Lue keskustelun säännöt.
Raivosin lapsena ja nuorena paljon äidilleni. Nyt tajuan miksi. Hän ei välittänyt minusta tai tunteistani.
12.02.2017 |
Vaikka itse kuvittelikin niin. Tyypillinen narsistisesti käyttäytyvä aikuinen, siis. Tiesin aina, ettei syy vihaan ollut väärä eikä minussa. Sen sijaan minun syyllistämiseni tuon takia oli aivan jäätävää. Minussa muka oli syy, kun hän käyttäytyi väärin minua kohtaan. Se ei ole ikinä lapsen syy, kun aikuinen ei tajua lasta! Olen puhunut hänelle tästä myöhemmin, että jos kyse olisikin vain väärinkäsityksistä hänen taholtaan, ja olen kertonut, että hänen toimintansa on satuttanut minua lapsena. Huuto yms. Niin sen aijaan, että olisi surullinen, että niin on käynyt hän suuttuukin mulle! Eli oikein alleviivaa sen, minkä koin jo silloin lapsenakin; hän ei välitä minusta eikä minun tunteistani. Hän mieluummin pahentaa minut ja syyttää minua omista vääristä teoistaan.
Olen onnellinen, että tajuan vihdoin, mikä hän oli: kylmä ja tunteeton ihminen, kuten jokainen, joka nyt alapeukuttaa tai alkaa inttää paskaa mua vastaan. Koska mulla on ollut tämän ansiosta niin paha olla, että olen antanut sen haitata suhdetta lapsiinikin. En IKINÄ olisi tehnyt niin, jos olisin itse valinnut käytäytyä väärin. Silloinhan olisin ihan tyytyväisesti sellainen vain, enkä olisi edes kärsinyt. No niin, tunteettomat alapeukuttajat, antakaa tulla!
Kommentit (45)
Miksi sä ap aktiivisesti piehtaroit noissa menneissä vääryyksissä? Miksi et käytä sitä samas tarmoa siihen, että aktiivisesti yrittäisit parantaa omaa oloasi itseäsi kehittämällä? Jos äitisi todella on sellainen, kuin kuvailet, niin et tule häneltä saamaan anteeksipyyntöä vaikka kuinka uhriutuisit. Eihän se häntä kiinnosta, vahingoitat vain itseäsi ja nuitä läheisiäsi jotka välittävät.
Mietin tuossa taannoin, että mahtaisitko kärsiä aleksitymiasta? Vaikuttaa siltä ettei sinulla ole kuin kapea kirjo negatiivisia tunteita joita tunnistat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jatkan edelliseen. Suurperheessä ei muutenkaan ollut äidillä aikaa lasten tunteille.
Minusta se ei ole aikakysymys, miten kohtaa muiden tunteet. Lisäksi olin ainoa. Toki ei ole meidän vanhemmilla ollut aikaa käsitellä tällaisia asioita, mutta hiukan voisi kunnioittaa omaa lastaan, joka niitä sitten käsittelee, kun joutui kätsimään.
ap
Vierailija kirjoitti:
Miksi sä ap aktiivisesti piehtaroit noissa menneissä vääryyksissä? Miksi et käytä sitä samas tarmoa siihen, että aktiivisesti yrittäisit parantaa omaa oloasi itseäsi kehittämällä? Jos äitisi todella on sellainen, kuin kuvailet, niin et tule häneltä saamaan anteeksipyyntöä vaikka kuinka uhriutuisit. Eihän se häntä kiinnosta, vahingoitat vain itseäsi ja nuitä läheisiäsi jotka välittävät.
Mietin tuossa taannoin, että mahtaisitko kärsiä aleksitymiasta? Vaikuttaa siltä ettei sinulla ole kuin kapea kirjo negatiivisia tunteita joita tunnistat.
Mä en tartte mitään "itseni kehittämistä" sähän koitat siis sanoa, että mussa ois jotain vikaa? Tein jo tuon 2000-luvulla. Nyt on tunteidenkäsittelystä kyse.
ap
Mä en lisäksi ymmärrä, minkälainen "itseni kehittäminen" parantaisi mun oloani? Joskin koen terapiassa käymisen itseni kehittämiseksi, ja sitähän mä teenkin. Mutta miten tarmo siis suunnataan "itseni kehittämiseen" niin, että se parantaisi mun oloani? Lukisinko jonkun kirjan? En tykkää romaaneista. Pidän elämänkerroista. Lukisinko siis jonkun elämänkerran, jotta olo paranisi? Olen lukenut helvetin monta elämänkertaa elämässäni ja tässä ollaan, enpä siis usko.
