Elämäni on yhtä vaistoinkäymistä toisensa perään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikeinta elämässä on kuulemma luopua unelmistaan. Hyväksyä, että toivomiaan asioita ei ole saanut eikä tule koskaan saamaankaan. Ei auringonpaisteet ja linnunlaulut tippaakaan ilahduta lapsettomuudesta kärsivääkään, jolla viimeinenkin hedelmöityshoito on päättynyt keskenmenoon. Jotkut selviävät siitäkin, joillain se tulee vaikuttamaan koko loppuelämän. 

Mä olen varmaan jollain tavalla onnekas, koska  mulla ei ole koskaan ollut unelmia. Mun elämässäni vaan tapahtuu asioita. Hyviä ja huonoja. Jostain jään varmasti paitsikin, kun ei mulla ole mitään toiveita tai suunnitelmiakaan. Teen asioita yleensä hetken mielijohteesta. Jotkut asiat onnistuvat, useimmat eivät.

Kyllä tässä on pointtia siinä mielessä että iso osa onnettomuudesta johtuu siitä kun toiveet ja todellisuus ei kohtaa. Koska todellisuutta ei voi muuttaa,ainoa keino on hyväksyä. Luopua siitä että haluan sitä nyt ja tätä tuolloin,hyväksyä että omaa polkuaan ei voi tietää etukäteen. Ota vastaan se mitä elämä antaa,opi virheistä ja vastoinkäymisistä,nauti pienistä asioista ja luota siihen että parempia aikoja tulee. Elämä ei aina mene niinkuin kuvittelee,mutta jälkikäteen voi huomata että ehkä niin oli parempi.

Realistina voi kuitenkin muistaa, että ei niitä parempiakaan aikoja kaikille tule. Koskaan ei ole asiat niin huonosti, etteikö ne voisi olla vieläkin huonommin. 

Niin, syöpään voi esim.kuolla positiivisesta asenteesta huolimatta. Oikea realisti ymmärtää ettei voi TIETÄÄ miten asia tulee menemään,joten fiksuinta on pysyä positiivisena ja yrittää parhaansa. Aika harvassa on kyllä elämäntilanteet jotka vaan menee huonompaan suuntaan kokoajan ilman että ihminen voisi itse vaikuttaa mitenkään. Lähinnä jotkut todella vakavat sairaudet tulee mieleen.

Elämässä on lukematon määrä asioita, jotka voi tapahtua, vaikka miten yrittäisit. Ei pelkästään sairaudet. Mun tyytyväisyyteni elämääni perustuu lähinnä ajatukseen, että tämä päivä voi olla koko loppuelämäni onnellisin. Siispä nautin siitä nyt, huomenna kaikki voi olla jo toisin. Lisäks ajattelen, että kun en tavoittele mitään, en putoa niin korkealtakaan, kun tavoitteeni eivät täyty. 

Fiksua nauttia jokaisesta päivästä kuin se olisi viimeinen. Se sen sijaan,että ei tavoittele mitään ei kuulosta kovin hyvältä. Se on elämää pelkäävän pessimistin puhetta. Olisi parempi jos opettelisit sietämään pettymyksiä ja hyväksymään sen,että suunnitelmat muuttuu. Ei tavoitteiden tule olla liian pitkälle vietyjä,voi olla että lähdetkin toiseen suuntaan kesken matkan ja se on OK. Pääasia että ei pelkää ja menee eteenpäin.

Tiedän ap miltä sinusta tuntuu. Muutama vuosi sitten alkoi elämässä kunnon "syöksykierre"... läheisiä sairastui vakavasti, itse sairastuin ja jouduin leikkaukseen, meidät haastettiin oikeuteen ihan mitättömän asian takia, läheisiä kuoli, jouduin työttömäksi. Kaikki ilonpilkahdukset tuntuivat täysin mitättömiltä sen kaiken paskan keskellä. Aina kun yhdestä selvisi, tuli uutta. Hetken oli tasaista, puoli vuotta siis. Nyt taas työtön ja ilo elämästä kateissa. Moni asia on tosi hyvin mutta tämä työttömyys alkaa rassata pahasti kun haen ja haen eikä työtä tule. Haluaisin että elämässä olisi niitä tavanomaisia murheita vähän aikaa eikä jatkuvia isoja juttuja mutta kai tää on mun osa.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän ap miltä sinusta tuntuu. Muutama vuosi sitten alkoi elämässä kunnon "syöksykierre"... läheisiä sairastui vakavasti, itse sairastuin ja jouduin leikkaukseen, meidät haastettiin oikeuteen ihan mitättömän asian takia, läheisiä kuoli, jouduin työttömäksi. Kaikki ilonpilkahdukset tuntuivat täysin mitättömiltä sen kaiken paskan keskellä. Aina kun yhdestä selvisi, tuli uutta. Hetken oli tasaista, puoli vuotta siis. Nyt taas työtön ja ilo elämästä kateissa. Moni asia on tosi hyvin mutta tämä työttömyys alkaa rassata pahasti kun haen ja haen eikä työtä tule. Haluaisin että elämässä olisi niitä tavanomaisia murheita vähän aikaa eikä jatkuvia isoja juttuja mutta kai tää on mun osa.

