Taas tulee viikonloppu menemää lapsen ehdoilla

Minä taas ihmettelen, että joka viikonloppuko täytyy elää niin, että on parisuhteessa. Eikö sitä saisi samalla tavalla olla erossa miehestä kuin lapsistakin, eikö sitä voisi olla olla omaa aikaa? Joku toinen huolehtisi rutiinit ja itse saisi elää sinkkuna, lukea Hesaria rauhassa pari tuntia, kukaan ei kyselisi seuraksi kävelylle tai salille.

Miksi vain lapset on este elämälle, miksi ei myös puoliso?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus olisi kiva olla vaan aikuisten kesken mutta se ei ole mahdollista. Muita joilla viikonloppu ei paljoa eroa arjesta?

Täällä. Näin on jatkunut jo melkein 17 vuotta. Jatkuvaa kuskaamista, ruokahuoltoa, märinää, valitusta ja nillitystä. Ei varmaan paljoa sua lohduttanut tää vastaus, koska mulla siis jo teini-ikäiset lapset ja oon luopunut jo toivosta, että "elämäni" joskus alkaisi:(

Jos joudut 17-vuotiasta jatkuvasti kuskaamaan ja ruokahuoltamaan ja saat palkkioksi märinää ja nillitystä, niin voit ehkä katsoa peiliin. 

Meillä on urheilevat lapset, joita jossain määrin kyllä kuskataan, koska en halua että esim. perjantai-iltana kulkevat tuolla bussilla iltakymmeneltä ja ruokahuoltoakin tulee harrastettua jossain määrin, mutta esim. tänään 13- ja 14 -vuotiaat ovat luvanneet tehdä pizzaa koko porukalle, eli myös meille vanhemmille. Pizzan ohessa katsotaan porukalla leffaa ja huomenna nukutaan pitkään. 

Mitäpä luulet, että olenko katsonut? Mutta puolustuksekseni tahdon sanoa, että meilläpäin eivät bussit juuri kulje. Ja kyllä, olen katsonut peiliin myös p*skan asuinpaikan valinnan suhteen. Mutku ei oo rahaa muuttaa poiskaan. Koska olet ilmeisesti minua pätevämpi vanhempi, niin kysyisin, että osoittavatko lapsesi sinulle kiitollisuutta siitä mitä teet heidän eteensä?

Täytyy vaan koittaa sopeutua ja ottaa ilo irti siitä hetkestä, mitä nyt elätte. Itse koen perheen kanssa vietetyn viikonlopun kivana ja rentouttavana. Käydään uimahallissa, luistelemassa, tavataan kavereita tai tehdään jotain muuta kivaa yhdessä. Lapset ovat 6 ja 4 ja on jo aika helppoa heidän kanssaan. Ollaan molemmat vanhemmat työssä, joten viikonloppuna on mukava olla lasten kanssa. Pari kertaa vuodessa palkkaamme lapsenvahdin ja teemme jotain aikuisten kesken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus olisi kiva olla vaan aikuisten kesken mutta se ei ole mahdollista. Muita joilla viikonloppu ei paljoa eroa arjesta?

Täällä. Näin on jatkunut jo melkein 17 vuotta. Jatkuvaa kuskaamista, ruokahuoltoa, märinää, valitusta ja nillitystä. Ei varmaan paljoa sua lohduttanut tää vastaus, koska mulla siis jo teini-ikäiset lapset ja oon luopunut jo toivosta, että "elämäni" joskus alkaisi:(

No oliskohan sulla mennyt jotain pikkuisen pieleen noissa kasvatushommissa...

Kun vaan joku kertois että mitä. Oon niin väsähtänyt ja kyllästynyt. Olen vuosikaudet elänyt "lasten ehdoilla" ja noudattanut "vaistovanhemmuutta" kuten joka paikassa nykyään toitotetaan ja lopputulos on tämä. Olen perheessäni piika, jota oikein kukaan ei kunioita, olenhan aina saatavilla, ja teinit tietävät sen, varsinkin vanhempi tyttö.

Se mitä olet tehnyt väärin on, että olet suostunut piiaksi. Meillä lapset ovat vielä aina nuoria, ekaluokkalainen ja nuorempi menee syksyllä eskariin. Vaikka teen paljon heidän eteensä, en silti ole piika. Molemmat tietää että jos vaatteet ei päädy pyykkikoriin, niin kohta sitä puhdasta ei ole kaapissa. Eli jokainen huolehtii omat pyykit kaappiin. Samaten molemmat on otettu mukaan ruoanlaittoon jo pienestä. Ja nykyään mielellään auttavat tekemään ruokaa ja osaavat ihan omatoimisesti kattaa pöydän, viedä omat astiat tiskiin ja auttaa tyhjentämään astianpesukone. Ja kyllä meillä myös miehellä on omat vastuut. Joten minäkin työssä käyvä nainen ehdin jopa arkisin tekemään myös mieluisia juttuja, vaikka taloudessa neljä henkeä ja molemmat lapset harrastaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus olisi kiva olla vaan aikuisten kesken mutta se ei ole mahdollista. Muita joilla viikonloppu ei paljoa eroa arjesta?

Täällä. Näin on jatkunut jo melkein 17 vuotta. Jatkuvaa kuskaamista, ruokahuoltoa, märinää, valitusta ja nillitystä. Ei varmaan paljoa sua lohduttanut tää vastaus, koska mulla siis jo teini-ikäiset lapset ja oon luopunut jo toivosta, että "elämäni" joskus alkaisi:(

No oliskohan sulla mennyt jotain pikkuisen pieleen noissa kasvatushommissa...

