Taas tulee viikonloppu menemää lapsen ehdoilla

Täälläkin samat rutiinit ja aikataulut, kuin arkena. Ainut henkireikä on se kun pääsen yksin käymään kaupassa.

Mulle rentoutuminen voi olla vaikka sitä, et mies jää pikku taaperon kanssa kotiin ja minä meen 6v kanssa tekemään jtn spesiaalia (uimahalli, museo, huvipuisto tms). Tai sitten vaan kotona pelataan yhdessä jotain. Itse kyllä ihan teini-ikäisenäkin tein mukavia juttuja äitini kanssa, esim. käytiin leffassa, kävelyillä, hierottiin toistemme hartioita tms. Oli musta ja äidistänikin mukavaa ja rentouttavaa. Edelleenkin näin 30v mukavaa ja rentouttavaa viettää aikaa oman äidin kanssa, kuin myös äidilleni minun kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus olisi kiva olla vaan aikuisten kesken mutta se ei ole mahdollista. Muita joilla viikonloppu ei paljoa eroa arjesta?

Täällä. Näin on jatkunut jo melkein 17 vuotta. Jatkuvaa kuskaamista, ruokahuoltoa, märinää, valitusta ja nillitystä. Ei varmaan paljoa sua lohduttanut tää vastaus, koska mulla siis jo teini-ikäiset lapset ja oon luopunut jo toivosta, että "elämäni" joskus alkaisi:(

Jos joudut 17-vuotiasta jatkuvasti kuskaamaan ja ruokahuoltamaan ja saat palkkioksi märinää ja nillitystä, niin voit ehkä katsoa peiliin. 

Meillä on urheilevat lapset, joita jossain määrin kyllä kuskataan, koska en halua että esim. perjantai-iltana kulkevat tuolla bussilla iltakymmeneltä ja ruokahuoltoakin tulee harrastettua jossain määrin, mutta esim. tänään 13- ja 14 -vuotiaat ovat luvanneet tehdä pizzaa koko porukalle, eli myös meille vanhemmille. Pizzan ohessa katsotaan porukalla leffaa ja huomenna nukutaan pitkään. 

Mitäpä luulet, että olenko katsonut? Mutta puolustuksekseni tahdon sanoa, että meilläpäin eivät bussit juuri kulje. Ja kyllä, olen katsonut peiliin myös p*skan asuinpaikan valinnan suhteen. Mutku ei oo rahaa muuttaa poiskaan. Koska olet ilmeisesti minua pätevämpi vanhempi, niin kysyisin, että osoittavatko lapsesi sinulle kiitollisuutta siitä mitä teet heidän eteensä?

Lohdutukseksi sinulle, että kyllä sieltä murrosiän nillittämisestä vielä putkahdetaan ulos. Ja ollaan jopa joskus vielä kiitollisia vanhemmille avusta, mitä on tehty heidän eteen.

Meillä oli ns. hankala murkku, kenellä oli jotenkin vaikeaa itsensä kanssa aikuiseksi kasvamisessa. Kiltti kaikin puolin muuten, mutta turpavärkki kyllä soi ja tunteet heilahteli ja marttyyriksi alettiin herkästi. Tämän kohdalla ajattelin monesti, että mitä helvettiä olen tehnyt väärin, kun tuntuu, että tästä ei tule mitään ja tästä ei ikinä kasva kunnollista ihmistä.

Mutta niin vain tämäkin putkahti sieltä yhtäkkiä aikuiseksi ja nillittämiset loppui ja löysi itsensä. Hyvä puoli oli siinä, että keskusteluyhteys säilyi läpi näiden vaikeiden vuosien, vaikka sain kyllä paskaa niskaan välillä oikein roppakaupalla. Kun jotakinhan sitä piti syyttää omasta pahasta olostaan, niin minähän se olin, joka olin elämästä tehnyt helvettiä. Ja jotenkin kaikkien näiden myrskyjen jälkeen meillä on hänen kanssaan lapsista läheisimmät välit.

Jaksamista sinulle nillittämisten keskellä. Kyllä se loppuu joskus.

Kiitos kannustuksesta!:) Tuli parempi mieli. Meillä tytär on tosiaan aika vaativa. On kai saanut kaiken liian helpolla ja luonne on temperamenttinen. Kaikki ärsytyksensä purkaa sitten minuun, äitiinsä.

Ja olet silkkaa laiskuuttasi käyttänyt tuota tempperamenttiä pirun huonona tekosyynä antaessasi periksi? Ja pelännyt tuota ärtymystä ja käynnyt kauppaa ettei tyttö hermostu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus olisi kiva olla vaan aikuisten kesken mutta se ei ole mahdollista. Muita joilla viikonloppu ei paljoa eroa arjesta?