Luuletko että kaikkien muiden elämä on tasaista onnea? Monet muutkin ovat työttömiä ja sairaita. Läheisiä kuolee ja se on elämää se. Ymmärrettävää että siinä pahimmassa suossa tuntuu tosi pahalta ja hetkellisesti jopa katkeralta,mutta ei saisi mennä siihen harhaan että kuvittelee olevansa jotenkin harvinaisen epäonninen marttyyri. Monet vanhemmat istuu nytkin syöpäsairaan lapsen luona,velkaisina,omat vanhemmat saattaa olla kuolleet ja parisuhde hajalla. Et voi muuttaa tapahtumia,mutta voit muuttaa asennettasi. Monilla olisi syitä katkeroitua ja ruiskuttaa,vertailla muihin mutta he eivät sitä tee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän ap miltä sinusta tuntuu. Muutama vuosi sitten alkoi elämässä kunnon "syöksykierre"... läheisiä sairastui vakavasti, itse sairastuin ja jouduin leikkaukseen, meidät haastettiin oikeuteen ihan mitättömän asian takia, läheisiä kuoli, jouduin työttömäksi. Kaikki ilonpilkahdukset tuntuivat täysin mitättömiltä sen kaiken paskan keskellä. Aina kun yhdestä selvisi, tuli uutta. Hetken oli tasaista, puoli vuotta siis. Nyt taas työtön ja ilo elämästä kateissa. Moni asia on tosi hyvin mutta tämä työttömyys alkaa rassata pahasti kun haen ja haen eikä työtä tule. Haluaisin että elämässä olisi niitä tavanomaisia murheita vähän aikaa eikä jatkuvia isoja juttuja mutta kai tää on mun osa.

Luuletko että kaikkien muiden elämä on tasaista onnea? Monet muutkin ovat työttömiä ja sairaita. Läheisiä kuolee ja se on elämää se. Ymmärrettävää että siinä pahimmassa suossa tuntuu tosi pahalta ja hetkellisesti jopa katkeralta,mutta ei saisi mennä siihen harhaan että kuvittelee olevansa jotenkin harvinaisen epäonninen marttyyri. Monet vanhemmat istuu nytkin syöpäsairaan lapsen luona,velkaisina,omat vanhemmat saattaa olla kuolleet ja parisuhde hajalla. Et voi muuttaa tapahtumia,mutta voit muuttaa asennettasi. Monilla olisi syitä katkeroitua ja ruiskuttaa,vertailla muihin mutta he eivät sitä tee.

*ruikuttaa.

Vaikka voisi kai tuohon sopia huumeiden ruiskutuskin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikeinta elämässä on kuulemma luopua unelmistaan. Hyväksyä, että toivomiaan asioita ei ole saanut eikä tule koskaan saamaankaan. Ei auringonpaisteet ja linnunlaulut tippaakaan ilahduta lapsettomuudesta kärsivääkään, jolla viimeinenkin hedelmöityshoito on päättynyt keskenmenoon. Jotkut selviävät siitäkin, joillain se tulee vaikuttamaan koko loppuelämän. 

Mä olen varmaan jollain tavalla onnekas, koska  mulla ei ole koskaan ollut unelmia. Mun elämässäni vaan tapahtuu asioita. Hyviä ja huonoja. Jostain jään varmasti paitsikin, kun ei mulla ole mitään toiveita tai suunnitelmiakaan. Teen asioita yleensä hetken mielijohteesta. Jotkut asiat onnistuvat, useimmat eivät.