Kun vaan joku kertois että mitä. Oon niin väsähtänyt ja kyllästynyt. Olen vuosikaudet elänyt "lasten ehdoilla" ja noudattanut "vaistovanhemmuutta" kuten joka paikassa nykyään toitotetaan ja lopputulos on tämä. Olen perheessäni piika, jota oikein kukaan ei kunioita, olenhan aina saatavilla, ja teinit tietävät sen, varsinkin vanhempi tyttö.

Sitten lopetat sen. Sanot tytölle napakasti että sinä maksat kaiken ja jos ei ääni muutu, rahahanat sulkeutuvat. Ja sitten teet niin. Alat harrastamaan ja tekemään omia juttuja.

Mä en muutenkaan ymmärrä tuota lasten kuskaamista harrastuksiin. Jos ei teini pääse kävellen, pyörällä, julkisilla tai kaverin kyydillä niin sitten ei mene. Halvempaa se on vanhemmillekin jos ei mene.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus olisi kiva olla vaan aikuisten kesken mutta se ei ole mahdollista. Muita joilla viikonloppu ei paljoa eroa arjesta?

Täällä. Näin on jatkunut jo melkein 17 vuotta. Jatkuvaa kuskaamista, ruokahuoltoa, märinää, valitusta ja nillitystä. Ei varmaan paljoa sua lohduttanut tää vastaus, koska mulla siis jo teini-ikäiset lapset ja oon luopunut jo toivosta, että "elämäni" joskus alkaisi:(

Jos joudut 17-vuotiasta jatkuvasti kuskaamaan ja ruokahuoltamaan ja saat palkkioksi märinää ja nillitystä, niin voit ehkä katsoa peiliin. 

Meillä on urheilevat lapset, joita jossain määrin kyllä kuskataan, koska en halua että esim. perjantai-iltana kulkevat tuolla bussilla iltakymmeneltä ja ruokahuoltoakin tulee harrastettua jossain määrin, mutta esim. tänään 13- ja 14 -vuotiaat ovat luvanneet tehdä pizzaa koko porukalle, eli myös meille vanhemmille. Pizzan ohessa katsotaan porukalla leffaa ja huomenna nukutaan pitkään. 

Mitäpä luulet, että olenko katsonut? Mutta puolustuksekseni tahdon sanoa, että meilläpäin eivät bussit juuri kulje. Ja kyllä, olen katsonut peiliin myös p*skan asuinpaikan valinnan suhteen. Mutku ei oo rahaa muuttaa poiskaan. Koska olet ilmeisesti minua pätevämpi vanhempi, niin kysyisin, että osoittavatko lapsesi sinulle kiitollisuutta siitä mitä teet heidän eteensä?

Lohdutukseksi sinulle, että kyllä sieltä murrosiän nillittämisestä vielä putkahdetaan ulos. Ja ollaan jopa joskus vielä kiitollisia vanhemmille avusta, mitä on tehty heidän eteen.

Meillä oli ns. hankala murkku, kenellä oli jotenkin vaikeaa itsensä kanssa aikuiseksi kasvamisessa. Kiltti kaikin puolin muuten, mutta turpavärkki kyllä soi ja tunteet heilahteli ja marttyyriksi alettiin herkästi. Tämän kohdalla ajattelin monesti, että mitä helvettiä olen tehnyt väärin, kun tuntuu, että tästä ei tule mitään ja tästä ei ikinä kasva kunnollista ihmistä.

Mutta niin vain tämäkin putkahti sieltä yhtäkkiä aikuiseksi ja nillittämiset loppui ja löysi itsensä. Hyvä puoli oli siinä, että keskusteluyhteys säilyi läpi näiden vaikeiden vuosien, vaikka sain kyllä paskaa niskaan välillä oikein roppakaupalla. Kun jotakinhan sitä piti syyttää omasta pahasta olostaan, niin minähän se olin, joka olin elämästä tehnyt helvettiä. Ja jotenkin kaikkien näiden myrskyjen jälkeen meillä on hänen kanssaan lapsista läheisimmät välit.

Jaksamista sinulle nillittämisten keskellä. Kyllä se loppuu joskus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus olisi kiva olla vaan aikuisten kesken mutta se ei ole mahdollista. Muita joilla viikonloppu ei paljoa eroa arjesta?

Täällä. Näin on jatkunut jo melkein 17 vuotta. Jatkuvaa kuskaamista, ruokahuoltoa, märinää, valitusta ja nillitystä. Ei varmaan paljoa sua lohduttanut tää vastaus, koska mulla siis jo teini-ikäiset lapset ja oon luopunut jo toivosta, että "elämäni" joskus alkaisi:(

No oliskohan sulla mennyt jotain pikkuisen pieleen noissa kasvatushommissa...

Kun vaan joku kertois että mitä. Oon niin väsähtänyt ja kyllästynyt. Olen vuosikaudet elänyt "lasten ehdoilla" ja noudattanut "vaistovanhemmuutta" kuten joka paikassa nykyään toitotetaan ja lopputulos on tämä. Olen perheessäni piika, jota oikein kukaan ei kunioita, olenhan aina saatavilla, ja teinit tietävät sen, varsinkin vanhempi tyttö.

