Lue keskustelun säännöt.
Äiti lomamatkalle 2 viikoksi
07.02.2017 |
Taapero täytti juuri vuoden. Vanhemmat erosivat kun lapsi oli puoli vuotta. Lapsi asuu äidillään, näkee isäänsä epäsäännöllisesti välillä useamman kerran viikossa muutaman tunnin ajan, välillä taas viikkoja välissä. Muutaman kerran ollut isällään yön. Lapsi myös välillä mummolassa yökylässä.
Lapsen äiti kertoi juuri, kuinka ei saa tehtyä kodin askareita kun lapsi vaatii heti äidin huomion ja roikkuu lahkeessa/sylissä/itkee. Tekee kotityöt vasta kun lapsi nukkumassa. Kertoi kuinka mummolassa ollessa viihtyy hyvin mummon kanssa, mutta äidin ollessa paikalla haluaa kuitenkin nopeasti äidin syliin takaisin.
Nyt äiti kertoi lähtevänsä kahden viikon mittaiselle lomamatkalle, lapsi menee mummolaan ja vkl on isällään. Kun äiti palaa lomamatkalta, aloittaa äiti työt ja tyttö päiväkodin heti seuraavana päivänä. Tuntuu että lasta riepotellaan koko ajan edestakaisin, mitään säännöllisyyttä ja rutiineja ei tunnu olevan. Mielestäni kaksi viikkoa on liikaa noin pienelle. Mitä mieltä olet? Mitä ajatuksia?
Kommentit (29)
Tuskin ajattelee. Itselle 1 vuorokauden ero lapsista aiheuttaa jo suunnatonta ikävää. En voisi kuvitellakkaann noin pitkää aikaa erossa lapsesta. Tuntuu muutenkin ottavan äitiyden jotenkin "kevyesti". Tuntuu kuin pitäisi lasta lemmikkinä. Pitää kyllä lapsesta ja sen tarpeista muuten hyvää huolta ja on loistava äiti.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin 2 viikkoa lomalla, lapset 1,5 ja 3. Hyvin meni kaikilta. Lapset nyt normaaleja aikuisia.
1,5v on isompi kuin 1v. Oliko hoitajana isä ja hoito kotona? Vai "vieraassa" kodissa/kodeissa vaihtuvilla hoitajilla?
Ap
No onhan tuo ihan liian pitkä aika olla erossa ja kaikenlisäksi perheen ulkopuolisella (=ei isä) hoitajalla, mutta minkäs teet. Nämä on niitä asioita missä huomaa, kuinka epätasa-arvoinen elämänalku lapsilla on kaiken kaikkiaan.
On mummoja joille tuo on ihan ok ja "normaalia" ja juuripa sen seurauksena on äitejä joille tuo ei ole ongelma eikä mikään. Tälle on pitkät sukupolvien perustat syntyneet meillä sotien jälkeen. Kun on itse oltu liian pitkästi erossa omasta äidistä vauvana, niin omasta lapsesta eroaminen samassa tilanteessa ei tunnu mitenkään oudolta.
Jo itse kiintymyssuhdetyypin muuttaminen vaatii joiltain terapiaa. Pitää ensin oivaltaa, että itsellä saattaa olla ongelmia, jotka ovat perua liian pitkistä eroajoista äidistä tai siitä kun äiti on ollut tunnekylmä esim surun tai vihan tullessa. Sitten voi muuttaa omaa käytöstään lastaan kohtaan, ja katkaista jopa monen sukupolven kierteen.
Sikäli olisi hienoa, jos neuvoloissa puhuttaisiin enemmän vauvojen ja taaperoiden henkisistä tarpeista ja kyvystä olla erossa vanhemmistaan.
Siinäpä se onkin kun äiti ei edes näe tekevänsä "väärin".
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kamalaa! Voi lapsi raukkaa... Mulle tuli kauheat "paska mutsi"-fiilikset jo siitä, kun olin 1-vuotiaasta yhden päivän ja yön erossa. En voi ymmärtää miten kenenkään mielestä 2-viikkoa voisi olla ok. Ja vielä noissa olosuhteissa!
