Me sosiaalivammaiset. Miksi meidän seurassa ei viihdytä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te ette halua jutella small talkia, ette kertoa itsestänne ettekä halua kuunnella muiden juttuja, niin mitä te sitten haluatte meiltä sosiaalisilta?

Mutt ku se tyhjänpäiväinen lässyttäminen ei kiinnosta ja vielä vähemmän se kiinnostaa kuunnella, samaa kuin juoppojen örinää kuuntelisi.

Et vastannut tuohon esitettyyn kysymykseen, eli mitä sinä oikein sitten haluat sosiaalisilta ihmisiltä?

Inhoan small talkia, jota sosiaaliset ihmiset käyttävät paljon. Minusta se on turhaa jaarittelua enkä halua osallistua siihen. Enkö silloin ole vastavuoroinen? Mitä pitäisi antaa vastaan, kun itse en ainakaan "saa" small talkista mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te ette halua jutella small talkia, ette kertoa itsestänne ettekä halua kuunnella muiden juttuja, niin mitä te sitten haluatte meiltä sosiaalisilta?

Mutt ku se tyhjänpäiväinen lässyttäminen ei kiinnosta ja vielä vähemmän se kiinnostaa kuunnella, samaa kuin juoppojen örinää kuuntelisi.

Et vastannut tuohon esitettyyn kysymykseen, eli mitä sinä oikein sitten haluat sosiaalisilta ihmisiltä?

Olisi sen nyt tuosta edellisestä pitänyt "sosiaalisenkin" ymmärtää mikä mättää.

Teitä tyhjänlässyttäjiä ei vaan yksinkertaisesti jaksa, pitää myös osata ja ymmärtää pitää turpansa joskus kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Minä viihdyn aina erinomaisesti toisten sos.vammaisten kanssa, mutta en tiedä mistä keskustelisin isossa ryhmässä, ja silloin olen sivustaseuraaja. Useissa ryhmissä esiintyy juurikin jonkun mainitsemia seuraveikkoja, joilla ei kuitenkaan ole varsinaiset sos.taidot hallussa, vaan he saattavat kailottaa, puhua hiljaisempien ja arempien päälle, ottaa vain oman kantansa huomioon ja olla jopa epäystävällisiä toisille. Oman kokemukseni mukaan "sos.vammaisilla" on kahdenkeskisessä keskustelussa juuri vastavuoroisuus ja taidot hallussa, kuten myös hienotunteisuus ja heistä olen löytänyt ystäviä.

Mihinhän termiin minä siis lukeudun, kun olen sivustaseuraaja jolla osittain hyvät sos.taidot mutta joka inhoaa ryhmiä?

Mulla on tämä sama. Ryhmissä ajaudun aina sivustaseuraajaksi, koska yleensä keskustelua dominoivat ne hauskat seuraveikot, jotka heittävät kilvan nasevaa läppää, eivätkä anna suunvuoroa. Sitten jos tulee sopiva hiljainen hetki ja uskaltautuu itsekin sanomaan jotain, niin kaikki kääntyvät tuijottamaan, että oho, toi puhuu.  Koen nuo tilanteet ahdistavina, en osaa huutaa mielipiteitäni kuuluviin vaan pysyttelen mieluummin hiljaa. Kahden tai kolmen kesken sen sijaan keskustelen mielelläni ja koen että minulla on ihan hyvät sosiaaliset taidot, osaan pitää keskustelua yllä, olla kiinnostunut toisesta, kysellä ja kuunnella. Samaa ei voi aina sanoa kaikista ah-niin-sosiaalisista-seuraveikoista (tosin ei pidä yleistää, tämäntyyppistenkin ihmisten kanssa olen käynyt kahden kesken ihan loistavia keskusteluja).

