Taas tulee viikonloppu menemää lapsen ehdoilla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ette palkkaa hoitajaa? MLL:n lastenhoitaja maksaa peräti 8.20€ tunti, eli 25 eurolla saa jo kolme tuntia. Kuussa 100€ ei ole paha noihin. Tai jos köyhistä köyhin niin sopii kaverinsa kanssa lapsenvaihtoa, tuttavapiirin mummoja voi kysyä alkaisiko ne varamummoiksi, lastensuojelu auttaa jos ei ole edellämainittuihin kykeneväinen. Silkkaa marttyyriutta jos väittää että ei saa lastaan koskaan minnekään hoitoon.

Ja hoitajalle taksit mennen tullen illalla 100€ ja itsekin jos sieltä viihteeltä haluaa kotiin, niin se 50€ taksimaksu menee siinäkin välissä + sitten kaikki se mitä siellä viihteellä tekee, syö, juo jne.. Vaikkei rahasta ole varsinaisesti pulaa, niin kyllä mä nikottelin ku laskeskelin mitä se ilta parisuhdeaikaa lopulta maksaisi.

Enempi huoletti jättää pientä tuntemattoman hoiviin ja mikään ei takaa että sama hoitaja tulisi toistekin.

 

Käyttäkää julkisia kulkuneuvoja. Eikä hoitajalle ainakaan mun käsityksen mukaan ole mikään oletus maksaa mitään takseja. Tulkoon itsekin niillä busseilla /junilla/fillarilla. Ei ole mikään pakko käyttää takseja. Ei kai kukaan täysjärkinen normikansalainen käytäkään, ellei ole hätätilanne?

Oota kun mä näytän sulle meidän bussin aikataulut :D

Kaikki ei asu stadin keskustassa ja suurin osa noista hoitajista lienee kortittomia ja/tai autottomia.

Enempi otin tämän esille sillä, että turha sanoa hoitajan maksavan vain 8€/tunti, kun se tuntimaksu ei riitä saamaan sitä hoitajaa paikalle.

No jos olette noin surkeiden kulkuyhteyksien päässä, niin teillä varmaan on auto?

Miksi et sitten illan päätteeksi voi viedä sitä lapsenvahtia kotiin tai lähimmälle bussipysäkille, josta oikeasti kulkee busseja? Joku 20 kilometrin ajo maksaa muutaman euron maksimissaan.

Ai niin, mutta asutte 100 km päässä lähimmästä tiestä ja sekin aurataan vain joka kolmas viikko.

Olen aina saanut lapsenvahdin, maksanut esim. 30 € illasta (=esim. leffailta tai ravintolassa syöminen kahdestaan). Olen saanut jopa lapsilleni kiinanopettajan laittamalla lapun  yliopiston ilmoitustaululle, oli jopa useampia tarjokkaita. Uskoisin tämän olevan kuitenkin pienempi kohderyhmä kuin muutaman kympin lapsenvahtitienestin perässä oleva normaalilla järjellä varustettu suomalainen nuori lapsenvahdiksi.

Tämä. Kun lastenvahti otetaan kotiin, se ei tarkoita sitä, että mennään viihteelle ja ei olla ajokunnossa. Menette miehenne kanssa omalla autolla , nautitte illasta ja toisistanne ja sen jälkeen säästätte lastenhoitajan taksirahan viemällä lastenhoitajan autollanne kotiin. Ei se ole sen vaikeampaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meilläkin iso osa viikonlopuista menee lapsen ehdoilla. Silti kyllä osataan pitää huolta, että jokaisessa viikonlopussa on jotain kivaa ja rentouttavaa aikuisillekin. Tehdään hyvää ruokaa joka lauantai. Jos ei jaksa tehdä itse, käydään ulkona syömässä. Otetaan chillisti. Lauantaisin käymme aamupäivällä jossain lapselle kivassa paikassa, esim. Hoplopissa. Sitten lapsi saa katsoa yhden elokuvan. Lopun aikaa leikkii tai sitten pelaamme yhdessä lautapelejä tai wiitä. En kyllä näe mitään ikävää viikonlopuissa, jotka menee lapsen kanssa.  Saamme lapsen kyllä aina silloin tällöin hoitoon viikonlopuksi, jos haluamme. Kuukauden päästä lähtee viikon lomalle isovanhempien kanssa. Silloin tulee lopulta jopa vähän tylsää. 

En tiedä minkä ikänen lapsi sinulla on. Mutta jos on kovin pieni, niin todennäköisesti viikonloput tulee helpottamaan ja muuttumaan kivaksi, varsinkin jos ette aio lisätä lapsien määrää. Tukiverkon puute on kyllä kurja juttu. Meillä lapsen kaikki kaksi harrastusta ovat viikolla, joten viikonlopuille ei jää kuin koko perheen vapaa-aikaa. Tämä tulee varmasti muuttumaan lähivuosina. Lapsi on nyt neljä. 

Tähän on nyt pakko todelta, että ihminen, joka saa lapsen välillä viikonlopuksi hoitoon, ei tiedä miltä tuntuu, kun lapsi ei ole koskaan hoidossa. Se on tosi rankkaa! Minä ainakin kaipaan aikaa miehen kanssa kahdestaan. Rakastan miestäni ja hän on paras ystäväni. Sulla häämöttää edessä kokonainen viikko ilman lasta, sen avulla jo jaksaa nauttia arjesta ihan toisella tapaa. 

Lisäksi on pakko sanoa tämä, vaikka ilmeisesti näin ei saisi sanoa. Yksi lapsi vain on ihan eri juttu kuin useampi. Raskainta lapsiperhe-elämässä omasta mielestäni on sisarusten mekastus, kinastelu, tappelu, sota-leikit, jatkuva painiminen ja yksinkertaisesti vain se, että kun lapsia on useampia, ääntä lähtee paljon enemmän. 