Vai pitäisikö mennä teatteriin? Käydä taidenäyttelyssä? What? Been there, ei ole auttanut. Vai minkälaista itseni kehittämistä pitäisi tarmokkaana tehdä? En nyt aivan tajua.
ap
Ja siis 2000-luvulla koitin muuttua miellyttäväksi persoonaksi ja toimia niin, etten satuta ketään ja poistaa itsestäni kaikki viat, mistä muut voisivat moittia.... No, sitten huomasin, että ihan mistä tahansa voidaan moittia, ja lopetin yrittämästä olla virheetön. En mielestäni nyt kuitenkaan sen pahempi ole kuin suuri osa ihmisistä yleensä.
Mutta ei sekään ole saanut tätä elämää sellaiseksi josta tykkäisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, oletko kirjoittanut tästä aiheesta aikaisemminkin tänne? En tajua nyt tätä negatiivista vastaanottoa täällä.
Vierailija kirjoitti:
Mun miehestä tuli tuollainen kuvailemasi kaltainen tyyppi muutaman avioliittovuoden jälkeen.
Hän on katkeroituva ja lapsellinen tyyppi, joka ei ota vastuuta mistään omista teoistaan eikä siedä mitään palautetta, minkä voi mitenkään arvostelevaksi mieltää.
Itse ei muuta annakaan, kuin reklamaatioita toisensa perään. Hyvät asiat toisessa ignoroi.
Jos hän loukkaa minua vaikka nimittelemällä ja siitä hänelle sanoo, sen sijaan että katuisi ja pyytäisi anteeksi, hän toimii juuri päinvastoin.
Tulee lisää solvauksia. Tyyppi käyttää vaikka tunteja työpäivästään, jotta voi oikein oikeuttaa nimittelyn.
Tietenkään häntä itseään ei saa nimitellä ja se on väkivaltaa (niinkuin onkin), mutta säännöt ovat täysin erilaiset, kun hän on tekijänä.
Kuulostaako Ap tutulta?
Vaikea täysin sanoa, kun lapsen asema on niin tyystin erilainen, kuin aikuisen, täysivaltaisen, itsestään vastuullisen aikuisen asema, jos toisesta alkaa paljastua tyrannimaisia piirteitä. Eihän lapsi edes tajua, että ne ovat väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä20 kirjoitti:
Ap, oletko kirjoittanut tästä aiheesta aikaisemminkin tänne? En tajua nyt tätä negatiivista vastaanottoa täällä.
Olen joo. Paranemisprosessi on kesken ja epäkypsyyteeni, jota matkalla on ollut enemmän kuin tarpeeksi hyökätään kuin hyeenat kun sellaista tavataan. Tunteettomia tyyppejä, en voi muuta sanoa. Menkööt itseensä vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen lapsi ansaitsee olla rakastettu, hyväksytty, huomioitu ja herkällä korvalla kuunneltu.
Ansaitsee ja ansaitsee. Tuo on niin vahvaa idealismia, että tekee mieli kysyä, olisiko pieni todellisuustrippi paikallaan. Tokihan me kaikki ansaitsisimme alusta lähtien kaikkea hyvää, mutta maailma ei ehkä silti olisi loistopaikka, vaikka kaikki saisivat elää onnellisen noutajan elämää. Itsekeskeisyys olisi ehkä tarkoittamattomampaa, mutta totta se silti olisi. Alamme ymmärtää muita ehkä vasta, kun on itse ensin kohdattu riittävästi vastoinkäymisiä.
Aika moni täällä on jäänyt lapsena ilman tärkeitä hyviä asioita, mutta ei silti ole raivonnut lapsena. Väkisin tässä miettii, missä määrin aloittajan tragedia onkin se, että äiti ei kuitenkaan ole laittanut häntä koskaan tukkimaan turpaansa, eikä mikään muukaan tunne ole päässyt mukaan repertuaariin, kuten sääli tai suhteellisuudentaju, jotta olisi oppinut näkemään nokkaansa pitemmälle. On vain oppinut, että on ok raivota äidille ja se auttaa, joten miksipä sitä ikipäivänä edes harkitsisi rajoittavansa. Muna ja kana on teillä sekaisin. Iso osa äidin kylmyyttä onkin ollut avuttomuuden sanelemaa pakoa. Juu, äiti on ollut taitamaton ja viallinen, mutta se ei ole kosminen vääryys, vaan arkinen tosiasia. Kenellekään ei ole taattu hyviä vanhempia.
Unohda Freud. Vapautettu aggressiivisuutesi ei osoita minkäänlaisia laantumisen merkkejä, päinvastoin. Maailmaan mahtuu vain sinun tulkintasi, ja muut tulkinnat ovat siksi jo väärässä. Ei tule puuttumaan sinulta päiviä, jolloin taas kerran oivallat jonkun uuden vääryyden taas pikkuisen entistä kirkkaammin, ja keräät puhtia vihaasi kunnes se loistaa kuin jedin miekka.
