Aloiteellisuuden hyödyt NAISEN näkökulmasta

Up, miehetkin saavat kertoa. :)

ap

Täällä kaltaisesi nainen, ap! Allekirjoitan jokaisen kohtasi. Kysyisin kuitenkin sinulta, oletko päätynyt elämäsi aikana usein yhteen sellaisten hieman perässävedettävien miesten kanssa? Itselläni on tällaista pulmaa ja siksi olen nyt erottuani ajatellut kerrankin heittäytyä passiiviseksi ja antaa miesten lähestyä minua. Mm. Tinder-matcheista noin puolet aloittaa kanssani keskustelun ja toinen puoli ei. Aiemmin olisin itse aloittanut keskustelun noiden loppujen kanssa - nyt en teekään asialle mitään vaan keskityn niihin miehiin, jotka ovat olleet aktiivisia suuntaani.

On liian varhaista vetää vielä isommin johtopäätöksiä, mutta ainakin kaikki tähän mennessä tapaamani miehet ovat kuin ovatkin olleet assertiivisempia aiempiin miehiini verrattuna.

Tietysti jos assertiivisuutta ei pidä kovin tärkeänä, niin varmasti kannattaa naisena olla aktiivinen aloitteentekijä. Itselleni se kumppanin assertiivisuus on kuitenkin tosi korkealla tärkeysjärjestyksessä.

Näin miehen näkökulmasta tuo on toki erittäin toivottavaa. Toiminnan harvinaislaatuisuuden takia tulee helposti mieleen, että onko naisella ns kaikki kotona, eli ehkä naisen kannattaa jollain lailla (en nyt äkkiseltään keksi, miten) pyrkiä suht pian todistamaan, että on tervejärkinen yms.

Ai miten niin saat itse valita seurasi, jos saat pakkeja niiltä, joita lähestyt? Miten itsetuntosi kestää niitä toistuvia pakkeja? Minun ei kestä. Ja mitä tässä nyt lasketaan aloitteiksi? Ensimmäinen viesti tinderissä, treffipyyntö, uuden tapaamisen ehdottaminen?

Vierailija kirjoitti:

Olen itse tehnyt *aina* aloitteita, olen nyt 40+ -vuotias. Tässä huomaamiani hyviä puolia:

- Saan itse valita seurani.

- Miehet ovat olleet miellyttävämpiä kuin minua lähestyneet (ujot ovat monesti myös empaattisempia oman kokemuksen mukaan).

- Miehet ovat yleensä otettuja huomiosta ja lähtökohtaisesti suhtautuvat positiivisesti, vaikka tulisikin pakit.

- Oma nahka paksuuntuu, koska pakkeja tulee. Suhde deittailuun on itselläni aika rento, koska tiedän, miten sattumanvaraista onnenkauppaa oikeanlaisen ihmisen lähestyminen on (puolin toisin).

Muita etuja, varmaankaan en ole ainoa laatuani? Omassa kaveripiirissäni tämä on kyllä harvinaisempaa näin päin.

Olen aina saanut itse valita seurani, vaikken olisikaan aloitteellinen. En todellakaan koe olevani velvollinen viettämään seuraa miesten kanssa, jotka eivät kiinnosta minua. Ne, joita minun seurani ei kiinnosta, eivät puolestaan sitä tarjoa vaikka tekisinkin aloitteen.

En itse pidä miehistä, jotka ovat ujoja tai epäaloitteellisia, joten en joka tapauksessa lähestyisi heitä.

Ja lopuksi: en näe aloitetta jonakin mustavalkoisena asiana, jonka jompikumpi tekisi yksipuolisesti vaan onnistuneessa tapauksessa siihen tarvitaan molempia. Ensin syntyy katsekontakti ja viriää sanaton viestintä ja sen jälkeen on ihan sama, kumpi konkreettisesti tulee toisen luo ja aloittaa juttelun. En ikinä menisi juttelemaan miehelle, joka ei jo valmiiksi katsele minua "sillä silmällä" ja jos mies katselee minua sillä silmällä niin yleensä hän kyllä tulee myös jutulle.