Täällä. Näin on jatkunut jo melkein 17 vuotta. Jatkuvaa kuskaamista, ruokahuoltoa, märinää, valitusta ja nillitystä. Ei varmaan paljoa sua lohduttanut tää vastaus, koska mulla siis jo teini-ikäiset lapset ja oon luopunut jo toivosta, että "elämäni" joskus alkaisi:(

Jos joudut 17-vuotiasta jatkuvasti kuskaamaan ja ruokahuoltamaan ja saat palkkioksi märinää ja nillitystä, niin voit ehkä katsoa peiliin. 

Meillä on urheilevat lapset, joita jossain määrin kyllä kuskataan, koska en halua että esim. perjantai-iltana kulkevat tuolla bussilla iltakymmeneltä ja ruokahuoltoakin tulee harrastettua jossain määrin, mutta esim. tänään 13- ja 14 -vuotiaat ovat luvanneet tehdä pizzaa koko porukalle, eli myös meille vanhemmille. Pizzan ohessa katsotaan porukalla leffaa ja huomenna nukutaan pitkään. 

Mitäpä luulet, että olenko katsonut? Mutta puolustuksekseni tahdon sanoa, että meilläpäin eivät bussit juuri kulje. Ja kyllä, olen katsonut peiliin myös p*skan asuinpaikan valinnan suhteen. Mutku ei oo rahaa muuttaa poiskaan. Koska olet ilmeisesti minua pätevämpi vanhempi, niin kysyisin, että osoittavatko lapsesi sinulle kiitollisuutta siitä mitä teet heidän eteensä?

Lohdutukseksi sinulle, että kyllä sieltä murrosiän nillittämisestä vielä putkahdetaan ulos. Ja ollaan jopa joskus vielä kiitollisia vanhemmille avusta, mitä on tehty heidän eteen.

Meillä oli ns. hankala murkku, kenellä oli jotenkin vaikeaa itsensä kanssa aikuiseksi kasvamisessa. Kiltti kaikin puolin muuten, mutta turpavärkki kyllä soi ja tunteet heilahteli ja marttyyriksi alettiin herkästi. Tämän kohdalla ajattelin monesti, että mitä helvettiä olen tehnyt väärin, kun tuntuu, että tästä ei tule mitään ja tästä ei ikinä kasva kunnollista ihmistä.

Mutta niin vain tämäkin putkahti sieltä yhtäkkiä aikuiseksi ja nillittämiset loppui ja löysi itsensä. Hyvä puoli oli siinä, että keskusteluyhteys säilyi läpi näiden vaikeiden vuosien, vaikka sain kyllä paskaa niskaan välillä oikein roppakaupalla. Kun jotakinhan sitä piti syyttää omasta pahasta olostaan, niin minähän se olin, joka olin elämästä tehnyt helvettiä. Ja jotenkin kaikkien näiden myrskyjen jälkeen meillä on hänen kanssaan lapsista läheisimmät välit.

Jaksamista sinulle nillittämisten keskellä. Kyllä se loppuu joskus.

Kiitos kannustuksesta!:) Tuli parempi mieli. Meillä tytär on tosiaan aika vaativa. On kai saanut kaiken liian helpolla ja luonne on temperamenttinen. Kaikki ärsytyksensä purkaa sitten minuun, äitiinsä.

Mutta usko tai älä, tyttärellesi äiti on kuitenkin tärkein. Siksi purkaakin sinuun. Mihin muuhun purkaisi sisäisen myllerryksensä. Kun oikein muistelet, niin siellä varmaan on välillä kausia, että on myös halannut sinua tai edes sanonut jotain hyvää. Mutta ne pakkaa unohtumaan välillä sinne riitelyn alle. Parhaiten ohjaat nuoresi läpi nämä vuodet, on tosiaan se keskusteluyhteys ja miettii, kannattaako kaikkiin sotiin lähteä akuuteimpana aikana. Sotii vain ne, joissa nuoren elämä voi mennä pilalle. Olin se laskisankko, mutta olin myös se, keneltä pyydettiin apua ja kenelle kerrottiin, jos on paha olla. Sieltä se pikkuhiljaa alkoi mennä myös siihen, että alettiin kertomaan myös muitakin juttuja. Kun pidät teinisi lähellä, hän uskaltaa kertoa sinulle sitten myös sen, jos hänellä on paha olla, pelottaa tulevaisuus ja omat tunteet ja ahdistaa itseäänkin se myllerrys. Näin pystyt tukemaan häntä myös läpi ne pahat päivät.