Olet saavuttanut osaonnistumisia suhteessa lapsiisi, mutta se ei tarkoita, että olisit oikealla ja turvallisella tiellä. Vetelet niin surutta mutkia suoriksi, ettet voi mitenkään hahmottaa kokonaisuutta oikein. Voisitko edes ajatella rajaavasi aikaa, jolloin vihaasi viljelet ja hellästi hoivaat?
Minusta tuo "hellästi hoivaat" on typerää lässytystä, mulle riittää, että olen reilu ja välittävä vanhempi, ei kaikki ole mitään hellästi hoivailevia hoivatyyppejä. Reiluus ennen kaikkea. Se, jos ei välitä lapsesta vaikka sanoo niin ei ole reilua. Mieluummin jos ei välitä, sanoo senkin, niin lapsi voi kiintyä vaikka aidanseipääseen ennemmin kuin sellaiseen vanhempaan, joka onkin petollinen.
ap
Hellästi hoivaat vaan vihaasi ja katkeruutta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vittu ap sä oot sekasin. Suljettu on sulle oikea paikka. Ja anna ny jumalauta ne lapses pois, ettet riko niitä enempää.
Tapa ittes, sekopää.
Käyttäjä20 kirjoitti:
Ap, oletko kirjoittanut tästä aiheesta aikaisemminkin tänne? En tajua nyt tätä negatiivista vastaanottoa täällä.
Äitihullu on jankannut täällä kaksi vuotta vihaa äitiään, miestään, lapsiaan, isää, isän vaimoa kohtaan.
Palstan vastenmielisin tyyppi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vittu ap sä oot sekasin. Suljettu on sulle oikea paikka. Ja anna ny jumalauta ne lapses pois, ettet riko niitä enempää.
Tapa ittes, sekopää.
Ja sä olet täysin tunteeton palstalainen, miten voitkin ilmeisesti luulla olevasi tuollaisella tunteettomalla suhtautumisella jollain tavalla yläpuolellani? Yritä nyt ymmärtää, että jokaisella täällä on ongelmia ja tunteeton syyttää niistä syyttömiä.
ap
Kyllä on säälittävää ruikutusta. Sait varmasti ainoana lapsena kaiken materian ja huomion mitä voi saada. Sinä vain raivosit äidillesi. Lähinnä säälin äitiäsi. Etkö voi jo lopettaa raivoamista ja kasvaa aikuiseksi? Mutta kun minä minä... Taisit itse kasvaa narsistiksi ja empatiakyvyttömäksi. Tarvit terapiaa ja lääkitystä loppuelämäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä20 kirjoitti:
Ap, oletko kirjoittanut tästä aiheesta aikaisemminkin tänne? En tajua nyt tätä negatiivista vastaanottoa täällä.
Äitihullu on jankannut täällä kaksi vuotta vihaa äitiään, miestään, lapsiaan, isää, isän vaimoa kohtaan.
Palstan vastenmielisin tyyppi
Samat sanat sinule, kuin tuolle edellisellekin. Kamalaa miten tunteettomiin ihmisiin sitä saakin "tutustua" palstalla sitä kautta, että avautuu vaikeuksistaan. Sinä olet niin tunteeton, että sinuna olisin jo huolissani siitä ja keskittyisin vain siihen kohtaan itsessäni. En muihin ihmisiin ja heidän asioihinsa laisinkaan.
ap
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on säälittävää ruikutusta. Sait varmasti ainoana lapsena kaiken materian ja huomion mitä voi saada. Sinä vain raivosit äidillesi. Lähinnä säälin äitiäsi. Etkö voi jo lopettaa raivoamista ja kasvaa aikuiseksi? Mutta kun minä minä... Taisit itse kasvaa narsistiksi ja empatiakyvyttömäksi. Tarvit terapiaa ja lääkitystä loppuelämäksi.
Eihän materia korvaa tunteiden vastaanottamista sellaisina kuin lapsi ne tuntee ja ilmaisee, eikä se korvaa välittämistä. Huomiota oon varmaan saanut, mutta en kovin paljon tai ainakaan riittävästi kannustusta äidiltä. Se kannustuksen puute oli sellaista, että äiti uskoi (opettajan tytär kun oli) kritsoivan suhtautumisen innoittavan minua tekemään aina vain parhaani. Se vain sai uskomaan, ettei minusta ole paljon mihinkään, äidin näkökulmasta. Ja äidin näkökulma piti uskoa.
ap
Mutta kun minun tunteet... Minä minä... Kamalaa kun minua ei säälitä ja äitikin antoi heppalehdet pois. Ei lasten tarvii hyppiä aikuisten silmille. Äidilläkin on tunteet. Mutta kun minä ja lässyn lässyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen lapsi ansaitsee olla rakastettu, hyväksytty, huomioitu ja herkällä korvalla kuunneltu.