Se mitä olet tehnyt väärin on, että olet suostunut piiaksi. Meillä lapset ovat vielä aina nuoria, ekaluokkalainen ja nuorempi menee syksyllä eskariin. Vaikka teen paljon heidän eteensä, en silti ole piika. Molemmat tietää että jos vaatteet ei päädy pyykkikoriin, niin kohta sitä puhdasta ei ole kaapissa. Eli jokainen huolehtii omat pyykit kaappiin. Samaten molemmat on otettu mukaan ruoanlaittoon jo pienestä. Ja nykyään mielellään auttavat tekemään ruokaa ja osaavat ihan omatoimisesti kattaa pöydän, viedä omat astiat tiskiin ja auttaa tyhjentämään astianpesukone. Ja kyllä meillä myös miehellä on omat vastuut. Joten minäkin työssä käyvä nainen ehdin jopa arkisin tekemään myös mieluisia juttuja, vaikka taloudessa neljä henkeä ja molemmat lapset harrastaa.

Tottahan tämä on. Älkää siis tehkö näin, kuten minä olen tehnyt. Pitäkää äidit kiinni omistakin jutuistanne ja laittakaa myös lapset tekemään osansa perheen eteen, eli kotitöistä yms. Ei tarvitse sitten jumahtaa 20 vuodeksi tällaiseen tilanteeseen kuin minä:(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus olisi kiva olla vaan aikuisten kesken mutta se ei ole mahdollista. Muita joilla viikonloppu ei paljoa eroa arjesta?

Täällä. Näin on jatkunut jo melkein 17 vuotta. Jatkuvaa kuskaamista, ruokahuoltoa, märinää, valitusta ja nillitystä. Ei varmaan paljoa sua lohduttanut tää vastaus, koska mulla siis jo teini-ikäiset lapset ja oon luopunut jo toivosta, että "elämäni" joskus alkaisi:(

Miksi levitit haarasi jos niin ahdistaa ??

Itse olen odottanut tätä äitiyttä ja näitä lapsi juttuja jo niin kauan ettei tulisi pieneen mieleenkään aukoa päätään asiasta,, mulla katos nuoruus jo eletty, nyt keskityn lapseni loppu elämäni, t. Äiti 38 ja poika jouluna 2v.

Tuohon ap:n kuvaamaan tilanteeseen se meilläkin on meinannut lipsahtaa. Mutta olen alkanut ajatella, että pitää viikonloppuina ja arki-iltoinakin olla aikuisillekin mukavia hetkiä. Kyllä vanhemmankin pitää saada kotona ollessa nauttia ja latautua. Olen alkanut esim. lukea lehtiä teekupin kanssa ja lapsille sanon, että äiti lukee nyt lehteä, leikitään kohta. Keksikää itse tekemistä. Aluksi tietysti roikkuvat ja kinuavat, mutta kyllä ne oppii, että äiti tekee nyt jotain muuta hetken. Kun sitten myös vietän aikaa lastenkin ehdoilla, niin ihan tervettä, että välillä on myös äidin oma hetki.

Viikonloppuihin ollaan yritetty keksiä muuta kuin iänikuista räntäsateessa pihalla seisomista. Esim. olemme käyneet sisäleikkipuistoissa, uimahallissa, luistelemassa, hiitämässä, lastenkonserteissa ja välillä jopa ravintolassa syömässä.

Muutaman kerran vuodessa järjestetään lapsenvahtia sukulaisista tai maksettuna ja käydään miehen kanssa vaikka elokuvissa tai syömässä. Samoin miehellä on kavereittensa kanssa omia koko viikonlopun kestäviä menoja pari kertaa vuodessa, kuten myös minulla. Olemme myös järjestäneet niin, että kummallakin on kerran viikossa oma harrastus.

Tietysti nyt kun lapset ovat pieniä, niin nämä omat hetket ovat tällaisia pienenpieniä. Mutta lapset kasvavat ja koko ajan saan enemmän omaa aikaa. Nämä pikkuhetket auttavat jaksamaan arjessa ja tuntuvat tosi mukavilta juuri nyt. Enemmän kyse on siitä, että jaksaa suunnitella järjestää etukäteen, mitään hirveän spontaania ei ainakaan nyt tule tehtyä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meilläkin iso osa viikonlopuista menee lapsen ehdoilla. Silti kyllä osataan pitää huolta, että jokaisessa viikonlopussa on jotain kivaa ja rentouttavaa aikuisillekin. Tehdään hyvää ruokaa joka lauantai. Jos ei jaksa tehdä itse, käydään ulkona syömässä. Otetaan chillisti. Lauantaisin käymme aamupäivällä jossain lapselle kivassa paikassa, esim. Hoplopissa. Sitten lapsi saa katsoa yhden elokuvan. Lopun aikaa leikkii tai sitten pelaamme yhdessä lautapelejä tai wiitä. En kyllä näe mitään ikävää viikonlopuissa, jotka menee lapsen kanssa.  Saamme lapsen kyllä aina silloin tällöin hoitoon viikonlopuksi, jos haluamme. Kuukauden päästä lähtee viikon lomalle isovanhempien kanssa. Silloin tulee lopulta jopa vähän tylsää. 

En tiedä minkä ikänen lapsi sinulla on. Mutta jos on kovin pieni, niin todennäköisesti viikonloput tulee helpottamaan ja muuttumaan kivaksi, varsinkin jos ette aio lisätä lapsien määrää. Tukiverkon puute on kyllä kurja juttu. Meillä lapsen kaikki kaksi harrastusta ovat viikolla, joten viikonlopuille ei jää kuin koko perheen vapaa-aikaa. Tämä tulee varmasti muuttumaan lähivuosina. Lapsi on nyt neljä. 

Tähän on nyt pakko todelta, että ihminen, joka saa lapsen välillä viikonlopuksi hoitoon, ei tiedä miltä tuntuu, kun lapsi ei ole koskaan hoidossa. Se on tosi rankkaa! Minä ainakin kaipaan aikaa miehen kanssa kahdestaan. Rakastan miestäni ja hän on paras ystäväni. Sulla häämöttää edessä kokonainen viikko ilman lasta, sen avulla jo jaksaa nauttia arjesta ihan toisella tapaa. 