Teinisi luottaa sinuun, että olet se aikuinen, jonka jalat seisoo aina maassa. Sen takiahan hän uskaltaa sinulle kaataa kaiken paskan niskaan, kun tietää, että olet kuin paju, joka joskus taipuu, mutta nousee aina ylös. Jos teinisi olisi epävarma sinun jaksamisen suhteen, hän kääntyisi sisään ja ahdistelisi siellä niitä myllerryksiään ja sitä kautta ei löytäisi tietään ulos omaan itseensä.

Tsemppiä sinulle. Hyvä siitä sinun tytöstä vielä tulee, vaikka usko meinaakin joskus mennä

Meillä on mökki tuossa puolen tunnin matkan päässä järven rannalla. Mennään lauantaiaamuna sinne ajelemaan moottorikelkoilla ja käydään pilkillä, varmaan saunotaan ja paistetaan makkaroita yms ja sitten palaillaan takaisin kotiin ja tehdään herkkuruokaa, löhötään sohvalla. Äidille ja isille viiniä ja lapselle lauantaikarkit ja smurfflimpparia. Tänään käydään alkuillasta parissa museossa (keskusta-asumisen helppous!). Illalla tulee lapseton ystäväpariskunta kylään. Pelaillaan seurapelejä. Sunnuntaina siivotaan aamusta ja sitten varmaan mennään luistelemaan, lapsen paras kaveri tulee mukaan myös ja alkuillasta katsellaan joku koko perheen leffa ja syödään lettuja.

Meillä on vain yksi lapsi ja siinähän tuo menee mukana ja osaa olla, kun on niin tottunut. Me ollaan varmaan huonoja vanhempia, kun 7 veellä on mopot, mönkijät ja moottorikelkat mökillä... Mä en ole koskaan ajatellut, että lapsen kanssa ei voisi tehdä, mitä vain. No, yökerhoon sitä ei voi ottaa mukaan, mutta museot, ravintolat, urheilu, matkustus, patikointi. Kaikki onnistuu! Ensi viikonloppuna lähdetään koko porukka laskettelemaan ja mukaan tulee mun veljen perhe. Lapset pärjäävät oikein hyvin rinteessä, kun ovat harjoitelleet jo ihan pienestä pitäen.

Vierailija kirjoitti:

Kike79.......... kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus olisi kiva ollua vaan aikuisten kesken mutta se ei ole mahdollista. Muita joilla viikonloppu ei paljoa eroa arjesta?

Täällä. Näin on jatkunut jo melkein 17 vuotta. Jatkuvaa kuskaamista, ruokahuoltoa, märinää, valitusta ja nillitystä. Ei varmaan paljoa sua lohduttanut tää vastaus, koska mulla siis jo teini-ikäiset lapset ja oon luopunut jo toivosta, että "elämäni" joskus alkaisi:(

Miksi levitit haarasi jos niin ahdistaa ??

Itse olen odottanut tätä äitiyttä ja näitä lapsi juttuja jo niin kauan ettei tulisi pieneen mieleenkään aukoa päätään asiasta,, mulla katos nuoruus jo eletty, nyt keskityn lapseni loppu elämäni, t. Äiti 38 ja poika jouluna 2v.

Keskity rauhassa veikkonen. Kunhan nyt kahlaat semmoiset 15 vuotta eteenpäin, nin katsotaan sitten uudelleen, että mikä on tilanne.

:)

Ihan jo sen lapsenkin kannalta toivon, ettei edellinen keskity häneen sentään ihan koko loppuelämäänsä...

Äiti 38, lapsi 16

Vierailija kirjoitti:

Joskus olisi kiva olla vaan aikuisten kesken mutta se ei ole mahdollista. Muita joilla viikonloppu ei paljoa eroa arjesta?

Muistutan että  se lapsen hankkiminen on tietoinen valinta joten älä kitise.

Jotain hyvää tässä yh-elämässä eli vapaapäiviä on edes joskus.

sunshine7 kirjoitti:

Mulle rentoutuminen voi olla vaikka sitä, et mies jää pikku taaperon kanssa kotiin ja minä meen 6v kanssa tekemään jtn spesiaalia (uimahalli, museo, huvipuisto tms). Tai sitten vaan kotona pelataan yhdessä jotain. Itse kyllä ihan teini-ikäisenäkin tein mukavia juttuja äitini kanssa, esim. käytiin leffassa, kävelyillä, hierottiin toistemme hartioita tms. Oli musta ja äidistänikin mukavaa ja rentouttavaa. Edelleenkin näin 30v mukavaa ja rentouttavaa viettää aikaa oman äidin kanssa, kuin myös äidilleni minun kanssa.

