Miksi vanhukset haluavat omia kaiken, esimerkiksi paikat bussissa?
Aina se sama laulu, "Minulla on niin pieni eläke", eikä näitä edes kiinnosta ottaa selvää muista tuista, vaikka asumis- tai toimeentulotuesta. Samoin asioiden rutkutetaan aina olevan niin huonosti, vaikka olisi paljon läheisiä ympärillä, omistusasunto ja kohtuulliset tulot. Nykynuoria moititaan ja mollataan, vaikka ei olisi mitään syytä.
Niin, ne bussipaikat. Jotkut on nurisseet siitäkin, että busseissa muutkin kuin vanhukset istuu niillä paikoilla, missä on vanhustarrat. No siinä on myös maininta invalideista ja raskaana olevista. Niistä muista tuskin kukaan on valittanut samasta.
Kommentit (29)
Mä istuin bussissa alas invapaikalle ja viereeni istunut mummo kommentoi, että tällaiset nuoret ja vetreät ei saisi siinä istua. Kerroin hänelle diabeettisesta polyneuropatiastani ja jalkakivuista ja valittelin, kun kaikki ei aina näy päällepäin. Mummelilla muuttui ääni kellossa ja pyysi anteeksi ajattelemattomuuttaan. Jatkettiin sitten jutustelua loppumatka :-)
Vanhat ovat väsyneitä ja usein kipeitä.Ei o kiva seistä, jos sattuu kauheasti tai huimaa
Heillä on ollut enemmän aikaa tajuta, että elämä ei luista jos ei joitain asioita osaa vain kylmästi ottaa.
Mielenkiintoinen kysymys.
Ehkä ne jotka vaativat paljon itselleen ja ovat ahneita ja omahyväisiä elävät kauemmin kuin ne, jotka tyytyvät osaansa. Nämä piirteet sitten konsentroituvat vanhuksissa, koska mukavat ihmiset ovat jo kuolleet.
Toisaalta on myös niin että sellainen joka aina vaan valittaa ja valittaa kuolee nuorempana koska stressaa koko ajan. Onnellinen elää kauemmin.
Pakko myöntää, että oma, kohtuullisen hyvä mielikuvitukseni, ei riitä kuvittelemaan, millainen aloittaja mahtaa olla kasikymppisenä. Nyt ei näytä hyvältä.
Ap, vanhoilla ihmisillä on usein erittäin kipeät nivelet, vaikeita sairauksia (esimerkiksi sydänvika), mahdollisesti huimausta ja/tai huono olo. He eivät jaksa seistä, kuten nuoremmat.
Sairastuin nuorena syöpään, olin hyvin heikossa kunnossa ja jouduin istumaan mm. vanhuksille varatuilla paikoilla. En näyttänyt sairaalta, jos minulla ei ollut törkeästi turvottavaa ja reisilihaksia heikentävää kortisonikuuria, joten osa bussimatkustajista tuijotti minua syyttävästi.
Nousin tietenkin paikaltani, jos bussiin tuli iäkäs ihminen eikä paikkoja ollut vapaana. Hän tarvitse paikkaa enemmän kuin minä.
Huomasin sairastaessani, että bussipysäkkien penkeillä istuivat yleensä koululaisryhmät. Sain muutaman kerran paikan, kun pyysin, että pääsen istumaan.
Onneksi kaikki ihmiset eivät ole ilkeitä ja itsekkäitä.
Alapa ap harjoitella sitä bussissa seisomista, että osaat sitten vanhana.
Vierailija kirjoitti:
Ap, vanhoilla ihmisillä on usein erittäin kipeät nivelet, vaikeita sairauksia (esimerkiksi sydänvika), mahdollisesti huimausta ja/tai huono olo. He eivät jaksa seistä, kuten nuoremmat.
Sairastuin nuorena syöpään, olin hyvin heikossa kunnossa ja jouduin istumaan mm. vanhuksille varatuilla paikoilla. En näyttänyt sairaalta, jos minulla ei ollut törkeästi turvottavaa ja reisilihaksia heikentävää kortisonikuuria, joten osa bussimatkustajista tuijotti minua syyttävästi.
Nousin tietenkin paikaltani, jos bussiin tuli iäkäs ihminen eikä paikkoja ollut vapaana. Hän tarvitse paikkaa enemmän kuin minä.
Huomasin sairastaessani, että bussipysäkkien penkeillä istuivat yleensä koululaisryhmät. Sain muutaman kerran paikan, kun pyysin, että pääsen istumaan.
Onneksi kaikki ihmiset eivät ole ilkeitä ja itsekkäitä.