Itse olen nyt alkanut vähitellen nauttimaan viikonlopuista nyt kun nuorin on 5v. Ei ole ihan enää jatkuvasti tappelua ja esim. aamulla kun katsovat lastenohjelmia, eivät enää kinastele, kuka saa pitää kaukosäädintä ja osaavat itse tehdä aamupalan jos me halutaan miehen kanssa löhöillä pitkään sängyssä. Myös lauantai-illan saunasta on tullut rentouttavampaa, kun vanhin pojista alkanut jo ymmärtää, että saunassa ollaan rauhassa, mikä sitten heijastuu kuopuksenkin käyttäytymiseen, kun toinen ei enää lähde mukaan pelleilyyn. Sekin auttaa, kun lapset käyvät paljon kavereillaan. Toisaalta meilläkin on sitten lähes joka päivä lasten kavereita useita käymässä.

Aika ja kiva tekeminen auttaa. Toisaalta itselläni on ainakin aika vaikea löytää kivaa tekemistä lasten kanssa. En tykkää ulkoilusta, uimisesta tai sellaisesta. Tykkäisin vain löhöillä sängyssä, lukea kirjaa ja harrastaa seksiä ja illalla käydä syömässä ulkona miehen kanssa. Mutta näillä mennään, viikonloppu kerrallaan. 

Itselläni on kaksi lasta ja en kyllä lähtisi vertailemaan sillä, että yksi lapsi on helpompi kuin useampi lapsi. Sille yhdelle lapselle pitää vanhempien keksiä viihdykettä ja tekemistä  koko ajan.

Tekemällä arjen itselleen helpoksi pääsee monista arjen hankaluudesta eroon. Pari vinkkiä- lauantai-ILLAN saunailta. Meillä vasta 6- ja 9 vuotiaat lapset ovat käyttytyneet hyvin saunassa ilta-aikaan. Pienten lasten kanssa paras saunahetki on aamupäivä tai iltapäivä. Vanhemmat nukkuu viikonloppuna pidempään. Miksi? Kyllä meillä toinen vanhemmista herää lasten kanssa. En koe klo 7 tai 7:30 herätystä mitenkään huonoksi viikonloppuaamuna, kun saan ottaa päiväunet, jos haluan. Lapsi tai lapset keskenään tunninkin aamulla. Se ei taida toimia missään perheessä. 

Meillä lapsi menee koulupäivinä kello 21 nukkumaan mutta viikonloppuisin vasta kello 23. Ei sen jälkeen jakseta enää me vanhemmat valvoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ette palkkaa hoitajaa? MLL:n lastenhoitaja maksaa peräti 8.20€ tunti, eli 25 eurolla saa jo kolme tuntia. Kuussa 100€ ei ole paha noihin. Tai jos köyhistä köyhin niin sopii kaverinsa kanssa lapsenvaihtoa, tuttavapiirin mummoja voi kysyä alkaisiko ne varamummoiksi, lastensuojelu auttaa jos ei ole edellämainittuihin kykeneväinen. Silkkaa marttyyriutta jos väittää että ei saa lastaan koskaan minnekään hoitoon.

Ja hoitajalle taksit mennen tullen illalla 100€ ja itsekin jos sieltä viihteeltä haluaa kotiin, niin se 50€ taksimaksu menee siinäkin välissä + sitten kaikki se mitä siellä viihteellä tekee, syö, juo jne.. Vaikkei rahasta ole varsinaisesti pulaa, niin kyllä mä nikottelin ku laskeskelin mitä se ilta parisuhdeaikaa lopulta maksaisi.

Enempi huoletti jättää pientä tuntemattoman hoiviin ja mikään ei takaa että sama hoitaja tulisi toistekin.

 

Käyttäkää julkisia kulkuneuvoja. Eikä hoitajalle ainakaan mun käsityksen mukaan ole mikään oletus maksaa mitään takseja. Tulkoon itsekin niillä busseilla /junilla/fillarilla. Ei ole mikään pakko käyttää takseja. Ei kai kukaan täysjärkinen normikansalainen käytäkään, ellei ole hätätilanne?

Oota kun mä näytän sulle meidän bussin aikataulut :D

Kaikki ei asu stadin keskustassa ja suurin osa noista hoitajista lienee kortittomia ja/tai autottomia.

Enempi otin tämän esille sillä, että turha sanoa hoitajan maksavan vain 8€/tunti, kun se tuntimaksu ei riitä saamaan sitä hoitajaa paikalle.

No jos olette noin surkeiden kulkuyhteyksien päässä, niin teillä varmaan on auto?

Miksi et sitten illan päätteeksi voi viedä sitä lapsenvahtia kotiin tai lähimmälle bussipysäkille, josta oikeasti kulkee busseja? Joku 20 kilometrin ajo maksaa muutaman euron maksimissaan.

Ai niin, mutta asutte 100 km päässä lähimmästä tiestä ja sekin aurataan vain joka kolmas viikko.

Olen aina saanut lapsenvahdin, maksanut esim. 30 € illasta (=esim. leffailta tai ravintolassa syöminen kahdestaan). Olen saanut jopa lapsilleni kiinanopettajan laittamalla lapun  yliopiston ilmoitustaululle, oli jopa useampia tarjokkaita. Uskoisin tämän olevan kuitenkin pienempi kohderyhmä kuin muutaman kympin lapsenvahtitienestin perässä oleva normaalilla järjellä varustettu suomalainen nuori lapsenvahdiksi.