Kyllä tässä on pointtia siinä mielessä että iso osa onnettomuudesta johtuu siitä kun toiveet ja todellisuus ei kohtaa. Koska todellisuutta ei voi muuttaa,ainoa keino on hyväksyä. Luopua siitä että haluan sitä nyt ja tätä tuolloin,hyväksyä että omaa polkuaan ei voi tietää etukäteen. Ota vastaan se mitä elämä antaa,opi virheistä ja vastoinkäymisistä,nauti pienistä asioista ja luota siihen että parempia aikoja tulee. Elämä ei aina mene niinkuin kuvittelee,mutta jälkikäteen voi huomata että ehkä niin oli parempi.

Realistina voi kuitenkin muistaa, että ei niitä parempiakaan aikoja kaikille tule. Koskaan ei ole asiat niin huonosti, etteikö ne voisi olla vieläkin huonommin. 

Niin, syöpään voi esim.kuolla positiivisesta asenteesta huolimatta. Oikea realisti ymmärtää ettei voi TIETÄÄ miten asia tulee menemään,joten fiksuinta on pysyä positiivisena ja yrittää parhaansa. Aika harvassa on kyllä elämäntilanteet jotka vaan menee huonompaan suuntaan kokoajan ilman että ihminen voisi itse vaikuttaa mitenkään. Lähinnä jotkut todella vakavat sairaudet tulee mieleen.

Elämässä on lukematon määrä asioita, jotka voi tapahtua, vaikka miten yrittäisit. Ei pelkästään sairaudet. Mun tyytyväisyyteni elämääni perustuu lähinnä ajatukseen, että tämä päivä voi olla koko loppuelämäni onnellisin. Siispä nautin siitä nyt, huomenna kaikki voi olla jo toisin. Lisäks ajattelen, että kun en tavoittele mitään, en putoa niin korkealtakaan, kun tavoitteeni eivät täyty. 

Fiksua nauttia jokaisesta päivästä kuin se olisi viimeinen. Se sen sijaan,että ei tavoittele mitään ei kuulosta kovin hyvältä. Se on elämää pelkäävän pessimistin puhetta. Olisi parempi jos opettelisit sietämään pettymyksiä ja hyväksymään sen,että suunnitelmat muuttuu. Ei tavoitteiden tule olla liian pitkälle vietyjä,voi olla että lähdetkin toiseen suuntaan kesken matkan ja se on OK. Pääasia että ei pelkää ja menee eteenpäin.

En mä ole pessimisti enkä pelkää elämää. En kuitenkaan näe pettymyksiä mitenkään välttämättöminä asioina. Joku varaa jo nyt kesäksi ulkomaanmatkan, odottaa sitä innolla ja sitten kesällä sattuukin jotain, jonka vuoksi matka peruuntuu. Ja pettyy. Mä taas katson kesälomani alussa, että huvittaisko mua lähteä ulkomaille. Jos huvittaa, ostan lennot, varaan hotellin, pakkaan matkalaukkuni ja lähden. Kuten aiemmin sanoin, teen asioita yleensä hetken mielijohteesta. Pessimisti ja elämää pelkäävä ei tekisi mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä vähän luulen kyllä että kohdallasi on kyse myös asennevammasta AP. On muillakin vastoinkäymisiä. Itse opiskelin ammattiin,sairastuin vakavasti ja kärsin kroonisista kivuista,minut leikattiin mutta leikkaus meni pieleen,en saanut töitä,sairastuin uudestaan vakavasti tällä kertaa eri tautiin,menetin väliaikaisesti lapseni,tuli ero,opiskelin uuden ammatin,en saanut taaskaan töitä ja nyt olen työtön. Terveysongelmia on kokoajan,olen vaan syntynyt muutaman sairauden,vamman ja allergian kanssa. Eihän ne tasan mene,joillakin on enemmän mutta niillä korteilla pelataan mitä on. Silti olen onnellinen ja elämässäni on paljon hyvää,asiat voisi todella olla huonomminkin.

Aivan, olet onnellinen ja elämässäsi on paljon hyvää, joten et voi käsittää, että meillä kaikilla ei mene noin hyvin.