Tälläistä tasapainoa sen arjen pitääkin olla. Eikä niin, että meillä on tämä perhe tässä ja meidän pitää kaikki vapaa-aikaa olla toistemme iholla. Silloin, kun perheessä on kaksi aikuista voi tehdä juuri näin tai toinen ottaa ihan sitä omaa aikaa. Perheet on nykyään liian tiiviitä, kun kaikki haetaa sen perheen kautta.

Ei meidänkään viikonloput poikkea arjesta kuin siltä osin, että on enemmän vapaa-aikaa ja sunnuntaisin syödään aina kolmen ruokalajin päivällinen, jonka valmistukseen myös lapset ikänsä huomioiden ovat osallistuneet. Perheessämme ei kuitenkaan ole koskaan menty lasten ehdoilla vaan perheen ehdoilla. Minusta vanhemmat eivät ole lastensa palvelijoita ja ohjelmatoimistoja, joiden ainoa tarkoitus on hoitaa ja viihdyttää pikkupilttejään. Tutkimusten mukaan lapsen luovuus ja mielikuvitus kehittyvät parhaiten, jos lapsella on välillä tylsääkin. Onhan nuo välillä marisseet, ettei ole mitään tekemistä, mutta mä keksin 10 asiaa sekunnin sadasosassa, mitä lapset voivat tehdä (keittiön kaapinovien pesu, vaatehuoneen siivous, koiran ulkoiluttaminen, kissankäymälöiden pesu jne jne), jos tylsyys ei kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus olisi kiva olla vaan aikuisten kesken mutta se ei ole mahdollista. Muita joilla viikonloppu ei paljoa eroa arjesta?

Täällä. Näin on jatkunut jo melkein 17 vuotta. Jatkuvaa kuskaamista, ruokahuoltoa, märinää, valitusta ja nillitystä. Ei varmaan paljoa sua lohduttanut tää vastaus, koska mulla siis jo teini-ikäiset lapset ja oon luopunut jo toivosta, että "elämäni" joskus alkaisi:(

Jos joudut 17-vuotiasta jatkuvasti kuskaamaan ja ruokahuoltamaan ja saat palkkioksi märinää ja nillitystä, niin voit ehkä katsoa peiliin. 

Meillä on urheilevat lapset, joita jossain määrin kyllä kuskataan, koska en halua että esim. perjantai-iltana kulkevat tuolla bussilla iltakymmeneltä ja ruokahuoltoakin tulee harrastettua jossain määrin, mutta esim. tänään 13- ja 14 -vuotiaat ovat luvanneet tehdä pizzaa koko porukalle, eli myös meille vanhemmille. Pizzan ohessa katsotaan porukalla leffaa ja huomenna nukutaan pitkään. 

Mitäpä luulet, että olenko katsonut? Mutta puolustuksekseni tahdon sanoa, että meilläpäin eivät bussit juuri kulje. Ja kyllä, olen katsonut peiliin myös p*skan asuinpaikan valinnan suhteen. Mutku ei oo rahaa muuttaa poiskaan. Koska olet ilmeisesti minua pätevämpi vanhempi, niin kysyisin, että osoittavatko lapsesi sinulle kiitollisuutta siitä mitä teet heidän eteensä?

No en tiedä osoittavatko kiitollisuutta. Miten sen nyt sitten pitäisi ilmetä?

Mutta meillä on ihan aidosti kivaa keskenämme. Esim. noilla urheiluun liittyvillä reissuilla on oikeasti kivaa ja ne ovat minullekin kuin lomaa. Mennään vaikka Turkuun ja ollaan hotellissa yötä ja käydään syömässä. Tällaisia juttuja oli jo kun lapset olivat 7-8 vuotiaita ja sekin oli kivaa. On ollut kivaa ihan koulumajoituksessakin koko jengin huoltajana. Jos nyt mietin vaikka jotain etelän lomaa aivan taaperoidenkin kanssa, niin olen kokenut ne myös minulle lomiksi, ei niitä ole tehty vain lasten ehdoilla. Puhumattakaan siitä, kun ovat jo teinejä.  Minusta olen enemmän saamapuolella noiden teinien kanssa, meillä on tosi hauskaa yhdessä. On toki niitä myrskyjäkin ja riitoja ja sitä märinää, mutta ei todellakaan jatkuvasti. Enemmän on mukavaa. 

Meillä on siis oikein suunnitelma illaksi, mies lähtee työmatkalle illalla ja heitetään hänet lentokentälle, jonka jälkeen loikoillaan sohvalla ja katsotaan Frendejä (ihan oikeasti katsotaan Frendejä teinien kanssa - nauretaan kun noi teinit saa jonkun kaverin koukutettua Frendeihin ja sitä tapahtuu usein!)