Tämä. Kun lastenvahti otetaan kotiin, se ei tarkoita sitä, että mennään viihteelle ja ei olla ajokunnossa. Menette miehenne kanssa omalla autolla , nautitte illasta ja toisistanne ja sen jälkeen säästätte lastenhoitajan taksirahan viemällä lastenhoitajan autollanne kotiin. Ei se ole sen vaikeampaa.

Pöh... sittenhän voi olla lapsen kanssa kotona ihan itsekin tai ottaa sen lapsen mukaan syömään. Kyllä meillä se lapsivapaa on tarkoittanut nimenomaan tekemistä joka ei sovi lapsen silmille tai korville.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus olisi kiva olla vaan aikuisten kesken mutta se ei ole mahdollista. Muita joilla viikonloppu ei paljoa eroa arjesta?

Täällä. Näin on jatkunut jo melkein 17 vuotta. Jatkuvaa kuskaamista, ruokahuoltoa, märinää, valitusta ja nillitystä. Ei varmaan paljoa sua lohduttanut tää vastaus, koska mulla siis jo teini-ikäiset lapset ja oon luopunut jo toivosta, että "elämäni" joskus alkaisi:(

Jos joudut 17-vuotiasta jatkuvasti kuskaamaan ja ruokahuoltamaan ja saat palkkioksi märinää ja nillitystä, niin voit ehkä katsoa peiliin. 

Meillä on urheilevat lapset, joita jossain määrin kyllä kuskataan, koska en halua että esim. perjantai-iltana kulkevat tuolla bussilla iltakymmeneltä ja ruokahuoltoakin tulee harrastettua jossain määrin, mutta esim. tänään 13- ja 14 -vuotiaat ovat luvanneet tehdä pizzaa koko porukalle, eli myös meille vanhemmille. Pizzan

ohessa katsotaan porukalla leffaa ja huomenna nukutaan pitkään. 

Mitäpä luulet, että olenko katsonut? Mutta puolustuksekseni tahdon sanoa, että meilläpäin eivät bussit juuri kulje. Ja kyllä, olen katsonut peiliin myös p*skan asuinpaikan valinnan suhteen. Mutku ei oo rahaa muuttaa poiskaan. Koska olet ilmeisesti minua pätevämpi vanhempi, niin kysyisin, että osoittavatko lapsesi sinulle kiitollisuutta siitä mitä teet heidän eteensä?

No en tiedä osoittavatko kiitollisuutta. Miten sen nyt sitten pitäisi ilmetä?

Mutta meillä on ihan aidosti kivaa keskenämme. Esim. noilla urheiluun liittyvillä reissuilla on oikeasti kivaa ja ne ovat minullekin kuin lomaa. Mennään vaikka Turkuun ja ollaan hotellissa yötä ja käydään syömässä. Tällaisia juttuja oli jo kun lapset olivat 7-8 vuotiaita ja sekin oli kivaa. On ollut kivaa ihan koulumajoituksessakin koko jengin huoltajana. Jos nyt mietin vaikka jotain etelän lomaa aivan taaperoidenkin kanssa, niin olen kokenut ne myös minulle lomiksi, ei niitä ole tehty vain lasten ehdoilla. Puhumattakaan siitä, kun ovat jo teinejä.  Minusta olen enemmän saamapuolella noiden teinien kanssa, meillä on tosi hauskaa yhdessä. On toki niitä myrskyjäkin ja riitoja ja sitä märinää, mutta ei todellakaan jatkuvasti. Enemmän on mukavaa. 

Meillä on siis oikein suunnitelma illaksi, mies lähtee työmatkalle illalla ja heitetään hänet lentokentälle, jonka jälkeen loikoillaan sohvalla ja katsotaan Frendejä (ihan oikeasti katsotaan Frendejä teinien kanssa - nauretaan kun noi teinit saa jonkun kaverin koukutettua Frendeihin ja sitä tapahtuu usein!)

Elämästä saa hankalaa ja ankeaa jos sen haluaa tehdä hankalaksi ja ankeaksi. Pienten lasten kanssa on eri jutut, mutta en ole ikinä kokenut viikonloppuja millään lailla arjeksi. Silloin ollaan kuitenkin yhdessä, tehdään parempaa ruokaa ja ihan vaan ollaan ilman rutiineja. 

Minä olen elänyt teiniperheen elämää melko kauan ja tunnen sen vuoksi melkoisen lauman teinejä. Hyvä, jos teillä on elämä noin reilassa. Mutta kun olen sivusta seurannut teinien elämää, ei se ole aina niin helppoa. On kiusaamista, ahdistuneisuutta, masennusta ja vaikka mitä aika monella. Niin, niillä ihan hyvien perheiden teineillä. Se on aika monelle melkoista myllerrystä jo siellä kaveriporukassa ja arvottamista. Itse olen todella helpolla päässyt, kun vaikeaa oli vain yhden teinin kanssa. Mutta olen nähnyt niin monen tasapainoisen nuoren romahtavan hormoonimyllerryksessään ja epävarmuudessaan, että siinä on saanut töitä tehdä ammattiauttajatkin. 

Ehkä minäkin kahden ensimäisen teinin kokemuksella olisin voinut ihmetellä, että miten nyt muka jollakin voi olla vaikeaa, kun meillä oli niin iloiset teinit, jotka oli viikonloppuisin kotona ja katsoivat äidin kanssa telkkaria ja tekivät pizzaa ja pilkkoivat salaattiaineksia. Onneksi kolmas tipahdutti maan pinnalle ja huomasi, että asiat eivät mene aina niin suoraviivaisesti. Näin on pystynyt helpommin ymmärtämään muitakin, joilla on vaikeaa.

