Vajaa 3 vuotiaan kanssa kauppareissu, ei tule kun pyydetään, miten toimisit??

Tässä tilanteessa seisomalauta varmasti on paras ratkaisu. Kolmevuotias on vielä pieni kuitenkin ja jo on tuore vauva talossa niin kiukuttaahan sitä isompaa että vauva on vaunuissa ja hän kävelee. Aivan turha tehdä isoa asiaa siitä käveleekö itse vai ei, pikkulapsiperheessä on muutenkin tarpeeksi riidan aiheita.

Mun kuopus tasan 3v on älyttömän laiska kävelemään, viime syksynä mentiin päiväkotimatkat(500m) niin että minä lauloin ja yhdessä leikittiin niitä laululeikkejä. Esim( kävelen, kävelen, kävelen kävelen stop, juoksen juoksen jne tai liidellään lentokoneilla tai körötellään autolla tms kunhan matka etenee.

Kesällä hän liikkui potkupyörällä

Nykyisin hää jaksaa kyllä kävellä nuo matkat ilman temppuiluakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen selviytynyt kauppakäynneistä kahden villin pojan kanssa. Lapset ovat halunneet kävellä itse 1 v, enkä ole sen jälkeen heitä vaunuissa huudattanut, saati vaunuja tyhjinä työnnellyt.

Hymyilyttää aina, kun joku kertoo miten kasvatus on johdonmukaisuudesta kiinni. Oikeasti kyse on taisteluidensa valitsemisesta. Pienikin osaa olla ihmeen hyvin, kun saa auttaa.

Johdonmukaisuus ei estä lapsen osallistumista asioihin. En oikein edes nyt saa ajatustasi kiinni, että mitä nyt edes meinaat.

Pointtini on, että jokainen helpon lapsen vanhempi kuvittelee olevansa jokin kasvatusguru kun pistää lapsen kymmenen kertaa kiinni vaunuihin ja se pysyy siinä. Sitten vaan shoppaamaan ja älykännyä näpräämään.

Sitten on vähemmän helppoja lapsia. Tuhannen kiinni pistämisen jälkeen alkaa miettiä, että mitä jos sanoisikin "hakisitko kulta tuon näkkäripaketin". Se ei ole epäjohdonmukaisuutta vaan järkeä. Yksi keino ei toimi, koetetaan siis toista.

Olet aika jyrkkä. Johdonmukaisuus nimittäin ei ole sitä, että "lapsi kiinni kärryihin ja äiti näpräämään kännykkää".

Johdonmukaisuus on sitä, että teet lapsen olon turvalliseksi pitämällä kiinni luvatusta. Et saa tänään karkkia - ei anneta periksi, vaikka kuinka vedettäisiin raivarit karkkihyllyllä. Näin esimerkiksi. Eli vanhempi ei ole tuuliviiri, jonka sanaan lapsi ei voi luottaa.

Ja mikään laki ei kiellä siinä samalla pitämästä ohessa tuota lapsen osallistamista. Jos lapsi keskittyy sillä, niin hyvä se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, minä en "pelasta" siskoani pulasta kun lapsi on hankala. Tämä luultavasti vain vähentäisi siskoni auktoriteettiä. Voin vain antaa hänelle neuvoja tilanteessa toimimiseen,

ap

Minä annan sinulle neuvon. Nielet nyt vähäksi aikaa neuvosi, treenaat kaupassakäyntiä esikoisen kanssa, puistoilet ja annat lasten äidin levätä.

Ei ole mitään treenattavaa, lapsi kulkee kyllä muiden kanssa nätisti, saattaa vähän yrittää, mutta lopettaa kyllä heti kun tajuaa ettei saa periksi.

ap

Tiedän tunteen. Miehen siskon lapsi on aivan mahdoton ja syytä ei tarvitse kaukaa hakea. Äiti ei ole johdonmukainen, lapsi pyörittää häntä ihan miten haluaa ja jos lapsi ei muuten huomiota saa, järjestää kauhean kohtauksen. Aivan kamala lapsi! Mutta äitinsä mielestä vain vähän temperamenttinen ja tosi älykäs ja mitähän vielä...

Just. Lapsi on peruuttamattomasti pilalla, mutta kävelee nätisti ap:n seurassa. Vähän enemmän yritystä ensi kerralla, jooko!