Elämästä saa hankalaa ja ankeaa jos sen haluaa tehdä hankalaksi ja ankeaksi. Pienten lasten kanssa on eri jutut, mutta en ole ikinä kokenut viikonloppuja millään lailla arjeksi. Silloin ollaan kuitenkin yhdessä, tehdään parempaa ruokaa ja ihan vaan ollaan ilman rutiineja. 

Minä olen elänyt teiniperheen elämää melko kauan ja tunnen sen vuoksi melkoisen lauman teinejä. Hyvä, jos teillä on elämä noin reilassa. Mutta kun olen sivusta seurannut teinien elämää, ei se ole aina niin helppoa. On kiusaamista, ahdistuneisuutta, masennusta ja vaikka mitä aika monella. Niin, niillä ihan hyvien perheiden teineillä. Se on aika monelle melkoista myllerrystä jo siellä kaveriporukassa ja arvottamista. Itse olen todella helpolla päässyt, kun vaikeaa oli vain yhden teinin kanssa. Mutta olen nähnyt niin monen tasapainoisen nuoren romahtavan hormoonimyllerryksessään ja epävarmuudessaan, että siinä on saanut töitä tehdä ammattiauttajatkin. 

Ehkä minäkin kahden ensimäisen teinin kokemuksella olisin voinut ihmetellä, että miten nyt muka jollakin voi olla vaikeaa, kun meillä oli niin iloiset teinit, jotka oli viikonloppuisin kotona ja katsoivat äidin kanssa telkkaria ja tekivät pizzaa ja pilkkoivat salaattiaineksia. Onneksi kolmas tipahdutti maan pinnalle ja huomasi, että asiat eivät mene aina niin suoraviivaisesti. Näin on pystynyt helpommin ymmärtämään muitakin, joilla on vaikeaa.

Ja se, mikä minusta on ollut vaikeinta, on se, että sen iloisen teinin maailma salaa on voinutkin olla melkoista sekamelskaa ja ahdistusta. Olen itse kuunnellut muutaman teinin juttuja, joita he eivät ole vanhemmilleen kertoneet ja aika rankkaa on heilläkin ollut, vaikka vanhemmat eivät siitä tiedä. Jostain syystä he eivät vain ole halunneet pyytää apua vanhemmiltaan, vaan hakeneet sitä kaverinsa äidiltä.

Joo, varmasti näin. Olen itse elänyt aika myrskyisen murrosiän ja vanhempani eivät todellakaan asiaa kauheasti auttaneet. Ehkä juuri siksi jätin lapsiluvun kahteen, että jaksaisin ne myrskytkin, jotka toki meillä voivat aivan hyvin olla vielä edessä, kun tytöt ovat vasta 13- ja 14-vuotiaita.

Minusta tuntuu, ettei oma äitini ollut kauhean äidillinen ja kuulosti juuri tuolta jonkun aikaisemman kuvaukselta, että kivempaa olis vaan loikoilla sängyssä ja harrastaa seksiä. Juttuja tehtiin, koska kuului tehdä. Isä oli enemmän sellainen, että puuhattiin sellaisia ihan tavallisia juttuja, opeteltiin lapsena tekemään vihtoja jne.. Ehkäpä siksi oli minulle paljon läheisempi? Itse olen luonteeltani hyvin erilainen ja olen nauttinut lapsista oikeastaan kaikissa vaiheissa. Toki välillä v…aa ja rasittaa ja tekis mieli toivottaa ne tenavat hemmettiin, mutta siis aina elämä on minusta ollut kivaa ja lapset ovat se juttu, joka siitä tekee elämisen arvoisen. Olisin todennäköisesti ollut hyvin onneton jos lapsettomuus olisi minulle langennut osaksi.

Viikonloput on aina tehty viikonlopuiksi ja lomat lomiksi, ei kangistumalla arjen rutiineihin. Lapset eivät ole menneet rikki, vaikka viikonloppuisin ei ole pakkoulkoiltu jos räntää vihmoo taivaalta ja on mukavampaa vaikka lämmittää sauna keskellä päivää. Viikonloppuisin syödään hyvin, kokataan pitkään ja nautitaan elämästä. Siihen voi kuulua vaikka reisuu uimahalliin, laskettelemaan tai laavulle syömään makkaraa nuotiolla, mutta ei ole apkko jos ei huvita. Ihan yhtä hyvin voidaan vaan loikoilla kotona ja katsoa leffaa tai pelata pelejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus olisi kiva olla vaan aikuisten kesken mutta se ei ole mahdollista. Muita joilla viikonloppu ei paljoa eroa arjesta?