Ja se, mikä minusta on ollut vaikeinta, on se, että sen iloisen teinin maailma salaa on voinutkin olla melkoista sekamelskaa ja ahdistusta. Olen itse kuunnellut muutaman teinin juttuja, joita he eivät ole vanhemmilleen kertoneet ja aika rankkaa on heilläkin ollut, vaikka vanhemmat eivät siitä tiedä. Jostain syystä he eivät vain ole halunneet pyytää apua vanhemmiltaan, vaan hakeneet sitä kaverinsa äidiltä.

Minulla oli pitkään tilanne, jossa oman teinin läheinen kaveri oli kaksoiselämää viettävä ahdistunut nuori. Hän ei luottanut omiin vanhempiinsa, mutta avautui lopulta lapselleni ja lapsi avautui minulle. Lapsella oli hirmuinen huoli itsetuhoisesta kaveristaan ja minä olin ikävässä välikädessä, kun en tiennyt virallisesti mitään enkä saanut lupaa puuttua asiaan, siinä olisi mennyt luotto sekä omaan teinin kanssa että teinin ja kaverin väliltä. Tilanne ratkesi lopulta kriisin kautta, mutta kesti ihan liian kauan ja jätti ehkä pysyviä vaurioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus olisi kiva olla vaan aikuisten kesken mutta se ei ole mahdollista. Muita joilla viikonloppu ei paljoa eroa arjesta?

Täällä. Näin on jatkunut jo melkein 17 vuotta. Jatkuvaa kuskaamista, ruokahuoltoa, märinää, valitusta ja nillitystä. Ei varmaan paljoa sua lohduttanut tää vastaus, koska mulla siis jo teini-ikäiset lapset ja oon luopunut jo toivosta, että "elämäni" joskus alkaisi:(

No oliskohan sulla mennyt jotain pikkuisen pieleen noissa kasvatushommissa...

Kun vaan joku kertois että mitä. Oon niin väsähtänyt ja kyllästynyt. Olen vuosikaudet elänyt "lasten ehdoilla" ja noudattanut "vaistovanhemmuutta" kuten joka paikassa nykyään toitotetaan ja lopputulos on tämä. Olen perheessäni piika, jota oikein kukaan ei kunioita, olenhan aina saatavilla, ja teinit tietävät sen, varsinkin vanhempi tyttö.

Lopeta kuskaus. Ei me haluta lapsille sellaisia harrastuksia edes, että niitä on kuskattava monta kertaa viikossa jonnekin. Lapset mukaan kotitöihin ja huoltamaan omat harrastekamat/vaatteet varsinkin jos on yläkouluikäisiä. Lopeta piikana olo!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meilläkin iso osa viikonlopuista menee lapsen ehdoilla. Silti kyllä osataan pitää huolta, että jokaisessa viikonlopussa on jotain kivaa ja rentouttavaa aikuisillekin. Tehdään hyvää ruokaa joka lauantai. Jos ei jaksa tehdä itse, käydään ulkona syömässä. Otetaan chillisti. Lauantaisin käymme aamupäivällä jossain lapselle kivassa paikassa, esim. Hoplopissa. Sitten lapsi saa katsoa yhden elokuvan. Lopun aikaa leikkii tai sitten pelaamme yhdessä lautapelejä tai wiitä. En kyllä näe mitään ikävää viikonlopuissa, jotka menee lapsen kanssa.  Saamme lapsen kyllä aina silloin tällöin hoitoon viikonlopuksi, jos haluamme. Kuukauden päästä lähtee viikon lomalle isovanhempien kanssa. Silloin tulee lopulta jopa vähän tylsää. 

En tiedä minkä ikänen lapsi sinulla on. Mutta jos on kovin pieni, niin todennäköisesti viikonloput tulee helpottamaan ja muuttumaan kivaksi, varsinkin jos ette aio lisätä lapsien määrää. Tukiverkon puute on kyllä kurja juttu. Meillä lapsen kaikki kaksi harrastusta ovat viikolla, joten viikonlopuille ei jää kuin koko perheen vapaa-aikaa. Tämä tulee varmasti muuttumaan lähivuosina. Lapsi on nyt neljä. 

Tähän on nyt pakko todelta, että ihminen, joka saa lapsen välillä viikonlopuksi hoitoon, ei tiedä miltä tuntuu, kun lapsi ei ole koskaan hoidossa. Se on tosi rankkaa! Minä ainakin kaipaan aikaa miehen kanssa kahdestaan. Rakastan miestäni ja hän on paras ystäväni. Sulla häämöttää edessä kokonainen viikko ilman lasta, sen avulla jo jaksaa nauttia arjesta ihan toisella tapaa. 

Lisäksi on pakko sanoa tämä, vaikka ilmeisesti näin ei saisi sanoa. Yksi lapsi vain on ihan eri juttu kuin useampi. Raskainta lapsiperhe-elämässä omasta mielestäni on sisarusten mekastus, kinastelu, tappelu, sota-leikit, jatkuva painiminen ja yksinkertaisesti vain se, että kun lapsia on useampia, ääntä lähtee paljon enemmän. 

Itse olen nyt alkanut vähitellen nauttimaan viikonlopuista nyt kun nuorin on 5v. Ei ole ihan enää jatkuvasti tappelua ja esim. aamulla kun katsovat lastenohjelmia, eivät enää kinastele, kuka saa pitää kaukosäädintä ja osaavat itse tehdä aamupalan jos me halutaan miehen kanssa löhöillä pitkään sängyssä. Myös lauantai-illan saunasta on tullut rentouttavampaa, kun vanhin pojista alkanut jo ymmärtää, että saunassa ollaan rauhassa, mikä sitten heijastuu kuopuksenkin käyttäytymiseen, kun toinen ei enää lähde mukaan pelleilyyn. Sekin auttaa, kun lapset käyvät paljon kavereillaan. Toisaalta meilläkin on sitten lähes joka päivä lasten kavereita useita käymässä.