Minulla on kokemusta helposta lapsesta, mutta myöskin vaikeasta lapsesta. Kuopus oli erittäin hankala, mutta periksi en antanut, vaikka välillä makoili kaupan lattialla kun ei saanut haluamaansa, otin lapsen kantoon ja vein autoon, kuten olin sanonut tekeväni jos temppuilee. Siskon lapsi on oikeasti todella helppo, vain siskolleni vaikea koska tietää että saa kaiken haluamansa kun vähän temppuilee, on aivan pikkuisesta oppinut tähän. Siskoni kamalasti pyytää neuvoja ja apua, mutta ei sitten käytännössä toteuta näitä neuvoja, olen myös monta kertaa itse tilanteessa neuvonut että tee näin ja sisko onkin alkuun tehnyt, mutta kun ei ole sillä samalla sekunnilla toiminut, on taas antanut periksi. Tottakai se lapsi alkuun kokeilee kun on siihen tottunut.

Totta tuo, että on olemassa vaikeitakin lapsia jotka ovat silti vaikeita, vaikka vanhemmat tekisivät kaiken oikein, mutta suurinosa "tää on niin hankala" vanhemmista on aivan itse tehnyt lapsestaan sellaisen

ap

Lapsi on 3-vuotias. Uhmaikäinen. Testailee rajojaan. Ei osaa vielä hallita ja hillitä tunteitaan. Ei häneltä voi vielä kovin paljon vaatia. Ei voi odottaa mitään muuta, kun 3-vuotiaan käytöstä, ja noinhan ne käyttäytyy. Lapsessa ei varmasti ole mitään vikaa. Kuulostaa hyvinkin normaalilta.

Eri asia on sitten ostaako sen tikkarin, jos toinen huutaa ja vaatii, vai kestääkö sen nöyryytyksen, kun lapsi kierii lattialla ja huutaa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen selviytynyt kauppakäynneistä kahden villin pojan kanssa. Lapset ovat halunneet kävellä itse 1 v, enkä ole sen jälkeen heitä vaunuissa huudattanut, saati vaunuja tyhjinä työnnellyt.

Hymyilyttää aina, kun joku kertoo miten kasvatus on johdonmukaisuudesta kiinni. Oikeasti kyse on taisteluidensa valitsemisesta. Pienikin osaa olla ihmeen hyvin, kun saa auttaa.

Johdonmukaisuus ei estä lapsen osallistumista asioihin. En oikein edes nyt saa ajatustasi kiinni, että mitä nyt edes meinaat.

Pointtini on, että jokainen helpon lapsen vanhempi kuvittelee olevansa jokin kasvatusguru kun pistää lapsen kymmenen kertaa kiinni vaunuihin ja se pysyy siinä. Sitten vaan shoppaamaan ja älykännyä näpräämään.

Sitten on vähemmän helppoja lapsia. Tuhannen kiinni pistämisen jälkeen alkaa miettiä, että mitä jos sanoisikin "hakisitko kulta tuon näkkäripaketin". Se ei ole epäjohdonmukaisuutta vaan järkeä. Yksi keino ei toimi, koetetaan siis toista.

Olet aika jyrkkä. Johdonmukaisuus nimittäin ei ole sitä, että "lapsi kiinni kärryihin ja äiti näpräämään kännykkää".

Johdonmukaisuus on sitä, että teet lapsen olon turvalliseksi pitämällä kiinni luvatusta. Et saa tänään karkkia - ei anneta periksi, vaikka kuinka vedettäisiin raivarit karkkihyllyllä. Näin esimerkiksi. Eli vanhempi ei ole tuuliviiri, jonka sanaan lapsi ei voi luottaa.

Ja mikään laki ei kiellä siinä samalla pitämästä ohessa tuota lapsen osallistamista. Jos lapsi keskittyy sillä, niin hyvä se.

Minusta sinä olet aika jyrkkä. On todella helppoa olla ostamatta karkkia - koko karkkihyllyepisodista pääsee, jos karkki ei arkeen kuulu.

Niitä isompia ja vaikeampia kysymyksiä tulee, kun puhutaan kommunikaatiosta. Toimitko kuin robottivanhempi - tämä on sääntö - , vai uskallatko välillä kysyä lapselta, että mitä mieltä olet tästä säännöstä, ja ymmärrätkö miksi se on. Uskallatko jopa tarvittaessa todeta, että tämä sääntö on nyt tähän tilanteeseen sopimaton - saat juosta, jos et törmää keneenkään. Aito auktoriteetti kestää tuonkin.

Vierailija kirjoitti:

Nyt lähinnä kuulostaa että haluat päteä siskosi kustannuksella miten SINÄ olet osannut kasvattaa omat lapsesi ja miten SINÄ olet toiminut oikein.