Täällä. Näin on jatkunut jo melkein 17 vuotta. Jatkuvaa kuskaamista, ruokahuoltoa, märinää, valitusta ja nillitystä. Ei varmaan paljoa sua lohduttanut tää vastaus, koska mulla siis jo teini-ikäiset lapset ja oon luopunut jo toivosta, että "elämäni" joskus alkaisi:(

Jos joudut 17-vuotiasta jatkuvasti kuskaamaan ja ruokahuoltamaan ja saat palkkioksi märinää ja nillitystä, niin voit ehkä katsoa peiliin. 

Meillä on urheilevat lapset, joita jossain määrin kyllä kuskataan, koska en halua että esim. perjantai-iltana kulkevat tuolla bussilla iltakymmeneltä ja ruokahuoltoakin tulee harrastettua jossain määrin, mutta esim. tänään 13- ja 14 -vuotiaat ovat luvanneet tehdä pizzaa koko porukalle, eli myös meille vanhemmille. Pizzan ohessa katsotaan porukalla leffaa ja huomenna nukutaan pitkään. 

Olisiko kuitenkin niin, että tuossa perheessä on eri ikäisiä lapsia. Ei siis välttämättä enää sitä vanhinta tarvitse kuskata mihinkään mutta niitä pienempiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus olisi kiva olla vaan aikuisten kesken mutta se ei ole mahdollista. Muita joilla viikonloppu ei paljoa eroa arjesta?

Täällä. Näin on jatkunut jo melkein 17 vuotta. Jatkuvaa kuskaamista, ruokahuoltoa, märinää, valitusta ja nillitystä. Ei varmaan paljoa sua lohduttanut tää vastaus, koska mulla siis jo teini-ikäiset lapset ja oon luopunut jo toivosta, että "elämäni" joskus alkaisi:(

No oliskohan sulla mennyt jotain pikkuisen pieleen noissa kasvatushommissa...

Kun vaan joku kertois että mitä. Oon niin väsähtänyt ja kyllästynyt. Olen vuosikaudet elänyt "lasten ehdoilla" ja noudattanut "vaistovanhemmuutta" kuten joka paikassa nykyään toitotetaan ja lopputulos on tämä. Olen perheessäni piika, jota oikein kukaan ei kunioita, olenhan aina saatavilla, ja teinit tietävät sen, varsinkin vanhempi tyttö.

Jos olet piika, katse peiliin!

Kuinka tyhmiä nykyvanhemmat oikein on.

Sain lapseni 24 ja 26 vuotiaana, ja sattuman julmasta oikusta jouduin kasvattamaan heidät pääsääntöisesti yksin. Koskaan he eivät ole minua piikanaan pitäneet.

Kotitöitä teimme yhdessä, kun olivat pieniä annoin heille pienen homman ja kun kasvoivat, vastuu kasvoi mukana. Sitäpaitsi kotityöt olivat jo silloin helppoja, verrattuna vaikkapa oman äitini aikaan. Kone hoiti tiskit ja pyykit. Siivouksen tein isossa omakotitalossamme kerran viikossa. Ruoan tein itse, siis ei eineksiä, lämmitin taloani osin puilla, tein lumityöt, leikkasin nurmikon jne.

Taitaa nykyvanhemilla some viedä, kone on kyllä oivallinen aikasyöppö ja sitäpaitsi runsas käyttö tylsistää.

Olin varautunut, että pikkulapsiajan he tarvitsivat enemmän minua, ja tarve vähenee, kun kasvavat. Elämä lasten kanssa oli täyttä elämää.

Ja kyllä, minulla oli myös aikuiselämäni, silloin hankin lapsille luotettavan vahdin. Mutta jos turvaverkkoja ei olisi ollut, ei minua se olisi haitannut. Halusin lapsia, monen mutkan hauta heidät sain ja olen edelleen heistä elämälle kiitollinen.

Itselläni kun keitti yli 24/7-365-arjen pyöritys niin otin miehestä eron ja laitoin lapsen miehelle. 

Ei vaan helpottanut yhtään, että sai kerran viikossa käydä joogassa tai jossain tunnin pari. Vuodessa on 8760 tuntia, ja tällä matikkapäällä se tarkoitti sitä että mulla oli omaa mielekästä elämää vain pari prosenttia vuodesta. Eron myötä elämä sitten helpotti. Meillä on kyllä yhteishuoltajuus, mutta nykyään lapsi käy luonani vain n. joka toinen viikko, kun ex muutti uuden perheensä kanssa toiselle puolelle Suomea. 

Meillä jo 4-5v oppi laittamaan vkl-aamuna dvd:n pyörimään ja antoi vanhempien nukkua.

Nyt 9v jää illaksi pari vuotta vanhemman serkun kanssa kotiin, jos lähdemme tuulettumaan.

Meitä on kokoajan ollut 2 vanhempaa, toiselle on annettu säännöllisesti ja vuorotellen hengähdystaukoja perhe-elämästä. 