Aika ja kiva tekeminen auttaa. Toisaalta itselläni on ainakin aika vaikea löytää kivaa tekemistä lasten kanssa. En tykkää ulkoilusta, uimisesta tai sellaisesta. Tykkäisin vain löhöillä sängyssä, lukea kirjaa ja harrastaa seksiä ja illalla käydä syömässä ulkona miehen kanssa. Mutta näillä mennään, viikonloppu kerrallaan. 

No tässä nyt on taas tehty lapsia liikaa omiin resusrsseihin nähden. Ja ilmeisesti aivan liian tiheään tahtiin on loikoiltu sängyssä ja harrastettu seksiä. Ei tykätä asioista joita lasten kanssa aika usein tehdään ja sitten niitä pykätään vielä peräjälkeen ja ihmetellään kun riitelevät.

Toi saunailta jo kuulostaa aivan kamalalta, eikä todellakaan normaalilta perheeltä, että koko elämä on yhtä sekoilua ja selviämistä hetkestä toiseen.

Olet lukenut rivien välistä jotain, mitä en tekstiini ole kirjoittanut. Meillä on kolme lasta, pienillä ikäeroilla kyllä, mutta ihan itse olemme hyvin jaksaneet ne hoitaa. Se ei silti tarkoita, että erityisemmin nauttisin viikonlopuista lasten kanssa. Väitän, että en ole maailman ainoa äiti, joka rehellisesti voi myöntää itselle ja muille, ettei kovin paljoa nauti niistä perinteisistä jutuista, mitä lasten kanssa tehdään. Teen ja yritän iloita, mutta salaa kyllä toivon, että olisin jossain muualla kuin pulkkamäessä, uimahallissa tai HopLopissa. Kuka edes voi nauttia HopLopissa, kun se meteli on niin valtavaa? 

Minusta meidän elämä on ihan normaalia perhe-elämää. Lapset tappelevat kaikissa tuntemissani perheissä. Meillä käy lasten kavereita paljon ja ihan samalla tapaa nekin suuttuvat ja asioita saa olla selvittelemässä. Vanhemmilla vain tuntuu yleisesti olevan harhakäsitys siitä, että omat lapset olisivat jotenkin erityisempia ja parempia kuin muut. Minulla ei ole. Minulla on aivan tavalliset kolme lasta, joista kaksi on vilkasta poikaa. Siihen nyt vain mahtuu sekoilua, hyppimistä, pomppimista, tappelua, painia (leikkiä, mutta ääntä lähtee) ja kinastelua. Toki joukkoon mahtuu paljon kivaakin yhdessä oloa, mutta koen silti viikonloput välillä raskaiksi. Ja koen vielä, että omilla lapsillani on ikätasoa paremmat sosiaaliset taidot. Tällaista palautetta olen saanut päiväkodista ja koulusta.  

Ja kyllä, haaveilen ihanasta viikonlopusta kahdestaan miehen kanssa. Onko se jotenkin väärin? Tekeekö se minusta huonon äidin? Meillä on miehen kanssa tosi hyvä ja kunnioittava suhde. Haluaisin joskus vain olla pitkään hänen kanssaan, tehdä asioita, mitä tehtiin ennen lapsia. Ettekö te muut halua? Joskus arjen raskaus konkretisoituu siihen, että viikonlopuilta odottaa paljon. Vanhemmilla täytyy olla oikeus puhua siitä, miltä arki tuntuu tai miltä viikonloput tuntuu. Sen sijaan, että haukutaan ja kuvitellaan lyhyen tekstin perusteella ymmärtävän toisen perhe-elemästä kaiken, voisi antaa konkreettisia ja positiivisia neuvoja toisille. 

Itsepähän olette lapsenne hankkineet. Se on pitkäksi aikaa good bye oma elämä pitkäksi aikaa. Tämän kun tiedostaa jo siinä coitus-vaiheessa, on ehkä helpompi selvitä tulevasta.

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä oikein käsitä ongelmaa. Viikonloppuun mahtuu todella paljon! Mulla on lapset 10, 4 ja 1.5 ja ehdin viikonlopun aikana nukkua pitkään, käydä lenkillä, yhdessä harrastusjutussa ja kaverien kanssa ravintolassa JA leikkiä pienempien lasten kanssa paljon, tehdä ruokaa pakkaseen, viedä esikoisen peliinsä ja myös katsoa sen pelin ja viettää aikaa miehen kanssa kahdestaan JA antaa miehelle omaa aikaa. Ja mä en todellakaan ole aktiivinen tai energinen ihminen, ja tarvitsen paljon unta. Lapset on etusijalla mutta se ei vaadi sitä että olisin la-su 48h putkeen lasten palveluksessa. Vuorotelkaa miehen kanssa lasten kanssa olemista!

Mitä jos haluaa tehdä miehen kanssa jotain kahden kesken (siis käydä jossain), eikä lapsille ole hoitopaikkaa? Ja lapset pieniä, joten tuntemattoman hoitajan palkkaus ei tunnu hyvältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meilläkin iso osa viikonlopuista menee lapsen ehdoilla. Silti kyllä osataan pitää huolta, että jokaisessa viikonlopussa on jotain kivaa ja rentouttavaa aikuisillekin. Tehdään hyvää ruokaa joka lauantai. Jos ei jaksa tehdä itse, käydään ulkona syömässä. Otetaan chillisti. Lauantaisin käymme aamupäivällä jossain lapselle kivassa paikassa, esim. Hoplopissa. Sitten lapsi saa katsoa yhden elokuvan. Lopun aikaa leikkii tai sitten pelaamme yhdessä lautapelejä tai wiitä. En kyllä näe mitään ikävää viikonlopuissa, jotka menee lapsen kanssa.  Saamme lapsen kyllä aina silloin tällöin hoitoon viikonlopuksi, jos haluamme. Kuukauden päästä lähtee viikon lomalle isovanhempien kanssa. Silloin tulee lopulta jopa vähän tylsää. 