Se ei todellakaan ole mikään vedenpitävä sääntö, mutta voisiko tuolle äidille vinkata neuvolan suuntaa-antavasta ohjeesta: vastaava määrä tunteja erossa kuin on ikäkuukausia, ja vastaava määrä päiviä kuin on vuosia? Siis enintään.
Eli esim. kuusikuisella kuutisen tuntia tai puoli päivää, kaksivuotiaalla 2 päivää/yötä.
Tottuuhan ne lapset, mutta ne myös unohtaa nopeasti kun kieltä/käsitteellistä muistia ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
1,5v on isompi kuin 1v. Oliko hoitajana isä ja hoito kotona? Vai "vieraassa" kodissa/kodeissa vaihtuvilla hoitajilla?
Ap
Mummon ja isän kodit lienee tuttuja ja tuo vaihtuvat hoitajat on vähän liiottelua, kun kyseessä on kuintekin mummo ja isä joiden kanssa on tottunut olemaankin.
Vierailija kirjoitti:
Tuskin ajattelee. Itselle 1 vuorokauden ero lapsista aiheuttaa jo suunnatonta ikävää. En voisi kuvitellakkaann noin pitkää aikaa erossa lapsesta. Tuntuu muutenkin ottavan äitiyden jotenkin "kevyesti". Tuntuu kuin pitäisi lasta lemmikkinä. Pitää kyllä lapsesta ja sen tarpeista muuten hyvää huolta ja on loistava äiti.
Ap
Ihmiset on erilaisia. En näe tuon äidin toimissa mitään erikoista, on IHAN NORMAALIA että muukin perhe osallistuu lapsen hoitoon eikä niin. että se on äidin vastuulla kokonaan. Tottakai lapsen kuuluu olla isällään ja saa olla isovanhemmillaan välillä. Eivät kaikki äidit ole tuollaisia kauhistelijoita "en PYSTY OLEMAAN EROSSA nyyh nyyh". Rakastan lastani, mutta voin hyvin olla erossakin välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai muutkin hoitaa kun äiti. En ole missään sanonut että vain äidin kuuluisi hoitaa. Mielestäni on hyvä että isä tahtoo olla kuitenkin tytön elämässä mukana. Muttakun tuntuu että lapsi on koko ajan riepoteltavana. Ja kodit on tuttuja mutta ne ei ole oma koti. Mielestäni noin pieni tarvitsee rutiineja ja pysyvyyttä.
Ap
8:lle, äiti on hoitaja ja suuntautunut lapsiin. Tietää kyllä neuvolan suositukset, ei vaan välitä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun vauvani joutui olemaan ensimmäiset pioli vuotta sairaalassa. Toki istuin sängyn vierellä, mutta mitenkään primäärihoitajs en siinä tilanteessa voinut lpselleni olla. Pääsääntöisesti jätin lapseni illalla, nukuin yön kotona ja tulin aamusella taas uudestaan. Käytännössä "hylkäsin" hänet joka ilta puolen vuoden ajan.
Onko lapseni kiintymyssuhde vahingoittunut nyt pysyvästi? Eikö pikkukeskosena syntyneet lapset koskaan saa enää rakennettua hyvää, turvallista ja läheistä äitisuhdetta? Onko peli hävitty jo? Eikö lapseni koskaan saa rakennettua mahdolliseen omaan lapseensa läheistä suhdetta, koska meidän erossaoloajat ovat olleet olosuhteiden takia pitkiä ja toistuvia?
Onko sillä eroa, että sairas lapsi jää ventovieraan sairaanhoitajan hoidettavaksi yöksi tai että terve lapsi jää isovanhemman luokse kun äiti lähtee viihteelle? Molemmat versiot yhtä pahoja vai toinen pahempi?
