Lue keskustelun säännöt.
Miksi alkoholisti on aina alkoholisti?
10.02.2017 |
Miksi aina pitää todeta, että alkoholisti on aina alkoholisti, vaikka olisikin lopettanut juomisen ja pysynyt siinä elämänsä loppuun saakka? Ymmärrän,että tämä ehkä pitää alkoholistin takaraivossa paremmin ajatuksen mielessä, että hänen ei kannata enää yrittää edes kohtuukäyttöä, mutta miksi se pitää julistaa kaikkialle? Jotenkin alentavaa.
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Kukas sitä pakottaa julistamaan?
Eikös se ole jonkun AA:nkin peruspilareita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska alkoholisti on taipuvainen ongelmakäyttöön, vaikka olisikin jonkun aikaa juomatta.
Missä tilanteissa sitä on häiritsevästi julistettu, ja millä tavalla se on siis alentavaa, eli ketä alennetaan?
Ehkä alkoholismistaan kertominen on hyvä tapa varmistaa, ettei kukaan tarjoa juotavaa, koska jos alkoholisti aina odottaisi sitä hetkeä, jona sitä tarjotaan, niin joutuisi itsekuri koetukselle aika monta kertaa, kunnes saattaisi lopulta sortua. Kun taas jos kertoo heti turhaan, niin noita tilanteita ei tule ja alkoholista poissa pysyminen on todennäköisempää.
Joissakin tilanteissa julistaminen on toki tarpeetonta (toisaalta ihmiset puhuvat aika usein muutenkin tarpeettomia asioita – eikä sitä silti pidetä julistamisena), siksi kysyinkin että millaisia tilanteita tarkoitit.
Kerrotaanpa alkoholistin näkemys asiaan. Retkahdin pahaan putkeen kymmenisen vuotta sitten, kun elämässä sattui useita ikäviä asioita lyhyen ajan sisään. Osittain aluksi "jäi biletys päälle", mutta aika pian huomasin hakeutuvani niihin tapahtumiin, jotta voisin juoda. En ole koskaan vetänyt varsinaisesti övereitä, koska tykkään olla sosiaalinen pienessä hiprakassa. Monet sanovat ettei juuri käytöksestä huomaa, vaikka olisin tuntia aikaisemmin kumonnut puoli litraa salmaria naamaan. Biletys kuitenkin jatkui ja mukaan tuli etkoilu ja jatkoilu eli juomisajat ja -määrät vaan lisääntyi. Lopulta löysin itseni vetämässä kalsarikännejä kotona kolmatta vuotta lähes non-stop.
Juomisesta siis tuli oikeastaan elämän päätehtävä. Kävin töissä päivisin, kotiin päästyä nopealla tahdilla kirkasta koneeseen ja aikaisin nukkumaan, jotta kerkesin nukkua krapulan pois. Aamulla taas töihin. Viikonloppuina oltiin kännissä 24/7, kotona siis edelleen. Jossain vaiheessa mukaan tuli ankara masennus, joka johtui ryyppäämisestä ja vain pahensi ongelmaa. Viiden vuoden jälkeen kuitenkin tuli ajatus, että ei tätä voi kovin kauaa jatkaa. Onnistuin lopettamaan muutaman yrityksen ja erheen kautta. Kävin A-klinikalla purkamassa tuntoja pari kertaa, AA ei napannut, koska olen ateisti. Lopulta pidin parin vuoden täysraittiin jakson, aloin urheilla ja löysin elämään muuta sisältöä. Töissäkin alkoi mennä lujaa, siirryin vaativampiin tehtäviin ja palkka alkoi olla jo aika kova. Työpaikan juhlissa ei tehnyt edes mieli koskea alkoholiin, oli sellainen luonnon oma antabus päällä, kun elävästi muisti miten synkkiä hetkiä oli se kossupullo kourassa sotkuisessa kämpässä selaten jotain Riemurasiaa tai muuta yhtä älykästä.
