Ylellä nyt: dokumentti köyhyydestä
Ei voi taas kuin ihmetellä, että näillä köyhillä on varaa sadan kilon ylipainoon.
Tämä perheen rouva on kyllä sitä kokoluokkaa, että ei ihan porkkanoilla, kaalilla ja muilla halvoilla elintarvikkeilla ole massaa kerrytetty.
Kommentit (221)
Vierailija kirjoitti:
Surullista, niin surullista. Nuoria ihmisiä ja lapsen tulevaisuus näyttää huonolta.
Näille pitäisi olla jokin valtion kustantama koulutusleiri. Muokattaisiin asenteita, annettaisiin eväitä elämäntyylin vaihtamiseen terveempään. Psykologin, lääkärin ja ravintoterapeutin palvelut tietty mukana.
Kallista, mutta yksikin tällainen perhe maksaa yhteiskunnalle uskomattomia summia. Varsinkin, jos lapsi esim. ajautuu rikollisuuden pariin.
Ihan totta tämä! Suuri osa miespuolisista suorittaa jonkinlaisen ase- tai siviilipalveluksen. Siihen pitäisi sisällyttää muutaman viikon arjesta selviytymiskoulutus, jotta oppisivat edes terveellisen syömisena aakkoset.
Ennen vanhaan ( = minun nuoruudessa) oli emäntä- ja talouskouluja, joissa opittiin paljon elämässä tarpeellisia taitoja, kuten hyvien ja halpojen ruokien valmistusta.
Nykyään lapset eivät opi edes tavallisia kotitöitä, kun eihän niitä voi tehdä "koska lapsi".
Vierailija kirjoitti:
EN LÖYDÄ TÄTÄ AREENASTA, auttakaa nyt missä tämän näkee!!
http://areena.yle.fi/1-1465868
Kolmannen polven köyhä - miksi ei tehty ohjelmaa myös hänen vanhemmistaan ja isovanhemmistaan? Olisi sitten voitu pohtia sitä, mikä on mennyt pieleen.
Lyhennetty köyhyydenpoisto-ohjelma:
käpykakku kirjoitti:
AV:n VIRALLISET ohjeet köyhyyden poistamiseksi Suomessa:
1.Tee kasvissosekeittoa
2.Survo sinne lihaa
- osta kasviksia enemmän silloin kun on halpaa, ja liha alennuksella jos et voi metsästää itse.
5. Juo raikasta vettä
6.Laihduta
7. Lopeta röökaaminen
8. Kävele ulkona
9. Älä osta farkkuja
- opettele ainakin pitämään vaatteet kunnossa äläkä aina osta uutta.
En katsonut ohjelmaa nyt mutta muistelen tässä edellistä esityskertaa. Mieleen jäi se, että perheen mummo eli oliko se nyt miehen äiti esitettiin muka köyhän lapsuuden kokeneena. Ohjelman perusteella ei ollut 50-60-luvun perheeksi millään mittapuulla köyhä, äitinsäkin oli kotirouva. Tuolloin niitä oikeastikin köyhiä kyllä riitti, joten oliko se aineellinen köyhyys tässä nyt pointtina ollenkaan?
Katsoin äsken tuon dokkarin. Kiitokset Ylelle hyvästä dokumentista. Ja tuolle perheelle, miralle, jonille ja samille toivon kaikkea hyvää ja parempaa tulevaisuutta. Perhe oli todella valoisa, avoin ja rohkea, kun esiintyi dokkarissa. Ihanan lämmin joulu oli samille tehty, joulupukkeineen. Kiitos.
Tämä yhteiskunta on jollain tapaa kamala, kun eriarvoistuminen on niin suurta. Espoossa on yksityisyrittäjiä, jotka tienaavat/ maksavat palkkaa itselleen yli 100 000 euroa vuodessa. Toiset jonottavat leipäjonoissa ja joutuvat kärsimään työttömyydestä. Hävettävää ei ole sillä, joka on köyhä, vaan sillä, joka on rikas ja ei välitä tai jaa omasta rikkaudestaan.
Minkä niminen tämä oli? Löytyykö Areenasta
La 11.2 YLE 1 areenasta aamulla noin 9? Köyhyys aihe. Kannattaa katsoa. Rehellinen dokumentti.
