Lue keskustelun säännöt.
25v ja elämä ei etene! Tuntuu että muilla jo perhe jne..
03.02.2017 |
Olen 25v ja tuntuu että kaikki ikäiseni kaverit ja tutut ovat edenneet elämässään ja minä en. Heillä on lapsi/lapsia, ovat kihloissa tai naimisissa, työpaikka, joillakin omakotitalo jne. Itse opiskelen(valmistun tosin viimeistään vuoden päästä, jes!) ja asun aika surkeassa yksiössä, koska opiskeluaikana nyt ei vaan ole varaa kovin kummoiseen asuntoon. Olen seurustellut 3vuotta ja mies ei edelleenkään halua muuttaa yhteen, mutta haluaa silti yhteisen tulevaisuuden ja sitten joskus myös yhteisen kodin.. Huoh.
Muita joista tuntuu, että tutut ovat edenneet elämässään ja itse et?
Kommentit (40)
Minulla taitaa olla huonompi tilanne kuin aloittajalla. Olen 25v, en seurustele, enkä koskaan ole seurustellut, sillä olen homomies (joka ei useiden toiveikkaiden ja petetyksi tulleiden seurusteluyritysten jälkeen enää usko löytävänsä ketään). Ainoa hyvä puoli on, että flaksi vielä käy miesten suhteen (Kelpaisin harmi kyllä myös monelle parisuhdetta toivovalle naiselle), mutta homot tuntuvat haluavan VAIN seksiä. Siksi olen jättäytynyt kokonaan jo parisuhdemarkkinoiden ulkopuolelle, eikä minulla ole enää Tindereitä, sun muita seuranhakupalveluja käytössä. Opinnot kestävät vielä kaksi vuotta, eikä oman alan töitä ole ollenkaan näköpiirissä. Todistukseni kyllä on kiitettävä. Työttömyys ja syrjäytyminen siellä koulutusputken päässä pelottaa. Asun yksin yksiössä. Olen tehnyt hanttihommia kesät. Välillä tuntuu turhalta tämä elämä.
Repikää siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perhe on ehkä helpompi saada kuin ura. Hoida nyt ne opiskelut mallilleen ja työ- ja asuntoasiat kuntoon. Sitten kun nämä on järjestyksessä, niin kyllä joku perheenperustamishaluinen mies siihen vierellesi ilmestyy. Tuo nykyinen tuntuu vain hengailevan paremman seuran puutteessa, ei ole aviomiesainesta.
Sinuna vähän kyselisin miesystävältäsi, mitä hänen mielessään teidän "yhteinen tulevaisuus" sisältää ja millä aika välillä hän on ajatellut mm. naimisiinmenon vai onko ollenkaan tai lapsi/ lapset? Vastauksen perusteella miettisin, että onko mies ajatellut tosissaan vai ehkä ei sittenkään ja onko vastahakoinen ajattelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Perhe on ehkä helpompi saada kuin ura. Hoida nyt ne opiskelut mallilleen ja työ- ja asuntoasiat kuntoon. Sitten kun nämä on järjestyksessä, niin kyllä joku perheenperustamishaluinen mies siihen vierellesi ilmestyy. Tuo nykyinen tuntuu vain hengailevan paremman seuran puutteessa, ei ole aviomiesainesta.
Näin, toi "kyllä mä sit joskus haluan yhteisen tulevaisuuden" mies harvemmin oikeasti haluaa, mutta ei halua vielä erota, koska vakireikä on tyhjää ja deittailua parempi mukavuudenhaluiselle.
Eipämullakaansenhelpompaa kirjoitti:
Minulla taitaa olla huonompi tilanne kuin aloittajalla. Olen 25v, en seurustele, enkä koskaan ole seurustellut, sillä olen homomies (joka ei useiden toiveikkaiden ja petetyksi tulleiden seurusteluyritysten jälkeen enää usko löytävänsä ketään). Ainoa hyvä puoli on, että flaksi vielä käy miesten suhteen (Kelpaisin harmi kyllä myös monelle parisuhdetta toivovalle naiselle), mutta homot tuntuvat haluavan VAIN seksiä. Siksi olen jättäytynyt kokonaan jo parisuhdemarkkinoiden ulkopuolelle, eikä minulla ole enää Tindereitä, sun muita seuranhakupalveluja käytössä. Opinnot kestävät vielä kaksi vuotta, eikä oman alan töitä ole ollenkaan näköpiirissä. Todistukseni kyllä on kiitettävä. Työttömyys ja syrjäytyminen siellä koulutusputken päässä pelottaa. Asun yksin yksiössä. Olen tehnyt hanttihommia kesät. Välillä tuntuu turhalta tämä elämä.
Repikää siitä.