Ja ennenkaikkea ei olla niitä arki-iltojakaan aikataulutettu niin piukkaan ettei ole aikaa millekään omalle.

Tukiverkot ja lapsenvahtipalvelut päättivät osa delata ja osa muuttaa siinä kun lapsi oli 2-4v.

Vierailija kirjoitti:

Tuohon ap:n kuvaamaan tilanteeseen se meilläkin on meinannut lipsahtaa. Mutta olen alkanut ajatella, että pitää viikonloppuina ja arki-iltoinakin olla aikuisillekin mukavia hetkiä. Kyllä vanhemmankin pitää saada kotona ollessa nauttia ja latautua. Olen alkanut esim. lukea lehtiä teekupin kanssa ja lapsille sanon, että äiti lukee nyt lehteä, leikitään kohta. Keksikää itse tekemistä. Aluksi tietysti roikkuvat ja kinuavat, mutta kyllä ne oppii, että äiti tekee nyt jotain muuta hetken. Kun sitten myös vietän aikaa lastenkin ehdoilla, niin ihan tervettä, että välillä on myös äidin oma hetki.

Viikonloppuihin ollaan yritetty keksiä muuta kuin iänikuista räntäsateessa pihalla seisomista. Esim. olemme käyneet sisäleikkipuistoissa, uimahallissa, luistelemassa, hiitämässä, lastenkonserteissa ja välillä jopa ravintolassa syömässä.

Muutaman kerran vuodessa järjestetään lapsenvahtia sukulaisista tai maksettuna ja käydään miehen kanssa vaikka elokuvissa tai syömässä. Samoin miehellä on kavereittensa kanssa omia koko viikonlopun kestäviä menoja pari kertaa vuodessa, kuten myös minulla. Olemme myös järjestäneet niin, että kummallakin on kerran viikossa oma harrastus.

Tietysti nyt kun lapset ovat pieniä, niin nämä omat hetket ovat tällaisia pienenpieniä. Mutta lapset kasvavat ja koko ajan saan enemmän omaa aikaa. Nämä pikkuhetket auttavat jaksamaan arjessa ja tuntuvat tosi mukavilta juuri nyt. Enemmän kyse on siitä, että jaksaa suunnitella järjestää etukäteen, mitään hirveän spontaania ei ainakaan nyt tule tehtyä.

Täysin samaa mieltä tästä. Oma hetki ei tarvitse olla aluksi pitkä. Itse luen kirjaa tai neulon. Sitten teen lapsen kanssa jotain vaikka palapeliä ja sitten taas hetki omaa aikaa. Ja toinen vanhemmista voi myös lähteä välillä pois kotoa muutamaksi tunniksi. Käydä vaikka leffassa tai syömässä. Sitten jaksaa taas paremmin puuhata lasten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meilläkin iso osa viikonlopuista menee lapsen ehdoilla. Silti kyllä osataan pitää huolta, että jokaisessa viikonlopussa on jotain kivaa ja rentouttavaa aikuisillekin. Tehdään hyvää ruokaa joka lauantai. Jos ei jaksa tehdä itse, käydään ulkona syömässä. Otetaan chillisti. Lauantaisin käymme aamupäivällä jossain lapselle kivassa paikassa, esim. Hoplopissa. Sitten lapsi saa katsoa yhden elokuvan. Lopun aikaa leikkii tai sitten pelaamme yhdessä lautapelejä tai wiitä. En kyllä näe mitään ikävää viikonlopuissa, jotka menee lapsen kanssa.  Saamme lapsen kyllä aina silloin tällöin hoitoon viikonlopuksi, jos haluamme. Kuukauden päästä lähtee viikon lomalle isovanhempien kanssa. Silloin tulee lopulta jopa vähän tylsää. 

En tiedä minkä ikänen lapsi sinulla on. Mutta jos on kovin pieni, niin todennäköisesti viikonloput tulee helpottamaan ja muuttumaan kivaksi, varsinkin jos ette aio lisätä lapsien määrää. Tukiverkon puute on kyllä kurja juttu. Meillä lapsen kaikki kaksi harrastusta ovat viikolla, joten viikonlopuille ei jää kuin koko perheen vapaa-aikaa. Tämä tulee varmasti muuttumaan lähivuosina. Lapsi on nyt neljä. 

Tähän on nyt pakko todelta, että ihminen, joka saa lapsen välillä viikonlopuksi hoitoon, ei tiedä miltä tuntuu, kun lapsi ei ole koskaan hoidossa. Se on tosi rankkaa! Minä ainakin kaipaan aikaa miehen kanssa kahdestaan. Rakastan miestäni ja hän on paras ystäväni. Sulla häämöttää edessä kokonainen viikko ilman lasta, sen avulla jo jaksaa nauttia arjesta ihan toisella tapaa. 

