Miksi niin moni pitää S-ryhmän kauppoja huonoina?
Etenkin Prisma on monille kirosana. Onko S-ryhmällä jokin poliittinen kanta, vai mistä tämä johtuu. Monet pitävät enemmän K-kaupoista. Osaatko selittää itse?
Kommentit (257)
Todellakin Prisma ja muut bonuspaikat. Kun keskittää ostoksensa bonuskauppoihin, ABC-bensa-asemille, kampaamoihin, puutarhoihin, ravintoloihin, kahviloihin. Silmäasema-liikkeisiin ym. ym. kertyy melkoinen summa euroja bonuksien kautta jo vuodessa. Olemme perheenä käyneet bonuskertymillä mm. ulkomaan reissulla, ennen koronaa.
Tietysti, jos ripottelee rahansa liiteriin, kitumarkettiin jne. eihän sitä bonustakaan ehdi kertyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
S-ryhmä on hinta-laatusuhteeltaan paras. Valikoima on kuitenkin suppeampi kuin esimerkiksi K-ryhmällä, vaikka vertailee saman kokoisia myymälöitä. Lisäksi S-ryhmällä on huonolaatuisin heviosasto. Aika paljon homeista tai seuraavana päivänä jo ylikypsää tuotetta esillä. Hinta on kuitenkin edullisempi kuin juuri sillä K-ryhmällä. Lidl on toki halvin, mutta niillä on ihan surkea tuotevalikoima.
S-kaupat ja Lidl on köyhiä varten. Sitä ei vaan sanota ääneen.
Köyhä minä olenkin. Tai "pienituloinen". En häpeä sitä. Miksi maksaisin ruoasta enemmän kuin tarvitsee? On parempaakin käyttöä rahalle.
Huonompi on kuin vastaavat K:t. Varsinkin hevi ja palvelutiski. Näin ainakin täällä Länsi-Uudellamaalla. En käy koskaan S-ryhmän kaupoissa.
Rale kirjoitti:
Eipä ole juuri vihannekset tarjouksessa. Sitten myydään vaatteita ja kenkiä, jotka ovat kiinalaista krääsää.
Katsohan ne sittarin vaatteiden valmistusmaat: kiinaa, indonesiaa, vietnamia... löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Rale kirjoitti:
Eipä ole juuri vihannekset tarjouksessa. Sitten myydään vaatteita ja kenkiä, jotka ovat kiinalaista krääsää.
Katsohan ne sittarin vaatteiden valmistusmaat: kiinaa, indonesiaa, vietnamia... löytyy.
Ruokakaupat on ruokaa varten. Vaatteet voi ostaa vaatekaupoista. Ettehän te ostaisi vaatekaupasta ruokaa, vaikka sitä siellä olisi?
Vierailija kirjoitti:
Tässä lisää juttuja Prismojen ja S-Markettien huijauksista...
https://www.digivinkit.fi/keskustelu/aihe/prisma-tampereentie-turku-myy…
Kukas K-kauppias täällä trollaa?? Järjetöntä dissausta muita kohtaan. En todellakaan enää käy K- missään!
Ei sinänsä mitään vikaa, mut ite haluun et vapaa kilpailu toimisi paremmin.
S ja K - kaupoilla markkinoista 80%<, siksi käytän lidliä ja aina pieniä kauppoja, kun mahdollista.
Miksi suomalaiset maksaa jonkun saksalaisen perhedynastian luksuselämää käymällä Lidlissä?
Ostamalla esim. kotimaisia tuotteita mm. Prismasta tai muista bonuspaikoista, raha jää Suomeen ja sinulle bonusrahana sekä luo suomalaisille työpaikkoja.
Vierailija kirjoitti:
S-ryhmän toimipaikka - on se sitten mikä tahansa - on aina ns. isännätön talo. Ei ole yrittäjää. Ei ole vastuunkantajaa. Kaikki ovat johtoa myöten palkkarenkejä.
Ja se näkyy. Likaista, suttuista, huonosti johdettua, vanhaa tavaraa, huono palvelu... you name it.
Ja teille vihreän kortin bonuskiimaan sairastuneet: ne bonukset eivät ole mikään ostopalkinto, vaan teidän omia rahojanne, jotka te jätätte S-ryhmän käyttöön vapaaehtoisesti ilman mitään tuottoa. Näillä rahoilla S-ryhmä sitten rakentaa koko maan täyteen törkyisiä Prismoja ja ABC-liikenneasemia.