Lopeta iniseminen. Monella on asiat vielä paljon huonommin, eikä mitään mahdollisuutta muuttaa tilannetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipämullakaansenhelpompaa kirjoitti:
Minulla taitaa olla huonompi tilanne kuin aloittajalla. Olen 25v, en seurustele, enkä koskaan ole seurustellut, sillä olen homomies (joka ei useiden toiveikkaiden ja petetyksi tulleiden seurusteluyritysten jälkeen enää usko löytävänsä ketään). Ainoa hyvä puoli on, että flaksi vielä käy miesten suhteen (Kelpaisin harmi kyllä myös monelle parisuhdetta toivovalle naiselle), mutta homot tuntuvat haluavan VAIN seksiä. Siksi olen jättäytynyt kokonaan jo parisuhdemarkkinoiden ulkopuolelle, eikä minulla ole enää Tindereitä, sun muita seuranhakupalveluja käytössä. Opinnot kestävät vielä kaksi vuotta, eikä oman alan töitä ole ollenkaan näköpiirissä. Todistukseni kyllä on kiitettävä. Työttömyys ja syrjäytyminen siellä koulutusputken päässä pelottaa. Asun yksin yksiössä. Olen tehnyt hanttihommia kesät. Välillä tuntuu turhalta tämä elämä.
Repikää siitä.
Älä vielä luovuta! Laita ihmeessä seuranhakuprofiili edes johonkin, vaikka Suomi24 Treffeihin, eihän se mitään maksakkaan! Kukaan ei sinua ovelta tule hakemaan. Tai katsele ulkomailta jos kielitaito riittää? :)
Kannattaako pilata elämänsä murehtimalla moista? Jos saa töitä niin hyvä. Jos saa lapsen niin hyvä. Jos ei niin sit ei. Ei elämällä ole mitään tarkoitusta eikä ole vain yhtä oikeaa tapaa elää täällä. Teet niitä asioita, jotka kiinnostavat sinua. Liian moni elää täysin muiden pillin mukaan ja ajattelee liikaa, mitä muut ajattelevat. Elämä paranee huomattavasti, kun ei jatkuvasti ajattele tai suorita. Saa myös vetää viikonloppuna spontaanisti kännit ilman, että kukaan mies tai lapsi pahoittaisi siitä mieltänsä. Nyt kuitenkin lähden harrastusten pariin ja ehkä ne spontaanit kännit tulee illalla jos ovat tullakseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No sinulla on asiat hyvin, jos opinnot ovat loppuvaiheessa, sinulla on oikea asunto eikä mikään opiskelijakämppä (yksiö olisi ollut minulle ainakin luksusta pienen, haisevan ja syrjäisen soluasunnon sijaan), ja ikääkään ei ole tuon enempää.
Päin vastoin, ap, nyt olet vaiheessa, joka potkii sinua p*rseelle ja motivoi tekemään työtä entistä kovemmin.
Kun itse olin samassa tilanteessa, tein hulluna töitä - - - että saisin töitä. Ja lopulta onnistui, tosin useamman pätkätyö-opiskelu-pätkätyö -vuoden jälkeen.
Nyt kelpaa tehdä töitä, omistaa omakotitalo, kasvattaa perhettä vaimon kanssa - - - ja maksaa asuntolainaa, tehdä ilta- ja viikonlopputöitä, kantaa Lidlistä kotiin ostoskärryllinen tavaraa kerralla, maksella kolminumeroisia laskuja, tehdä remonttia, herätä yösyötölle ja nousta ennen puolta kuutta töihin.
Jos lapsen saaminen nuorena kiinnostaa niin kannattaa kokeilla lasten hoitoa jollain muulla tavoin aluksi. Mielipiteet voi muuttua. Itse tajusin jo monta vuotta sitten, ettei perhe-elämä oo se oma juttu välttämättä koskaan. Sulla on kuitenkin opinnot hyvässä vaiheessa ja katto pään päällä. Monella nuorella ei ole edes kunnollista opiskelupaikkaa. Muista myös, että elämäntilanteet voi muuttua vuosien aikana myös täysin erilaiseen suuntaan mitä olisi voinut kuvitella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinuna vähän kyselisin miesystävältäsi, mitä hänen mielessään teidän "yhteinen tulevaisuus" sisältää ja millä aika välillä hän on ajatellut mm. naimisiinmenon vai onko ollenkaan tai lapsi/ lapset? Vastauksen perusteella miettisin, että onko mies ajatellut tosissaan vai ehkä ei sittenkään ja onko vastahakoinen ajattelemaan.
No tottakai mies väittää haluavansa lapsia kun muuten suhde loppuisi siihen,eihän sillä ole aikomustakaan edes muuttaa yhteen.