Mutta sosiaalisuus ja se, että osaa heittää hauskaa läppää, ei ole sama asia kuin sosiaaliset taidot. Läpänheittäjällä voi olla erinomaiset sosiaaliset taidot, mutta voi myös olla olematta. Omaa ääntään rakastavia monologinpitäjiä ja päällepuhujia en jaksa. Vastavuoroisuus koskee keskustelun kaikkia osapuolia ja sosiaalisesti taitava osaa huomioida myös sitä hiljaisempaa. Vastaavasti hiljaisemmalla on myös oma vastuunsa tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Minä viihdyn aina erinomaisesti toisten sos.vammaisten kanssa, mutta en tiedä mistä keskustelisin isossa ryhmässä, ja silloin olen sivustaseuraaja. Useissa ryhmissä esiintyy juurikin jonkun mainitsemia seuraveikkoja, joilla ei kuitenkaan ole varsinaiset sos.taidot hallussa, vaan he saattavat kailottaa, puhua hiljaisempien ja arempien päälle, ottaa vain oman kantansa huomioon ja olla jopa epäystävällisiä toisille. Oman kokemukseni mukaan "sos.vammaisilla" on kahdenkeskisessä keskustelussa juuri vastavuoroisuus ja taidot hallussa, kuten myös hienotunteisuus ja heistä olen löytänyt ystäviä.

Mihinhän termiin minä siis lukeudun, kun olen sivustaseuraaja jolla osittain hyvät sos.taidot mutta joka inhoaa ryhmiä?

Sijoittaisin sinut introvertteihin.

Me voitais miehen kanssa ottaa ystäviksi toinen samanlainen sosiaalivammanen pariskunta kuin mekin ollaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä viihdyn aina erinomaisesti toisten sos.vammaisten kanssa, mutta en tiedä mistä keskustelisin isossa ryhmässä, ja silloin olen sivustaseuraaja. Useissa ryhmissä esiintyy juurikin jonkun mainitsemia seuraveikkoja, joilla ei kuitenkaan ole varsinaiset sos.taidot hallussa, vaan he saattavat kailottaa, puhua hiljaisempien ja arempien päälle, ottaa vain oman kantansa huomioon ja olla jopa epäystävällisiä toisille. Oman kokemukseni mukaan "sos.vammaisilla" on kahdenkeskisessä keskustelussa juuri vastavuoroisuus ja taidot hallussa, kuten myös hienotunteisuus ja heistä olen löytänyt ystäviä.

Mihinhän termiin minä siis lukeudun, kun olen sivustaseuraaja jolla osittain hyvät sos.taidot mutta joka inhoaa ryhmiä?

Mulla on tämä sama. Ryhmissä ajaudun aina sivustaseuraajaksi, koska yleensä keskustelua dominoivat ne hauskat seuraveikot, jotka heittävät kilvan nasevaa läppää, eivätkä anna suunvuoroa. Sitten jos tulee sopiva hiljainen hetki ja uskaltautuu itsekin sanomaan jotain, niin kaikki kääntyvät tuijottamaan, että oho, toi puhuu.  Koen nuo tilanteet ahdistavina, en osaa huutaa mielipiteitäni kuuluviin vaan pysyttelen mieluummin hiljaa. Kahden tai kolmen kesken sen sijaan keskustelen mielelläni ja koen että minulla on ihan hyvät sosiaaliset taidot, osaan pitää keskustelua yllä, olla kiinnostunut toisesta, kysellä ja kuunnella. Samaa ei voi aina sanoa kaikista ah-niin-sosiaalisista-seuraveikoista (tosin ei pidä yleistää, tämäntyyppistenkin ihmisten kanssa olen käynyt kahden kesken ihan loistavia keskusteluja).

Mutta sosiaalisuus ja se, että osaa heittää hauskaa läppää, ei ole sama asia kuin sosiaaliset taidot. Läpänheittäjällä voi olla erinomaiset sosiaaliset taidot, mutta voi myös olla olematta. Omaa ääntään rakastavia monologinpitäjiä ja päällepuhujia en jaksa. Vastavuoroisuus koskee keskustelun kaikkia osapuolia ja sosiaalisesti taitava osaa huomioida myös sitä hiljaisempaa. Vastaavasti hiljaisemmalla on myös oma vastuunsa tilanteessa.

Samaistun täysin kommentteihinne. Työskentelen ihmisläheisellä alalla, ja vastaanotoillani saan paljon kiitosta vuorovaikutuksesta etc, ja viihdyn työssä. Isommassa ihmisjoukossa menen kuitenkin osittain lukkoon, ja esim. opiskeluaika ei ollut mieleistä. Luokalla oli juuri näitä, jotka "rynnivät ujompien päältä".

Mutta toki ryhmässä olemisen hallitseminen kuuluu myös sosiaalisiin taitoihin, ja ihailenkin heitä, jotka osaavat myös suurissa ryhmissä olla rentoja, sosiaalisia, hienotunteisia ja huomioonottavia, ja pärjäävät myös "rynnijöiden" kanssa. Vuorovaikutuksen jälkimmäisten kanssa hallitsen itse vain kahdenkeskisessä kontaktissa.