Lisäksi on pakko sanoa tämä, vaikka ilmeisesti näin ei saisi sanoa. Yksi lapsi vain on ihan eri juttu kuin useampi. Raskainta lapsiperhe-elämässä omasta mielestäni on sisarusten mekastus, kinastelu, tappelu, sota-leikit, jatkuva painiminen ja yksinkertaisesti vain se, että kun lapsia on useampia, ääntä lähtee paljon enemmän. 

Itse olen nyt alkanut vähitellen nauttimaan viikonlopuista nyt kun nuorin on 5v. Ei ole ihan enää jatkuvasti tappelua ja esim. aamulla kun katsovat lastenohjelmia, eivät enää kinastele, kuka saa pitää kaukosäädintä ja osaavat itse tehdä aamupalan jos me halutaan miehen kanssa löhöillä pitkään sängyssä. Myös lauantai-illan saunasta on tullut rentouttavampaa, kun vanhin pojista alkanut jo ymmärtää, että saunassa ollaan rauhassa, mikä sitten heijastuu kuopuksenkin käyttäytymiseen, kun toinen ei enää lähde mukaan pelleilyyn. Sekin auttaa, kun lapset käyvät paljon kavereillaan. Toisaalta meilläkin on sitten lähes joka päivä lasten kavereita useita käymässä.

Aika ja kiva tekeminen auttaa. Toisaalta itselläni on ainakin aika vaikea löytää kivaa tekemistä lasten kanssa. En tykkää ulkoilusta, uimisesta tai sellaisesta. Tykkäisin vain löhöillä sängyssä, lukea kirjaa ja harrastaa seksiä ja illalla käydä syömässä ulkona miehen kanssa. Mutta näillä mennään, viikonloppu kerrallaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus olisi kiva olla vaan aikuisten kesken mutta se ei ole mahdollista. Muita joilla viikonloppu ei paljoa eroa arjesta?

Täällä. Näin on jatkunut jo melkein 17 vuotta. Jatkuvaa kuskaamista, ruokahuoltoa, märinää, valitusta ja nillitystä. Ei varmaan paljoa sua lohduttanut tää vastaus, koska mulla siis jo teini-ikäiset lapset ja oon luopunut jo toivosta, että "elämäni" joskus alkaisi:(

Jos joudut 17-vuotiasta jatkuvasti kuskaamaan ja ruokahuoltamaan ja saat palkkioksi märinää ja nillitystä, niin voit ehkä katsoa peiliin. 

Meillä on urheilevat lapset, joita jossain määrin kyllä kuskataan, koska en halua että esim. perjantai-iltana kulkevat tuolla bussilla iltakymmeneltä ja ruokahuoltoakin tulee harrastettua jossain määrin, mutta esim. tänään 13- ja 14 -vuotiaat ovat luvanneet tehdä pizzaa koko porukalle, eli myös meille vanhemmille. Pizzan ohessa katsotaan porukalla leffaa ja huomenna nukutaan pitkään. 

Mitäpä luulet, että olenko katsonut? Mutta puolustuksekseni tahdon sanoa, että meilläpäin eivät bussit juuri kulje. Ja kyllä, olen katsonut peiliin myös p*skan asuinpaikan valinnan suhteen. Mutku ei oo rahaa muuttaa poiskaan. Koska olet ilmeisesti minua pätevämpi vanhempi, niin kysyisin, että osoittavatko lapsesi sinulle kiitollisuutta siitä mitä teet heidän eteensä?

Meillä lapset kunnioittavat vanhempiaan ja ovat omatoimisia vaikka bussit ei kotiovelta lähde. Osallistuvat kotitöihin, ruuanlaittoon, omien asioiden hoitamiseen, jne.

Tiedätkö miksi  koirat nuolevat pallejaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus olisi kiva olla vaan aikuisten kesken mutta se ei ole mahdollista. Muita joilla viikonloppu ei paljoa eroa arjesta?

Täällä. Näin on jatkunut jo melkein 17 vuotta. Jatkuvaa kuskaamista, ruokahuoltoa, märinää, valitusta ja nillitystä. Ei varmaan paljoa sua lohduttanut tää vastaus, koska mulla siis jo teini-ikäiset lapset ja oon luopunut jo toivosta, että "elämäni" joskus alkaisi:(

Jos joudut 17-vuotiasta jatkuvasti kuskaamaan ja ruokahuoltamaan ja saat palkkioksi märinää ja nillitystä, niin voit ehkä katsoa peiliin. 

Meillä on urheilevat lapset, joita jossain määrin kyllä kuskataan, koska en halua että esim. perjantai-iltana kulkevat tuolla bussilla iltakymmeneltä ja ruokahuoltoakin tulee harrastettua jossain määrin, mutta esim. tänään 13- ja 14 -vuotiaat ovat luvanneet tehdä pizzaa koko porukalle, eli myös meille vanhemmille. Pizzan ohessa katsotaan porukalla leffaa ja huomenna nukutaan pitkään. 

Kunnioitus on ansaittava.

Mitäpä luulet, että olenko katsonut? Mutta puolustuksekseni tahdon sanoa, että meilläpäin eivät bussit juuri kulje. Ja kyllä, olen katsonut peiliin myös p*skan asuinpaikan valinnan suhteen. Mutku ei oo rahaa muuttaa poiskaan. Koska olet ilmeisesti minua pätevämpi vanhempi, niin kysyisin, että osoittavatko lapsesi sinulle kiitollisuutta siitä mitä teet heidän eteensä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus olisi kiva olla vaan aikuisten kesken mutta se ei ole mahdollista. Muita joilla viikonloppu ei paljoa eroa arjesta?