Ei kukaan ole sanonut, että vanhusten pitäisi seistä bussissa. Puhe oli siitä, miksi vanhukset mokottavat siitäkin, että joku yleensäkään istuu niillä paikoilla, vaikka eivät keneltäkään tarvitsevalta vie paikkaa.
Toisaalta, jos on niin huonokuntoinen, huimaa ja heikottaa ja polviin sattuu, että bussilla matkustaminen on vaikeaa, niin eikö olisi itsellekin helpompaa kulkea vaikka taksilla.
Koululaisryhmät istuu noilla paikoilla usein varmaan siksi, että siinä on helppo pitää porukka koossa. Ei mitään outoa siis.
Minä sain joltain eläkeläisrouvalta kerran kunnon ryöpytyksen kun istuin rattaiden vieressä bussissa. Annoin kyllä paikkani hänelle heti kun hän pyysi ja pahoittelin kun rattaiden takia siinä oli hieman ahdasta. Sain kuulla olevani teiniäiti, sossupummi, ikääntyneitä kunnioittamaton ja en edes muista mitä muuta. Lisäksi oli huutava vääryys, että tällaiset kaltaiseni kakkosluokan kansalaiset pääsevät rattaiden kanssa ilmaiseksi bussiin vaikka hän oli yli 30vuotta joutunut joukkoliikenteestä maksamaan ja hän on kyllä tehnyt töitä ja maksanut veroja. Tekipä hän siinä päätelmän että vuokra-asunnossani on oltava sauna, kuulemma niin huijaan enemmän asumistukea kun nykynuorille ei mikään riitä. Kuuntelin tämän rouvan vaahtoamista suu auki enkä osannut sanoa yhtään mitään.
Eipä tuo kummoinen ihmistuntija tainnut olla, kun analyysi meni niin metsään kuin olla voi. Ensinnäkään en ole teiniäiti, toisekseen käyn kyllä ihan töissäkin, asuntokin on oma (tai pankin, mutta asumistukea siihen ei kuitenkaan saa). Sauna sentään löytyy, vaikka sitä harvemmin jaksetaan lämmittääkään... kaiken lisäksi työskentelen vielä ikääntyneiden parissa ja pääsääntöisesti heitä kyllä arvostan,kuten ihmisiä ylipäätäänkin, ei se ole mitenkään ikäsidonnaista mielestäni. En tiedä oliko tuo tapaus joku mielenterveyskuntoutuja vai muuten jostain todella katkeroitunut, mutta tuntemattomalta ihmiseltä tuollainen käytös veti kyllä aika sanattomaksi vaikka jälkikäteen hieman huvittikin:D
Vierailija kirjoitti:
Vanhat ovat väsyneitä ja usein kipeitä.Ei o kiva seistä, jos sattuu kauheasti tai huimaa
Vanhoina hyvinä aikoina vanhoja ihmisiä kunnioitettiin.
Sitten kun vanhukselle erehtyy tarjoamaan paikkaa niin rupevat hyppimään silmille. Tulee luento miten hän on niin hyvässä kunnossa ja paremmassa kuin mä ja tottunut aina seisomaan toisin kuin nuorempi sukupolvi jne. "Ei kiitos" olisi riittänyt
Istumapaikan antaminen vanhalle on kohteliasta. Mutta kaupassa kiilaavia vanhuksia en kunnioita. Lihatiskillä ja kassalla rynnitään eteen. Vanhat on lisäksi epäkohteliaita usein kassatyöntekijöille. Haukutaan hävyttömästi, yritetään sutkata tuotteita halvemmalla yms...
Alkaako vanhukset keskenäänkin riitelemään istumapaikoista.
Ennen vanhuksia kunnioitettiin, koska ne oli niin harvinaisia. Nyt kunnioitetaan enemmän lapsia - samasta syystä.
Nuo vanhukset ovat sitä ikäryhmää (suuret ikäluokat), että heitä on ollut joka paikassa määrällisesti paljon.
Siinä kai pitää miettiä, että pitää puolensa kaikkialla? Ja vanhemmiten luonteenpiirteet vain vahvistuvat: sellaisista varmaan tulee kyynärpäätaktiikkaa harjoittavia oman edun tavoittelijoita, jotka ovat sitä aina olleet. Voivat olla viettäneet köyhän lapsuuden ja oppineet, että röyhkeys kannattaa.
Toisaalta, noiden lapsuudessahan heidät opetettiin kunnioittamaan vanhoja ihmisiä ja kohteliasta oli myös laittaa muut itsensä edelle. Ehkä sellainen katkeroittaa - vai onkohan ne jo kuolleet?
Mummoragee siellä ja tuolla. No huh huh.
Up