Ikisinkut, mikä on se ikä jolloin vain tyydyitte kohtaloonne?

En ole koskaan "etsinyt" ketään, on toki halua ollut seurusteluun, mut en oo mikää rohkea, hyvällä itsetunnolla varustettu nainen, enkä uskalla tutustua... taisin luovuttaa jo 16 vuotiaana. N21 v.

Vierailija kirjoitti:

Eli minkä ikäisenä turruitte tilanteeseen ja hyväksyitte, ettette kumppania löydä elämäänne? Kysymys niille sinkuille jotka haluaisivat parisuhteen, sinkkuuteen tyytyväiset ovat asia erikseen.

Olen nuori vielä, mutta alkaa huolestuttaa, kun kertaakaan elämässä ei ole ollut tilannetta, jossa suhdetta olisin jonkun kanssa lähtenyt rakentamaan. Lähes kaikki tuttuni seurustelevat tai ovat vähintäänkin kokeneet pidemmän suhteen jo, itselläni ei ole minkäänlaista kokemusta niistä. Onko todella niin, että kaikki eivät löydä itselleen ketään vaikka haluaisivat? Mistä tämä johtuu? Jos olette itse tällaisia/tunnette jonkun niin millainen ihminen hän on ja miksi ette usko löytäneen ketään?

Mitäs jos tyytyisit kukka ja mehiläinen osaasi ja pörräisit kukasta toiseen kunnes....istahdit sellaseen kukkaan jonka terälehdet läpsähtivät kiinni ja et päässytkään pois, Häppy end vai ei ....jokainen saa itse päättää ;)

Vierailija kirjoitti:

Monet luopuneet toivosta jo 20-vuotiaina? Minä olen tänä vuonna 20 ja vasta alkamaisillaan kiinnostumaan kumppanin löytämisestä.. :D Pitäisiköhän heti luovuttaa.

Eri asia. Monet ovat yrittäneet 15-vuotiaasta asti löytää parisuhdetta ja tänä aikana saattaneet saada satoja pakkeja ilman ensimmäistäkään onnistumista. Ymmärrän hyvin, että siinä luopuu toivosta

Oon luovuttanut n 25 v. Oon sairaan ujo enkä poistu kotootani

Miehille vinkkinä: kalju voi olla seksikäs, ihan siinä missä tuuhea hiuspehkokin. Miettikää esim. Vin Dieseliä tai Bruce Willistä..... Itselleni kalju ei ole mikään turn off, päinvastoin. Isompi turn off ovat pitkät, epäsiistit tai rasvaiset hiukset! Eli ei sen takia ainakaan kannata luovuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen ominaisuuksiltani epähaluttava; minulla on lievä puhevika, kierot silmät, epäviehättävät kasvonpiirteet, ylipainoa, riippurinnat, vartalossa on lukuisia raskausarpia, olen kouluttautumaton -ja työtön,  omaan heikonlaiset sosiaaliset taidot, minulla ei ole yhtäkään ystävää, ei edes kaveria. Kuka tällaisen luuserin huolisi?

Elämä on ihmeellistä: Luettelemasi ominaisuusjoukko ei estä löytämästä kumppania. Aivan ihmeellisiä tarinoita voi lukea vaikka naistenlehdistä. Ehkä elämän ihanimpia asioita on se, että hienoja asioita voi tapahtua aivan kenelle vain. Ja toisaalta sitten on ihmisiä, joilla tuntuu kaikki olevan hyvin, mutta eivät löydä kumppania vaikka haluaisivat. 

Minä olen ujo, masentunut, ja lyhyt mies, ja ollut naisille pelkkää ilmaa. Yksi parisuhde oli joskus nuorena, sen jälkeen joitain sattumatapailuja muutaman vuoden välein. Viimeisin päättyi 38 vuotiaana ja sen jälkeen en ole enää yrittänyt mitään. Siitä on kohta kymmenen vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Miehille vinkkinä: kalju voi olla seksikäs, ihan siinä missä tuuhea hiuspehkokin. Miettikää esim. Vin Dieseliä tai Bruce Willistä..... Itselleni kalju ei ole mikään turn off, päinvastoin. Isompi turn off ovat pitkät, epäsiistit tai rasvaiset hiukset! Eli ei sen takia ainakaan kannata luovuttaa.