Toiset lapset uskoo kun heille sanoo, toiset ei usko millään. Kyllä, johdonmukainen täytyy olla, mutta joidenkin kanssa täytyy ihan oikeasti välillä taistella enemmän. Sitäpaitsi, jos sisko antaa helpolla periksi niin onko hän väsynyt? Väsyneenä ei jaksa tapella kenenkään kanssa ja menee siitä mistä aita on matalin että selviää sieltä kaupasta jotenkin pois. Missä lasten isä on, onko arjessa mukana?

Ja niinkun sanoin, kaikki lapset ei vaan pidä nätisti kädestä kiinni vaikka mitä tekisi. Jos sinulle on sattunut rauhalliset lapset niin se ei ole sinun erinomaisesta kasvatustaidoista kiinni.

Turha sitä kasvatuksen merkitystä on mitätöidä, kyllä sillä on ihan valtavan suuri merkitys. Kasvatuksella ja kasvuympäristöllä, tunteeko lapsi olonsa turvalliseksi, onko aina saanut tahtonsa läpi/ollut huomion keskipiste jne. Toki lapset ovat erilaisia, toiset haastavampia, mutta vähintään yhtä suuri merkitys (ja suurempikin) on muulla.

Vierailija kirjoitti:

Totta tuo, että on olemassa vaikeitakin lapsia jotka ovat silti vaikeita, vaikka vanhemmat tekisivät kaiken oikein, mutta suurinosa "tää on niin hankala" vanhemmista on aivan itse tehnyt lapsestaan sellaisen

ap

Tämä!

Valtaosassa "lapseni vain on temperamenttinen" -tapauksista vanhemmat voisivat katsoa peiliin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kokemusta helposta lapsesta, mutta myöskin vaikeasta lapsesta. Kuopus oli erittäin hankala, mutta periksi en antanut, vaikka välillä makoili kaupan lattialla kun ei saanut haluamaansa, otin lapsen kantoon ja vein autoon, kuten olin sanonut tekeväni jos temppuilee. Siskon lapsi on oikeasti todella helppo, vain siskolleni vaikea koska tietää että saa kaiken haluamansa kun vähän temppuilee, on aivan pikkuisesta oppinut tähän. Siskoni kamalasti pyytää neuvoja ja apua, mutta ei sitten käytännössä toteuta näitä neuvoja, olen myös monta kertaa itse tilanteessa neuvonut että tee näin ja sisko onkin alkuun tehnyt, mutta kun ei ole sillä samalla sekunnilla toiminut, on taas antanut periksi. Tottakai se lapsi alkuun kokeilee kun on siihen tottunut.

Totta tuo, että on olemassa vaikeitakin lapsia jotka ovat silti vaikeita, vaikka vanhemmat tekisivät kaiken oikein, mutta suurinosa "tää on niin hankala" vanhemmista on aivan itse tehnyt lapsestaan sellaisen

ap

Lapset käyttäytyvät eri tavoin omien vanhempien seurassa. Ja niinhän sen kuuluu olla. Omalle vanhemmalle uskalletaan kiukutella ja uskalletaan testata rajoja toisin kun vieraammalle (vaikka olisikin täti tai muuten tuttu ja läheinen) Minä saan esimerkiksi päiväkodista usein kuulla, kuinka lapseni on niin reipas pukemaan ja osaa sen tosi hyvin. Tai kun ovat olleet retkellä, kertovat, että poikani on kyllä todella reipas kävelijä. En ole uskoa samaksi lapseksi.

Jos kolmevuotias seisoo keskellä tietä, hänet kiskotaan vaikka yhdestä kädestä ilmassa raahaten pois tieltä ennen kuin joku ajaa yli. Muutaman kerran jälkeen on selvää että kävely sattuu paljon vähemmän kuin raahaaminen.

Jännitin aikanaan ekaa kauppareissua vauvan ja 2,5 vee uhmiksen kanssa. Mutta reissuhan sujui paremmin kuin hyvin kun kerrottiin että kaupassa pitää käyttäytyä fiksusti ja ei saa juoksennella ja pitää pysyä mukana. Lapsi otti omat kärryt, keräsi niihin ostokset koska minä kannoin vauvaa. Ja yhdessä nosteltiin ostokset hihnalle. Kun maksoin, lapsi vei kärryt paikalleen ja tuli ottamaan hänen kannettavakseen tehdyn kassin. Sitten hän kantoi oman ostoskassinsa autolle.

