Hei sinä omillaan asuva, ehkä jo perheellinen aikuinen ihminen

Olen saanut paljonkin, opiskeluaikana vanhemmat maksoivat asumiskuluni jne. ja vielä ensimmäisinä työvuosina sain usein rahaa esim. isompiin kodin hankintoihin. Toki ostamme myös joulu- ja syntymäpäivälahjoja puolin ja toisin: minä vanhemmille ja vanhemmat minulle. Enää en muissa tilanteissa rahaa saa enkä tarvitsekaan, olen ollut jo pitkään työelämässä. Jos kuitenkin jostain syystä joutuisin taloudelliseen ahdinkoon, vanhemmat kyllä auttaisivat parhaansa mukaan.

En ole rikkaasta perheestä, vanhemmat ovat melko hyvätuloisia akateemisesti koulutettuja virkamiehiä, mutta mitään omaisuutta meillä ei ole (ei metsää, kiinteistöjä tms.). Ihan palkastaan ovat minulle maksaneet. Molempien lapsuusperhe oli köyhä.

Joskus jotain pientä joulurahaa on vanhemmilta saatu. Nyt ne menevät jo meidän ohi suoraan lapsillemme, jotka ovat muuttaneet pois kotoa, ja opiskelevat. Itsekin avustamme heitä tarvittaessa.

Saimme äidiltä häälahjaksi rahaa ja kun meille syntyi lapsi, äiti antoi lapsellekin rahalahjan. Appivanhemmat ostivat jossain vaiheessa imurin, koska olivat miehen siskonkin perheelle jotain vastaavaa ostaneet ja halusivat olla tasapuolisia. Äidiltä ja isältä tuli perinnöt aikanaan (olin 31 ja 40 kun he kuolivat), appivanhemmat ovat vielä elossa. Lapselle anoppi on tavannut antaa 50€ kahdesti vuodessa ja yhden kerran antoi 1000€ tulevia opiskeluja varten, koska oli lapsen serkkujakin tukenut opinnoissa ja pelkäsi että ehtii kuolla ennen kuin tämä meidän lapsi alkaa opiskella.

Sain äidiltäni ruokarahaa nuorempana, kun en saanut enää opintotukea enkä mitään muutakaan tukea. Jossain välissä hän patisti minut hakemaan toimeentulotukea ja sain sitä muistaakseni kahdelta kuukaudelta, se oli ihan valtava määrä rahaa ja sain ostettua uudet kengät rikki menneiden tilalle. Noista rahoista pidin kirjaa ja hyvitin ne veljille äidin kuoltua, kun sain perinnön (elinkustannusindeksillä korjattuna).

Omaa lastamme aiomme tukea huomattavasti enemmän, koska siihen on mahdollisuus. En oikein näe mieltä siinä, että lapsi joutuisi kituuttamaan köyhyydessä kun me elämme yltäkylläisyydessä. Menisi vain turhaan isot perintöverot. Autamme mieluummin hänet elämän alkuun niin ettei hänen tarvitse muuttaa vuokralle. Näin saadaan pidettyä rahat perheen piirissä. 

En saa vanhemmiltani rahaa. Parilta muulta sukulaiselta saan jouluna yhteensä n. 500e. Itse annan aikuiselle pojalleni toisinaan rahaa, mutta en isoja summia.

Sain kotoa pois muutettuani parikymppiä silloin tällöin, joskus satasenkin tai pari. Pyytäessäni sain aina jonkun verran apuja, opiskellessa jne. Mutta aina hävetti pyytää. Ja vitutti, kun veljelleni äiti mm. osti omistusasunnon, josta veli maksoi vuokraa jos jaksoi ja pystyi. Mutta, reiluuden nimissä on todettava, että äiti auttoi meitäkin lainaamalla parituhatta euroa asuntolainan kuluihin, kun ostettiin oma talo mieheni kanssa. Nyt olen kolmekymppinen ja on perhettä. Äiti laittaa ehkä kerran vuodessa pyytämättä satasen, pari tilille. En tiiä miksi, pärjäilisin ilmankin, mutta en estelekään, kun kyllä nekin rahat talon kuluihin uppoaa kiitollisesti. Ehkä kompensoi veljeni avustamista mullekin. Isän raha-asiat on niin solmussa, etten tältä ole saanut koskaan rahaa, enkä ole sitä odottanutkaan.