Kannattaa lopettaa itsensä vertaaminen muihin. Minäkin olen 27-vuotias ja opiskelen vasta ensimmäistä vuotta yliopistossa. Eli olen yli 30 valmistuttuani. Minulla on kyllä jo aiempi korkeakoulututkinto, mutta kuitenkin. Kaverit ovat hiljattain siirtyneet työelämään tai viimeistelevät graduaan. Voisinhan minäkin tässä surkutella, että olen jotenkin huonompi kun edelleen tässä iässsä opiskelen jne, mutta en jaksa miettiä sellaista. Minulla on tosin mies ja hänen kanssaan omistusasunto, mutta lapsia en ehkä tähän elämäntilanteeseen halua, vaikka miehellä onkin vakituinen työ.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihme ulisija olet. Jos nyt jostain perheen ja omakotitalon saisit, niin löytäisit varmasti muuta ruikutettavaa elämästäsi
Ööh? Mä oon 30v, ei tyttöystävää, asun yksiössä ja opiskelen yliopistossa. Ei kyllä tunnu tuolta, vaikka sun kirjotuksen perusteella pitäisi. No ikisinkkuus kieltämättä harmittaa, mutta muuten oon tyytyväinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monilla tuntuu olevan sellainen ajatus, että elämää pitää ikään kuin suorittaa ja asiat pitää tehdä tietyssä iässä ja tietyssä järjestyksessä. Relatkaa!
Helpottavaa kuulla, että joku ajattelee samalla lailla! Olen myös 25v (kohta 26) ja munkaan elämä ei oo edennyt yhtään. Kaverit ympärillä sen kun etenee ja menestyy elämässä, lisääntyy ja vakiintuu, samalla kun oma elämä vaan junnaa paikallaan. Mulla todettiin viikko sitten keskivaikea masennus, joka vielä vaikeuttaa omaa etenemistä.
Ihan oikeasti kannattaisi vaan yrittää olla tyytyväinen siihen mitä on. Minä olen 26v, yliopisto ihan vaiheessa, ei töitä mutta masennusta ja ahdistusta ja muita mielenterveysongelmia kyllä riittää. Eikä ole edes sitä miestä. Kaikki ystäväni seurustelevat, menevät kihloihin, ostelevat taloja, valmistuvat jne. eikä kenelläkään meinaa olla aikaa nähdä. Onhan tää elämä perseestä tällä hetkellä, mutta minkäs teet. On vaan oltava kiitollinen kaikesta hyvästä ja uskottava, että niitä hyviä asioita on itsellekin vielä tulossa.
En tiedä minkälainen kaveripiiri suurimalla osalla palstalaisista on, mutta ainakin omassa lähipiirissä suurimmalla osalla 30+ tyypeistä takana on useampia eroja ja suhteita, ei vakituisia töitä jne. Itseänikin välillä masentaa, mutta en jaksa uskoa että kaikkien elämä olisi vaan pelkkää menestymistä koko ajan. Ei pitäisi jatkuvasti verrata omaa elämää johonkin muuhun, vaan ajatella realistisemmin. Voi olla helpommin sanottu kuin tehty, mutta voi ainakin yrittää miettiä niitä hyviäkin asioita .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 38v "mies" jolla poikuus vielä tallella
Miksi kirjoitit "mies"? Sinä olet mies isolla M:llä kun olisit saanut, mutta selvisit puhumalla.
:D
Ja sitten voi myös käydä niin että käyt koulut ja yliopistot seurustelet miehen kanssa 8vuotta ja olette ostaneet omakotitalon ja vakitöissä oltu jo muutama vuosi. Ja kun kaikki on valmiina niin saat kuulla että et voi tulla raskaaksi. Ei onnistu. Kihlat ja häät piti pitää lapsen tultua. Kaikki romahtaa eikä millään edellä mainitulla tunnu olevan enää merkitystä. Minun kohdallani olisi pitänyt aloittaa aiemmin eikä tehdä ensin kaikkea valmiiksi:( mutta! Jokaisella oma polku,ei pitäisi verrata! Kaikilla omat murheet jotka voivat näyttää ulkopuolisten näkövinkkelistä ihan toisenlaiselle. Ei kaikki tuttuni arvaisi mitä meilläkin tällä hetkellä tapahtuu.
Entä jos sulla olis perhe ja hyväpalkkainen duuni? Olisit varmasti tyytymätön johonkin muuhun asiaan. Ihminen ei ole koskaan tyytyväinen. Silloin kun olin parisuhteessa ja oli vielä töitä, niin keksin aina jotain tyytymättömyyden aihetta: milloin naapurilla oli komeampi mies tai enemmän rahaa tai parempi ura kuin minulla... Lista on loputon. Ihan samanlaista tyytymättömyyttä esiintyy nyt työttömänäkin, tosin eri asioihin vaan olen tyytymätön nyt.