Oman kokemukseni mukaan, jos lähestyn miestä, mies saattaa käyttää tilaisuuden hyväkseen, ja alkaa vongata seksiä mutta kavahtaa jos annan edes merkkejä siitä, että etsin ihan jotain muuta kuin pelkkää panoseuraa. Liekö lähestyjän ulkonäöllä väliä tässä asiassa? Ehkäpä tämäkin asia on helpompi niille naisille, jotka ovat edes siedettävän näköisiä.

2, kyllä ja ei - itse asiassa kaikkein eniten minua jahdannut mies olisi halunnut parisuhteessa olla "lomalla". Mutta joo, onhan siinä se riski. Assertiivisuuteen liittyy monesti sitten kohtaamillani miehillä kaikenlaista muuta, mikä ei viehätä itseäni, enkä oikein tunne oloani kotoisaksi. Esimerkiksi siis sellainen luontaisesti "kovempi" asenne. Olen itse herkkä, se ei toimi, olen kokeillut.

Päädyin naimisiin itse tekemästäni aloitteesta, mies oli ujo eikä olisi tullut juttelemaan (kertoi itse). Erosimme 3 vuotta sitten, kun mies halusikin lapsia ja itse en pysty saamaan (kohdunpoisto nuorena sairauden vuoksi). Enpä olisi toisaalta halunnutkaan äidiksi, mutta nyt ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin erota, kun mies halusi biolapsia.  Meni nyt kyllä ohi aiheen. :D

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse tehnyt *aina* aloitteita, olen nyt 40+ -vuotias. Tässä huomaamiani hyviä puolia:

- Saan itse valita seurani.

- Miehet ovat olleet miellyttävämpiä kuin minua lähestyneet (ujot ovat monesti myös empaattisempia oman kokemuksen mukaan).

- Miehet ovat yleensä otettuja huomiosta ja lähtökohtaisesti suhtautuvat positiivisesti, vaikka tulisikin pakit.

- Oma nahka paksuuntuu, koska pakkeja tulee. Suhde deittailuun on itselläni aika rento, koska tiedän, miten sattumanvaraista onnenkauppaa oikeanlaisen ihmisen lähestyminen on (puolin toisin).

Muita etuja, varmaankaan en ole ainoa laatuani? Omassa kaveripiirissäni tämä on kyllä harvinaisempaa näin päin.

Olen aina saanut itse valita seurani, vaikken olisikaan aloitteellinen. En todellakaan koe olevani velvollinen viettämään seuraa miesten kanssa, jotka eivät kiinnosta minua. Ne, joita minun seurani ei kiinnosta, eivät puolestaan sitä tarjoa vaikka tekisinkin aloitteen.

En itse pidä miehistä, jotka ovat ujoja tai epäaloitteellisia, joten en joka tapauksessa lähestyisi heitä.

Ja lopuksi: en näe aloitetta jonakin mustavalkoisena asiana, jonka jompikumpi tekisi yksipuolisesti vaan onnistuneessa tapauksessa siihen tarvitaan molempia. Ensin syntyy katsekontakti ja viriää sanaton viestintä ja sen jälkeen on ihan sama, kumpi konkreettisesti tulee toisen luo ja aloittaa juttelun. En ikinä menisi juttelemaan miehelle, joka ei jo valmiiksi katsele minua "sillä silmällä" ja jos mies katselee minua sillä silmällä niin yleensä hän kyllä tulee myös jutulle.

Tuota, missä kohtaa sanoin, että asia olisi mustavalkoinen? Aloite = minun mielestäni se, että menee juttelemaan. Totta kai toisen pitää reagoida oikein, jotta homma jatkuisi, siitä en vain puhunut mitään vain sen ensimmäisen kontaktin ottamisesta. 