Vastuu estää harkitsemattomia tekoja. Jo kolmevuotiaalla.

Kyllä tämä lapsi muillakin kokeilee rajojaan, varsinkin niiden kanssa jotka ovat hänen kanssaan usein tekemisissä (minä, äitimme), mutta uskoo kyllä kun jämäkästi sanoo että ei. Monta kertaa varastanut karkkia ja olen vain mennyt kieltämään ja ottamaan sen karkin pois häneltä, muutaman kerran suusta asti. Siskoni vain antaisi lapsen sitten syödä sen karkin. Eipä ole hetkeen karkkeja varastellut meillä ollessaan.

Normaalit rajojen kokeilut siis lapsella. Äitiään ei usko missään asiassa, varmasti todella raskasta mutta viimeistään nyt asialle pitäisi tehdä jotain tai tulee olemaan todella pulassa. Siskoni myös valittaa siitä, kun lapsi riehuu iltaisin, hän ei käy lapsen kanssa ikinä ulkona ellei noita kauppareissuja oteta huomioon, lapsi ei siis pääse temmeltämään pihalle, tottakai se alkaa riehua kun on energiaa. Tästäkin on sanottu hänelle, että kyllä lapsen kanssa pitäisi ulkona käydä ja selitetty että mihin se voisi auttaa, mutta ei.... Silti jatkuvasti kysyy neuvoa, kun on pulassa lapsen kanssa, en tajua miksei voi tehdä sitten neuvojen mukaan, saattaa kokeilla kerran ja kun ei heti onnistu niin luovuttaa.

ap

Itse otin tavaksi kertoa lapselle jo kotona että mihin mennään ja miten ja kuinka siellä käyttäydytään.

Kuten että nyt mennää kauppaan kävellen, ja matkalla kävellään nätisti vieressä ja pidetään kädestä kun sanotaan, ettei jää auton alle, juosta ei saa, kauppaan mennään tänään ostamaan ruokaa ei leluja, eikä herkkuja ja jos on nätisti voi saada vaikka pillimehun, kaupassa ei ole lupa kiukutella vaan vasta kotona.

Ihme kyllä sääntöjen ja tapojen selittäminen ja perustelu lapselle on meillä toiminut, kuten myös toruminen huonosta käytöksestä. Usein myös kysyn lapselta ennen kauppaan lähtöä että miten käyttäydytään ja vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä. Kyllähän lapsi silti välillä väsyneenä kiukkuaa kaupassa mutta muistuttamalla säännöistä ja ymmärtäväisyydellä ollaan pahimmilta raivokohtauksilta säästytty.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tämä lapsi muillakin kokeilee rajojaan, varsinkin niiden kanssa jotka ovat hänen kanssaan usein tekemisissä (minä, äitimme), mutta uskoo kyllä kun jämäkästi sanoo että ei. Monta kertaa varastanut karkkia ja olen vain mennyt kieltämään ja ottamaan sen karkin pois häneltä, muutaman kerran suusta asti. Siskoni vain antaisi lapsen sitten syödä sen karkin. Eipä ole hetkeen karkkeja varastellut meillä ollessaan.

Normaalit rajojen kokeilut siis lapsella. Äitiään ei usko missään asiassa, varmasti todella raskasta mutta viimeistään nyt asialle pitäisi tehdä jotain tai tulee olemaan todella pulassa. Siskoni myös valittaa siitä, kun lapsi riehuu iltaisin, hän ei käy lapsen kanssa ikinä ulkona ellei noita kauppareissuja oteta huomioon, lapsi ei siis pääse temmeltämään pihalle, tottakai se alkaa riehua kun on energiaa. Tästäkin on sanottu hänelle, että kyllä lapsen kanssa pitäisi ulkona käydä ja selitetty että mihin se voisi auttaa, mutta ei.... Silti jatkuvasti kysyy neuvoa, kun on pulassa lapsen kanssa, en tajua miksei voi tehdä sitten neuvojen mukaan, saattaa kokeilla kerran ja kun ei heti onnistu niin luovuttaa.

ap

Lapsi kerhoon. Sillä aikaa voi äiti hoitaa kauppareissut. Lapsi saa leikkiä ja ehkä ulkoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen selviytynyt kauppakäynneistä kahden villin pojan kanssa. Lapset ovat halunneet kävellä itse 1 v, enkä ole sen jälkeen heitä vaunuissa huudattanut, saati vaunuja tyhjinä työnnellyt.