En mä nyt sanoisi että kyse on vaan siitä että "kukaan ei uskalla sanoa mitään vaan silitellään päätä".
Elämänhallinnan puutetta joo, mutta ei se mielestäni ole näiden kahden "päähenkilön" syytä. Saittehan jo pienen palan nähdä siitä millaset lähtökohdat heillä on.
Olisi mahtavaa, jos heille joku oikeasti opettaisi elämänhallintaa, varmasti pystyisivät parantamaan tilannettaan. Omat sympatiat ovat kuitenkin heidän puolellaan.
Köyhät käärivät sätkää , rikkaat polttavat savukkeita ja espoolaiset sikareita. Siinä on ero.
Miksei sitten noita pariskuntia voisi valikoida elämänmeno tosi tv sarjaan jossa myöttikset voisi katsojallakin olla tosi kybällä ja toisi kaivattua tuloa.
Suomi ei lähde nousuun, jos työttömyyttä ei sada poistettua. Tuloeroja täytyy saada kaventumaan. Nyt on liian rikkaita osa suomalaisista ja osa taas köyhiä. Ei ole oikein eikä kohtuullista, että joillakin on palkat 8000 euroa kuussa. Yksityisyrittäjät voivat maksaa itselleen millaista palkkaa haluavat ja vähentää verotuksessa autot, lomamatkat yms. Firmansa piikkiin. Kansantaloudellisesti palkoissa pitäisi olla kohtuus. Suomen potti pitää jakaa tasaisemmin.
Nostan hattua dokumentissa esiintyneelle perheelle, joka uskalsi tuoda oman elämänsä rehellisesti ja kaunistelematta kaikkien nähtäville. He toivat kuuluviin tuhansien muiden samankaltaisessa tilanteessa elävien äänen.
Toivon todella, että mahdollisimman moni lääkäri, kansanedustaja, opettaja ja muu hyvin toimeentuleva ja erilaisten tukien ja todistusten portinvartijana toimiva katsoisi tämän dokumentin.
Köyhyys ei ole vain rahan puutetta. Se on myös äärimmäistä epävarmuutta tulevasta, selviytymistä päivä tai kuukausi kerrallaan ja sen mukanaantuomaa turhautumista ja toivottomuutta, mielenterveysongelmia, näköalattomuutta, koska vaihtoehtoja ei koskaan ole oppinut edes ajattelemaan, epäonnistumisen kokemusta, viranomaisille milloin milläkin diagnoosilla ja nimikkeellä itsensä esittelemistä ja vakuuttelemista, onnistumisista rankaisemista (esim. säästöt vähennetään toimeentulotuesta, joten säästää ei kannata penniäkään kuin korkeintaan patjan alle, mielialan parantuessa masennuksesta menettää toimeentulon joten parantuminen ei kannata jne.) ja huonoa itsetuntoa, koska yleensä köyhillä aikuisilla on ollut sellainen lapsuus, etteivät omat vanhemmat ole syystä tai toisesta kyenneet tarjoamaan lapselleen turvallista kasvuympäristöä, jossa kasvaa luottaen omiin kykyihinsä ja kokien olevansa toivottu ja rakastettu.
Todella epäkypsää syytellä täällä ja kehuskella sillä, kuinka itse pärjää samalla rahalla paremmin ja kykenee tekemään edullista ja terveellistä ruokaa. Olkaa kiitollisia, että olette itse tällaiset elämäntaidot ja voimavaroja saaneet ja tarjotkaa apuanne syyllistämisen sijaan.
Samin tulevaisuuteen vaikuttaa todella paljon se, leimataanko hänet lapsesta asti köyhäksi, vai suhtautuvatko muut ihmiset (päiväkodin muut vanhemmat, koulun henkilökunta ja luokkakavereiden vanhemmat jne.) kuten kehen tahansa touhukkaaseen pikkupoikaan. Kaikkein eniten satuttaa hiljainen halveksunta ja ehkä tiedostamatonkin karttaminen. Lapset haistavat tällaisen, ja se jos mikä lannistaa. Lapsi luulee, että hänessä on jotakin vikaa, ja siitä moni surullinen elämäntarina saa alkunsa.