En ole mitenkään moittinut epäaloitteellisia naisia, ei ole minulta pois että meitä on erilaisia. :) Toin vain esille niitä hyviä puolia sen ensimmäisen kontaktin ottamisessa. 

ap

Vierailija kirjoitti:

2, kyllä ja ei - itse asiassa kaikkein eniten minua jahdannut mies olisi halunnut parisuhteessa olla "lomalla". Mutta joo, onhan siinä se riski. Assertiivisuuteen liittyy monesti sitten kohtaamillani miehillä kaikenlaista muuta, mikä ei viehätä itseäni, enkä oikein tunne oloani kotoisaksi. Esimerkiksi siis sellainen luontaisesti "kovempi" asenne. Olen itse herkkä, se ei toimi, olen kokeillut.

Päädyin naimisiin itse tekemästäni aloitteesta, mies oli ujo eikä olisi tullut juttelemaan (kertoi itse). Erosimme 3 vuotta sitten, kun mies halusikin lapsia ja itse en pysty saamaan (kohdunpoisto nuorena sairauden vuoksi). Enpä olisi toisaalta halunnutkaan äidiksi, mutta nyt ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin erota, kun mies halusi biolapsia.  Meni nyt kyllä ohi aiheen. :D

ap

Hei mä erosin samasta syystä omasta pitkästä suhteestani! :D Mielenkiintoista, kiva kun jaoit tarinaasi.

Ex-mieheni oli kyllä assertiivinen (minä otin häneen alun perin yhteyttä mutta sen jälkeen hän otti ohjakset tapailussa), mutta myös sellainen, jolle omien toiveiden ja tunteiden tiedostaminen oli hankalaa, ja suhteessa mentiinkin lopulta ihan tarkoittamatta enemmän minun ehdoillani. Haluaisin välttää tällaista jatkossa ja olen ajatellut että miehen pitäisi olla vieläkin assertiivisempi. Mutta saatat olla oikeassa tuossa kovuus-asiassa. Ehkä olisikin tärkeämpää keskittyä löytämään mies, joka on kosketuksissa tunteisiinsa. Sellaiset voivat varmaan keskimääräistä useammin olla ujoja.

Olen tämän eksän kanssa kyllä oppinut niin itsenäiseksi ja ehkä vähän kovaksi itsekin, että ujo mies varmaan pelästyisi minua jos tekisin aloitteen. :/ Tällä hetkellä tapailen miestä, joka on sekä assertiivinen että samalla myös ujo.. Pelkään koko ajan, että pilaan kaiken olemalla itse liian kärkäs ja suorapuheinen. Minussa on myös todella tunteellinen ja herkkä puoli, jota en uskalla näyttää tapailun alussa miehille ollenkaan. Mietin, onko se jäänyt tältä mieheltä toistaiseksi kokonaan näkemättä, kun suojelen itseäni vahingoitetuksi tulemiselta. Monimutkaisia nämä tapailut tässä iässä!

t. 2

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

2, kyllä ja ei - itse asiassa kaikkein eniten minua jahdannut mies olisi halunnut parisuhteessa olla "lomalla". Mutta joo, onhan siinä se riski. Assertiivisuuteen liittyy monesti sitten kohtaamillani miehillä kaikenlaista muuta, mikä ei viehätä itseäni, enkä oikein tunne oloani kotoisaksi. Esimerkiksi siis sellainen luontaisesti "kovempi" asenne. Olen itse herkkä, se ei toimi, olen kokeillut.

Päädyin naimisiin itse tekemästäni aloitteesta, mies oli ujo eikä olisi tullut juttelemaan (kertoi itse). Erosimme 3 vuotta sitten, kun mies halusikin lapsia ja itse en pysty saamaan (kohdunpoisto nuorena sairauden vuoksi). Enpä olisi toisaalta halunnutkaan äidiksi, mutta nyt ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin erota, kun mies halusi biolapsia.  Meni nyt kyllä ohi aiheen. :D

ap

Hei mä erosin samasta syystä omasta pitkästä suhteestani! :D Mielenkiintoista, kiva kun jaoit tarinaasi.