Hymyilyttää aina, kun joku kertoo miten kasvatus on johdonmukaisuudesta kiinni. Oikeasti kyse on taisteluidensa valitsemisesta. Pienikin osaa olla ihmeen hyvin, kun saa auttaa.

Johdonmukaisuus ei estä lapsen osallistumista asioihin. En oikein edes nyt saa ajatustasi kiinni, että mitä nyt edes meinaat.

Pointtini on, että jokainen helpon lapsen vanhempi kuvittelee olevansa jokin kasvatusguru kun pistää lapsen kymmenen kertaa kiinni vaunuihin ja se pysyy siinä. Sitten vaan shoppaamaan ja älykännyä näpräämään.

Sitten on vähemmän helppoja lapsia. Tuhannen kiinni pistämisen jälkeen alkaa miettiä, että mitä jos sanoisikin "hakisitko kulta tuon näkkäripaketin". Se ei ole epäjohdonmukaisuutta vaan järkeä. Yksi keino ei toimi, koetetaan siis toista.

Olet aika jyrkkä. Johdonmukaisuus nimittäin ei ole sitä, että "lapsi kiinni kärryihin ja äiti näpräämään kännykkää".

Johdonmukaisuus on sitä, että teet lapsen olon turvalliseksi pitämällä kiinni luvatusta. Et saa tänään karkkia - ei anneta periksi, vaikka kuinka vedettäisiin raivarit karkkihyllyllä. Näin esimerkiksi. Eli vanhempi ei ole tuuliviiri, jonka sanaan lapsi ei voi luottaa.

Ja mikään laki ei kiellä siinä samalla pitämästä ohessa tuota lapsen osallistamista. Jos lapsi keskittyy sillä, niin hyvä se.

Minusta sinä olet aika jyrkkä. On todella helppoa olla ostamatta karkkia - koko karkkihyllyepisodista pääsee, jos karkki ei arkeen kuulu.

Niitä isompia ja vaikeampia kysymyksiä tulee, kun puhutaan kommunikaatiosta. Toimitko kuin robottivanhempi - tämä on sääntö - , vai uskallatko välillä kysyä lapselta, että mitä mieltä olet tästä säännöstä, ja ymmärrätkö miksi se on. Uskallatko jopa tarvittaessa todeta, että tämä sääntö on nyt tähän tilanteeseen sopimaton - saat juosta, jos et törmää keneenkään. Aito auktoriteetti kestää tuonkin.

Voi kuule, kyllä lapsi voi kinuta vaikka mitä vaikkei arkeen kuuluisikaan 😉

Vähän nyt menee oudoille urille nuo ajatuksesi. Johdonmukaisuus onkin nyt robottivanhemmuutta vailla mitään tilannetajua. Kyllähän sinä sen itsekin tiedät, ettei se niin mene.

En edes käsitä, mitä ja miksi jankkaat. Johdonmukaisuus kuitenkin kuuluu vahvasti hyvään kasvatukseen. Se ei poissulje osallistamista tai tilannetajua. Vähän se putkikatse nyt laajemmaksi, kiitos.

Seuraavan kerran, kun siskosi kysyy neuvoa, sano hänelle suoraan, että olet oikeasti yrittänyt auttaa ennenkin, mutta hän ei ole niitä neuvoja kauaa noudattanut. Jos hän toistaa avunpyyntönsä, toista sinä neuvosi. Ja sitten kun et enää jaksa, sano, ettet enää jaksa toistaa itseäsi: tästä ja tästä voisi olla apua, mutta jos et jaksa näitä neuvojani säntillisesti kokeilla ja noudattaa, en voi sinua auttaa.

Ja kaikki tämä ystävällisesti ja kaikella rakkaudella, siskokulta.

10

Oma lapseni sai 3 vuotiaana itkuraivarit kassalla kun en suostunut ostamaan karkkia. Maksoin ostokset otin kassin toiseen käteen ja toisella tiukan otteen kakaran selästä kurahousujen henkseleistä. Niin sitä mentiin sitten autolle tiukassa otteessa. Pistin lapsen istumaan turvaistuimeen ja sanoin matalalla äänellä: Tee toi temppu vielä kerran niin vien sut metsään susien syötäväksi. Ei ole kertaakaan sen jälkeen kaupassa kiukutellut.