Parin vuoden raittiin jakson jälkeen ajauduin vähän sattumalta viinisnobbailijaksi, kun taloustilannekin sen salli. Muutaman kerran kuukaudessa tulee otettua hyvää viiniä, jos on vieraita tai joku tasting. Kahta päivää peräkkäin en uskaltaisi ja yksin en enää koskaan juo. Takaraivossa aina jyskyttää se, miten kiva olisi "nollata" tässä kohtaa eli vetää pitkän kaavan mukaan pää täyteen. Kun on kerran alkoholismiin sairastunut niin kyllä ne olotilat ja se humalan himo on ja pysyy siellä päässä. Viinin nauttimisesta saan jollain kierolla tavalla tyydytystä, koska piinaan vain itseäni, kidutan suorastaan. Ehkä nykyinen minäni haluaa pään sisällä vetää turpaan sitä entistä minääni, en tiedä...
Pahoittelut pitkästä ja tarpeettomasta kirjoituksesta, mutta ilman taustan tuntemista ei kommenteista ehkä ymmärtäisi olennaista. En usko, että kukaan alkoholismiin sairastunut voi sinällään koskaan parantua, koska se aivokemia on jo kertaalleen myllerretty ja kun verenkiertoon tulee alkoholia, ne vanhat möröt aktivoituvat taatusti jokaisella ex-alkkiksella. A-klinikan ylilääkärin mukaan 6kk raittius korjaa aivokemian, mutta ei sitä psyykettä, joka on kerran rikottu. Voi olla, että joku parikymmentä vuotta raivoraittiina hälventäisi ne muistot päästä, mutta väitän silti niidenkin ihmisten tietävän, että juomisen aloittaminen palauttaisi kaiken elävästi mieleen. Addiktin himo ei sammu tämän elinaikana, vielä ei ole sellaista hoitoa kehitetty.
No nyt riittää vuodatus. Aamulenkille!
Miten muuten suhtaudutte henkilöön, joka ei juo tippaakaan alkoholia ikinä siitä syystä, ettei vain halua? Ei ole koskaan ollut mitään alkoholiongelmaa ja on kyllä joskus takavuosina juonut, mutta maltillisesti ja harvoin silloinkin. Herääkö herkästi epäilys, että ko. henkilö on entinen alkoholisti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten muuten suhtaudutte henkilöön, joka ei juo tippaakaan alkoholia ikinä siitä syystä, ettei vain halua? Ei ole koskaan ollut mitään alkoholiongelmaa ja on kyllä joskus takavuosina juonut, mutta maltillisesti ja harvoin silloinkin. Herääkö herkästi epäilys, että ko. henkilö on entinen alkoholisti?
Pakko kysyä tähän, että mitä ihmeen väliä sillä on, mitä muut ajattelee? Juuri noin otetaan teininä ne eka kännit, "ettei muut ajattele että olen nössö" ja siitä iässä jo kylvetään alkoholismin siemen. Parempi olla edes aloittamatta.
Minä olen aina ollut se joka ei ota. Ei se ole kavereille ongelma, ja jos se on ventovieraille ongelma, ei kiinnosta minua.
Vierailija kirjoitti:
Miten muuten suhtaudutte henkilöön, joka ei juo tippaakaan alkoholia ikinä siitä syystä, ettei vain halua? Ei ole koskaan ollut mitään alkoholiongelmaa ja on kyllä joskus takavuosina juonut, mutta maltillisesti ja harvoin silloinkin. Herääkö herkästi epäilys, että ko. henkilö on entinen alkoholisti?
Voin vastata jälleen vain "alan harrastajan" näkökulmasta. Kyllä koira koiran tuntee, eli alkoholiongelmainen näkee kyllä hyvin nopeasti ne ketkä kieltäytyvät alkoholista oman ongelmansa takia. Niin sanotut normaalit ja terveet kieltäytyjät erottaa hyvin helposti enkä uhraa sille sen kummempaa ajatusta. Eli siis sinua ei ainakaan alkoholistit luule ongelmaiseksi. Muiden näkökulmasta saa joku terve vastata.