Täällä. Näin on jatkunut jo melkein 17 vuotta. Jatkuvaa kuskaamista, ruokahuoltoa, märinää, valitusta ja nillitystä. Ei varmaan paljoa sua lohduttanut tää vastaus, koska mulla siis jo teini-ikäiset lapset ja oon luopunut jo toivosta, että "elämäni" joskus alkaisi:(

Jos joudut 17-vuotiasta jatkuvasti kuskaamaan ja ruokahuoltamaan ja saat palkkioksi märinää ja nillitystä, niin voit ehkä katsoa peiliin. 

Meillä on urheilevat lapset, joita jossain määrin kyllä kuskataan, koska en halua että esim. perjantai-iltana kulkevat tuolla bussilla iltakymmeneltä ja ruokahuoltoakin tulee harrastettua jossain määrin, mutta esim. tänään 13- ja 14 -vuotiaat ovat luvanneet tehdä pizzaa koko porukalle, eli myös meille vanhemmille. Pizzan ohessa katsotaan porukalla leffaa ja huomenna nukutaan pitkään. 

Mitäpä luulet, että olenko katsonut? Mutta puolustuksekseni tahdon sanoa, että meilläpäin eivät bussit juuri kulje. Ja kyllä, olen katsonut peiliin myös p*skan asuinpaikan valinnan suhteen. Mutku ei oo rahaa muuttaa poiskaan. Koska olet ilmeisesti minua pätevämpi vanhempi, niin kysyisin, että osoittavatko lapsesi sinulle kiitollisuutta siitä mitä teet heidän eteensä?

No en tiedä osoittavatko kiitollisuutta. Miten sen nyt sitten pitäisi ilmetä?

Mutta meillä on ihan aidosti kivaa keskenämme. Esim. noilla urheiluun liittyvillä reissuilla on oikeasti kivaa ja ne ovat minullekin kuin lomaa. Mennään vaikka Turkuun ja ollaan hotellissa yötä ja käydään syömässä. Tällaisia juttuja oli jo kun lapset olivat 7-8 vuotiaita ja sekin oli kivaa. On ollut kivaa ihan koulumajoituksessakin koko jengin huoltajana. Jos nyt mietin vaikka jotain etelän lomaa aivan taaperoidenkin kanssa, niin olen kokenut ne myös minulle lomiksi, ei niitä ole tehty vain lasten ehdoilla. Puhumattakaan siitä, kun ovat jo teinejä.  Minusta olen enemmän saamapuolella noiden teinien kanssa, meillä on tosi hauskaa yhdessä. On toki niitä myrskyjäkin ja riitoja ja sitä märinää, mutta ei todellakaan jatkuvasti. Enemmän on mukavaa. 

Meillä on siis oikein suunnitelma illaksi, mies lähtee työmatkalle illalla ja heitetään hänet lentokentälle, jonka jälkeen loikoillaan sohvalla ja katsotaan Frendejä (ihan oikeasti katsotaan Frendejä teinien kanssa - nauretaan kun noi teinit saa jonkun kaverin koukutettua Frendeihin ja sitä tapahtuu usein!)

Elämästä saa hankalaa ja ankeaa jos sen haluaa tehdä hankalaksi ja ankeaksi. Pienten lasten kanssa on eri jutut, mutta en ole ikinä kokenut viikonloppuja millään lailla arjeksi. Silloin ollaan kuitenkin yhdessä, tehdään parempaa ruokaa ja ihan vaan ollaan ilman rutiineja. 

Kike79.......... kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus olisi kiva olla vaan aikuisten kesken mutta se ei ole mahdollista. Muita joilla viikonloppu ei paljoa eroa arjesta?

Täällä. Näin on jatkunut jo melkein 17 vuotta. Jatkuvaa kuskaamista, ruokahuoltoa, märinää, valitusta ja nillitystä. Ei varmaan paljoa sua lohduttanut tää vastaus, koska mulla siis jo teini-ikäiset lapset ja oon luopunut jo toivosta, että "elämäni" joskus alkaisi:(

Miksi levitit haarasi jos niin ahdistaa ??

Itse olen odottanut tätä äitiyttä ja näitä lapsi juttuja jo niin kauan ettei tulisi pieneen mieleenkään aukoa päätään asiasta,, mulla katos nuoruus jo eletty, nyt keskityn lapseni loppu elämäni, t. Äiti 38 ja poika jouluna 2v.

Keskity rauhassa veikkonen. Kunhan nyt kahlaat semmoiset 15 vuotta eteenpäin, nin katsotaan sitten uudelleen, että mikä on tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus olisi kiva olla vaan aikuisten kesken mutta se ei ole mahdollista. Muita joilla viikonloppu ei paljoa eroa arjesta?

Täällä. Näin on jatkunut jo melkein 17 vuotta. Jatkuvaa kuskaamista, ruokahuoltoa, märinää, valitusta ja nillitystä. Ei varmaan paljoa sua lohduttanut tää vastaus, koska mulla siis jo teini-ikäiset lapset ja oon luopunut jo toivosta, että "elämäni" joskus alkaisi:(

Jos joudut 17-vuotiasta jatkuvasti kuskaamaan ja ruokahuoltamaan ja saat palkkioksi märinää ja nillitystä, niin voit ehkä katsoa peiliin. 