Vierailija kirjoitti:

Oma lapseni sai 3 vuotiaana itkuraivarit kassalla kun en suostunut ostamaan karkkia. Maksoin ostokset otin kassin toiseen käteen ja toisella tiukan otteen kakaran selästä kurahousujen henkseleistä. Niin sitä mentiin sitten autolle tiukassa otteessa. Pistin lapsen istumaan turvaistuimeen ja sanoin matalalla äänellä: Tee toi temppu vielä kerran niin vien sut metsään susien syötäväksi. Ei ole kertaakaan sen jälkeen kaupassa kiukutellut.

Puolet meni oikein. Veit lapsen autoon, mutta tuskin seuraavalla kerralla olisit vienyt häntä metsään susien syötäväksi? Just tällaisia tyhmiä uhkauksia siskonikin harrastaa, "et saa enää ikinä leikkiä traktorin kanssa jos heität sen ikkunaa päin" ja lapsihan heittää ja kohta se traktori on hänellä taas kädessä.

Tai "et saa jäätelöä jos olet tuhma", lapsi on tuhma ja saa jäätelön

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen selviytynyt kauppakäynneistä kahden villin pojan kanssa. Lapset ovat halunneet kävellä itse 1 v, enkä ole sen jälkeen heitä vaunuissa huudattanut, saati vaunuja tyhjinä työnnellyt.

Hymyilyttää aina, kun joku kertoo miten kasvatus on johdonmukaisuudesta kiinni. Oikeasti kyse on taisteluidensa valitsemisesta. Pienikin osaa olla ihmeen hyvin, kun saa auttaa.

Johdonmukaisuus ei estä lapsen osallistumista asioihin. En oikein edes nyt saa ajatustasi kiinni, että mitä nyt edes meinaat.

Pointtini on, että jokainen helpon lapsen vanhempi kuvittelee olevansa jokin kasvatusguru kun pistää lapsen kymmenen kertaa kiinni vaunuihin ja se pysyy siinä. Sitten vaan shoppaamaan ja älykännyä näpräämään.

Sitten on vähemmän helppoja lapsia. Tuhannen kiinni pistämisen jälkeen alkaa miettiä, että mitä jos sanoisikin "hakisitko kulta tuon näkkäripaketin". Se ei ole epäjohdonmukaisuutta vaan järkeä. Yksi keino ei toimi, koetetaan siis toista.

Olet aika jyrkkä. Johdonmukaisuus nimittäin ei ole sitä, että "lapsi kiinni kärryihin ja äiti näpräämään kännykkää".

Johdonmukaisuus on sitä, että teet lapsen olon turvalliseksi pitämällä kiinni luvatusta. Et saa tänään karkkia - ei anneta periksi, vaikka kuinka vedettäisiin raivarit karkkihyllyllä. Näin esimerkiksi. Eli vanhempi ei ole tuuliviiri, jonka sanaan lapsi ei voi luottaa.

Ja mikään laki ei kiellä siinä samalla pitämästä ohessa tuota lapsen osallistamista. Jos lapsi keskittyy sillä, niin hyvä se.

Minusta sinä olet aika jyrkkä. On todella helppoa olla ostamatta karkkia - koko karkkihyllyepisodista pääsee, jos karkki ei arkeen kuulu.

Niitä isompia ja vaikeampia kysymyksiä tulee, kun puhutaan kommunikaatiosta. Toimitko kuin robottivanhempi - tämä on sääntö - , vai uskallatko välillä kysyä lapselta, että mitä mieltä olet tästä säännöstä, ja ymmärrätkö miksi se on. Uskallatko jopa tarvittaessa todeta, että tämä sääntö on nyt tähän tilanteeseen sopimaton - saat juosta, jos et törmää keneenkään. Aito auktoriteetti kestää tuonkin.

Voi kuule, kyllä lapsi voi kinuta vaikka mitä vaikkei arkeen kuuluisikaan 😉

Vähän nyt menee oudoille urille nuo ajatuksesi. Johdonmukaisuus onkin nyt robottivanhemmuutta vailla mitään tilannetajua. Kyllähän sinä sen itsekin tiedät, ettei se niin mene.

En edes käsitä, mitä ja miksi jankkaat. Johdonmukaisuus kuitenkin kuuluu vahvasti hyvään kasvatukseen. Se ei poissulje osallistamista tai tilannetajua. Vähän se putkikatse nyt laajemmaksi, kiitos.

Kasvatussuhteet ovat aina ihmissuhteita, kysymys on kommunikaatiosta. Lue uudestaan yllä oleva viestisi ja mieti, että miten ne jankkaajat ovat aina muita.