T. 5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se että alkoholisti on aina alkoholisti, yrittää kertoa sen, että heikkous alkoholille on fakta joka jostain syystä on ihmisessä ominaisuus, eikä siis katoa mihinkään. Vähän kuin keliakia ei katoa sillä että noudatat ruokavaliota, eikä se vaivaa ollenkaan.
En itse tiedä mistä tuo heikkous tulee. Olen itse alkoholistisukua, ja vaikka en ole itse ikinä kunnolla ryypännyt, tunnistan kyllä heikkouden. Esimerkiksi jään koukkuun muihin nautintoasioihin ja todellisuuspakoon, esimerkiksi tietokonepeleihin. Olen helposti addiktoituva. Arki kyllästyttää ja välillä ahdistaa minua, haluaisin nollata ja paeta. Jos otan alkoholia, kestän sitä aika paljon. Minulle ei tule ikinä krapulaa, ei edes päänsärkyä, vaikka olisin yöllä hädin tuskin päässyt sänkyyn asti. Olen muutenkin seurallinen, ja illalla saan koneeseen vain lisää kierroksia jos otan jotain, mutta ne täytyy olla väkeviä. Miedot vain alkaa nukuttaa ja pissattaa eikä maistu oikein miltään.
Joillakin on suvussa sydänvaivaa, meillä alkoholismia. Pakko valita elämäntavat sen mukaan jos aikoo selvitä yli viisikymppiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten muuten suhtaudutte henkilöön, joka ei juo tippaakaan alkoholia ikinä siitä syystä, ettei vain halua? Ei ole koskaan ollut mitään alkoholiongelmaa ja on kyllä joskus takavuosina juonut, mutta maltillisesti ja harvoin silloinkin. Herääkö herkästi epäilys, että ko. henkilö on entinen alkoholisti?
Pakko kysyä tähän, että mitä ihmeen väliä sillä on, mitä muut ajattelee? Juuri noin otetaan teininä ne eka kännit, "ettei muut ajattele että olen nössö" ja siitä iässä jo kylvetään alkoholismin siemen. Parempi olla edes aloittamatta.
Minä olen aina ollut se joka ei ota. Ei se ole ka
vereille ongelma, ja jos se on ventovieraille ongelma, ei kiinnosta minua.
No ei, sillä ei ole väliä, mitä muut ajattelee. Mutta kunhan nyt vain mielenkiinnosta kysyin, kun tuli mieleen, että sattuuko monikin luulemaan noin. Kerran multa on kysytty asiaa suoraan ja pisti huvittamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen todennut, että alkoholi on kuin läheisen ihmisen korvike, helpotus. Kun ei ole ketään, jonka kanssa voisi keskustella, joka ymmärtäisi asioista laaja-alaisesti. Ongelmissa ja vaativissa mutkissa olet aina yksin. Juonteet johtaa kotikasvatuksesta, jossa ongelmat hoidettiin hiljaa mököttämällä, eli ei hoidettu, lapsia kohdeltiin kaltoin, empatia ja hyvät ihmissuhteet oli kaukainen käsite.
En ymmärrä, miksi puhutaan alkoholismiin sairastuneesta, kun syvimmät, oikeat ongelmat ovat kotolähtöisiä. Pitäisi puhua sairaskodista ja kuroa rikkinäistä sisintä kokoon.
Mä tiedän pari ihmistä jotka ei ota siksi, että on joskus ottaneet ihan liikaa. Toinen on muusikko, jolla kiertue-elämä kulki aika lujaa. Toinen on poliitikko, jolla myös oli vauhtia. Molemmat ovat kertoneet tietyllä hetkellä valinneensa että kiertävät nyt korkin kiinni, koska se on joko se tai hengenlähtö.