Ex-mieheni oli kyllä assertiivinen (minä otin häneen alun perin yhteyttä mutta sen jälkeen hän otti ohjakset tapailussa), mutta myös sellainen, jolle omien toiveiden ja tunteiden tiedostaminen oli hankalaa, ja suhteessa mentiinkin lopulta ihan tarkoittamatta enemmän minun ehdoillani. Haluaisin välttää tällaista jatkossa ja olen ajatellut että miehen pitäisi olla vieläkin assertiivisempi. Mutta saatat olla oikeassa tuossa kovuus-asiassa. Ehkä olisikin tärkeämpää keskittyä löytämään mies, joka on kosketuksissa tunteisiinsa. Sellaiset voivat varmaan keskimääräistä useammin olla ujoja.

Olen tämän eksän kanssa kyllä oppinut niin itsenäiseksi ja ehkä vähän kovaksi itsekin, että ujo mies varmaan pelästyisi minua jos tekisin aloitteen. :/ Tällä hetkellä tapailen miestä, joka on sekä assertiivinen että samalla myös ujo.. Pelkään koko ajan, että pilaan kaiken olemalla itse liian kärkäs ja suorapuheinen. Minussa on myös todella tunteellinen ja herkkä puoli, jota en uskalla näyttää tapailun alussa miehille ollenkaan. Mietin, onko se jäänyt tältä mieheltä toistaiseksi kokonaan näkemättä, kun suojelen itseäni vahingoitetuksi tulemiselta. Monimutkaisia nämä tapailut tässä iässä!

t. 2

Se on kyllä pelottavaa, että sen toisen puolen itsestään näyttää - olen myös sen oloinen, että ei heti arvaisi, että olen herkkä tyyppi. Lähestyminen itsessään antaa jo itsevarman vaikutelman, mitä toki olenkin, mutta se ei tarkoita kovaa. Jos itsestään antaa vain pintaa, saa sitä takaisinkin, mutta olen aika hidas etenemään sen pidemmälle kuin ihan perusjuttuihin. Itsekin kavahdan, jos toinen kertoo *kaiken* heti. Hassua kyllä, miten samanlaiset tilanteet. :D

Olen nähnyt ja kuullut näitä väitteitä miesten seksiin orientoituneisuudesta, jos nainen tekee aloitteen. En ole kokenut niin vaan päinvastoin. Minua lähestytään kohtuullisen paljon edelleen, mutta hyvin harvoin missään panomielessä. Viimeistään jutellessa käy ilmi, että ei kannata, jos on sellaista ajatellutkin. Odotan enemmän ja saan myös, mikä tarkoittaa että olen sitten ilman (seuraa, suhdetta jne.) jos en saa tarpeeksi aitoa kanssakäymistä. Ja ei, en juokse minkään baarin kuumimman sinkun perässä. Ei kiinnosta. :)

ap

Hyviä puolia ovat mm. se, että itsellä on tunne, että ei ole saalistettu, vaan tasa-arvoinen toisen kanssa. Korostuu baariympäristössä.

Vierailija kirjoitti:

Täällä kaltaisesi nainen, ap! Allekirjoitan jokaisen kohtasi. Kysyisin kuitenkin sinulta, oletko päätynyt elämäsi aikana usein yhteen sellaisten hieman perässävedettävien miesten kanssa? Itselläni on tällaista pulmaa ja siksi olen nyt erottuani ajatellut kerrankin heittäytyä passiiviseksi ja antaa miesten lähestyä minua. Mm. Tinder-matcheista noin puolet aloittaa kanssani keskustelun ja toinen puoli ei. Aiemmin olisin itse aloittanut keskustelun noiden loppujen kanssa - nyt en teekään asialle mitään vaan keskityn niihin miehiin, jotka ovat olleet aktiivisia suuntaani.

On liian varhaista vetää vielä isommin johtopäätöksiä, mutta ainakin kaikki tähän mennessä tapaamani miehet ovat kuin ovatkin olleet assertiivisempia aiempiin miehiini verrattuna.

Tietysti jos assertiivisuutta ei pidä kovin tärkeänä, niin varmasti kannattaa naisena olla aktiivinen aloitteentekijä. Itselleni se kumppanin assertiivisuus on kuitenkin tosi korkealla tärkeysjärjestyksessä.