Mä olen myös saanut paljon. Muutin 16 vuotiaana opiskelemaan ja vanhempani hankkivat kaiken mitä tarvitsin omaan kämppään. Maksoivat vuokran ja asumisen siihen saakka kunnes sain Kelalta rahaa. Sinä vuonna oli jotain ongelmia ja päätökset kestivät luvattoman kauan.

Sain myös usein auton lainaan viikkokausiksi ja vanhempani kustansivat autokouluni.

Saatuani lapsia anoppi osti lapsille toppahaalareita, kenkiä jne. Antoi aina useamman satasen synttäri- ja joululahjarahaa. Appiukko osti lapsille polkupyöriä ja luvannut kustantaa meidän lasten autokoulut. Mun isä osallistui myös häiden maksamiseen. Taisi maksaa melkein koko häät.

Nykyään ei saada pahemmin enää mitään, vaikka olenkin työttömänä, mutta ollaan jo yli 40 vuotiaita.

Vierailija kirjoitti:

Äitini lahjoittaa minulle sen verran mitä saa verottomasti lahjoittaa, oliko se nyt 3 999 euroa kolmen vuoden välein, en muista tarkkaan. Minusta se tuntuu hölmöltä, mutta sijoitusneuvoja oli sitä mieltä että se on viisasta, koska se pienentää tulevia perintöveroja. En tarvitsisi tuota rahaa, minulla on riittävästi itsellänikin. Isäni on jo kuollut ja häneltä sain ison perinnön.

Tämä on ihan fiksua. Me olemme lahjoittaneet omalle lapselle hänen syntymästään asti ja nyt 16-vuotiaana hänellä on mukava 58000€ pesämuna, joka ehtii vielä hieman kasvaa ennen kuin hän täyttää 18. 

Sinun äitisikään ei varmasti tarvitse tuota rahaa ja ihan oikein hän tekee, kun siirtelee sitä jälkipolville verottomasti. Nythän verotus muuttui niin että kolmen vuoden aikana voi antaa 5000€. Meilläkin nuo kuukausittaiset maksut muuttuivat 2x111€ -> 2x138€. Täysi-ikäiselle, omillaan olevalle voi myös vapaasti kustantaa elantomenoja. Ja sitten kun saat lapsia, äitisi alkaa varmaan syytää heillekin rahaa. Se on vain fiksua, ei mikään köyhäinapu.

Muistui vielä sellainenkin mieleen, että jossain vaiheessa sain apua myös sillä tavalla, että kävin siivoamassa vanhempieni asunnon viikottain ja äiti maksoi minulle siitä. Äiti ei ollut mitenkään huonokuntoinen, mutta oli molemmin puolin mukavampi että tein jotain ruokarahojeni eteen.

25

Meillä omat vanhempani jakavat omistaan aina kun mummolaan mennään (olemme jo perheellisiä 25-vuotiaita). Ovat sitä mieltä, että me, nuoret, tarvitsemme rahaa ja koska lapsiakin on, niin heihin sitä rahaa menee. Usein puhuvat myös sitä, että kun minä olen ollut lapsi, niin rahat ovat olleet niin tiukassa, että nyt kun pystyvät antamaan, niin antavat. Välillä tuntuu, että jää kiitollisuuden velkaan, mutta sitten vain tulee tarjouduttua tekemään esim. kevätsiivouksia yms. Ja eihän se tässä taloustilanteessa (+pienten lasten vanhempana) pahalta tunnu kun tietää, että talous on turvattu itsellä ja omilla lapsilla.

Ja ei, omat vanhempani eivät ole varakkaita. Alempaa keskiluokkaa enintään.

Mieheni tilanne on puolestaan se, että äitinsä on aina pyytämässä meiltä rahaa "lainaan". Että niin vaan kortit jaetaan ja niin vaan niillä pelataan.

Varsinaisesti rahaa saan (veljeni myös) vain jouluna, kun eivät oikein tiedä mitä lahjaksi ostaisivat. Syntymäpäivälahjaksi saan jotain hyödyllistä, vaikkapa uuden kattilan tai villasukat. Ei siis välttämättä mitään erikoisen arvokastakaan mutta vanhempani haluavat kuitenkin jollain lahjalla muistaa.

