Äiti lomamatkalle 2 viikoksi

Sopiva aika. Me oltiin miehen kanssa 2kk lomalla ja lapsi 8v oli hoidossa sen ajan.

Kyllähän sitä joutuu lapsesta erossa olemaan väkisinkin...esim.paljon matkustusta vaativat työt..niinkuin itsellä..Kolmekin viikkoa putkeen..

Parempi siihen on totutella koska joskus sekin on edessäpäin..Vauva - aika on tietysti hyvä mahdollisuuksien mukaan viettää tiiviisti yhdessä..Näistä lapsista kasvaa itsenäisiä ja vastuuntuntoisia kansalaisia :)

Jotenkin suututtaa ylipäänsä toi että erottu kun lapsi oli puolivuotias.. Ihan totta, sen kauempaa ei edes lapsen takia voitu yrittää? Ja itse asiaan, en malttaisi olla noin kauan erossa pienestä.. Yksi yökin on noin pienelle ja yleensä äidille jo paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai muutkin hoitaa kun äiti. En ole missään sanonut että vain äidin kuuluisi hoitaa. Mielestäni on hyvä että isä tahtoo olla kuitenkin tytön elämässä mukana. Muttakun tuntuu että lapsi on koko ajan riepoteltavana. Ja kodit on tuttuja mutta ne ei ole oma koti. Mielestäni noin pieni tarvitsee rutiineja ja pysyvyyttä.

Ap

Muttakun tuntuu...Onko sinulla paljonkin kokemuspohjaa miten tuo lapsi kokee ja tuntee asiat? Jos mummo ja isä on olleet läsnä lapsen elämässä he on osa rutiineja ja pysyvyyttä. Yhdelläkään äidillä ei ole mitään oikeutta omia lasta automaattisesti itselleen. Tavattoman monella on kaksi tai useampi lapsenkotia. Sisin on aina raameja tärkeämpi, jos lapsi tuntee, että hänen tunteisiin vastataan on sama vaikka lapsi asuisi kadulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai muutkin hoitaa kun äiti. En ole missään sanonut että vain äidin kuuluisi hoitaa. Mielestäni on hyvä että isä tahtoo olla kuitenkin tytön elämässä mukana. Muttakun tuntuu että lapsi on koko ajan riepoteltavana. Ja kodit on tuttuja mutta ne ei ole oma koti. Mielestäni noin pieni tarvitsee rutiineja ja pysyvyyttä.

Ap

Mummon ja isän kotiko ei ole osa rutineeja ja pysyvyyttä, jos he on olleet lapsen arjessa läsnä syntymästä?

Vuosikymmenten milloin minkin tahon propagandan tuloksena monet vanhemmat luulevat ihan oikeasti, että lapsen edun mukaista olisi pysyä kotona ahtaasti ensinmäiset elinvuotensa. Kodin muurien sisään vangitseminen on kasvatusmallina kuitenkin historiallinen poikkeus. Suurin osa ihmiskuntaa kasvaa edelleenkin aikuisuuteen osana kotiseutunsa yhteisöä, ei yhdenkään äidin tärkeydentunteen välikappaleena.

Näin ulkosuomalaisena voin todeta. että tämä on kyllä myös ihan suomijuttu että lapsiperheet elävät tiukasti omissa kodeissaan, vanhemmat eivät vietä ollenkaan yhteistä omaa aikaa (esim. hotelliyö) jne. 

Pikkusen voisi miettiä, miksi koko etelä Eurooppa esimerkiksi ei ole psykopaattinarsisteja, vaikka on ihan ok että lapsi on isovanhemmillaan tai muilla sukulaisilla (eikä siiitä kukaan pipipä perusta nettiin keskustelua, jossa ruoditaan sitten muiden asioita). 

Olen sitä mieltä, että vaikka äiti on tärkeä niin harva äiti oikeasti osaa kasvattaa  lastaan. Siksi juuri nämä kodissa olleet ovatkin koulussa niitä ulkopuolisia ja usein sen lisäksi eivät osaa toimia sosiaalisissa ryhmissä eikä sopeuduta mihinkään muutoksiin, kun koko lapsuus kykittiin neljän seinän sisällä (paisti sillon kun pakkoulkoilutetaan 4h päivässä vaikka olisi millanen sää). 

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän sitä joutuu lapsesta erossa olemaan väkisinkin...esim.paljon matkustusta vaativat työt..niinkuin itsellä..Kolmekin viikkoa putkeen..

