Miten ihmeessä teillä on varaa käydä terapiassa?
Eikö se Kelan tukemakin maksaa muutamia kymppejä per kerta? Saati jos maksaa koko lystin itse!
Ei mulla työssäkäyvänä ole varaa pistää edes 150e kuussa terapiaan.
Kommentit (36)
Kävin kahdessa erässä, noin vuoden välein.. yhteensä noin 15 kertaa. Eihän siinä ajassa koko elämää ehdi käydä läpi eikä hoitamaan kaikkea mutta sain purettua asioita jotka vaivasi ja pääsin pahimman yli ja nyt niillä eväillä sitten jatkan. Varmaan menen vielä jossain kohtaa uudelleen. Ei ollut kelan tukemaa mutta jos maksaa kuntosalista ym. Niin miksei myös terapiasta oman hyvinvointinsa hyväksi.
Kyllä ap:n kysymys oli mun mielestä ihan asiallinen. Samaa oon itekin miettinyt, ihan vilpittömästi siis ja ilman mitään kateellisuuksia tms. Mun palkasta ei verojen jälkeen jää käteen paljoakaan, eikä etenkään silloin kun oon vuokran maksanut. En ole koskaan polttanut, en käytä alkoholia (pää muutenkin sekaisin :-D), en harrasta mitään maksullisia asioita, terveellisesti koitan syödä tosin, koska olen ajatellut, että se tukee myös mun mielenterveyttä, nyt jo joudun säästään kaikessa, että pärjään näin. Kampaajalla käyn kerran pari vuodessa leikkauttamassa hiukset.
Terapia kiinnostaisi, mutta pelottaa, että miten ihmeessä sen saan rahoitettua? Jos siis joutuisi kerran viikkoonkin käymään tai kahden viikon välein, eikö siitä tulisi noin 200-400 euroa kuukaudessa? Ap:kin taisi ihan käytännön vinkki -mielessä kysyä, että miten ihmeessä repiä tuohon rahat, jos ne on jo nyt tiukassa ja säästää kaikessa missä voi?
Vierailija kirjoitti:

Ystäviltä lainana.
Vierailija kirjoitti:
Jos pääsen kelan tukemaan terapiaan, niin saan toimeentulotukena sen omaosan katettua.
Miten ja ketkä pääsee kelan tukemaan ja ketkä ei?

No googlaa
Mulla oli omavastuu ensin 30 euroa ja myöhemmin 15 euroa kun terapeutin yrityskuviot muuttuivat. Nykyään ei tarvi maksaa omavastuita ollenkaan, koska käyn terapiassa nimikkeellä "vaativa lääkinnällinen kuntoutus", joka on sellaisille jotka ei ehdi päästä työkykyisiksi siinä 3 vuodessa mitä kela normaalisti maksaa.
Ihmettelen kyllä miten työssä käyvällä ei ole varaa, kun tällaisella väliaikaisesti työkyvyttömyyseläkkeellä olevallakin riittää rahat terapiaan. Mulla tosin oli terapeutin kanssa sopimus, että maksan vain sen verran mihin sillä hetkellä pystyn, ja loput rästiin jääneet maksan hiljakseen sitten terapian loputtua. Luulisin että tällainen systeemi on käytössä monissa muissakin paikoissa. Julkisen puolen terapia on muuten ilmaista, mutta siinä ei sitten voi hirveästi vaikuttaa siihen että terapeutiksi tulisi ihminen jonka kanssa kemiat käy yhteen, ja terapeutti voi vaihtua kesken kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ap:n kysymys oli mun mielestä ihan asiallinen. Samaa oon itekin miettinyt, ihan vilpittömästi siis ja ilman mitään kateellisuuksia tms. Mun palkasta ei verojen jälkeen jää käteen paljoakaan, eikä etenkään silloin kun oon vuokran maksanut. En ole koskaan polttanut, en käytä alkoholia (pää muutenkin sekaisin :-D), en harrasta mitään maksullisia asioita, terveellisesti koitan syödä tosin, koska olen ajatellut, että se tukee myös mun mielenterveyttä, nyt jo joudun säästään kaikessa, että pärjään näin. Kampaajalla käyn kerran pari vuodessa leikkauttamassa hiukset.