Suurin taloudellinen tuki on kuitenkin ollut lastenvaatteet, -tarvikkeet ja lelut, joita äitini raahaa meille lähestulkoon aina kyläillessään. Iso osa on minun vanhoja vaatteita ja leluja, joten niistä en osaa potea sellaista tietynlaista huonoa omaatuntoa. Soisin vanhempani käyttävän rahansa itseensä mutta tiedän äitini ostelevan aika tasapuolisesti tavaraa kaikille lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Tuntuu vain hassulta, kun miehen vanhemmilta ei tule edes lapselle syntymäpäivä- tai joululahjoja ja äitini tuo aina mukanaan jotain :D.

Saan ihan pyytämättä äidiltä noin kolmesti vuodessa satasen tai kaksi, yleensä haluaa avustaa jotakin reissua joka lapsen kanssa yhdessä tehdään. Ei juuri muuta. Äitini asuu kaukana, joten käytännön apua hänestä ei ole, ehkä siksi auttaa rahallisesti, vaikkakin harvoin.

Äitini antaa pari kertaa vuodessa muutaman satasen kouraan ihan pyytämättä. Kutsuu sitä ennakkoperinnöksi. Onhan siitä ollut apua opiskelijana ja työttömänä. Ikinä en ole itse pyytänyt mitään, joten kyseessä on ihan vapaaehtoinen avustus. Isältäni saan rahaa korkeintaan satasen jouluna.

En pyydä rahaa tai muuta avustuksia. En myöskään pyydä rahaa jos esim. tulen vahtimaan pienempiä sisaruksia joskus. Olen kyllä suostunut jos on palkkiota tarjottu (vaikken mielelläni ole suostunut). Vanhempani (äiti ja isäpuoli) eivät ole varakkaita joten en kehtaisi edes kysyä muuta kuin lainaa johonkin pakolliseen (alle 100e lainaa siis).

Silti en vastusta jos äiti haluaa maksaa joskus jotain ruokaostoksia tai kun maksoi tuollaisen tv kirjahyllytason vai mikä onkaan nimeltään (maksoi siis 40e torista). Poden huonoa omatuntoa jos saan rahaa kun en halua käyttää hyväkseni ketään. Säästän itse rahaa enkä oikein käy missään elokuvissa tms. Toivon itse, että vanhempana saisin omaisuutta sen verran että voisin avustaa äitiäni esim. varhaiseläkkeelle, sillä hän on käyttänyt suurimman osan ajastaan ja rahoistaan minun ja sisarusten avustamiseen (tästäkään syystä en pyydä rahaa koska veljeni on tehnyt tätä todella paljon).

Olisihan se hienoa jos vanhemmilla olisi varaa. Ainakin helpottaisi jos tietäisi että jos esim. tulisi joku äkkimeno niin vanhemmilta saisi apua. On ihan erilaista kasvaa aikuiseksi vähävaraisesta perheestä kuin varakkaammasta. Se tunne, että on turvaverkko johon pudota tekee jo ihan erilaisen olon. Plus jos saa asua omistusasunnossa, saa auton ja ajokortin jne. (Kaikki varakkaat eivät tietenkään saa apua, en koita yleistää).

Esimerkkinä otan 3 ihmistä. Minut, ex-ystäväni ja poikaystäväni. Meistä kolmesta olen kaikista "köyhin" ja poikaystäväni varakkain. Ex-Ystäväni on varakkaammasta keskiluokasta. Ex-ystäväni sotki raha-asiansa viime vuonna koska ei huolehtinut siitä mitä vaaditaan jos ei mene töihin kesällä. Eli hänellä ei ollut tarpeeksi kursseja kesälle. Varoitin häntä jo tammikuusta lähtien, että ota selvää ettei käy niin ettei tukia tule. Noh kuhan vain valitti koko kevään ja sitten kesällä tukia ei tullut ja äiti maksoi vuokrat ja ruuat. Tietysti ei myöskään ota täyttä vastuuta tästä vaan syyttää ettei kukaan kertonut. Hän on myös saanut lahjaksi tuhansia euroja eikä ole ikinä ollut missään töissä. Ikää yli 20v. Ei ole mitenkään antelias ihminen ja on aika kateellinen ja itsekeskeinen ihminen, jälkimmäisestä syystä johtuen ei olla enää ystäviä.

