Lue keskustelun säännöt.
Ikisinkut, mikä on se ikä jolloin vain tyydyitte kohtaloonne?
14.02.2017 |
Eli minkä ikäisenä turruitte tilanteeseen ja hyväksyitte, ettette kumppania löydä elämäänne? Kysymys niille sinkuille jotka haluaisivat parisuhteen, sinkkuuteen tyytyväiset ovat asia erikseen.
Olen nuori vielä, mutta alkaa huolestuttaa, kun kertaakaan elämässä ei ole ollut tilannetta, jossa suhdetta olisin jonkun kanssa lähtenyt rakentamaan. Lähes kaikki tuttuni seurustelevat tai ovat vähintäänkin kokeneet pidemmän suhteen jo, itselläni ei ole minkäänlaista kokemusta niistä. Onko todella niin, että kaikki eivät löydä itselleen ketään vaikka haluaisivat? Mistä tämä johtuu? Jos olette itse tällaisia/tunnette jonkun niin millainen ihminen hän on ja miksi ette usko löytäneen ketään?
Kommentit (48)
En usko ulkonäön olevan merkitsevä tekijä, luonteessa sitten mättää joku. Tosin en ole siitäkään varma, koska jatkuvasti tulee vastaan pareja, joista toinen voi olla täysin hermoraunio ja ovat silti yhdessä. Niinkuin edellinenkin sanoi, kaikki eivät vain saa kaikkea ja jotkut joutuvat elämään yksin. Sen kanssa pitää vain oppia elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
20-vuotiaana kaljuuntumisen ilmaantuessa luovutin naisten suhteen. En siis ollut seurustellut aikaisemminkaan koska mikään komea en silloinkaan ollut
En ollut tyytynyt vielä 25:sena, koska satunnaisia kiinnostuneita oli kyllä ollut, ei vain sitä oikeaa. Ensimmäinen suhde sitten löytyikin parin vuoden kuluttua, vaikka päättyi. Olisi jopa rentouttavaa päästää irti kumppanin etsimisestä. On niin siinä ja siinä, onko minulle olemassa sopivaa kumppania, joka ei ole jo varattu ja jonka sattuisin vielä tapaamaan. Kuitenkin koska mahdollisuuksia on, ei voi luovuttaakaan.
Olen ominaisuuksiltani epähaluttava; minulla on lievä puhevika, kierot silmät, epäviehättävät kasvonpiirteet, ylipainoa, riippurinnat, vartalossa on lukuisia raskausarpia, olen kouluttautumaton -ja työtön, omaan heikonlaiset sosiaaliset taidot, minulla ei ole yhtäkään ystävää, ei edes kaveria. Kuka tällaisen luuserin huolisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei varmaan koskaan kannata luovuttaa, jos haluaa kumppanin.
Tiedän yhden joka seurusteli yhden tyypin kanssa. Tuli ero. Seuraavassa seurustelukumppanissa ei saanut olla niitä hankalia piirteitä joita edellisessä oli. Ja tuli ero. Sitten taas seuraavassa ei saanut olla niitä hankalia piirteitä kuin edellisissä oli ollut. Ja sitten tätä on jatkunut näin. Tämä ihminen on tullut hirveän ronkeliksi, lista kumppanin piirteistä on suoraansanottuna lähes mahdoton, mutta pääasia että tämä sinkku uskoo edelleen löytävänsä vielä rakkauden, eikä ole enää ihan nuori. Alkaa olla vaan jo sisäpiirivitsi, että nytkö se lopulta löysi sen oikean ennen seuraavaa.
Itse olin 33- vuotiaana luovuttanut jo ajat sitten; kaunis olen, eli ulkonäöstä tai viennistä ei ollut kiinni, mutta tunnevammainen myös enkä siis pystynyt luottamaan miehiin niin , että olisin pystynyt vakavaa suhdetta edes yrittämään. Miehiä tuli ja meni mutta vanhanapiikana pysyin ja niin myös lähipiiri minut näki. Kunnes nykyinen mieheni asteli elämääni ja minusta tuli pienen (tai no, varmaan vuoden) kipuilun jälkeen vannoutunut parisuhdeihminen. Eli ei tosiaankaan kannata luovuttaa, se vaatii vain sen yhden oikean ihmisen ja se on menoa!
Nim. vanhahapiika 15 vuotta sitten ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En varsinaisesti luovuttanut missään vaiheessa, mutta se aktiivinen etsiminen taisi hiipua siinä 20v korvilla. Tapasin 27 vuotiaana ensimmäisen ihmisen, jonka kanssa saatoin edes ajatella mitään vakavampaa. Naimisiinhan sitä lopulta päädyttiin.
Suosittelen teille ikisinkuiksi itsenne luokitteleville: Eläkää oman näköistä elämäänne. Tutustukaa ihmisiin, ei ensisijaisesti puolisonhakumielessä, vaan ihan muuten vain. Jos jonkun kanssa alkaa tuntumaan, että jotain voisi kehittyäkin, niin ei muuta kuin antaa mennä. Voi se olla joku vanha tuttukin, joka on vuosien saatossa muuttunut niin, että rakkaus teidän välillänne on yhtäkkiä mahdollinen.