Nyt kyllä tuoksahtaa trollilta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse tehnyt *aina* aloitteita, olen nyt 40+ -vuotias. Tässä huomaamiani hyviä puolia:

- Saan itse valita seurani.

- Miehet ovat olleet miellyttävämpiä kuin minua lähestyneet (ujot ovat monesti myös empaattisempia oman kokemuksen mukaan).

- Miehet ovat yleensä otettuja huomiosta ja lähtökohtaisesti suhtautuvat positiivisesti, vaikka tulisikin pakit.

- Oma nahka paksuuntuu, koska pakkeja tulee. Suhde deittailuun on itselläni aika rento, koska tiedän, miten sattumanvaraista onnenkauppaa oikeanlaisen ihmisen lähestyminen on (puolin toisin).

Muita etuja, varmaankaan en ole ainoa laatuani? Omassa kaveripiirissäni tämä on kyllä harvinaisempaa näin päin.

Olen aina saanut itse valita seurani, vaikken olisikaan aloitteellinen. En todellakaan koe olevani velvollinen viettämään seuraa miesten kanssa, jotka eivät kiinnosta minua. Ne, joita minun seurani ei kiinnosta, eivät puolestaan sitä tarjoa vaikka tekisinkin aloitteen.

En itse pidä miehistä, jotka ovat ujoja tai epäaloitteellisia, joten en joka tapauksessa lähestyisi heitä.

Ja lopuksi: en näe aloitetta jonakin mustavalkoisena asiana, jonka jompikumpi tekisi yksipuolisesti vaan onnistuneessa tapauksessa siihen tarvitaan molempia. Ensin syntyy katsekontakti ja viriää sanaton viestintä ja sen jälkeen on ihan sama, kumpi konkreettisesti tulee toisen luo ja aloittaa juttelun. En ikinä menisi juttelemaan miehelle, joka ei jo valmiiksi katsele minua "sillä silmällä" ja jos mies katselee minua sillä silmällä niin yleensä hän kyllä tulee myös jutulle.

*haukotus*

Vierailija kirjoitti:

Hyviä puolia ovat mm. se, että itsellä on tunne, että ei ole saalistettu, vaan tasa-arvoinen toisen kanssa. Korostuu baariympäristössä.

Jos mies tekee aloitteen naiselle => nainen on saalistettu, mutta jos nainen tekee aloitteen miehelle niin mies ei ole saalistettu?

Näistä kommenteista paistaa kilometrin päähän, että ovat miesten kirjoittamia. Sen saa tunnustaa ihan suoraan, ei tarvitse esiintyä naisena.

t. Nainen joka ei edelleenkään tee aloitteita miehille koska on mieluummin saalistettu kuin säälittävä tyrkky

Ujo mies on paskaa myös aloitteen tekevälle naiselle. Mitä muuta uutta?

Vierailija kirjoitti:

Ai miten niin saat itse valita seurasi, jos saat pakkeja niiltä, joita lähestyt? Miten itsetuntosi kestää niitä toistuvia pakkeja? Minun ei kestä. Ja mitä tässä nyt lasketaan aloitteiksi? Ensimmäinen viesti tinderissä, treffipyyntö, uuden tapaamisen ehdottaminen?

No kyllä sen seuran saa enemmän valita silloin, kun itse päättää, kenelle juttelee. Itsetuntoni ei perustu miesten huomiolle, siten kestän sen, että kaikki miehet eivät ole kiinnostuneita. Hyvän itsetunnon perusta on se, että ei mittaa itseään kaikkien mahdollisten randomien mielipiteillä. 

Ja sille miehelle, joka mietti, miten luoda ei-hullu vaikutelma: on onnistunut ihan hyvin. :) En lähesty ihmisiä missään kovin erikoisissa tilanteissa vaan tinderissä, baarissa jne. joten se on ihan sallittua noissa ympyröissä.'