Parempi siihen on totutella koska joskus sekin on edessäpäin..Vauva - aika on tietysti hyvä mahdollisuuksien mukaan viettää tiiviisti yhdessä..Näistä lapsista kasvaa itsenäisiä ja vastuuntuntoisia kansalaisia :)

Nojaa, mielestäni kasvatus kyllä vaikuttaa enemmän kuin se kuinka paljon ollut vanhemmista erossa. Mummot ja muut saattavat lelliä lapsen ollessa siellä hoidossa paljon enemmän, eli tuskin automaattisesti kasvaa "itsenäisiä, vastuuntuntoisia kansalaisia." itselle on jäänyt vain kuva, että minusta haluttiin eroon ja olen taakka kun vanhemmat matkustelivat paljon ilman minua. Yhtään sen itsenäisemmäksi kyllä oppinut tuon takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän sitä joutuu lapsesta erossa olemaan väkisinkin...esim.paljon matkustusta vaativat työt..niinkuin itsellä..Kolmekin viikkoa putkeen..

Parempi siihen on totutella koska joskus sekin on edessäpäin..Vauva - aika on tietysti hyvä mahdollisuuksien mukaan viettää tiiviisti yhdessä..Näistä lapsista kasvaa itsenäisiä ja vastuuntuntoisia kansalaisia :)

Nojaa, mielestäni kasvatus kyllä vaikuttaa enemmän kuin se kuinka paljon ollut vanhemmista erossa. Mummot ja muut saattavat lelliä lapsen ollessa siellä hoidossa paljon enemmän, eli tuskin automaattisesti kasvaa "itsenäisiä, vastuuntuntoisia kansalaisia." itselle on jäänyt vain kuva, että minusta haluttiin eroon ja olen taakka kun vanhemmat matkustelivat paljon ilman minua. Yhtään sen itsenäisemmäksi kyllä oppinut tuon takia.

Joo, mutta sinä nyt olet pelkästään sinä. et millään muotoa tiedä muiden kokemuksista. kuullostat lisäksi jotenkin itsesäälivältä. Ehkä sun kohdalla se on vain persoonakysymys? 

Vierailija kirjoitti:

Mun vauvani joutui olemaan ensimmäiset pioli vuotta sairaalassa. Toki istuin sängyn vierellä, mutta mitenkään primäärihoitajs en siinä tilanteessa voinut lpselleni olla. Pääsääntöisesti jätin lapseni illalla, nukuin yön kotona ja tulin aamusella taas uudestaan. Käytännössä "hylkäsin" hänet joka ilta puolen vuoden ajan.

Onko lapseni kiintymyssuhde vahingoittunut nyt pysyvästi? Eikö pikkukeskosena syntyneet lapset koskaan saa enää rakennettua hyvää, turvallista ja läheistä äitisuhdetta? Onko peli hävitty jo? Eikö lapseni koskaan saa rakennettua mahdolliseen omaan lapseensa läheistä suhdetta, koska meidän erossaoloajat ovat olleet olosuhteiden takia pitkiä ja toistuvia?

Onko sillä eroa, että sairas lapsi jää ventovieraan sairaanhoitajan hoidettavaksi yöksi tai että terve lapsi jää isovanhemman luokse kun äiti lähtee viihteelle? Molemmat versiot yhtä pahoja vai toinen pahempi?

Jos lääkärit lohduttavat minua, että kun lapsi toivuttuaan saa hyvää, empaattista, läheistä ja turvallista hoivaa, ei mitään peruuttamatonta ole tapahtunut, vaan lapsella on täydet mahdollisuudet kasvaa vahvaitsetuntoiseksi ja elämään ja ihmmisiin luottavaisesti suhtautuvaksi.

Jos tämä pitää paikkaansa, niin miksi terveet ja täysiaikaiset lapset ei selviä traumatisoitumatta yhtään eroa äidistään?

Tähän on pakko sanoa, että eihän kukaan lääkäri voi oikeasti tietää, etteikö tuollainen vaurioittaisi kiintymyssuhdetta. MUTTA eihän sitä nyt tietenkään kukaan ääliö ääneen sano niille vanhemmille, jotka jo muutenkin ovat ihan paskana tilanteesta. Tottakai sanotaan lohduttavasti, että kiintymyssuhdetta voi rakentaa sitten myöhemminkin ja mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut jne. Kun ei siinä tilanteessa mitään muitakaan vaihtoehtoja ole, niin miksi turhaan kiusata vanhempia.

Se että joku jättää ilman mitään pakottavaa syytä 1-vuotiaan kahdeksi viikoksi hoiton, vieläpä juuri ennen päiväkodin aloitusta... Noh, näitä tilanteita ei oikein voi verrata. Mutta en ainakaan lähtisi millään keskosilla tai syöpälapsilla oikeuttamaan kenenkään lomamatkoja.

Vierailija kirjoitti:

1,5v on isompi kuin 1v. Oliko hoitajana isä ja hoito kotona? Vai "vieraassa" kodissa/kodeissa vaihtuvilla hoitajilla?

Ap

Ei ollut isä, isä oli mukanani. Eikä ollut hoito kotona, tosin erittäin tuttu ja rakas hoiti.