Meillä on urheilevat lapset, joita jossain määrin kyllä kuskataan, koska en halua että esim. perjantai-iltana kulkevat tuolla bussilla iltakymmeneltä ja ruokahuoltoakin tulee harrastettua jossain määrin, mutta esim. tänään 13- ja 14 -vuotiaat ovat luvanneet tehdä pizzaa koko porukalle, eli myös meille vanhemmille. Pizzan ohessa katsotaan porukalla leffaa ja huomenna nukutaan pitkään. 

Mitäpä luulet, että olenko katsonut? Mutta puolustuksekseni tahdon sanoa, että meilläpäin eivät bussit juuri kulje. Ja kyllä, olen katsonut peiliin myös p*skan asuinpaikan valinnan suhteen. Mutku ei oo rahaa muuttaa poiskaan. Koska olet ilmeisesti minua pätevämpi vanhempi, niin kysyisin, että osoittavatko lapsesi sinulle kiitollisuutta siitä mitä teet heidän eteensä?

Lohdutukseksi sinulle, että kyllä sieltä murrosiän nillittämisestä vielä putkahdetaan ulos. Ja ollaan jopa joskus vielä kiitollisia vanhemmille avusta, mitä on tehty heidän eteen.

Meillä oli ns. hankala murkku, kenellä oli jotenkin vaikeaa itsensä kanssa aikuiseksi kasvamisessa. Kiltti kaikin puolin muuten, mutta turpavärkki kyllä soi ja tunteet heilahteli ja marttyyriksi alettiin herkästi. Tämän kohdalla ajattelin monesti, että mitä helvettiä olen tehnyt väärin, kun tuntuu, että tästä ei tule mitään ja tästä ei ikinä kasva kunnollista ihmistä.

Mutta niin vain tämäkin putkahti sieltä yhtäkkiä aikuiseksi ja nillittämiset loppui ja löysi itsensä. Hyvä puoli oli siinä, että keskusteluyhteys säilyi läpi näiden vaikeiden vuosien, vaikka sain kyllä paskaa niskaan välillä oikein roppakaupalla. Kun jotakinhan sitä piti syyttää omasta pahasta olostaan, niin minähän se olin, joka olin elämästä tehnyt helvettiä. Ja jotenkin kaikkien näiden myrskyjen jälkeen meillä on hänen kanssaan lapsista läheisimmät välit.

Jaksamista sinulle nillittämisten keskellä. Kyllä se loppuu joskus.

Kiitos kannustuksesta!:) Tuli parempi mieli. Meillä tytär on tosiaan aika vaativa. On kai saanut kaiken liian helpolla ja luonne on temperamenttinen. Kaikki ärsytyksensä purkaa sitten minuun, äitiinsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus olisi kiva olla vaan aikuisten kesken mutta se ei ole mahdollista. Muita joilla viikonloppu ei paljoa eroa arjesta?

Täällä. Näin on jatkunut jo melkein 17 vuotta. Jatkuvaa kuskaamista, ruokahuoltoa, märinää, valitusta ja nillitystä. Ei varmaan paljoa sua lohduttanut tää vastaus, koska mulla siis jo teini-ikäiset lapset ja oon luopunut jo toivosta, että "elämäni" joskus alkaisi:(

Jos joudut 17-vuotiasta jatkuvasti kuskaamaan ja ruokahuoltamaan ja saat palkkioksi märinää ja nillitystä, niin voit ehkä katsoa peiliin. 

Meillä on urheilevat lapset, joita jossain määrin kyllä kuskataan, koska en halua että esim. perjantai-iltana kulkevat tuolla bussilla iltakymmeneltä ja ruokahuoltoakin tulee harrastettua jossain määrin, mutta esim. tänään 13- ja 14 -vuotiaat ovat luvanneet tehdä pizzaa koko porukalle, eli myös meille vanhemmille. Pizzan ohessa katsotaan porukalla leffaa ja huomenna nukutaan pitkään. 

Mitäpä luulet, että olenko katsonut? Mutta puolustuksekseni tahdon sanoa, että meilläpäin eivät bussit juuri kulje. Ja kyllä, olen katsonut peiliin myös p*skan asuinpaikan valinnan suhteen. Mutku ei oo rahaa muuttaa poiskaan. Koska olet ilmeisesti minua pätevämpi vanhempi, niin kysyisin, että osoittavatko lapsesi sinulle kiitollisuutta siitä mitä teet heidän eteensä?

Meillä lapset kunnioittavat vanhempiaan ja ovat omatoimisia vaikka bussit ei kotiovelta lähde. Osallistuvat kotitöihin, ruuanlaittoon, omien asioiden hoitamiseen, jne.

Tiedätkö miksi  koirat nuolevat pallejaan?

Tiedän: koska pystyvät.

Kyllä, joka vkl lapsen ehdoilla. Ei oo edes miestä, joten en saa koskaan nukkua pitkään. Sellaista se elämä on, kun tekee lapsia. Tuliko yllätyksenä? Myönnän, että olisi joskus kiva nimenomaan nukkua, mutta muuten on kiva kun saa olla lapsen kanssa enemmän kuin arkena. En ihan ymmärrä tuollaista haikailua lapsettoman ajan perään, on ihan oma valinta tehdä lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus olisi kiva olla vaan aikuisten kesken mutta se ei ole mahdollista. Muita joilla viikonloppu ei paljoa eroa arjesta?

Täällä. Näin on jatkunut jo melkein 17 vuotta. Jatkuvaa kuskaamista, ruokahuoltoa, märinää, valitusta ja nillitystä. Ei varmaan paljoa sua lohduttanut tää vastaus, koska mulla siis jo teini-ikäiset lapset ja oon luopunut jo toivosta, että "elämäni" joskus alkaisi:(

Jos joudut 17-vuotiasta jatkuvasti kuskaamaan ja ruokahuoltamaan ja saat palkkioksi märinää ja nillitystä, niin voit ehkä katsoa peiliin. 