Vierailija kirjoitti:

Inhoan small talkia, jota sosiaaliset ihmiset käyttävät paljon. Minusta se on turhaa jaarittelua enkä halua osallistua siihen. Enkö silloin ole vastavuoroinen? Mitä pitäisi antaa vastaan, kun itse en ainakaan "saa" small talkista mitään.

Et tietenkään ole vastavuoroinen jos et osallistu. Voit olla myös aloitteellinen. Voit johdattaa keskustelua toivomaasi suuntaan sen sijaan että möllötät hiljaa ja purnaat muelessäsi sitä, ettei toinen tajua puhua sinua kiinnostavista aiheista.

Vierailija kirjoitti:

Inhoan small talkia, jota sosiaaliset ihmiset käyttävät paljon. Minusta se on turhaa jaarittelua enkä halua osallistua siihen. Enkö silloin ole vastavuoroinen? Mitä pitäisi antaa vastaan, kun itse en ainakaan "saa" small talkista mitään.

Totta munassa small talk on tyhjänpäiväistä jaarittelua. Ihan kaikkien mielestä. Ei kukaan kaipaa toisen näkemystä päivän säästä siksi, että sillä näkemyksellä olisi jotain tiedollista käyttöä.

Small talk on tie niihin syvempiin keskusteluihin, jotka sitten antavatkin jotain. Ja oikotietä onneen ei ole. Small talk toimii tutustumisen välineenä. Tutumpien kanssa se toimii tunnustelijana. Small talkin avulla tunnustellaan millä mielellä toinen tänään sattuu olemaan: onko väsynyt, virkeä, puhelias, vetäytyvä, pohtiva, kevyessä mielentilassa.

Small talkin merkitys ei ole sanojen sisältö vaan se on kontaktin ottamista ja sen kehittämistä.

Sosiaalivammainen ei ole se, joka pärjää hyvin kahdenkeskisessä keskystelussa. Eikä sosiaalinen ole se, joka jyrää muut ryhmässä.

Ap:llä on hyvä kysymys. Mielestäni voitaisi puhua niistä oikeasti sosiaalivammaisista sekä oikeasti sosiaalisista. Eikä sekoiteta asiaan "sosiaalivammaisia" eikä "sosiaalisia".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä muussa sosiaalisuudessa on sama ongelma kuin tämän keskustelun aloituksessa. Annat itsestäsi mahdollisimman vähän. Se vastavuoroisuuden puute tekee keskustelun vaikeaksi. Se on yksipuolista, ei luontevaa.

Sinun vastauksesi on märkä rätti kasvoille. Se sama rätti, jonka aina saa päin näköä, kun yrittää olla toisten kanssa tekemisissä.

t. toinen sosiaalivammainen

Alotusotsikossa kysytään "miksi meidän seurassa ei viihdytä?" Ja kysymykseen on vastattu rehellisesti. Tiedän ettei vastaus tunnu lämpimältä, mutta märältä rätiltä monesti tuollaiset tilanteet sosiallisellekin tuntuvat. Itse koitan antaa itsestäni jotain, olla muista kiinnostunut kyselemällä toisesta, enkä saa vastakaikua sille että olen kiinnostunut siitä mitä sinulle kuuluu ja kuka olet.

Itselläni on "sosiaalivammainen" ( käytän lainausmerkkejä koska vihaan koko sanaa, minusta persoonalliset piirteet eivät ole vammaisia) puoliso, joka on mielestäni maailman ihanin ja muita ajatuksissaan huomioivin sekä ajatusmaailmaltaan avoin ja toisia kunnioittava. Valitettavasti hän ei tuo sitä ujouden takia koskaan esille edes sukulaisteni ja ystävieni seurassa, vaikka he yrittävät puolisolleni jutella.

Ystäväni eivät usko kun koitan kertoa että puolisollani ei ole mitään heitä vastaan, vaan pitää heidän seurastaan. Puolisollani on paha tapa näissä tilanteissa istua sivummassa aivan hiljaa, usein vielä jännityksen takia vihaiselta näyttäen. Sitten hän ihmettelee mikseivät ystäväni uskalla hänelle jutella.