Annoit just pskan tällä palstalle, jota ap ja moni muu tarvii!

t. näemmä asennevammainen

Tai oikeastaan, valoita, miksi olet onnellinen? Mitä kaikkea hyvää elämässäsi on? Luettelit vain negaa, ne tuskin ovat syynä tyytyväiseen elämääsi?

En kärsi tällä hetkellä kovista kroonisista kivuista ja terveys on jonkinlaisessa tasapainossa. Tämä voi muuttua koska vaan,joten nautin tästä.Työttömyys mahdollistaa minulle sen,että voin nukkua pidempään aamulla jos huvittaa. Olen parisuhteessa tällä hetkellä (moneen vuoteen en ollut) ja kumppani tuo iloa,joskin toki myös stressiä ja ongelmia. Olen onnellinen siitä että kesä tulee ja valon määrä lisääntyy kokoajan.

Sinulla on siis ihan ok terveys ja ilmeisesti kuitenkin hyvä kumppani. Ne ovat jo isoja positiivisia asioita. Minulla ei ole noista kumpaakaan. Minulla ei ole töitä, ei kumppania ja terveyskin reistailee. Rakkaaseen harrastukseenikaan ei ole enää niin varaa. Ystäviäon muutamia, mutta hekin menevät elämässä eteenpäin ja elämä muuttuu. Ap

Hänhän sanoi että terveysongelmia on koko ajan. Ja kumppani on sinunkin mahdollista saada, tosin ei varmaan tuolla asenteella... Negatiivisuus vetää puoleensa negatiivista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän ap miltä sinusta tuntuu. Muutama vuosi sitten alkoi elämässä kunnon "syöksykierre"... läheisiä sairastui vakavasti, itse sairastuin ja jouduin leikkaukseen, meidät haastettiin oikeuteen ihan mitättömän asian takia, läheisiä kuoli, jouduin työttömäksi. Kaikki ilonpilkahdukset tuntuivat täysin mitättömiltä sen kaiken paskan keskellä. Aina kun yhdestä selvisi, tuli uutta. Hetken oli tasaista, puoli vuotta siis. Nyt taas työtön ja ilo elämästä kateissa. Moni asia on tosi hyvin mutta tämä työttömyys alkaa rassata pahasti kun haen ja haen eikä työtä tule. Haluaisin että elämässä olisi niitä tavanomaisia murheita vähän aikaa eikä jatkuvia isoja juttuja mutta kai tää on mun osa.

Luuletko että kaikkien muiden elämä on tasaista onnea? Monet muutkin ovat työttömiä ja sairaita. Läheisiä kuolee ja se on elämää se. Ymmärrettävää että siinä pahimmassa suossa tuntuu tosi pahalta ja hetkellisesti jopa katkeralta,mutta ei saisi mennä siihen harhaan että kuvittelee olevansa jotenkin harvinaisen epäonninen marttyyri. Monet vanhemmat istuu nytkin syöpäsairaan lapsen luona,velkaisina,omat vanhemmat saattaa olla kuolleet ja parisuhde hajalla. Et voi muuttaa tapahtumia,mutta voit muuttaa asennettasi. Monilla olisi syitä katkeroitua ja ruiskuttaa,vertailla muihin mutta he eivät sitä tee.

En ole missään kohtaa kirjoittanut että muilla ihmisillä on elämä pelkkää onnea ja itselläni pelkkää epäonnea. Tiedän myös hyvin että olen vain työtön ja moni asia elämässäni on hyvin. En kuitenkaan ymmärrä tuota väheksyvää asennettasi ja sitä että toisilla olisi syitä katkeroitua mutta eivät sitä tee... no, voin sanoa että omat kokemukseksi olivat sen verran rajuja että jouduin ihan ammattiauttajalle asti niitä puimaan... kyllä ihan lääkärissä asti todettiin että turhan paljon olen joutunut kokemaan lyhyen ajan sisällä. Ehkä tämä on sitten sitä elämänkoulua ja -polkua omalla kohdallani. En ole katkeroitunut mistään ja olen monesta asiasta kiitollinen... ei se silti poista sitä turhautumista ja masennusta jota työttömyys aiheuttaa minussa tällä hetkellä. Onneksi minulla on terveet lapset ja moni asia hyvin, niistä yritän muistaa olla joka päivä kiitollinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikeinta elämässä on kuulemma luopua unelmistaan. Hyväksyä, että toivomiaan asioita ei ole saanut eikä tule koskaan saamaankaan. Ei auringonpaisteet ja linnunlaulut tippaakaan ilahduta lapsettomuudesta kärsivääkään, jolla viimeinenkin hedelmöityshoito on päättynyt keskenmenoon. Jotkut selviävät siitäkin, joillain se tulee vaikuttamaan koko loppuelämän. 