Molemmat ovat tosi hienoja miehiä. Kaikki tietää miksi he eivät ota, eikä se kunnioitusta vähennä, pikemmin päinvastoin. Heille on ollut itselle helpompaa kertoa miksi eivät ota, koska muuten suomalaisessa kulttuurissa joka juhlissa koko ilta menee siihen että isäntä tuputtaa viinaa eikä ymmärrä eitä, tai baarissa ihan kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, en määkään alkoholismiani kellekään julista, mutta saatan siitä mainita lähinnä niissä tilanteissa, joissa alkaa se hermoillekäyvä tuputus.." Kyllä sää nyt yhden voit ottaa, ota nyt, mikset ota, yksi vain.." sillä sen yleensä saa loppumaan, ja voi rauhassa olla vesilinjalla loppuillan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin, en määkään alkoholismiani kellekään julista, mutta saatan siitä mainita lähinnä niissä tilanteissa, joissa alkaa se hermoillekäyvä tuputus.." Kyllä sää nyt yhden voit ottaa, ota nyt, mikset ota, yksi vain.." sillä sen yleensä saa loppumaan, ja voi rauhassa olla vesilinjalla loppuillan.
Itse sanon olevani autolla liikenteessä (kuten yleensä olenkin). Jos sen jälkeen joku vielä mussuttaa, että eihän se yksi olut nyt mitään haittaa niin kerron, että minulla on selkeä periaate, josta en luovu eli jos otan, en aja. Jos vielä jatkuu tuputus niin totean, että juuri sinun kaltaistesi ihmisten vuoksi kannatan promillerajan alentamista. Viimeistään tämän jälkeen saa olla loppuillan rauhassa.
Eräs tuttuni sanoo yleensä syyksi että on islaminuskoinen, vaikka on siis ateisti. Yleensä tuolla hiljenee kertaheitolla kaikki alkoholiin liittyvä keskustelu.
Vierailija kirjoitti:
Niin, en määkään alkoholismiani kellekään julista, mutta saatan siitä mainita lähinnä niissä tilanteissa, joissa alkaa se hermoillekäyvä tuputus.." Kyllä sää nyt yhden voit ottaa, ota nyt, mikset ota, yksi vain.." sillä sen yleensä saa loppumaan, ja voi rauhassa olla vesilinjalla loppuillan.
Ai niin, ja sille viinisnobbailija-alkoholistille - jos sää todellakin olet alkoholisti, niin ymmärrät varmaan itsekin, että pelaat ihan venäläistä rulettia ton asian kanssa, ennen pitkää häviät taatusti. Jos oot vaan suurkuluttaja, niin suattaahan tuo onnistuakin. Siksi just se alkoholisti on aina alkoholisti, kun se viina vie lopulta aina voiton, jos sille antaa mahdollisuuden. Voi olla pitkiäkin aikoja se valheellinen turvallisuudentunto, että nyt mää tän haltsaan ja aikansa sen haltsaakin, kunnes sitten tulee se päivä, kun ei enää haltsaakaan. Usko pois, alkoholistille se tulee aina, ennemmin tai myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, en määkään alkoholismiani kellekään julista, mutta saatan siitä mainita lähinnä niissä tilanteissa, joissa alkaa se hermoillekäyvä tuputus.." Kyllä sää nyt yhden voit ottaa, ota nyt, mikset ota, yksi vain.." sillä sen yleensä saa loppumaan, ja voi rauhassa olla vesilinjalla loppuillan.
Ai niin, ja sille viinisnobbailija-alkoholistille - jos sää todellakin olet alkoholisti, niin ymmärrät varmaan itsekin, että pelaat ihan venäläistä rulettia ton asian kanssa, ennen pitkää häviät taatusti. Jos oot vaan suurkuluttaja, niin suattaahan tuo onnistuakin. Siksi just se alkoholisti on aina alkoholisti, kun se viina vie lopulta aina voiton, jos sille antaa mahdollisuuden. Voi olla pitkiäkin aikoja se valheellinen turvallisuudentunto, että nyt mää tän haltsaan ja aikansa sen haltsaakin, kunnes sitten tulee se päivä, kun ei enää haltsaakaan. Usko pois, alkoholistille se tulee aina, ennemmin tai myöhemmin.
