tuntuu? Kehossa siis.
Lue jatko vasta harjoituksen jälkeen...
Se, kummassa tunne oli rentoutuneempi, helpottuneempi, on oikea vastaus. Se missä vatsanpohja tai hartiat jähmettyivät ja tuli kireyttä tai olo "pysähtyi", on se, mitä ei pidä tehdä.
Ei tämä nyt oikein toimi, koska tottakai aluksi on vaikeaa yksin ja on surullista erota "ihan kiva" miehestä, mutta pidemmän päälle voi olla parempi ratkaisu. Kaikki tuttu ja turvallinen on helppoa.
Mielikuvaharjoittelut vaativat harjoitusta. Kokeile usein ja monta kertaa.
Se toimii, jos pystyt kuvittelemaan tilanteen eron jälkeen. Älä ajattele erotilannetta, vaan sitä, että asut yksinäsi ja teet muita sinkkuasioita.
Ei kukaan muu voi päättää puolestasi mitä haluat. Se sinun pitää ihan itse päättää.
Jos haet vain alkuhuumaa tai jotain "elokuvaromanssia" niin ei kai se auta kuin erota. Mutta elämässä ei ole takeita.
Alkuhuuma haihtuu aina ja sen jälkeen muut asiat ratkaisee.
Ja vaikka nyt olisit miehen kanssa jonka kanssa olisi alkuhuumaa ja suuria tunteita ja tekisitte parin vuoden päästä lapsen niin 10 vuoden päästä voisit silti huomata että mies on sinulle väärä tai mies on paska. Tai mies huomaa että ei enää halua sinua ja perhe-elämää.
Ehkä olet ihminen jolle mikään ei kelpaa ja haluat aina jotain enemmän etkä osaa arvostaa mitä sinulla jo on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä meistä kukaan tietää miten asiat on 10 vuoden päästä? Jos nyt eläisit vain tätä päivää.
Moni kriiseilee omaa elämäänsä ja ylianalysoi kaiken. Oma onnellisuus on muka puolisosta tai parisuhteesta kiinni. Aina vaihtamalla ei saa parempaa varsinkaan jos toisessa ei ole suurempaa vikaa.
itseään ei pakoon pääse!
Kiiruusti jakamaan vittua muille miehille. Se on ihanaa ja ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku taas on onnellinen elämällä yksin ja itselleen. Toinen osapuoli kannattaa silloin päästää vapaaksi.
Olette juuri siinä kohtaa, kun ensihuuma muuttuu arjeksi. Luultavasti teillä oli enemmän ensihuumaa kuin nyt muistat. Jokaisessa suhteessa tulee tuo vaihe, myös siinä, missä se ensihuuma on paljon selkeämpää. Eli vaikka löytäisit heti uuden miehen, niin kahden vuoden kuluttua olet jälleen tuossa samassa pisteessä.
Itse uskon, että sitä ensihuumaa kuitenkin tarvitaan ja se on tärkeä viimeistään sitten kun tulee isompia vaikeuksia. Silloin pitäisi voida palata muistoissaan aikaan, jolloin näki toisen ainutlaatuisena ihmisenä, johon oli hullaantunut.
Kukaan toinen ei voi päättää sinun puolestasi mitä nyt pitäisi tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun olisi pitänyt kokea muutama jännämies ennen hyvää miestä niin osaisit arvostaa enemmän
Jos et ole ennenkään koskaan kokenut mitään suuria tunteita, niin on todennäköistä että olet vaan sentyyppinen ihminen joka ei niitä vaan koe koskaan, kenenkään kanssa.
Kuvauksesi perusteella miehesi ei ole sinulle väärä, koska kerran yhteiselämänne toimii kaikilla tasoilla. Pystyt saamaan tuon suhteen hyvinkin toimimaan jatkossakin, jos niin päätät. Mutta jos päätät haikailla jossain olevan Täydellisen Ainoan Oikean perään, niin pilaat elämääsi vaan ja vähennät tyytyväisyyttäsi suhteeseen. Tai toki voit oikeasti myös lähteä suhteesta ja alkaa etsiä sitä prinssi Oikeaa. Useimmat ei sellaista löydä koskaan, joten voi olla että loppusi on yksinäinen tai se että sitten joskus 45-vuotiaana toteat että et halua sittenkään olla aina yksin joten täytyy ottaa joku siedettävä (joka ei ehkä ole läheskään niin hyvä kuin se minkä kolmikymppisenä hylkäsit).
