Lue keskustelun säännöt.
Häpeän työttömyyttä
10.02.2017 |
Tämä työttömyys lyö sellaisen stigman että en mielellään mene enää ihmisten ilmoille, juttele "hyvänpäiväntuttujen" kanssa jne. Tiedän hyvin että jokaisella meistä on ristinsä kannettavana, on sairaita lapsia, vanhempia, omaa sairautta, aviokriisiä jne, mutta työttömyys on sellainen näkyvä piirre ihmisessä, siitä on helppo kysyä tai se huomataan jos auto on pihalla päivät pitkät. Muut ongelmat pysyvät neljän seinän sisällä ainakin tiettyyn rajaan asti. Tiedän että asiani ovat ihan mallillaan kun olen "vain" työtön ( oikeasti minulla on paljon asioita joista olla kiitollinen ja olenkin! ) , mutta kymmenien hakujen ja kieltävien vastausten jälkeen itsetuntoni alkaa olla ihan nollassa ja välttelen ihmisten näkemistä ja asiasta puhumista... :( Lähipiirini on täynnä onnekkaita, kaikki ovat töissä lähestulkoon(( juu, on muita ongelmia heilläkin, tiedän ) Vertaistukea en juurikaan saa enkä jaksa enää kuunnella niitä "kyllä sä vielä töitä saat!" -mantroja. Niin, työelämää on vielä yli 20 v jäljellä, mutta mikäs sen sanoo että saan töitä... voi olla että en enää koskaan ja se oikeasti masentaa mua ihan valtavasti. Koulutus, kokemus ja motivaatio kohdallaan, mutta tässä sitä mennään, neljättä kuukautta työttömänä ( ja monta hedelmätöntä haastattelua ) rikkaampana. Tunteeko kukaan muu työtön samoin?
Kommentit (8)
Jep ja paljon pidempään työttömänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan varmasti tuntee, mutta turhaahan se on tuntea häpeää tuollaisesta asiasta. Töitä ei nyt vaan ole. Minä olen hakenut kauemmin kuin sinä. Tällä viikolla päätin, etten enää näe niin paljon vaivaa hakemusten eteen kuin ennen.
Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu. Suosittelen että lähdet opiskelemaan. Nykyään koululuokista kolmasosakin voi olla vanhempia uuden ammatin opiskelijoita. Opiskelu vanhempana todella muös avartaa!
Olen juuri opiskellut työn ohessa ( kun vielä olin töissä ) uuden jatkotutkinnon. En näe järkeä lisäkoulutuksessa enkä alan vaihdossa. En ole hoitoalalla ja se ei vaan ole minun juttuni, valitettavasti :( -ap
Kyllä ja eniten sapettaa se, että kaikki irtisanotut työkaverini ovat jo löytäneet uuden työn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu siltä että ajatukset kiertää kehää. Nyt on alkanut tulla paniikki että en saa ikinä enää töitä.... olen 42v eli töitä pitäisi tehdä vielä n. 23-24 v ja haastattelujen jälkeen tulee pakkeja jatkuvalla syötöllä. Johtuuko se iästä vai mistä, en tiedä. Olen toki iloinen että pääsen haastatteluihin, mutta kun koko ajan tulee kieltäviä vastauksia niin tämä elämä on yhtä itsensä kasaamista pettymysten jälkeen. Kun luen juttuja syöpäsairaista lapsista niin mietin aina (hetken ) että minulla on asiat vielä hyvin... sitten vaivun taas synkkyyteen omasta tilanteestani.... tää on perseestä. -ap
Kyllä.
Tein aikanaan aika trendikästä työtä jolla vielä tienasi hyvin, en kuitenkaan rakastanut sitä hommaa ja jäin vain työhön liittyvän palkan ja arvostuksen takia. No, kun lama jatkui olin yksi niistä jotka sai kenkää. Potkut tuntuivat siinä kohtaa jo hwlpotukselta, siellä oli ihan kauheaa loppuaikoina.
Pitkään potkujen jälkeen kuitenkin kirveli, muistin omia epäonnistumisiani ja virheitäni ja selkäänpujkottajien ikäviä sanoja ja häpesin potkujani. Olin ihan megafail.
Olen sittemmin saanut pätkätöitä ja sijaisuuksia ja kaikista hyvät suositukset. Kyllä itsetunto nousee kun saa arvostusta osaamiselleen! Muissa firmoissa on ollut kivaa ja kannustavaa! Ja kun luulin olleeni raskaasti ylipalkkainen niin näistä pätkätöistä onkin tarjottu melkein yhtä hyvin.
Vaikka itsetunto on parantunut niin vältän silti vanhojen duunikaverien tapaamista kuin ruttoa. Siinä maailmassa olen edelleen ihan luuseri. Noloa tunnustaa mutta iloitsen siitä että itsetuntoni pahiten nokkinut johtaja on ihan yhtä työtön kuin minäkin. Management nyt nolaaminen ei tuottanut tulosta.
Tuntuu. Suosittelen että lähdet opiskelemaan. Nykyään koululuokista kolmasosakin voi olla vanhempia uuden ammatin opiskelijoita. Opiskelu vanhempana todella muös avartaa!