Lue keskustelun säännöt.
Kun koko elämä vaan ahdistaa :(
05.02.2017 |
En jaksais enää tätä jatkuvaa ahdistusta, joka ei mene pois vaan pahenee koko ajan.
Mua ahdistaa ihan kaikki. Ahdistaa mun ammatti, jota en halua enää tehdä. Ahdistaa, kun se mitä haluaisin tehdä, on kaikkien mielestä ihan typerää, ei elätä, ei työllistä jne. Mun koko elämä on ollut pelkkiä epäonnistumisia, hyväksikäyttöä, alistumista, päähän potkimista. Mun vanhemmat on aina suosineet mun sisarta, joka on saanut heiltä aivan kaiken. Mä en ole saanut mitään, joka katkeroittaa mua vielä enemmän.
Ahdistaa, etten ole pystynyt olemaan lapsilleni hyvä vanhempi. Ahdistaa, ettei mulla ole ikinä varaa keskiluokkaiseen elämään, vaan elän ikuisessa köyhyydessä. Sisareni sen sijaan on saanut kaiken, kiitos vanhemmilleni jotka ovat taanneet tälle lainoja useiden satojen tuhansien eurojen arvosta. Ahdistaa, että sisarenikin on käyttänyt minua hyväkseen varastamalla ideoitani joilla tekee nyt rahaa. Inhoan tätä katkeruutta itsessäni, sitä että ajattelen sisarestani näin, mutta en voi tälle mitään.
Minulla ei ole ketään, mutta en toisaalta edes kaipaa enää ketään. En haluaisi enää ikinä poistua kotoani, edes kauppaan, mutta pakko on. Sekin ahdistaa. Ahdistaa yhteiskunnan tilanne ja nykyhallitus. Koko hyvinvointivaltio on romahtamassa.
Mulla on aamusta iltaan paha olla. Öisin heräilen tähän tuskaan tai näen painajaisia menneisyyteni asioista. En jaksaisi enää mitään. :( Haluan vain itkeä ja olla yksin. Haluaisin, että kaikki unohtaisivat minut, jotta saisin rauhassa vain kuolla pois.
:(
Minulla on lääkärikontakti, lääkkeet masennukseen ja hoitajakontakti, mutta eipä tunnu auttavan. Enkä mä edes usko, että yksikään pilleri tätä mun elämää pystyy korjaamaan, kun kyse on todellisista asioista eikä mistään kuvitelmasta.
Kommentit (5)
Aika samanlaisia ajatuksia täälläkin. Toivon välillä nukkumaan mennessä ettei enään heräis, ettei tarttis enään ajatella näitä. Välillä miettii että miks sitä syntyi ollenkaan.
Vituttaa nykyhallituskin juu ja se että eikö niitä itteä vituta olla sellasia kun ovat.
Ärsyttää koko ihmiskunta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin. Tuntuu vaan kamalalta, kun oma sisarkin käyttää hyväkseen. Meillä piti olla yhteisiä bisnesjuttuja, mutta kun olin kertonut suunnitelmani, ja kaikki oli viimeistä piirtoa myöten valmiina, hän sanoikin ettei sittenkään lähde mukaan. En pystynyt niitä suunnitelmia yksin toteuttamaan (rahalliset kysymykset), joten se jäi sitten siihen. Kunnes nyt sisareni on kuitenkin tekemässä juuri ideoitteni mukaan ja palkkaamassa siihen itselleen toisen kumppanin. Arvatkaa miltä tuntuu.
Ja jos sanon tästä hänelle, hän kääntää kaiken jotenkin minun syykseni ja syyttää mua siitä että loukkaannuin asiasta. Joten en jaksa edes sanoa hänelle mitään. Mieluummin vain olen pitämättä yhteyttä ja annan asian olla :(
Haluaisin toisaalta toteuttaa niitä muita urahaaveita, mutta irtisanoutuminen nykyisestä työstä pelottaa. Vaikka en haluaisi millään sinnekään enää palata. Ahdistaa, etten nytkään saa itsestäni irti sitä, että tekisin jotain tuon haaveeni eteen. Kaikki vaan tuntuu niin raskaalta ja mahdottomalta.
Pelottaa myös oma terveys, joka on romahtanut täysin viime aikoina. Pelkään että sairastun vielä vakavammin, koska tästä stressistä ja ahdistuksestani johtuen olen noidankehässä josta en pääse pois.