En tiedä minkä ikänen lapsi sinulla on. Mutta jos on kovin pieni, niin todennäköisesti viikonloput tulee helpottamaan ja muuttumaan kivaksi, varsinkin jos ette aio lisätä lapsien määrää. Tukiverkon puute on kyllä kurja juttu. Meillä lapsen kaikki kaksi harrastusta ovat viikolla, joten viikonlopuille ei jää kuin koko perheen vapaa-aikaa. Tämä tulee varmasti muuttumaan lähivuosina. Lapsi on nyt neljä. 

Tähän on nyt pakko todelta, että ihminen, joka saa lapsen välillä viikonlopuksi hoitoon, ei tiedä miltä tuntuu, kun lapsi ei ole koskaan hoidossa. Se on tosi rankkaa! Minä ainakin kaipaan aikaa miehen kanssa kahdestaan. Rakastan miestäni ja hän on paras ystäväni. Sulla häämöttää edessä kokonainen viikko ilman lasta, sen avulla jo jaksaa nauttia arjesta ihan toisella tapaa. 

Lisäksi on pakko sanoa tämä, vaikka ilmeisesti näin ei saisi sanoa. Yksi lapsi vain on ihan eri juttu kuin useampi. Raskainta lapsiperhe-elämässä omasta mielestäni on sisarusten mekastus, kinastelu, tappelu, sota-leikit, jatkuva painiminen ja yksinkertaisesti vain se, että kun lapsia on useampia, ääntä lähtee paljon enemmän. 

Itse olen nyt alkanut vähitellen nauttimaan viikonlopuista nyt kun nuorin on 5v. Ei ole ihan enää jatkuvasti tappelua ja esim. aamulla kun katsovat lastenohjelmia, eivät enää kinastele, kuka saa pitää kaukosäädintä ja osaavat itse tehdä aamupalan jos me halutaan miehen kanssa löhöillä pitkään sängyssä. Myös lauantai-illan saunasta on tullut rentouttavampaa, kun vanhin pojista alkanut jo ymmärtää, että saunassa ollaan rauhassa, mikä sitten heijastuu kuopuksenkin käyttäytymiseen, kun toinen ei enää lähde mukaan pelleilyyn. Sekin auttaa, kun lapset käyvät paljon kavereillaan. Toisaalta meilläkin on sitten lähes joka päivä lasten kavereita useita käymässä.

Aika ja kiva tekeminen auttaa. Toisaalta itselläni on ainakin aika vaikea löytää kivaa tekemistä lasten kanssa. En tykkää ulkoilusta, uimisesta tai sellaisesta. Tykkäisin vain löhöillä sängyssä, lukea kirjaa ja harrastaa seksiä ja illalla käydä syömässä ulkona miehen kanssa. Mutta näillä mennään, viikonloppu kerrallaan. 

No tässä nyt on taas tehty lapsia liikaa omiin resusrsseihin nähden. Ja ilmeisesti aivan liian tiheään tahtiin on loikoiltu sängyssä ja harrastettu seksiä. Ei tykätä asioista joita lasten kanssa aika usein tehdään ja sitten niitä pykätään vielä peräjälkeen ja ihmetellään kun riitelevät.

Toi saunailta jo kuulostaa aivan kamalalta, eikä todellakaan normaalilta perheeltä, että koko elämä on yhtä sekoilua ja selviämistä hetkestä toiseen.

Olet lukenut rivien välistä jotain, mitä en tekstiini ole kirjoittanut. Meillä on kolme lasta, pienillä ikäeroilla kyllä, mutta ihan itse olemme hyvin jaksaneet ne hoitaa. Se ei silti tarkoita, että erityisemmin nauttisin viikonlopuista lasten kanssa. Väitän, että en ole maailman ainoa äiti, joka rehellisesti voi myöntää itselle ja muille, ettei kovin paljoa nauti niistä perinteisistä jutuista, mitä lasten kanssa tehdään. Teen ja yritän iloita, mutta salaa kyllä toivon, että olisin jossain muualla kuin pulkkamäessä, uimahallissa tai HopLopissa. Kuka edes voi nauttia HopLopissa, kun se meteli on niin valtavaa? 

Minusta meidän elämä on ihan normaalia perhe-elämää. Lapset tappelevat kaikissa tuntemissani perheissä. Meillä käy lasten kavereita paljon ja ihan samalla tapaa nekin suuttuvat ja asioita saa olla selvittelemässä. Vanhemmilla vain tuntuu yleisesti olevan harhakäsitys siitä, että omat lapset olisivat jotenkin erityisempia ja parempia kuin muut. Minulla ei ole. Minulla on aivan tavalliset kolme lasta, joista kaksi on vilkasta poikaa. Siihen nyt vain mahtuu sekoilua, hyppimistä, pomppimista, tappelua, painia (leikkiä, mutta ääntä lähtee) ja kinastelua. Toki joukkoon mahtuu paljon kivaakin yhdessä oloa, mutta koen silti viikonloput välillä raskaiksi. Ja koen vielä, että omilla lapsillani on ikätasoa paremmat sosiaaliset taidot. Tällaista palautetta olen saanut päiväkodista ja koulusta.  