Poikaystäväni taas on hyvin varakas. Vanhemmat maksaneet yksityiskoulun (ei Suomessa), auton ja asumisen yms. Mutta hän hoitaa itse omat asiansa ja hoitaa paljon myös perheensä asioita. Ei ole itsekeskeinen tai snobi. Ei ole tehnyt ns. hanttihommia vain omaan työhönsä liittyviä.

Olen huomannut ettei ainakaan nämä 2 ihmistä täysin ymmärrä miten mentaliteetti on erilainen köyhissä perheissä. Stressi rahasta ja pärjäämisestä on aivan eri. Minulla ei ole varaa olla huolimaton ja sössiä tukiasiani vain koska en ottanut selvää asioista. Tunnen oloni paremmaksi kun on edes pari kymppiä säästössä jos karenssi iskee (olen työtön mutta syksyllä toivottavasti korkeakoulussa).

En ole kateellinen poikaystävälleni tai ex-ystävälleni, mutta mikä ottaa päähän on vähättely tai se että he uskovat tietävänsä millaista se on kun on itse tai vanhemmat ovat köyhiä. Silti jostain syystä olen se joka vähiten syyttää muita kun ei ole saanut jotain ja olen vähemmän kateellinen muille.

Raha ei tuo onnea, mutta kyllä se joissain asioissa helpottaa. Anteeksi romaanista ja onnea niille jotka luki loppuun asti :D

Olen kolmikymppinen työssäkäyvä opiskelija ja aika auliisti vanhemmat rahaa antavat, esim. aina synttäri- ja joululahjaksi rahaa. Joku aika sitten tuli ajankohtaiseksi auton osto, pyysin siihen vanhemmilta lainaksi pari tonnia ja vakaa aikomus oli tottakai maksaa se takaisin, mutta ei kuulema tarvitse. Olivat sitten antaneet siskollekin saman summan rahaa.

Saisin toki, jos pyytäisin. Joululahjaksi kaikki me sisarukset saimme 500€, koska vanhemmille tuli sen verran hyvät veronpalautukset kuulemma. Tuleviin häihini he ovat ilmoittaneet osallistuvansa 1000€:lla, samoin kuin 2 vanhemman sisarukseni häihin aikoinaan. Todella reiluja ovat ja aina auttamassa muutenkin kuin rahallisesti.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen saanut aika paljon, mutta mun vanhemmat on varakkaita. Opiskellessa minulle ostettiin opiskelija-asunto (oli vanhempien omistuksessa ja asuin ilmaiseksi) ja auto. Sekä oli käytettävissä Stockmann-maksukortti jonka laskut vanhemmat maksoi. 

Kun valmistuin, ajattelin etten enää tarvitse mitään rahaa vanhemmilta koska mulla on hyväpalkkainen työ teknisellä alalla. Mutta kyllä he on minua silti halunneet autella enkä minä nyt vastaankaan laita, koska tiedän ettei se ole heiltä vähistä pois. Esim. kun sanoin taannoin että aion vaihtaa auton, isä laittoi kymppitonnin tililleni avustukseksi. Aina kun käyn vanhemmilla, isä lykkää viisikymppisen tai pari mukaan "bensarahoiksi", kun viitsin tulla niin kauas käymään. Se on heidän yksi tapansa osoittaa välittämistä, joten kokisin vääräksi torjuakaan.

Ja luonnollisesti maksoit lahjaveron tuosta kymppitonnista?

En saa rahaa. En ole koskaan saanut äidiltäni mitään. Hän oli vähävarainen yh ja nykyään minä maksan hänelle rahaa. Kaikki autot, kämpät, tavarat olen itse ostanut. Ei ole kukaan koskaan edes taannut minulle lainaa.

Isältäni sain rahaa aina silloin tälloin. Hänellä ei myoskään ei ollut paljon, mutta aina antoi jotain.

Tulee pieni kateus kuika helppoa joillakin elämä on.