Ansaitsee ja ansaitsee. Tuo on niin vahvaa idealismia, että tekee mieli kysyä, olisiko pieni todellisuustrippi paikallaan. Tokihan me kaikki ansaitsisimme alusta lähtien kaikkea hyvää, mutta maailma ei ehkä silti olisi loistopaikka, vaikka kaikki saisivat elää onnellisen noutajan elämää. Itsekeskeisyys olisi ehkä tarkoittamattomampaa, mutta totta se silti olisi. Alamme ymmärtää muita ehkä vasta, kun on itse ensin kohdattu riittävästi vastoinkäymisiä.
Aika moni täällä on jäänyt lapsena ilman tärkeitä hyviä asioita, mutta ei silti ole raivonnut lapsena. Väkisin tässä miettii, missä määrin aloittajan tragedia onkin se, että äiti ei kuitenkaan ole laittanut häntä koskaan tukkimaan turpaansa, eikä mikään muukaan tunne ole päässyt mukaan repertuaariin, kuten sääli tai suhteellisuudentaju, jotta olisi oppinut näkemään nokkaansa pitemmälle. On vain oppinut, että on ok raivota äidille ja se auttaa, joten miksipä sitä ikipäivänä edes harkitsisi rajoittavansa. Muna ja kana on teillä sekaisin. Iso osa äidin kylmyyttä onkin ollut avuttomuuden sanelemaa pakoa. Juu, äiti on ollut taitamaton ja viallinen, mutta se ei ole kosminen vääryys, vaan arkinen tosiasia. Kenellekään ei ole taattu hyviä vanhempia.
Unohda Freud. Vapautettu aggressiivisuutesi ei osoita minkäänlaisia laantumisen merkkejä, päinvastoin. Maailmaan mahtuu vain sinun tulkintasi, ja muut tulkinnat ovat siksi jo väärässä. Ei tule puuttumaan sinulta päiviä, jolloin taas kerran oivallat jonkun uuden vääryyden taas pikkuisen entistä kirkkaammin, ja keräät puhtia vihaasi kunnes se loistaa kuin jedin miekka.
Olet saavuttanut osaonnistumisia suhteessa lapsiisi, mutta se ei tarkoita, että olisit oikealla ja turvallisella tiellä. Vetelet niin surutta mutkia suoriksi, ettet voi mitenkään hahmottaa kokonaisuutta oikein. Voisitko edes ajatella rajaavasi aikaa, jolloin vihaasi viljelet ja hellästi hoivaat?
Minusta tuo "hellästi hoivaat" on typerää lässytystä, mulle riittää, että olen reilu ja välittävä vanhempi, ei kaikki ole mitään hellästi hoivailevia hoivatyyppejä. Reiluus ennen kaikkea. Se, jos ei välitä lapsesta vaikka sanoo niin ei ole reilua. Mieluummin jos ei välitä, sanoo senkin, niin lapsi voi kiintyä vaikka aidanseipääseen ennemmin kuin sellaiseen vanhempaan, joka onkin petollinen.
apHellästi hoivaat vaan vihaasi ja katkeruutta
Ja vielä yksi tunteettomuudesta kumpuava kirjoitus piilossa täällä kakkossivulla. Ihmettelen, miten te oikein suhtaudutte itseenne jos toisen oman vihan käsittely ei yllä tunnetasolla teissä mihinkään empatiaan. Tai että olisitte edes hiljaa, ettette pyrkisi satuttamaan lisää.
ap
Vierailija kirjoitti:
Mutta kun minun tunteet... Minä minä... Kamalaa kun minua ei säälitä ja äitikin antoi heppalehdet pois. Ei lasten tarvii hyppiä aikuisten silmille. Äidilläkin on tunteet. Mutta kun minä ja lässyn lässyn.
Pyritkö säkin vain satuttamaan mua lisää? Sellaisen vaikutelman sain yleisesti hyvin monista (ei kaikista tosin), kun kirjoitin äidistäni tulossa ei-toivomanani kylään meille ja kysyin siihen hjelppiä.
ap
Itte pyritte satuttamaan minua lisää ja etusormi pystyssä paapatatte, etten mä saa satuttaa lapsiani lisää. No, en saakaan, MUTTA: millainen ihminen koittaa satuttamalla mua lisää saada sen viestin perille, mulle, että älä satuta lapsiasi lisää? Ai, mutta sä kyllä saat koittaa satuttaa minua lisää? Ei oikein mene jakeluun, että ois loogista millään lailla.
ap
Minä huusin kun hänkin huusi minulle. Pah, mitä kauhua siinä (äidilleni päin) nyt oli? Jusst. Mietipä mun kauhua, kun isompi huutaa pienemmälleen, jos nyt jotain mietit.
ap