Ja aloitteeksi lasken juttelemaan menemisen,  ekan viestin tinderissä tai minkä vain muun konkreettisen ensimmäisen avauksen kanssakäymiseen. 

Huoh- ja trolli -kommentoija, avaa/avatkaa ihmeessä lisää asiaa. :D

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse tehnyt *aina* aloitteita, olen nyt 40+ -vuotias. Tässä huomaamiani hyviä puolia:

- Saan itse valita seurani.

- Miehet ovat olleet miellyttävämpiä kuin minua lähestyneet (ujot ovat monesti myös empaattisempia oman kokemuksen mukaan).

- Miehet ovat yleensä otettuja huomiosta ja lähtökohtaisesti suhtautuvat positiivisesti, vaikka tulisikin pakit.

- Oma nahka paksuuntuu, koska pakkeja tulee. Suhde deittailuun on itselläni aika rento, koska tiedän, miten sattumanvaraista onnenkauppaa oikeanlaisen ihmisen lähestyminen on (puolin toisin).

Muita etuja, varmaankaan en ole ainoa laatuani? Omassa kaveripiirissäni tämä on kyllä harvinaisempaa näin päin.

Olen aina saanut itse valita seurani, vaikken olisikaan aloitteellinen. En todellakaan koe olevani velvollinen viettämään seuraa miesten kanssa, jotka eivät kiinnosta minua. Ne, joita minun seurani ei kiinnosta, eivät puolestaan sitä tarjoa vaikka tekisinkin aloitteen.

En itse pidä miehistä, jotka ovat ujoja tai epäaloitteellisia, joten en joka tapauksessa lähestyisi heitä.

Ja lopuksi: en näe aloitetta jonakin mustavalkoisena asiana, jonka jompikumpi tekisi yksipuolisesti vaan onnistuneessa tapauksessa siihen tarvitaan molempia. Ensin syntyy katsekontakti ja viriää sanaton viestintä ja sen jälkeen on ihan sama, kumpi konkreettisesti tulee toisen luo ja aloittaa juttelun. En ikinä menisi juttelemaan miehelle, joka ei jo valmiiksi katsele minua "sillä silmällä" ja jos mies katselee minua sillä silmällä niin yleensä hän kyllä tulee myös jutulle.

Tuota, missä kohtaa sanoin, että asia olisi mustavalkoinen? Aloite = minun mielestäni se, että menee juttelemaan. Totta kai toisen pitää reagoida oikein, jotta homma jatkuisi, siitä en vain puhunut mitään vain sen ensimmäisen kontaktin ottamisesta. 

En ole mitenkään moittinut epäaloitteellisia naisia, ei ole minulta pois että meitä on erilaisia. :) Toin vain esille niitä hyviä puolia sen ensimmäisen kontaktin ottamisessa. 

ap

Kertaatko vielä mitä ne hyvät puolet olivat. Otetaan esimerkiksi baaritilanne:

- Jos baarissa ei ole yhtään kiinnostavaa miestä (pienessä paikassa erittäin todennäköinen skenaario jos siellä käy vain tunnin-pari kavereiden kanssa), niin ei niitä ilmesty vaikka olisin kuinka aloitteellinen.

- Jos baarissa on kiinnostavalta vaikuttava mies, mutta hän ei koe minua lainkaan kiinnostavaksi, ei aloite muuta asiaa suuntaan eikä toiseen

- Jos baarissa on kiinnostava mies, joka kokee minut kiinnostavaksi, on ihan sama kumpi tekee aloitteen ja se aloite alkaa siitä katsekontaktista, jolla kiinnostus puolin ja toisin viestitään

- Jos baarissa on mies, jonka mielestä minä olen kiinnostava, mutta hän ei kiinnosta minua, oma aloitteellisuus ei tietenkään tarjoa mitään hyviä puolia, koska enhän minä häntä lähestyisi.

Eli mitä oikeasti voittaisin aloitteellisuudella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyviä puolia ovat mm. se, että itsellä on tunne, että ei ole saalistettu, vaan tasa-arvoinen toisen kanssa. Korostuu baariympäristössä.