Olikohan niin, että joka kymmennes suomalainen ei koskaan tule olemaan avo -tai avioliitossa, saatan muistaa tuon luvun väärin. Eli kyllä sitä tapahtuu.
Itse olen ollut parisuhteessa, mutta sinkkuaikoina vientiä ei juurikaan ole ollut. Parisuhteen haluaisin enkä vielä ole luovuttanut mut nettitreffeistä olen luopunut, se oli tyhjä arpa mun kohdalla.
Suurin syy sinkkuuteen on varmasti deittailukokemuksen ja -itsetunnon puute. En myöskään ole sitä halutuinta miesjoukkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
M23 kirjoitti:
20-vuotiaana kaljuuntumisen ilmaantuessa luovutin naisten suhteen. En siis ollut seurustellut aikaisemminkaan koska mikään komea en silloinkaan ollut
Aja koko pää sileäksi ja olet heti kuuma sonni.
Vierailija kirjoitti:
M23 kirjoitti:
20-vuotiaana kaljuuntumisen ilmaantuessa luovutin naisten suhteen. En siis ollut seurustellut aikaisemminkaan koska mikään komea en silloinkaan ollut
Aja koko pää sileäksi ja olet heti kuuma sonni.
Kuten sanoin en siis muutenkaan ole miehekäs ja komea. Eli hiustenlähtö pilasi sen minun enemmänkin poikamaisen lookin mutta minusta ei saa millään maskuliinistakaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämässäni on joku, mutta hän ei halua parisuhdetta, joten olen jo luovuttanut. Tämä on siis ensimmäinen suhteentapaiseni ikinä. En kuitenkaan saisi enää ketään muuta nyt, kun ulkonäkö on mennyt ja lastenhankkiminen myöhäistä 36-v. Näen yksinäisen tulevaisuuden, mutta onneksi se menee ohi nopeasti, kun elämä on niin lyhyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M23 kirjoitti:
20-vuotiaana kaljuuntumisen ilmaantuessa luovutin naisten suhteen. En siis ollut seurustellut aikaisemminkaan koska mikään komea en silloinkaan ollut
Aja koko pää sileäksi ja olet heti kuuma sonni.
Kuten sanoin en siis muutenkaan ole miehekäs ja komea. Eli hiustenlähtö pilasi sen minun enemmänkin poikamaisen lookin mutta minusta ei saa millään maskuliinistakaan
Minä muistan sinut pitkästä jankkausketjusta. Naisia ei edelleenkään kiinnosta hiukset tai niiden puuttuminen. Ristin sinut täten kaljutraumaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M23 kirjoitti:
20-vuotiaana kaljuuntumisen ilmaantuessa luovutin naisten suhteen. En siis ollut seurustellut aikaisemminkaan koska mikään komea en silloinkaan ollut
Aja koko pää sileäksi ja olet heti kuuma sonni.
Kuten sanoin en siis muutenkaan ole miehekäs ja komea. Eli hiustenlähtö pilasi sen minun enemmänkin poikamaisen lookin mutta minusta ei saa millään maskuliinistakaan
Minä muistan sinut pitkästä jankkausketjusta. Naisia ei edelleenkään kiinnosta hiukset tai niiden puuttuminen. Ristin sinut täten kaljutraumaksi.
Uskon että täällä on kyllä muitakin miehiä jotka eivät koe kaljuutta positiivisena asiana. Ja naisia kiinnostaa kyllä miesten hiukset, joko positiivisesti tai negatiivisesti
Parisuhde ei edes sovi kaikille,ennenhän kaikki menivät naimisiin kun se oli ainoa hyväksytty elämäntapa.
Monet luopuneet toivosta jo 20-vuotiaina? Minä olen tänä vuonna 20 ja vasta alkamaisillaan kiinnostumaan kumppanin löytämisestä.. :D Pitäisiköhän heti luovuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen ominaisuuksiltani epähaluttava; minulla on lievä puhevika, kierot silmät, epäviehättävät kasvonpiirteet, ylipainoa, riippurinnat, vartalossa on lukuisia raskausarpia, olen kouluttautumaton -ja työtön, omaan heikonlaiset sosiaaliset taidot, minulla ei ole yhtäkään ystävää, ei edes kaveria. Kuka tällaisen luuserin huolisi?
Mun mieheni huoli kun mut otti.
Vierailija kirjoitti:
Parisuhde ei edes sovi kaikille,ennenhän kaikki menivät naimisiin kun se oli ainoa hyväksytty elämäntapa.
Kyllä susipareja sekä vanhoja piikoja ja poikia on ollut aina.
Vierailija kirjoitti:
Monet luopuneet toivosta jo 20-vuotiaina? Minä olen tänä vuonna 20 ja vasta alkamaisillaan kiinnostumaan kumppanin löytämisestä.. :D Pitäisiköhän heti luovuttaa.
Itselleen pitää olla realistinen eikä se mitään ikää katso
Siinä 20-vuotiaana tajusin etten tule löytämään ketään. Nyt olen 28-vuotias eikä ole ollut lähelläkään mitään/ketään ihmistä kenen kanssa olisi ollut jotain vakavampaa... Ei kaikki vaan oo tarkotettu olemaan suhteessa. Sucks but what can I do?