Mä olen varmaan jollain tavalla onnekas, koska  mulla ei ole koskaan ollut unelmia. Mun elämässäni vaan tapahtuu asioita. Hyviä ja huonoja. Jostain jään varmasti paitsikin, kun ei mulla ole mitään toiveita tai suunnitelmiakaan. Teen asioita yleensä hetken mielijohteesta. Jotkut asiat onnistuvat, useimmat eivät.

Kyllä tässä on pointtia siinä mielessä että iso osa onnettomuudesta johtuu siitä kun toiveet ja todellisuus ei kohtaa. Koska todellisuutta ei voi muuttaa,ainoa keino on hyväksyä. Luopua siitä että haluan sitä nyt ja tätä tuolloin,hyväksyä että omaa polkuaan ei voi tietää etukäteen. Ota vastaan se mitä elämä antaa,opi virheistä ja vastoinkäymisistä,nauti pienistä asioista ja luota siihen että parempia aikoja tulee. Elämä ei aina mene niinkuin kuvittelee,mutta jälkikäteen voi huomata että ehkä niin oli parempi.

Realistina voi kuitenkin muistaa, että ei niitä parempiakaan aikoja kaikille tule. Koskaan ei ole asiat niin huonosti, etteikö ne voisi olla vieläkin huonommin. 

Niin, syöpään voi esim.kuolla positiivisesta asenteesta huolimatta. Oikea realisti ymmärtää ettei voi TIETÄÄ miten asia tulee menemään,joten fiksuinta on pysyä positiivisena ja yrittää parhaansa. Aika harvassa on kyllä elämäntilanteet jotka vaan menee huonompaan suuntaan kokoajan ilman että ihminen voisi itse vaikuttaa mitenkään. Lähinnä jotkut todella vakavat sairaudet tulee mieleen.

Elämässä on lukematon määrä asioita, jotka voi tapahtua, vaikka miten yrittäisit. Ei pelkästään sairaudet. Mun tyytyväisyyteni elämääni perustuu lähinnä ajatukseen, että tämä päivä voi olla koko loppuelämäni onnellisin. Siispä nautin siitä nyt, huomenna kaikki voi olla jo toisin. Lisäks ajattelen, että kun en tavoittele mitään, en putoa niin korkealtakaan, kun tavoitteeni eivät täyty. 

Fiksua nauttia jokaisesta päivästä kuin se olisi viimeinen. Se sen sijaan,että ei tavoittele mitään ei kuulosta kovin hyvältä. Se on elämää pelkäävän pessimistin puhetta. Olisi parempi jos opettelisit sietämään pettymyksiä ja hyväksymään sen,että suunnitelmat muuttuu. Ei tavoitteiden tule olla liian pitkälle vietyjä,voi olla että lähdetkin toiseen suuntaan kesken matkan ja se on OK. Pääasia että ei pelkää ja menee eteenpäin.

En mä ole pessimisti enkä pelkää elämää. En kuitenkaan näe pettymyksiä mitenkään välttämättöminä asioina. Joku varaa jo nyt kesäksi ulkomaanmatkan, odottaa sitä innolla ja sitten kesällä sattuukin jotain, jonka vuoksi matka peruuntuu. Ja pettyy. Mä taas katson kesälomani alussa, että huvittaisko mua lähteä ulkomaille. Jos huvittaa, ostan lennot, varaan hotellin, pakkaan matkalaukkuni ja lähden. Kuten aiemmin sanoin, teen asioita yleensä hetken mielijohteesta. Pessimisti ja elämää pelkäävä ei tekisi mitään. 