Jos mies tekee aloitteen naiselle => nainen on saalistettu, mutta jos nainen tekee aloitteen miehelle niin mies ei ole saalistettu?

Näistä kommenteista paistaa kilometrin päähän, että ovat miesten kirjoittamia. Sen saa tunnustaa ihan suoraan, ei tarvitse esiintyä naisena.

t. Nainen joka ei edelleenkään tee aloitteita miehille koska on mieluummin saalistettu kuin säälittävä tyrkky

Ei ollut minun kommenttini, mutta mistä päättelet, että kyse oli miehestä? Tyrkky on aivan eri asia kuin aloitteellinen. Tyrkky voi olla tekemättä yhtäkään aloitetta ja toisaalta sen aloitteen voi tehdä olematta tyrkky. Kyse on siitä, miten itsensä kantaa ja miten on vuorovaikutuksessa. Aloitteitani ei ole tulkittu seksiehdotuksiksi kuin muutamia kertoja, se on harvinaista. Minulle ainakin. 

ap

Boldauksella vastaukset

Kertaatko vielä mitä ne hyvät puolet olivat. Otetaan esimerkiksi baaritilanne:

- Jos baarissa ei ole yhtään kiinnostavaa miestä (pienessä paikassa erittäin todennäköinen skenaario jos siellä käy vain tunnin-pari kavereiden kanssa), niin ei niitä ilmesty vaikka olisin kuinka aloitteellinen. Tähän ei ole ratkaisua, mutta miksi kysyt minulta? En ole väittänyt, että miehiä tulee ovista ja ikkunoista. :D

- Jos baarissa on kiinnostavalta vaikuttava mies, mutta hän ei koe minua lainkaan kiinnostavaksi, ei aloite muuta asiaa suuntaan eikä toiseen. Ei niin, mutta jos mies on kiinnostunut mutta ei esim. rohkene tehdä aloitetta, sitten tekemäni aloite on ratkaiseva. Kun tapasin tulevan aviomieheni, hän ei ollut edes huomannut minua, koska istui siten että ei olisi nähnyt minua ilman että menin juttelemaan. 

- Jos baarissa on kiinnostava mies, joka kokee minut kiinnostavaksi, on ihan sama kumpi tekee aloitteen ja se aloite alkaa siitä katsekontaktista, jolla kiinnostus puolin ja toisin viestitään. Edelleen, mies voi olla ujo, miettiä että olet varattu, ajatella että olet liian hyvännäköinen jotta hän uskaltaisi lähestyä jne. Joskus mies ei uskalla tulla juttelemaan lainkaan.  

- Jos baarissa on mies, jonka mielestä minä olen kiinnostava, mutta hän ei kiinnosta minua, oma aloitteellisuus ei tietenkään tarjoa mitään hyviä puolia, koska enhän minä häntä lähestyisi. Ei niin, miksi ihmeessä siis lähestyisit ko. miestä? 

Eli mitä oikeasti voittaisin aloitteellisuudella?

Et jätä kaikkea miehen rohkeuden ja aloitteellisuuden varaan vaan toimit itse. Jos haluat vain niitä toisen kirjoittajan mainitsemia miehiä, jotka ovat hyvin aloitteellisia, niin sitten ei varmaan kannatakaan olla aloitteellinen. Tai jos ei vain huvita etkä koe omaksesi, älä ihmeessä ole aloitteellinen. Positiivisten puolien listaaminen ei tarkoita sitä, että mielestäni kukaan muu ei saisi toimia toisin kuin minä. :)

Minulle yksi hyöty on se, että pidän siitä, kun toimin itse vs. joku toinen toimii puolestani näissä tutustumistilanteissa. Ei ole minulle luontevaa odotella jossakin, että mies tulee juttelemaan. Lisäksi ajattelen, että ei ole miehen "tehtävä" tehdä sen enempää tai vähempää kuin minäkään. Haluan siis aidosti tasa-arvoa aloitteissa ja toteutan sitä näin.

ap

ylös