Jos lääkärit lohduttavat minua, että kun lapsi toivuttuaan saa hyvää, empaattista, läheistä ja turvallista hoivaa, ei mitään peruuttamatonta ole tapahtunut, vaan lapsella on täydet mahdollisuudet kasvaa vahvaitsetuntoiseksi ja elämään ja ihmmisiin luottavaisesti suhtautuvaksi.
Jos tämä pitää paikkaansa, niin miksi terveet ja täysiaikaiset lapset ei selviä traumatisoitumatta yhtään eroa äidistään?
Oletko ajatellut, että lapsen äiti voi olla lopen uupunut samanaikaisesta erosta ja lapsen vauva-ajasta ja tarvitsee lomaa, pystyäkseen toimimaan vanhempana? Isähän tässä on lähes täysin vastuusta vetäytynyt, mutta ap syyllistää nyt äitiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silloin kyseessä on pakko. Ja väliäikainen tilanne jonka jälkeen lapsi saa rakkautta ja hoivaa ihan koko ajan. Tässä on kyse tilanteessa jossa jatkuvasti lapsi on milloin missäkin.
2 viikkoa on ihan liian pitkä aika.
Tiedän ettei kyseessä ole uupuminen, vaan silkkaa ajattelemattomuutta. Enkä syyllistä ketään. Asiat voi järjestää niin monella tapaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tottakai muutkin hoitaa kun äiti. En ole missään sanonut että vain äidin kuuluisi hoitaa. Mielestäni on hyvä että isä tahtoo olla kuitenkin tytön elämässä mukana. Muttakun tuntuu että lapsi on koko ajan riepoteltavana. Ja kodit on tuttuja mutta ne ei ole oma koti. Mielestäni noin pieni tarvitsee rutiineja ja pysyvyyttä.
Ap
Mummon ja isän kotiko ei ole osa rutineeja ja pysyvyyttä, jos he on olleet lapsen arjessa läsnä syntymästä?
Vuosikymmenten milloin minkin tahon propagandan tuloksena monet vanhemmat luulevat ihan oikeasti, että lapsen edun mukaista olisi pysyä kotona ahtaasti ensinmäiset elinvuotensa. Kodin muurien sisään vangitseminen on kasvatusmallina kuitenkin historiallinen poikkeus. Suurin osa ihmiskuntaa kasvaa edelleenkin aikuisuuteen osana kotiseutunsa yhteisöä, ei yhdenkään äidin tärkeydentunteen välikappaleena.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ettei kyseessä ole uupuminen, vaan silkkaa ajattelemattomuutta. Enkä syyllistä ketään. Asiat voi järjestää niin monella tapaa.
Ap
Niin varmaan... oletko itse kokenut samanaikaista eroa ja vauva-aikaa, kun olet niin varma. Ei se uupumus kaikista samalla lailla näy, etenkään tilanteen aiheuttama henkinen kuormitus.
Vai oletko sitä mieltä, ettei samanaikainen ero ja vauva-aika ole kuormittava elämäntilanne?
Vierailija kirjoitti:
Tottakai muutkin hoitaa kun äiti. En ole missään sanonut että vain äidin kuuluisi hoitaa. Mielestäni on hyvä että isä tahtoo olla kuitenkin tytön elämässä mukana. Muttakun tuntuu että lapsi on koko ajan riepoteltavana. Ja kodit on tuttuja mutta ne ei ole oma koti. Mielestäni noin pieni tarvitsee rutiineja ja pysyvyyttä.
Ap
Ai hyvä, kun isä hoitaa, mutta kun hän niin tkeee niin se onkin riepottelua ja rutiinien rikkomista? Kyllä kuule siellä voi olla ihan samat rutiinit kuin äidin kanssa ja koti on siellä myös.
Mitä jos lopettaisit tuon muiden ihmisten kyttäämisen ja sairaalloisen käytöksesi ja keskityt nyt vain siihen omaan elämään?
Voi ressukkaa :(. Eikö se äiti ollenkaan osaa ajatella, että miksi lapsi roikkuu koko ajan lahkeessa??