Itselleni taas on raskasta se että koitan samaan aikaan saada sekä puolisoni että ystäväni viihtymään kun kumpikin pelkäävät puhua toisilleen mitään.

Haluaisiko joku ujo/"sosiaalivammainen" avata omia ajatuksiaan tästä? Mikä olisi sellainen käytännön asia millä voisin esim puolisoni olemista helpottaa noissa tilanteissa ja saada hänet rentoutumaan? (Olen kysynyt tätä myös häneltä, eikä valitettavasti osaa vastata. Minun seurassani rentona ollessaan on kuin aivan eri ihminen.)

Minulla on pahoja kokemuksia toisista ihmisistä, joten suhtaudun kaikkiin aina varauksella, enkä halua antaa itsestäni yhtään liikaa henkilöille, joita en tunne todella hyvin. Minulla on kuitenkin joitakin ihania ystäviä, jotka jostain syystä (kun kysyn, he sanovat "vaikutit kivalta/kiinnostavalta") ottivat aina uudestaan kontaktia minuun, ja ystävystyimme hitaasti. Itse tarvitsen siis aikaa, ennen kuin tuon itseäni esille tai pystyn onnistuneeseen vuorovaikutukseen. Lisäksi tarvitaan ehdottomasti kemiaa, ja kaikkien kanssa sitä ei vain ole.

Up!

Vierailija kirjoitti:

Minulla on pahoja kokemuksia toisista ihmisistä, joten suhtaudun kaikkiin aina varauksella, enkä halua antaa itsestäni yhtään liikaa henkilöille, joita en tunne todella hyvin. Minulla on kuitenkin joitakin ihania ystäviä, jotka jostain syystä (kun kysyn, he sanovat "vaikutit kivalta/kiinnostavalta") ottivat aina uudestaan kontaktia minuun, ja ystävystyimme hitaasti. Itse tarvitsen siis aikaa, ennen kuin tuon itseäni esille tai pystyn onnistuneeseen vuorovaikutukseen. Lisäksi tarvitaan ehdottomasti kemiaa, ja kaikkien kanssa sitä ei vain ole.

Kiitos vastauksestasi, se oli paljon ajatuksia tuova ja avaava.

Puolisollani on takana rankkaa koulukiusaamista peruskoulusta ja meidän parisuhteen alkuajat perustuivat paljon siihen että jaksoin aina ottaa toiseen yhteyttä, vaikka välillä meinasikin usko loppua. Onneksi ollaan tätä saatu käsiteltyä ja kuten aikaisemminkin sanoin niin mies on rentona ihan kuin eri ihminen, todella lämmin ja välittävä niitä kohtaan joihin luottaa.

Ystävilleni/sukulaisilleni ja puolisolleni aina juhlia ennen ja jälkeen koitan kannustaa heitä tutustumaan ja juttelemaan toisilleen. Monesti onneksi nykyään puolisoni näiden tilaisuuksien jälkeen kertoo että oli kiva käydä (vaikea välillä uskoa kun toinen antaa niin "vihaisen" kuvan itsestään) ja ystäväni ovat sanoneet kuinka mukavaa että puolisonikin kävi. Koitan tämän aina kerroa molemmille puolille.

Toivon että tämä vielä kumminkin päin helpottaisi, on raskasta katsoa kun toinen jännittää itsensä ns lukkoon.

Kiitos vielä vastauksestasi, helpottaa kuulla ajatuksia tästä. Antaa aina paljon kuulla sitä toista näkökulmaa.

Vierailija kirjoitti:

Minäkään en tiedä mistä puhuisin puolituttujen kanssa, koska haluan pitää yksityisasiat ja useat mielipiteet ominani ja jakaa ne vain läheisimpien kanssa. Säästä ja muusta sellaisesta jauhaminen onnistuu kyllä, mutta se on hirveän tylsää enkä jaksa sitä kuin kertaluonteisesti small talkina. Joten yritä sitten keksiä puheenaihetta esim. jokapäiväisten työkaverien kanssa. En keksi, ja tästä syystä olen se hiljainen sivustaseuraaja.

Tässä on kerrottu syy ja seuraus. Et halua antaa itsestäsi mitään, joten olet omasta mielestäsikin tylsä juttuinesi. Ei ihme, ettei seurassasi viihdytä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli ymmärrätkö sinä vastavuoroisuuden niin, että se on luentotyyppistä yksinpuhelua, töykeyttä ja päällepuhumista?