Totta. Kuvittelin että tarkoitit pettymyksillä esim.sitä kun ei pääse sisään haluamaansa kouluun ja tätä pelätessään ei viitsi edes tavoitella koko asiaa. Matkan peruuntuminen ei itselleni kyllä ole varsinainen pettymys tai vastoinkäyminen vaan elämää. Hetken ehkä harmittaa,suunnitelmat muuttuu ja thats it. En tosin itsekään varaile matkoja hirveästi etukäteen,enhän tiedä olenko elossakaan vuoden kuluttua. Tai kiinnostaako lähteä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän ap miltä sinusta tuntuu. Muutama vuosi sitten alkoi elämässä kunnon "syöksykierre"... läheisiä sairastui vakavasti, itse sairastuin ja jouduin leikkaukseen, meidät haastettiin oikeuteen ihan mitättömän asian takia, läheisiä kuoli, jouduin työttömäksi. Kaikki ilonpilkahdukset tuntuivat täysin mitättömiltä sen kaiken paskan keskellä. Aina kun yhdestä selvisi, tuli uutta. Hetken oli tasaista, puoli vuotta siis. Nyt taas työtön ja ilo elämästä kateissa. Moni asia on tosi hyvin mutta tämä työttömyys alkaa rassata pahasti kun haen ja haen eikä työtä tule. Haluaisin että elämässä olisi niitä tavanomaisia murheita vähän aikaa eikä jatkuvia isoja juttuja mutta kai tää on mun osa.

Luuletko että kaikkien muiden elämä on tasaista onnea? Monet muutkin ovat työttömiä ja sairaita. Läheisiä kuolee ja se on elämää se. Ymmärrettävää että siinä pahimmassa suossa tuntuu tosi pahalta ja hetkellisesti jopa katkeralta,mutta ei saisi mennä siihen harhaan että kuvittelee olevansa jotenkin harvinaisen epäonninen marttyyri. Monet vanhemmat istuu nytkin syöpäsairaan lapsen luona,velkaisina,omat vanhemmat saattaa olla kuolleet ja parisuhde hajalla. Et voi muuttaa tapahtumia,mutta voit muuttaa asennettasi. Monilla olisi syitä katkeroitua ja ruiskuttaa,vertailla muihin mutta he eivät sitä tee.

En ole missään kohtaa kirjoittanut että muilla ihmisillä on elämä pelkkää onnea ja itselläni pelkkää epäonnea. Tiedän myös hyvin että olen vain työtön ja moni asia elämässäni on hyvin. En kuitenkaan ymmärrä tuota väheksyvää asennettasi ja sitä että toisilla olisi syitä katkeroitua mutta eivät sitä tee... no, voin sanoa että omat kokemukseksi olivat sen verran rajuja että jouduin ihan ammattiauttajalle asti niitä puimaan... kyllä ihan lääkärissä asti todettiin että turhan paljon olen joutunut kokemaan lyhyen ajan sisällä. Ehkä tämä on sitten sitä elämänkoulua ja -polkua omalla kohdallani. En ole katkeroitunut mistään ja olen monesta asiasta kiitollinen... ei se silti poista sitä turhautumista ja masennusta jota työttömyys aiheuttaa minussa tällä hetkellä. Onneksi minulla on terveet lapset ja moni asia hyvin, niistä yritän muistaa olla joka päivä kiitollinen.

Terapiassa olen itsekin käynyt monta vuotta ja ollut osastohoidossa burnoutin vuoksi. Toki itseäkin työttömyys harmittaa,mutta en osaa nähdä itseäni jotenkin kärsineenä uhrina joka olisi joutunut kestämään poikkeuksellisen paljon.Monille sattuu sairauksia ja ikäviä asioita lyhyenkin ajan sisällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikeinta elämässä on kuulemma luopua unelmistaan. Hyväksyä, että toivomiaan asioita ei ole saanut eikä tule koskaan saamaankaan. Ei auringonpaisteet ja linnunlaulut tippaakaan ilahduta lapsettomuudesta kärsivääkään, jolla viimeinenkin hedelmöityshoito on päättynyt keskenmenoon. Jotkut selviävät siitäkin, joillain se tulee vaikuttamaan koko loppuelämän. 

Mä olen varmaan jollain tavalla onnekas, koska  mulla ei ole koskaan ollut unelmia. Mun elämässäni vaan tapahtuu asioita. Hyviä ja huonoja. Jostain jään varmasti paitsikin, kun ei mulla ole mitään toiveita tai suunnitelmiakaan. Teen asioita yleensä hetken mielijohteesta. Jotkut asiat onnistuvat, useimmat eivät.