Meillä on urheilevat lapset, joita jossain määrin kyllä kuskataan, koska en halua että esim. perjantai-iltana kulkevat tuolla bussilla iltakymmeneltä ja ruokahuoltoakin tulee harrastettua jossain määrin, mutta esim. tänään 13- ja 14 -vuotiaat ovat luvanneet tehdä pizzaa koko porukalle, eli myös meille vanhemmille. Pizzan ohessa katsotaan porukalla leffaa ja huomenna nukutaan pitkään. 

Mitäpä luulet, että olenko katsonut? Mutta puolustuksekseni tahdon sanoa, että meilläpäin eivät bussit juuri kulje. Ja kyllä, olen katsonut peiliin myös p*skan asuinpaikan valinnan suhteen. Mutku ei oo rahaa muuttaa poiskaan. Koska olet ilmeisesti minua pätevämpi vanhempi, niin kysyisin, että osoittavatko lapsesi sinulle kiitollisuutta siitä mitä teet heidän eteensä?

No en tiedä osoittavatko kiitollisuutta. Miten sen nyt sitten pitäisi ilmetä?

Mutta meillä on ihan aidosti kivaa keskenämme. Esim. noilla urheiluun liittyvillä reissuilla on oikeasti kivaa ja ne ovat minullekin kuin lomaa. Mennään vaikka Turkuun ja ollaan hotellissa yötä ja käydään syömässä. Tällaisia juttuja oli jo kun lapset olivat 7-8 vuotiaita ja sekin oli kivaa. On ollut kivaa ihan koulumajoituksessakin koko jengin huoltajana. Jos nyt mietin vaikka jotain etelän lomaa aivan taaperoidenkin kanssa, niin olen kokenut ne myös minulle lomiksi, ei niitä ole tehty vain lasten ehdoilla. Puhumattakaan siitä, kun ovat jo teinejä.  Minusta olen enemmän saamapuolella noiden teinien kanssa, meillä on tosi hauskaa yhdessä. On toki niitä myrskyjäkin ja riitoja ja sitä märinää, mutta ei todellakaan jatkuvasti. Enemmän on mukavaa. 

Meillä on siis oikein suunnitelma illaksi, mies lähtee työmatkalle illalla ja heitetään hänet lentokentälle, jonka jälkeen loikoillaan sohvalla ja katsotaan Frendejä (ihan oikeasti katsotaan Frendejä teinien kanssa - nauretaan kun noi teinit saa jonkun kaverin koukutettua Frendeihin ja sitä tapahtuu usein!)

Elämästä saa hankalaa ja ankeaa jos sen haluaa tehdä hankalaksi ja ankeaksi. Pienten lasten kanssa on eri jutut, mutta en ole ikinä kokenut viikonloppuja millään lailla arjeksi. Silloin ollaan kuitenkin yhdessä, tehdään parempaa ruokaa ja ihan vaan ollaan ilman rutiineja. 

Minä olen elänyt teiniperheen elämää melko kauan ja tunnen sen vuoksi melkoisen lauman teinejä. Hyvä, jos teillä on elämä noin reilassa. Mutta kun olen sivusta seurannut teinien elämää, ei se ole aina niin helppoa. On kiusaamista, ahdistuneisuutta, masennusta ja vaikka mitä aika monella. Niin, niillä ihan hyvien perheiden teineillä. Se on aika monelle melkoista myllerrystä jo siellä kaveriporukassa ja arvottamista. Itse olen todella helpolla päässyt, kun vaikeaa oli vain yhden teinin kanssa. Mutta olen nähnyt niin monen tasapainoisen nuoren romahtavan hormoonimyllerryksessään ja epävarmuudessaan, että siinä on saanut töitä tehdä ammattiauttajatkin. 

Ehkä minäkin kahden ensimäisen teinin kokemuksella olisin voinut ihmetellä, että miten nyt muka jollakin voi olla vaikeaa, kun meillä oli niin iloiset teinit, jotka oli viikonloppuisin kotona ja katsoivat äidin kanssa telkkaria ja tekivät pizzaa ja pilkkoivat salaattiaineksia. Onneksi kolmas tipahdutti maan pinnalle ja huomasi, että asiat eivät mene aina niin suoraviivaisesti. Näin on pystynyt helpommin ymmärtämään muitakin, joilla on vaikeaa.

Ja se, mikä minusta on ollut vaikeinta, on se, että sen iloisen teinin maailma salaa on voinutkin olla melkoista sekamelskaa ja ahdistusta. Olen itse kuunnellut muutaman teinin juttuja, joita he eivät ole vanhemmilleen kertoneet ja aika rankkaa on heilläkin ollut, vaikka vanhemmat eivät siitä tiedä. Jostain syystä he eivät vain ole halunneet pyytää apua vanhemmiltaan, vaan hakeneet sitä kaverinsa äidiltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meilläkin iso osa viikonlopuista menee lapsen ehdoilla. Silti kyllä osataan pitää huolta, että jokaisessa viikonlopussa on jotain kivaa ja rentouttavaa aikuisillekin. Tehdään hyvää ruokaa joka lauantai. Jos ei jaksa tehdä itse, käydään ulkona syömässä. Otetaan chillisti. Lauantaisin käymme aamupäivällä jossain lapselle kivassa paikassa, esim. Hoplopissa. Sitten lapsi saa katsoa yhden elokuvan. Lopun aikaa leikkii tai sitten pelaamme yhdessä lautapelejä tai wiitä. En kyllä näe mitään ikävää viikonlopuissa, jotka menee lapsen kanssa.  Saamme lapsen kyllä aina silloin tällöin hoitoon viikonlopuksi, jos haluamme. Kuukauden päästä lähtee viikon lomalle isovanhempien kanssa. Silloin tulee lopulta jopa vähän tylsää. 