Vierailija kirjoitti:
Aika samanlaisia ajatuksia täälläkin. Toivon välillä nukkumaan mennessä ettei enään heräis, ettei tarttis enään ajatella näitä. Välillä miettii että miks sitä syntyi ollenkaan.
Vituttaa nykyhallituskin juu ja se että eikö niitä itteä vituta olla sellasia kun ovat.
Ärsyttää koko ihmiskunta.
Itseasiassa just tällä viikolla toivoin, että äitini olisi tehnyt sen abortin kun sai tietää odottavansa minua. En vain näe mitään järkeä sille, että olen syntynyt.
t. aloittaja
Voih, kuullostaa siltä että olet pahassa negatiivisten ajatusten kierteessä. Olet oikeassa, pilleri ei sinua ehkä paranna, mutta kyllä siihen parempaan vointiin lääke on. Se on omien ajatusten ja asenteiden muuttaminen. Nyt ennenkuin tyrmäät täysin, niin myönnän että se on vaikeaa ja "paljon pyydetty" sinulta. Mutta riittäisikö alkuun vain se että alat haluta sitä? Että alat haluta parempia ajatuksia, erilaista näkökulmaa. Joskus masentunut on sellaisessa umpikujassa että ei edes halua muutosta, koska esimerkiksi uhrin roolissa eläminen on psykologisesti niin vastustamatonta. Oletko tullut ajatelleeksi että sinulla on itselläsi oman elämäsi ohjat, että oikeasti meillä kaikilla on? Etkö usko? Katso siskoasi, joka omalla tahdollaan ohjailee elämäänsä.
Tiedän että koet ettet voi mitään näille olosuhteillesi. Että perheesi, maailmantila, muiden mielipiteet kaikki on jotenkin sinua vastaan ja et voi sen vuoksi olla onnellinen. Näetkö mitä teet: asetat oman onnesi ulkoa riippuvaiseksi. Kuin olisit tahdoton sätkynukke ilman omaa henkeä sisälläsi. Olisiko aika nousta kapinaan? Mitä vielä odotat? Maailma on tässä ja elämä tapahtuu nyt.
Lähde etsimään omaa tietäsi tietämättä mihin se vie. Ala lukea inspiroivia elämänkertoja. Ota selvää terapiamahdollisuuksista. Älä suorita perhettäsi, vaan anna itsellesi lupa vain nauttia rakkaudesta siinä, lastesi rakkaus on varmasti ehdotonta ja voit marinoida itseäsi siinä. Tunnetko ketään ihmistä jolta voisit imeä positiivista energiaa ja vaikutteita? Kysy rohkeasti valoisan henkilön nähdessäsi mikä hänen hyvinvointinsa salaisuus on ja matki. Kun jaksat poistua parempivointisena ulos, ryhdy yksinäisen ihmisen ystäväksi, tee vapaaehtoistyötä (sillä on tutkitusti hyviä vaikutuksia myös auttajalle). Kaiva unohdettu harrastus naftaliinista, nauti siitä.
Olet nyt pohjalla, mutta sieltä on vain yksi tie ja se on ylös, halua sinne. Älä halua rahaa, menestystä, muiden hyväksyntää, halua vain omaa hyvää oloa. Se ei ole narsistista, vaan hengentärkeää! Muistuta tavoitteesta itseäsi joka kerta kun tunnet että maailma (omat ajatukset) tuntuu todistavan että sinä et merkitse. "Minä haluan voida hyvin, ja se on minun synnyinoikeuteni. " Hyvää matkaa!
Jos sun sisko tekee sun ideoilla rahaa, mikään ei estä sua toimimasta samoin ja tekemästä niillä myös rahaa.
Hyvä vanhemmuus ei ole kiinni rahasta eikä keskiluokkaisuudesta, joten sitäkään sulta ei estä mikään. Ja jos et kerran kuitenkaan pysty keskiluokkaisuuteen niin voit ihan hyvin alkaa harrastaa juuri sitä ammattia, jka sua kiinnostaa, vaikkei siitä rahaa tulisikaan. Sullahan ei ole mitään menetettävää. Jos se ei sitten olekaan kivaan niin ottpa ainakin kokeillut, eikä tarvi ahdistella. Sitten voit kokeilla jotain muuta.