Tiedän tuon oikein hyvin. Saankin tästä lähinnä jotain kieroutunutta masokistista nautintoa. Vaikea selittää asiaa. Mainitsemasi fakta pitää paikkansa, vaikka hieman holhoavaan sävyyn sen kerroitkin. On eri asia valehdella itselleen, että juominen on hallussa, kuin hyväksyä oma ongelmansa ja rajoittaa juomista.
T. 5
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, en määkään alkoholismiani kellekään julista, mutta saatan siitä mainita lähinnä niissä tilanteissa, joissa alkaa se hermoillekäyvä tuputus.." Kyllä sää nyt yhden voit ottaa, ota nyt, mikset ota, yksi vain.." sillä sen yleensä saa loppumaan, ja voi rauhassa olla vesilinjalla loppuillan.
Ai niin, ja sille viinisnobbailija-alkoholistille - jos sää todellakin olet alkoholisti, niin ymmärrät varmaan itsekin, että pelaat ihan venäläistä rulettia ton asian kanssa, ennen pitkää häviät taatusti. Jos oot vaan suurkuluttaja, niin suattaahan tuo onnistuakin. Siksi just se alkoholisti on aina alkoholisti, kun se viina vie lopulta aina voiton, jos sille antaa mahdollisuuden. Voi olla pitkiäkin aikoja se valheellinen turvallisuudentunto, että nyt mää tän haltsaan ja aikansa sen haltsaakin, kunnes sitten tulee se päivä, kun ei enää haltsaakaan. Usko pois, alkoholistille se tulee aina, ennemmin tai myöhemmin.
Tiedän tuon oikein hyvin. Saankin tästä lähinnä jotain kieroutunutta masokistista nautintoa. Vaikea selittää asiaa. Mainitsemasi fakta pitää paikkansa, vaikka hieman holhoavaan sävyyn sen kerroitkin. On eri asia valehdella itselleen, että juominen on hallussa, kuin hyväksyä oma ongelmansa ja rajoittaa juomista.
T. 5
En tarkoittanut holhota, anteeksi, jos tuli sellainen olo. Oon vaan niin monta kertaa itse lyönyt päätäni seinään tämän asian kanssa ja toivoisin, että muut sen voisivat välttää. Yritin siis sanoa, että alkoholisti EI VOI itse rajoittaa juomistaan määräänsä pitemmälle, vaikka se siltä saattaa aluksi vaikuttaakin. Jonkin aikaa pystyy, mutta ei loputtomiin. Ei se AA mullekaan sopinut ( tosin jumalan kanssa AA:lla ei ole mitään tekemistä, joten ateistikin siellä voi hyvillä mielin käydä ), mutta sen verta useasti siellä kävin, että hyvin moneen sellaiseen tarinaan törmäsin, joissa alkoholisti oli kuvitellut hallitsevansa juomisensa ja jonkin aikaa onnistuikin, mutta loppujen lopuksi tie päättyi mullan alle. Se on yksi alkoholisteille tyypillinen piirre, tuo kuvitelma omasta ylivertaisuudestaan alkoholiin ( ja muuhunkin ) nähden ja siihen kuoppaan olen minäkin monesti pudonnut. Mää oon aika päättäväinen ihminen kun sille päälle satun - lopetin tupakoinnin tuosta vain, laihdutin 30kg, olen lopettanut huonot ihmissuhteet taakseni katsomatta, hankkinut melkoisen määrän lihasta kroppaani - MITEN NIIN MUKA mää en pysty halutessani rajoittamaan juomistani?? Kesti pirunmoisen kauan ja tarvitsin melko pahan pohjalla käynnin, ennen kuin tajusin nostaa kädet ylös ja tunnustaa, että voimaton mää oon alkoholin edessä.
Sää toki toimit parhaaksi katsomallasi tavalla, enkä pahalla tätä kirjoittanut, tsemppiä elämääsi, mitä sitten päätätkään!
Kukas sitä pakottaa julistamaan?