Terapia kiinnostaisi, mutta pelottaa, että miten ihmeessä sen saan rahoitettua? Jos siis joutuisi kerran viikkoonkin käymään tai kahden viikon välein, eikö siitä tulisi noin 200-400 euroa kuukaudessa? Ap:kin taisi ihan käytännön vinkki -mielessä kysyä, että miten ihmeessä repiä tuohon rahat, jos ne on jo nyt tiukassa ja säästää kaikessa missä voi?
Ystäviltä lainana.
Kiitos. Tätä ajattelinkin, ettei kaikilla voi vain olla varaa jotenkin ihmeellisesti. Sulla on todella hyviä ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos pääsen kelan tukemaan terapiaan, niin saan toimeentulotukena sen omaosan katettua.
Miten ja ketkä pääsee kelan tukemaan ja ketkä ei?
No googlaa
No tulipa nyt kysyttyä tässä, kun tuli aihe vastaan ja jos siitä vaikka saisi keskustelua aikaan, kun ollaan keskustelupalstalla...
2 kertaa viikossa terapia. 85e/kerta ja kela maksaa noin 55e siitä. useempi satanen menee kuussa. toisaalta mikä ois parempi sijotuskohde ku oma tulevaisuus ja mielenterveys?
Onpa taas tullut lapsellisia vastauksia tuttuun av-tapaan. Koettakaa nyt ymmärtää, että joillakin ei ihan oikeasti ole varaa, ja se ei aina johdu siitä, että rahat menisivät tupakkaan, alkoholiin, ripsiin tai lasten merkkihaalareihin. Minä en tupakoi, juo, meikkaa ollenkaan, en ole lisääntynyt, ei ole lemmikkejä... Ihan rehellisesti voin sanoa, että opiskelijana minulla ei ole varaa terapiaan. Kelan tuki on käytetty, terapialle olisi vielä tarvetta. No, lääkkeillä mennään. Onneksi ne on halpoja.
Jos masennus tms. sairaus rajoittaa toimintakykyä arjessa ja sairaudesta aiheutuu kuluja, niin voi saada myös vammaistukea / eläkeläisen hoitotukea. Se ei ole kovin suuri, mutta kattaa kuitenkin monen terapiakäynnin omavastuuosuuden.
Samaa kadehdin, itsellä lähetteitä useampia, mutta ei vaan pysty. Olis todella syytä, pahat ahdistukset ja paniikit aiemmin tapahtuneen parisuhdeväkivallan vuoksi estää elämisen täysillä. Ei vaan riitä sotealan palkka tai sitten täytyy lopettaa työt ja lapsen harradtus, myydä auto ja jäädä kotiin möllimään.
Vierailija kirjoitti:
En oo käynyt terapiassa ei oo tuntunut olevan tarvetta. On ollut avoero, avioero, erittäin ikävä juttu jne.
Anteeksi. En ikinä haluaisi vähätellä ketään mutta nyt pääsi jo ääneen tirskahdus. Olen käynyt terapiassa 5 vuotta, ensin Kelan tukemana ja sitten lääkinnällisen kuntoutuksen kautta. Tänä aikana on ollut mm. avioero ja avoero mutta kyllä ihan muista, todella vakavista lapsuuden traumoista johtuen käyn terapiassa. Ja aapeelle, teen osa-aikatyötä mutta voisin maksaa omista vaikka sen 200 euroa kuussa. Kannattaa miettiä mihin rahasi menevät.
Vierailija kirjoitti:
Samaa kadehdin, itsellä lähetteitä useampia, mutta ei vaan pysty. Olis todella syytä, pahat ahdistukset ja paniikit aiemmin tapahtuneen parisuhdeväkivallan vuoksi estää elämisen täysillä. Ei vaan riitä sotealan palkka tai sitten täytyy lopettaa työt ja lapsen harradtus, myydä auto ja jäädä kotiin möllimään.
Voin kertoa kokemuksesta että jos tilanne etenee todella pahaksi niin sinulla on varaa. Koska muita vaihtoehtoja ei vaan yksinkertaisesti enää ole. Jos käyt vielä täysipäiväisesti töissä niin olet hyvässä asemassa :)
Koska tuki. Mutta en maksais tuota suolaista hintaa yksistäni, niin huono terapeutti.
Viime kertakin meni haaskuuseen.
Pelkkää jankutusta.
Siis vähän päälle 10 euroa. T. 20