Vierailija kirjoitti:
Sun olisi pitänyt kokea muutama jännämies ennen hyvää miestä niin osaisit arvostaa enemmän
Tämö voi muuten olla totta....
Minä itse menin nuorena naimisiin ja olin niin hyvä pikkuvaimo kuin osasin. Mies vaihtoi minut toiseen 20 vuoden jälkeen. Perustelut olivat oudot, tyyliin harrastat vääriä asioita tai olet huono nikkaroimaan.... tämä uusi nainen oli aikamoinen draama queen, jonka kanssa sitten tappelivat.
No, nykyään olen toisissa naimisissa ja mies kehuu minua päivittäin. En ymmärrä miksi, en ole niin erikoinen. Syy lienee miehen eksissä, jotka ovat olleet varsinaisia jännänaisia...
Kaikki on siis suhteellista.
Hei ap.
Mietin lukiessani kirjoitustasi, että miten olisi mahdollista löytää voimakkaammat tunteet tässä suhteessasi? Tunnut uskovan, että ne ovat sinussa piilossa ja odottavat oikeaa kohdetta. Mutta entä, jos ne odottavatkin sinussa itsessäsi vapauttamista? Minulle tuli heti myös mieleen parisuhdekurssi, joka lisäisi tätä tunnepuolen vuorovaikutusta. Googlaa esim. Parisuhde katajan Sylikkäin -kurssi (tai heidän muut kurssit).
On mahdollista saada omaan suhteeseen aivan uudenlaista poweria.
Mutta tietenkin ratkaisun teet viime kädessä sinä itse. Jos tuntuu, ettet voi elää tässä parisuhteessa, sinun on tehtävä omat valinnat. Mutta voisiko sittenkin vastaus piillä omassa tunnemaailmassasi? Mikä sinua on estänyt 'hullaantumasta' ja tuntemasta? Miten voisit saada sen puolen itsessäsi irti ja eloon tässä ja nyt?
Mitä ajattelet tästä?
Jos lähdet, tiedosta että siinä voi käydä niin ettet löydä yhtä hyvää ja sopivaa koskaan. Minulle kävi niin. Seurustelin alle kolmekymppisenä pitkään parinkin oikein mukavan, kunnollisen miehen kanssa joiden kanssa myös toimi niin seksi kuin arki. Mutta ei ollut mitään kirjoista ja elokuvista, ja omien vanhempieni rakastumiskertomuksestakin, tuttuja ihmeellisiä suuria tunteita. Niinpä minä lapsellisuuttani päättelin, että tyypit eivät olleet minulle oikeita, ja jätin ne, toisen 2, toisen 4 vuoden avoliiton jälkeen. Kyllä tuolla jossain täytyy olla se joka saa sukat pyörimään jalassa...
Lopputulos: Nyt olen 42-vuotias, lapseton sinkku. Koskaan ei ole tullut vastaan sellaisia oikeita joista haaveilin. Tai no, yhteen ihastuin työpaikalla, mutta hän oli varattu kahden lapsen isä joten en koskaan voinut edes kertoa hänelle ihastumisestani. Suhdeyritelmäni ovat olleet paljon huonompia kuin kumpikaan niistä nuorena hylkäämistäni suhteista: erilaisia jännämiehiä ja mt-ongelmaisia on tullut kerättyä lyhytsuhteisiin. Sellaisia joiden kanssa ei voinut edes harkita lapsen hankkimista. Nykyisin en onneksi enää edes halua miestä - onneksi, koska tässä iässä ne markkinat on aika masentavat.
Ota huomioon, että voit myös päätyä olemaan yksin loppu elämäsi. Hyviä, sopivia miehiä ei todellakaan kävele joka päivä vastaan. Voit rakastua mutta et saakaan vastakaikua. Ei yksin olemisessa mitään pahaa ole, mutta jos esim perheen haluat, olet jo kuitenkin siinä iässä että ne perheestä haaveilevat samanikäiset hyvät miehet on jo varattu.
Alue: Aihe vapaa
Jännämiehen siis haluat