Ja kyllä, haaveilen ihanasta viikonlopusta kahdestaan miehen kanssa. Onko se jotenkin väärin? Tekeekö se minusta huonon äidin? Meillä on miehen kanssa tosi hyvä ja kunnioittava suhde. Haluaisin joskus vain olla pitkään hänen kanssaan, tehdä asioita, mitä tehtiin ennen lapsia. Ettekö te muut halua? Joskus arjen raskaus konkretisoituu siihen, että viikonlopuilta odottaa paljon. Vanhemmilla täytyy olla oikeus puhua siitä, miltä arki tuntuu tai miltä viikonloput tuntuu. Sen sijaan, että haukutaan ja kuvitellaan lyhyen tekstin perusteella ymmärtävän toisen perhe-elemästä kaiken, voisi antaa konkreettisia ja positiivisia neuvoja toisille. 

Kyllä me muutkin halutaan :) Minä ja kaikki samassa tilanteessa olevat ystäväni myös.

Täällä nyt vain aina saa p*skaa niskaan, oli aihe mikä tahansa. Ihmiset purkaa pahaa oloaan ja provoilee, ovat jyrkkiä, v*ttumaisia ja mustavalkoisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus olisi kiva olla vaan aikuisten kesken mutta se ei ole mahdollista. Muita joilla viikonloppu ei paljoa eroa arjesta?

Täällä. Näin on jatkunut jo melkein 17 vuotta. Jatkuvaa kuskaamista, ruokahuoltoa, märinää, valitusta ja nillitystä. Ei varmaan paljoa sua lohduttanut tää vastaus, koska mulla siis jo teini-ikäiset lapset ja oon luopunut jo toivosta, että "elämäni" joskus alkaisi:(

No oliskohan sulla mennyt jotain pikkuisen pieleen noissa kasvatushommissa...

Kun vaan joku kertois että mitä. Oon niin väsähtänyt ja kyllästynyt. Olen vuosikaudet elänyt "lasten ehdoilla" ja noudattanut "vaistovanhemmuutta" kuten joka paikassa nykyään toitotetaan ja lopputulos on tämä. Olen perheessäni piika, jota oikein kukaan ei kunioita, olenhan aina saatavilla, ja teinit tietävät sen, varsinkin vanhempi tyttö.

Miksi suostut olemaan perheesi piika, jota kukaan ei kunnioita? Lakkaa passaamasta isoja lapsiasi. Teinit osaavat mainiosti esim kokata ja siivota, jolloin sinä voit joko levätä tai kokata ja siivota yhdessä lastesi kanssa.

Eihän vanhemmat ole joka sekunti vihdytysjoukoissa lapselle. Kyllä normaalisti lapsi on kavereiden kanssa ulkona ja sisällä. Ainakin meillä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä oikein käsitä ongelmaa. Viikonloppuun mahtuu todella paljon! Mulla on lapset 10, 4 ja 1.5 ja ehdin viikonlopun aikana nukkua pitkään, käydä lenkillä, yhdessä harrastusjutussa ja kaverien kanssa ravintolassa JA leikkiä pienempien lasten kanssa paljon, tehdä ruokaa pakkaseen, viedä esikoisen peliinsä ja myös katsoa sen pelin ja viettää aikaa miehen kanssa kahdestaan JA antaa miehelle omaa aikaa. Ja mä en todellakaan ole aktiivinen tai energinen ihminen, ja tarvitsen paljon unta. Lapset on etusijalla mutta se ei vaadi sitä että olisin la-su 48h putkeen lasten palveluksessa. Vuorotelkaa miehen kanssa lasten kanssa olemista!

Mitä jos haluaa tehdä miehen kanssa jotain kahden kesken (siis käydä jossain), eikä lapsille ole hoitopaikkaa? Ja lapset pieniä, joten tuntemattoman hoitajan palkkaus ei tunnu hyvältä.

Eihän meille muillekaan nurkan  takaa ilmesty lapsenvahteja. Pitää tutustua alueen ihmisiin, erityisesti +16 v nuoriin, joita kiinnostaa tienata vähän ekstraa lapsenvahtina. Tai muihin pienten lasten äitihin, joiden kanssa voi perustaa hoitoringin, missä vuorotellen hoidetaan toisten lapsia.  En mä koiraanikaan anna tuikituntemattoman mukaan, mutta olen tutustunut alueellani ihmisiin, jotka jo voivat koiraani välillä ulkoiluttaa, jos itse en ehdi. Lapseni ovat jo isoja, mutta aiemmin oli yksi naapuruston teini (josta aikuisena tuli lastentarhanopettaja) sekä pari muuta pienten lasten äitiä, joita sai välillä lapsenvahdiksi, kun vastavuoroisesti mahdollistin parisuhdevapaan heille. 

Vierailija kirjoitti:

Tähän on nyt pakko todelta, että ihminen, joka saa lapsen välillä viikonlopuksi hoitoon, ei tiedä miltä tuntuu, kun lapsi ei ole koskaan hoidossa. Se on tosi rankkaa! Minä ainakin kaipaan aikaa miehen kanssa kahdestaan. Rakastan miestäni ja hän on paras ystäväni. Sulla häämöttää edessä kokonainen viikko ilman lasta, sen avulla jo jaksaa nauttia arjesta ihan toisella tapaa. 

Lisäksi on pakko sanoa tämä, vaikka ilmeisesti näin ei saisi sanoa. Yksi lapsi vain on ihan eri juttu kuin useampi. Raskainta lapsiperhe-elämässä omasta mielestäni on sisarusten mekastus, kinastelu, tappelu, sota-leikit, jatkuva painiminen ja yksinkertaisesti vain se, että kun lapsia on useampia, ääntä lähtee paljon enemmän.  