Entä lyhyys ja ruma naama?

Kyllä sen nyt alkaa hyväksyä. Täytän tänä vuonna 30.

Lopun alkua. Yksinäisen lopun.

Vierailija kirjoitti:

Oon luovuttanut n 25 v. Oon sairaan ujo enkä poistu kotootani

Ootko nettideittiä kokeillu?

Olin jo toisella kymmenellä (alle 15-v) sitä mieltä, etten tule ikinä pariutumaan. Enkä ole pariutunut. Nyt 50+.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet luopuneet toivosta jo 20-vuotiaina? Minä olen tänä vuonna 20 ja vasta alkamaisillaan kiinnostumaan kumppanin löytämisestä.. :D Pitäisiköhän heti luovuttaa.

Eri asia. Monet ovat yrittäneet 15-vuotiaasta asti löytää parisuhdetta ja tänä aikana saattaneet saada satoja pakkeja ilman ensimmäistäkään onnistumista. Ymmärrän hyvin, että siinä luopuu toivosta

No sitten on taidettu aloittaa etsintä vähän turhan nuorena. Aika harvaa tuon ikäistä kiinnostaa seurustelu, joten pakkeja on voinut tulla jo senkin takia. Itse seurustelin ensimmäisen kerran 22-vuotiaana, teininä kiinnosti enemmän hauskanpito kavereiden kanssa.

Nuo nuorena aloittaneet btw. tuntuvat nyt aikuisena olevan niitä jotka eivät osaa ollenkaan olla yksin. Sitten roikutaan surkeissa parisuhteissa, muttei uskalleta erotakaan.

19v

4-5 vuotta eron jälkeen alkoi olla selvää, että ei tässä tulla enää ikinä minkäänlaista miestä löytämään, saati parisuhteeseen asti pääsemään. Ikä alkoi tuossa vaiheessa lähestyä neljääkymppiä eli palstan kriteerien mukaan ikivanha luuska :)

Sen sijaan vieläkään en ole tyytynyt kohtalooni siinä mielessä että asia surettaa ja masentaa edelleen. Sitä odotellessa että lakkaisi sattumasta.

19v t.19v

Vierailija kirjoitti:

4-5 vuotta eron jälkeen alkoi olla selvää, että ei tässä tulla enää ikinä minkäänlaista miestä löytämään, saati parisuhteeseen asti pääsemään. Ikä alkoi tuossa vaiheessa lähestyä neljääkymppiä eli palstan kriteerien mukaan ikivanha luuska :)

Sen sijaan vieläkään en ole tyytynyt kohtalooni siinä mielessä että asia surettaa ja masentaa edelleen. Sitä odotellessa että lakkaisi sattumasta.

Et sinä ole ikisinkku kun olet ollut parisuhteessa. Ikisinkku ei ole koskaan seurustellut tai ollut parisuhteessa eikä tule koskaan olemaankaan.

up

40 v:nä taisin tyytyä, kun alkoi terveyskin mennä ja ulkonäkö sen lisäksi että oli alunperinkin ruma, vielä vanhentua.

En ole koskaan haaveillut lapsista, joten parinmuodostuskin on ollut yhdentekevää. Olen kyllä n. 30 vuotiaana ollut muutaman vuoden avoliitossa. N55+

31-vuotiaana aloitin erakoitumisen. Nyt etätyöaikana olenkin linnoittautunut omaan kämppääni. Joskus 24-vuotiaana oli vielä iloa ja toivoa täynnä. Jossain välissä tajusin itseni niin rumaksi, etten tule vastakkaista sukupuolta koskaan miellyttämään. Nyt  34-vuotiaana olen katkeroittunut, vihainen ja äreä, joka ei koskaan puhu kenellekään mitään. 

M34