En tiedä minkä ikänen lapsi sinulla on. Mutta jos on kovin pieni, niin todennäköisesti viikonloput tulee helpottamaan ja muuttumaan kivaksi, varsinkin jos ette aio lisätä lapsien määrää. Tukiverkon puute on kyllä kurja juttu. Meillä lapsen kaikki kaksi harrastusta ovat viikolla, joten viikonlopuille ei jää kuin koko perheen vapaa-aikaa. Tämä tulee varmasti muuttumaan lähivuosina. Lapsi on nyt neljä. 

Tähän on nyt pakko todelta, että ihminen, joka saa lapsen välillä viikonlopuksi hoitoon, ei tiedä miltä tuntuu, kun lapsi ei ole koskaan hoidossa. Se on tosi rankkaa! Minä ainakin kaipaan aikaa miehen kanssa kahdestaan. Rakastan miestäni ja hän on paras ystäväni. Sulla häämöttää edessä kokonainen viikko ilman lasta, sen avulla jo jaksaa nauttia arjesta ihan toisella tapaa. 

Lisäksi on pakko sanoa tämä, vaikka ilmeisesti näin ei saisi sanoa. Yksi lapsi vain on ihan eri juttu kuin useampi. Raskainta lapsiperhe-elämässä omasta mielestäni on sisarusten mekastus, kinastelu, tappelu, sota-leikit, jatkuva painiminen ja yksinkertaisesti vain se, että kun lapsia on useampia, ääntä lähtee paljon enemmän. 

Itse olen nyt alkanut vähitellen nauttimaan viikonlopuista nyt kun nuorin on 5v. Ei ole ihan enää jatkuvasti tappelua ja esim. aamulla kun katsovat lastenohjelmia, eivät enää kinastele, kuka saa pitää kaukosäädintä ja osaavat itse tehdä aamupalan jos me halutaan miehen kanssa löhöillä pitkään sängyssä. Myös lauantai-illan saunasta on tullut rentouttavampaa, kun vanhin pojista alkanut jo ymmärtää, että saunassa ollaan rauhassa, mikä sitten heijastuu kuopuksenkin käyttäytymiseen, kun toinen ei enää lähde mukaan pelleilyyn. Sekin auttaa, kun lapset käyvät paljon kavereillaan. Toisaalta meilläkin on sitten lähes joka päivä lasten kavereita useita käymässä.

Aika ja kiva tekeminen auttaa. Toisaalta itselläni on ainakin aika vaikea löytää kivaa tekemistä lasten kanssa. En tykkää ulkoilusta, uimisesta tai sellaisesta. Tykkäisin vain löhöillä sängyssä, lukea kirjaa ja harrastaa seksiä ja illalla käydä syömässä ulkona miehen kanssa. Mutta näillä mennään, viikonloppu kerrallaan. 

No tässä nyt on taas tehty lapsia liikaa omiin resusrsseihin nähden. Ja ilmeisesti aivan liian tiheään tahtiin on loikoiltu sängyssä ja harrastettu seksiä. Ei tykätä asioista joita lasten kanssa aika usein tehdään ja sitten niitä pykätään vielä peräjälkeen ja ihmetellään kun riitelevät.

Toi saunailta jo kuulostaa aivan kamalalta, eikä todellakaan normaalilta perheeltä, että koko elämä on yhtä sekoilua ja selviämistä hetkestä toiseen.

Minusta taas on aivan ihanaa kun on viikonloppu ja saan viettää kaksi kokonaista päivää lapseni ja miehen kanssa! Arki on viikolla niin hektistä, ja harmittaa kun lasta ei ehdi nähdä hereillä kun muutaman tunnin illalla. Meillä on pahimmassa uhmaiässä oleva taapero, mutta silti alkaa arki jo olla hänen kanssaan mukavaa ja helppoa. Minusta lapsi on tuonut meille paljon lisää sisältöä vapaa-aikaankin, kun mennään yhdessä paikkoihin joihin ei ennen lasta ollut oikein asiaa.

Esimerkiksi nyt lähdemme viikonlopuksi laivalla Tukholmaan ja siellä Junibackeniin. Olen itsekin siitä innoissani, vaikka pääosin lapsen takia tällainen reissu suunniteltiin. Mukavaa mennä laivan kylpyläosastolle lapsen kanssa polskimaan, sitten valmiiseen ruokapöytään molempina iltoina. Huomenna kiva päivä Skansenilla ja sunnuntaina hyvän aamiaisen jälkeen saa vielä koko päivän vaikka loikoilla ennen kuin arki taas koittaa.

Ylipäätään yritämme viikonloppuisin tehdä jonkun kivan jutun lapsen kanssa, oli se sitten HopLoppi, kirjastoreissu, uimahallikäynti tai metsäretki. Aamuisin nukutaan koko porukka yleensä pitkään, ja illalla lapsi nukahtaa yhteisen saunan jälkeen nopeasti, jolloin meillä miehellä on kahdestaan aikaa katsoa elokuvia, maistella vähän viiniä ja helliä toisiamme.

Ei ole lapsella hoitopaikkaa viikonloppuna mutta eipä se ainakaan vielä ole haitannut. Kotihiiriä ollaan miehen kanssa muutenkin. Minusta elämä tuntuu tällä hetkellä paremmalta kuin koskaan, ja lapsi on siihen yksi suurimmista syistä.