Meidän lapsi taisi olla ekan kerran hoidossa joskus 5- tai 6-vuotiaana kesälomalla muutaman päivän. Ei minusta tuon ikäinen kyllä muutenkaan enää rankka ole, kun ei tarvitse jatkuvaa paapomista niin kuin pikkulapset. Se tietty on, että niitä tappeluja ei ole tarvinnut kuunnella eikä tuomaroida. Hienoa, että joku useamman lapsen äiti kehtaa tällaisen sanoa ääneen. Usein saa vain kuulla kuinka surkeaa yhdellä lapsella on, kun ei ole niitä (tappelu)kavereita. 

Me ollaan nyt siinä vaiheessa, että lapsi on lukiossa ja käy kotona joka toinen viikonloppu. Täytyy sanoa, että tässä on oppinut arvostamaan näitä lapsiviikonloppuja! Valmistauduin tähän jo viime keväänä, kun tiesin että kohta lapsi lähtee kouluun toiselle paikkakunnalle eikä häntä näe enää niin usein. Otin tarkoituksella aikaa itselle ja lapselle, käytiin välillä yhdessä lounaalla ja elokuvissa ja osteltiin tarvikkeita kouluun ja sen sellaista. 

Jo ennen tätä lukiovaihetta meillä oli moneen kertaan kahdenkeskistä aikaa. Ensimmäisen kerran jo kun lapsi oli viidennellä ja luokka teki 2,5 reissun Saksaan. Sitten kesäisin ja joululomalla on yleensä ollut leiri tai pari. Seiskaluokalla taas viiden päivän luokkaretki ja ysillä uusiksi. Ihan riittävästi ollaan saatu olla kahdestaan ja aikuisten kesken. 

En silti kaipaa sitä aikaa, kun lapsi pyöri koko ajan tässä kotosalla. Minusta tämäkin on hieno vaihe, kun lapsi asuu jo enimmäkseen muualla, mutta ei vielä kokonaan. Tuntuu hienolta nähdä, että hän pärjää hyvin uusissa ympyröissä ja on saanut uusia kavereita. Meille vanhemmille tämä on pehmeä lasku siihen, kun hän muuttaa lukion jälkeen kokonaan pois. 

Kyllä meillä viikonloppu eroaa arjesta ja ollaan ihan kahdestaan miehen kanssa, syödään ulkona, juodaan ihan yksi tai kaksi jne. - kerran vuodessa Suurin piirtein . Yleensä tämä ajoittuu vieläpä Levin Ruskamaratonille.

Mutta tosiaan; omat aamuni alkavat lasten kanssa ja iltani päättyvät lasten kanssa lähes vuoden jokaisena päivänä tuota yhtä-kahta päivää lukuun ottamatta. Näin tämä vaan nyt menee. Mies vuorotyössä ramppaa kotona miten sattuu. Muutamasti vuodessa saattaa olla joku tyttöjen ilta tai muunlainen juttu.

Mutta en pmä nää tässä mitään vikaa. Aikansa kutakin. Mä viihdyn mun lasten kanssa. :)

Kenen ehdoilla sitten muka pitäisi mennä, jos lapsia on? Idioottimaista ruikutusta itsehankitussa tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä oikein käsitä ongelmaa. Viikonloppuun mahtuu todella paljon! Mulla on lapset 10, 4 ja 1.5 ja ehdin viikonlopun aikana nukkua pitkään, käydä lenkillä, yhdessä harrastusjutussa ja kaverien kanssa ravintolassa JA leikkiä pienempien lasten kanssa paljon, tehdä ruokaa pakkaseen, viedä esikoisen peliinsä ja myös katsoa sen pelin ja viettää aikaa miehen kanssa kahdestaan JA antaa miehelle omaa aikaa. Ja mä en todellakaan ole aktiivinen tai energinen ihminen, ja tarvitsen paljon unta. Lapset on etusijalla mutta se ei vaadi sitä että olisin la-su 48h putkeen lasten palveluksessa. Vuorotelkaa miehen kanssa lasten kanssa olemista!

Mitä jos haluaa tehdä miehen kanssa jotain kahden kesken (siis käydä jossain), eikä lapsille ole hoitopaikkaa? Ja lapset pieniä, joten tuntemattoman hoitajan palkkaus ei tunnu hyvältä.

Sukulaistenko pitäisi sitoutua hoitamaan teidän lapsianne, kun haluatte kahdenkeskistä aikaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus olisi kiva olla vaan aikuisten kesken mutta se ei ole mahdollista. Muita joilla viikonloppu ei paljoa eroa arjesta?

Täällä. Näin on jatkunut jo melkein 17 vuotta. Jatkuvaa kuskaamista, ruokahuoltoa, märinää, valitusta ja nillitystä. Ei varmaan paljoa sua lohduttanut tää vastaus, koska mulla siis jo teini-ikäiset lapset ja oon luopunut jo toivosta, että "elämäni" joskus alkaisi:(

No oliskohan sulla mennyt jotain pikkuisen pieleen noissa kasvatushommissa...

Onko se joku ihme jos vaan odottaa että elämä joskus alkaa? Ei vit..u että ihmettelen tän kaltaisia ihmisiä. T:neljän äiti, vanhin 22v ja nuorin 6v.

Kait se eroaa, itse ainakin vietän aikaa lasteni kanssa jotka onneksi olen saanut. Tulet kaipaamaan aikaa kun oli noin, kasvavat niin pian tai siis aika menee nauti kun voit..

Lapsenvahdin viikonlopuksi saa rahalla. Laittakaa ilmoitus, valitsette järkevimmän oloisen, annatte hoitaa pari kertaa, tutustutte, ja kun tarpeeksi paljon luottamusta, voitte hoidattaa hänellä viikonlopun lapsia. Mitä tuossa on monimutkaista? Ei se ilmaista ole, mutta aivan kohtuullisissa summissa liikutaan. Itse maksan 17-vuotiaalle 150€ viikonlopun hoidosta, kaksi lasta. Tulee mielellään.