Yleensä nämä sosiaalisina seuraveikkoina pidetyt ihmiset ovat juuri niitä, jotka puhuvat päälle, luennoivat omista asioistaan eivätkä välitä tippaakaan muiden sanomisista, jos ne eivät kosketa heitä itseään. Nämä seuraveikot muuten puhuvat niiden hiljaisempien päälle ennen kuin nämä ehtivät sanoa mitään. :)

Mutta eihän tuo ole vastavuoroista eikä sosiaalista. Oletkohan ymmärtänyt sosiaalisuuden väärin. Ja vastustat sosiaalisuutta nyt näiden väärien perusteiden vuoksi.

Sosiaalisuus on sitä, että otetaan muut huomioon, kunnioitetaan toisia ja heidän kommunikointiaan. Sosiaalinen ihminen edistää kanssakäymistä ja positiivista ilmapiiriä yhdessä ollessa. Kuten joku sanoi, niin ei yksi ihminen voi taikoa seuruetta sosiaaliseksi, vaan jokaisella osallistujalla on vastuunsa sosiaalisuudesta. Mutta yksi voi kannustaa muita josiaalisuuteen, jos nämä muut suhtautuvat tilanteeseen myönteisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te ette halua jutella small talkia, ette kertoa itsestänne ettekä halua kuunnella muiden juttuja, niin mitä te sitten haluatte meiltä sosiaalisilta?

Mutt ku se tyhjänpäiväinen lässyttäminen ei kiinnosta ja vielä vähemmän se kiinnostaa kuunnella, samaa kuin juoppojen örinää kuuntelisi.

Jutustelu ei siis kiinnosta. Kuunteleminen ei kiinnosta. Mitä sellaista sinä tarjoat, mikä saisi vastapuolen viihtymään seurassasi? Kun se siis oli ketjun aloituksen kysymys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä muussa sosiaalisuudessa on sama ongelma kuin tämän keskustelun aloituksessa. Annat itsestäsi mahdollisimman vähän. Se vastavuoroisuuden puute tekee keskustelun vaikeaksi. Se on yksipuolista, ei luontevaa.

Eräässä ketjussa täällä meitä sosiaalivammaisia syyllistettiin juuri tuosta, ns. vastavuoroisuuden puutteesta. Itselleni kun ei tulisi mieleenkään alkaa pitää viidentoista minuutin luentoa kummin koiran traagisesta peräsuolenluiskahtamasta tai jonkun tuttavan miessekoiluista ihan vain jotta olisi jotakin puhuttavaa. Vaatiiko seurakulttuuri sitä, että ei ota toisia huomioon? Onko koko ajan pakko puhua? Saako vain töykeydellä positiivista huomiota? Pitääkö puhua toisen päälle, että on tarpeeksi vastavuoroinen?

Noista asioista kukaan ei haluakaan kuulla. Pitää olla lukea tilanteita mistä asioista voi puhua ja missä seurassa. Hyviä ja turvallisia puheenaiheita on opiskelu, työ, harrastukset, tvohjelmat, jos lapset samassa kolulussa/harrastuksessa siitä voi puhua, paikallislehden uutiset, uutiset yleisesti, ruokareseptit, leivontareseptit. Ja puhumisen pitää olla vastavuoroista- muutama kysymys siis mukaan.

Sosiaalivammaisuus?

Oletko negatiivinen, kerrotko vain tylsiä perusasioita itsestäsi?

Syvien ja hyvien ystävyyssuhteiden luomiseen vaaditaan itsestä antamista, asioiden jakamista, kuuntelutaitoa....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä muussa sosiaalisuudessa on sama ongelma kuin tämän keskustelun aloituksessa. Annat itsestäsi mahdollisimman vähän. Se vastavuoroisuuden puute tekee keskustelun vaikeaksi. Se on yksipuolista, ei luontevaa.

Sinun vastauksesi on märkä rätti kasvoille. Se sama rätti, jonka aina saa päin näköä, kun yrittää olla toisten kanssa tekemisissä.

t. toinen sosiaalivammainen

En nyt oikein ymmärrä, että mitä odotit. Aloituksessa kysyttiin syytä. Kun siihen vastattiin, niin sinä koet epäonnistuneesi. Et siis ole aloittaja, mutta miten odotat keskustelun menevän, jos tämä kysyminen ja vastaaminen on liian rajua?