Lisäksi on pakko sanoa tämä, vaikka ilmeisesti näin ei saisi sanoa. Yksi lapsi vain on ihan eri juttu kuin useampi. Raskainta lapsiperhe-elämässä omasta mielestäni on sisarusten mekastus, kinastelu, tappelu, sota-leikit, jatkuva painiminen ja yksinkertaisesti vain se, että kun lapsia on useampia, ääntä lähtee paljon enemmän. 

Itse olen nyt alkanut vähitellen nauttimaan viikonlopuista nyt kun nuorin on 5v. Ei ole ihan enää jatkuvasti tappelua ja esim. aamulla kun katsovat lastenohjelmia, eivät enää kinastele, kuka saa pitää kaukosäädintä ja osaavat itse tehdä aamupalan jos me halutaan miehen kanssa löhöillä pitkään sängyssä. Myös lauantai-illan saunasta on tullut rentouttavampaa, kun vanhin pojista alkanut jo ymmärtää, että saunassa ollaan rauhassa, mikä sitten heijastuu kuopuksenkin käyttäytymiseen, kun toinen ei enää lähde mukaan pelleilyyn. Sekin auttaa, kun lapset käyvät paljon kavereillaan. Toisaalta meilläkin on sitten lähes joka päivä lasten kavereita useita käymässä.

Aika ja kiva tekeminen auttaa. Toisaalta itselläni on ainakin aika vaikea löytää kivaa tekemistä lasten kanssa. En tykkää ulkoilusta, uimisesta tai sellaisesta. Tykkäisin vain löhöillä sängyssä, lukea kirjaa ja harrastaa seksiä ja illalla käydä syömässä ulkona miehen kanssa. Mutta näillä mennään, viikonloppu kerrallaan. 

Pakko todeta, että en mitenkään erityisesti odota sitä viikkoa, että lapsi on poissa. Tiedän, että minulle tulee kova ikävä, vaikka miehen kanssa kaksin olo onkin ihan kivaa. Pärjäisin vallan hyvin, vaikka en "saisi" olla viikkoa ilman lasta. 

On myös pakko sanoa, että sinun jutut kuulostaa siltä, että olet tehnyt liikaa lapsia sinun ja miehesi henkisiin resursseihin nähden. Miksi lapsia on kolme, jos haluat vain löhöillä sängyssä ja harrastaa seksiä, kun teillä ei ole edes mitään paikkaa mihin lapsia laittaa joskus hoitoon? Ja siihen päälle et edes tykkää ulkoilusta tai uimisesta, jotka ovat ihan perustekemistä lasten kanssa... Huoh.

Monenlaista äitiyttä ja vanhemmuutta sitä mahtuukin elämään. Itsellä täällä surullinen olo kun lapset isällään joka toisen viikon. Pari ekaa vuotta eron jälkeen olivat kuin luksusta oman ajan ym kanssa. Eli aika kauan mulla kesti toipua siitä huonosta liitosta ja perherumban pyörityksestä.

Kike79.......... kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus olisi kiva olla vaan aikuisten kesken mutta se ei ole mahdollista. Muita joilla viikonloppu ei paljoa eroa arjesta?

Täällä. Näin on jatkunut jo melkein 17 vuotta. Jatkuvaa kuskaamista, ruokahuoltoa, märinää, valitusta ja nillitystä. Ei varmaan paljoa sua lohduttanut tää vastaus, koska mulla siis jo teini-ikäiset lapset ja oon luopunut jo toivosta, että "elämäni" joskus alkaisi:(

Miksi levitit haarasi jos niin ahdistaa ??

Itse olen odottanut tätä äitiyttä ja näitä lapsi juttuja jo niin kauan ettei tulisi pieneen mieleenkään aukoa päätään asiasta,, mulla katos nuoruus jo eletty, nyt keskityn lapseni loppu elämäni, t. Äiti 38 ja poika jouluna 2v.

Toivottavasti iän tuomalla elämänkokemuksella osaat kasvattaa lapsesi paremmin kuin sinut on kasvatettu.

Miksi ette palkkaa hoitajaa? MLL:n lastenhoitaja maksaa peräti 8.20€ tunti, eli 25 eurolla saa jo kolme tuntia. Kuussa 100€ ei ole paha noihin. Tai jos köyhistä köyhin niin sopii kaverinsa kanssa lapsenvaihtoa, tuttavapiirin mummoja voi kysyä alkaisiko ne varamummoiksi, lastensuojelu auttaa jos ei ole edellämainittuihin kykeneväinen. Silkkaa marttyyriutta jos väittää että ei saa lastaan koskaan minnekään hoitoon.