Auttakaa ihmiset toisianne! Kysykää esim. ohimennen ystävällisesti tarvitsisiko päiväkotikaveri tai luokkakaveri talvikenkiä tai haalaria, joka teille on jäänyt pieneksi. Siitä voi olla iso apu ja hyvä mieli on ainakin taattu. Muistan joka päivä kiitollisuudella naapuriani, joka antoi meille heille pieneksi jääneet Kuomat. Ja naapurin lapsia voi pyytää kylään tai ulos leikkimään, niin saa kummankin perhen vanhemmat vuorotellen hetken omaa rauhaa. Pieniä asioita, jotka tuntuvat olevan joskus meillä nykyaikana todella hukassa.
Häpeä ei todellakaan ole sen, jolla mee huonosti, vaan kaikkien niiden, jotka sitä halveksuvat sen sijaan että auttaisivat. Apuaan voi tarjota vaikkei toinen olisi mitään pyytänytkään!
Kiitos marikako kommentista. Oli hieno kirjoitus. Samaa mieltä ollaan. T. Juulia
Olihan se kaunistelematonta, mutta toisaalta sai vakuutettua, että köyhyys ei ole todellakaan pelkkää rahanpuutetta. Huusholli näytti olevan täynnä tavaraa, josta luultavasti osa enemmän tai vähemmän turhaa. Sellaista, josta saisi rahaa jos laittaisi myyntiin.
Elämänhallinnan puutetta selvästi oli, mutta yritystä parempaan kyllä. Kiva huomata, kuinka isä jutteli puhumaan opettelevalle lapselle.
Kyllä moni meistä mielellään auttaisi sellaista, joka apua tarvitsee. Mutta mistä me löydämme sellaisen, joka ottaisi apua tarpeeseen kiitollisena? Hyväosaisten omassa lähipiirissä sellaisia tuskin on, ja vieraalle avun tarjoaminen saattaisi tuntua ylemmyydentuntoiselta. Köyhän tutut ja ystävätkin ovat yhtä köyhiä eikä ole paljon toisistaan apua.
Ei ainakaan päihdeongelmaa vaikuttanut olevan heillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Röökiä on varaa polttaa ja asunto täynnä tavaraa, mutta voi voi kun ollaan niin köyhiä. Ensin syödään itsensä tuohon kuntoon ja sitten itketään kun ei kykene töitä tekemään ja yhteiskunta ei auta, nyyh.
Tuo sama dokumentti tuli jotain vuosi sitten ja saman polemiikin aiheutti. Eikä voi kuin ihmetellä.Herätti moni kysymyksiä.
Huusholli tavaraa täynnä ja silti köyhiä? Maksettu joulupukkiko muuten varattomilla? Silti aikalailla lahjoja vaikka köyhiä? Jotain on opittu väärin ja siinäpä tuli mallia monille. Näin meillä eletään ja yhteiskunta ( veronmaksajat) kyllä kustantaa. Huhhuh...
Ai, tavaran määräkö sen sanoo, onko köyhä vai rikas. Aika suppea näkökanta. Lähinnähän tuo on järjestelykyvystä kiinni ja siitä pystyykö heittämään turhaa tavaraa pois tai laittamaan kierrätykseen tai kirppareille. Kyllä sitä tavaraa kertyy nurkkiin kaikille, jos ei välillä tee inventaariota.
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävää lässytystä tuolta terveydenhoitajalta...
Samaan kiinnitin huomiota, terkkari puhuu lässyttäen kuin lapselle, tässä tapauksessa asiakaskin oli asiallisempi puhetyylissään kuin muka "ammattilainen".
Miks nää yle-dokumentit on aina yhtä masentavia, synkeä jousisoitinvinkuna taustalla, aina sellainen 70-luvulle jämähtänyt meininki. Harvoin katson, mutta aina tulee sellainen olo kuin matkustaisi johonkin menneisyyteen. Nytkin katsoin vain sen takia, että minkähän takia täällä ihmiset haukkuu köyhiä, ehkä he voivat kokea jotakin ylemmyyttä "voih, miten tyhmiä ihmisiä, kyllä minä sentään seison väkevästi sänkyni edessä".
EN LÖYDÄ TÄTÄ AREENASTA, auttakaa nyt missä tämän näkee!!