Kyllä tässä on pointtia siinä mielessä että iso osa onnettomuudesta johtuu siitä kun toiveet ja todellisuus ei kohtaa. Koska todellisuutta ei voi muuttaa,ainoa keino on hyväksyä. Luopua siitä että haluan sitä nyt ja tätä tuolloin,hyväksyä että omaa polkuaan ei voi tietää etukäteen. Ota vastaan se mitä elämä antaa,opi virheistä ja vastoinkäymisistä,nauti pienistä asioista ja luota siihen että parempia aikoja tulee. Elämä ei aina mene niinkuin kuvittelee,mutta jälkikäteen voi huomata että ehkä niin oli parempi.

Realistina voi kuitenkin muistaa, että ei niitä parempiakaan aikoja kaikille tule. Koskaan ei ole asiat niin huonosti, etteikö ne voisi olla vieläkin huonommin. 

Niin, syöpään voi esim.kuolla positiivisesta asenteesta huolimatta. Oikea realisti ymmärtää ettei voi TIETÄÄ miten asia tulee menemään,joten fiksuinta on pysyä positiivisena ja yrittää parhaansa. Aika harvassa on kyllä elämäntilanteet jotka vaan menee huonompaan suuntaan kokoajan ilman että ihminen voisi itse vaikuttaa mitenkään. Lähinnä jotkut todella vakavat sairaudet tulee mieleen.

Elämässä on lukematon määrä asioita, jotka voi tapahtua, vaikka miten yrittäisit. Ei pelkästään sairaudet. Mun tyytyväisyyteni elämääni perustuu lähinnä ajatukseen, että tämä päivä voi olla koko loppuelämäni onnellisin. Siispä nautin siitä nyt, huomenna kaikki voi olla jo toisin. Lisäks ajattelen, että kun en tavoittele mitään, en putoa niin korkealtakaan, kun tavoitteeni eivät täyty. 

Fiksua nauttia jokaisesta päivästä kuin se olisi viimeinen. Se sen sijaan,että ei tavoittele mitään ei kuulosta kovin hyvältä. Se on elämää pelkäävän pessimistin puhetta. Olisi parempi jos opettelisit sietämään pettymyksiä ja hyväksymään sen,että suunnitelmat muuttuu. Ei tavoitteiden tule olla liian pitkälle vietyjä,voi olla että lähdetkin toiseen suuntaan kesken matkan ja se on OK. Pääasia että ei pelkää ja menee eteenpäin.

En mä ole pessimisti enkä pelkää elämää. En kuitenkaan näe pettymyksiä mitenkään välttämättöminä asioina. Joku varaa jo nyt kesäksi ulkomaanmatkan, odottaa sitä innolla ja sitten kesällä sattuukin jotain, jonka vuoksi matka peruuntuu. Ja pettyy. Mä taas katson kesälomani alussa, että huvittaisko mua lähteä ulkomaille. Jos huvittaa, ostan lennot, varaan hotellin, pakkaan matkalaukkuni ja lähden. Kuten aiemmin sanoin, teen asioita yleensä hetken mielijohteesta. Pessimisti ja elämää pelkäävä ei tekisi mitään. 

Totta. Kuvittelin että tarkoitit pettymyksillä esim.sitä kun ei pääse sisään haluamaansa kouluun ja tätä pelätessään ei viitsi edes tavoitella koko asiaa. Matkan peruuntuminen ei itselleni kyllä ole varsinainen pettymys tai vastoinkäyminen vaan elämää. Hetken ehkä harmittaa,suunnitelmat muuttuu ja thats it. En tosin itsekään varaile matkoja hirveästi etukäteen,enhän tiedä olenko elossakaan vuoden kuluttua. Tai kiinnostaako lähteä.

Nope, en tarkoittanut tuota. Mutta esimerkiksi opiskelemaankin hain hetken mielijohteesta. Huomasin hakuajan päättyvän eräässä oppilaitoksessa ja hetken mielijohteesta laitoin hakemuksen sisään. Ja unohdin koko jutun. Yllätys oli melkoinen, kun muutaman kuukauden päästä tuli kotiin kirje, että olin saanut opiskelupaikan. Myös omistusasuntoni hankin menemällä hetken mielijohteesta pankkiin kysymään, paljonko saisin lainaa. Viikon päästä mulla oli omistusasunto. Toki velkaakin ja sillä tavalla ajatellen teen ehkä pitkän tähtäimen suunnitelmiakin, mutta en mä ollut aiemmin edes ajatellut, että ostaisin oman asunnon.