Minä käyn ABC:lla vain WC:ssä.
No ei siihen mitään kiimaa tarvita, kun bonusrahat kiertää ostoksista takas tilille. Viime vuonna ostin uuden telkkarin bonusrahoilla. Hyvä kuva on töllössä ollut😊
Tykkään yli kaiken omasta lähi-ässästä jossa hyvä valikoima ja nopea palvelu. Isommat ostokset verkosta kerran viikossa. Ja bonuksia kertyy tosi hyvin!
Vierailija kirjoitti:
S-ketjussa likaisemmat kaupat, ja huonommat vihannekset, ei tarjouksia...
Nyt Prismassa kahvi ja jäätelö paremmassa tarjouksessa kuin muualla.
Prismassa parempi hevi-osasto ja asiakaskunta kuin kilpailijoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vain ääliöt juoksee muutaman ässäbonuksen perässä, on se säälittävän typerää ja vastenmielistä hommaa! Kaikkea te uskotte :D:D
Otan säälisi vastaan. Meni vuosikausia, kun ei seurattu bonusten kertymistä.
Kun alettiin rakentamaan kakkosasuntoa, päätimme kurkata niitä bonuksia.
Oli kertynyt 3000 e ja sillä rahalla ostettiin kaikki kodinkoneet, joista taas kertyi bonusta.
Säälittävä olenhyvällä mielellä.
Ruokaa on pakko ostaa, ostakoon jokainen mistä haluaa ja sääliköön kuka hyvänsä.
Me käydään lähes aina s-marketissa, koska se on halvempi, kuin k-kaupat. Lidlistä taas ei löydy useinkaan kaikkea mitä tarvitsee. Voisihan siellä olla korvaavia tuotteita, mutta pitäisi vain kokeilla, onko niistä mihinkään.
Abc:llä käydään aina tankilla, kun sieltä saa halvinta bensaa ja bonukset päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
S-ryhmä on hinta-laatusuhteeltaan paras. Valikoima on kuitenkin suppeampi kuin esimerkiksi K-ryhmällä, vaikka vertailee saman kokoisia myymälöitä. Lisäksi S-ryhmällä on huonolaatuisin heviosasto. Aika paljon homeista tai seuraavana päivänä jo ylikypsää tuotetta esillä. Hinta on kuitenkin edullisempi kuin juuri sillä K-ryhmällä. Lidl on toki halvin, mutta niillä on ihan surkea tuotevalikoima.
S-kaupat ja Lidl on köyhiä varten. Sitä ei vaan sanota ääneen.
Köyhä minä olenkin. Tai "pienituloinen". En häpeä sitä. Miksi maksaisin ruoasta enemmän kuin tarvitsee? On parempaakin käyttöä rahalle.
Köyhäkin haluaa rahallaan kunnollista. Perustuotteet löytyy suunnilleen mistä kaupasta tahansa mutta erikoisempien tuotteiden kohdalla tulee ne erot jossa kauppa valitaan kun ei sitä jaksa useammassa kaupassa käydä ostoksilla.
Vierailija kirjoitti:
Täällä päin ässin heviosasto on surkea ja lihaosastossakaan kehumista ole.
Toisekseen 70-luvulla oli puhe kommunistien kaupasta...en ole ihan varma oliko se s vai e.
Eikös vasemmiston kauppa ollut e-liike, Elanto, Eka-Market yms
Mä käyn niin S kuin K kuin L kaupoissa, toisinaan myös T kaupassa. Ihan sen mukaan mitä etsin. Kolme ensinnä mainittua alle kilsan päässä asunnolta, T:nni parin kilsan päässä.
Kyllä mulla korttejakin lompakossa. Mutta en hirtä ostoskäyttäytymistäni niihin vaan hyödynnän kaikkien ketjujen parhaat puolet.
Varmaan ruoka voikin olla edullisempaa jossain Prismassa ja saa bonuksia. Mutta me kilpailutettiin vakuutukset ja saatiin siitä säästöä useampi sata euroa / vuosi kun paljon vakuutuksia. Vaihdettiin siis pois s- bonus yhtiöstä eli Lähitapiolasta. ( ja ennenkuin joku ehtii mitään kommentoimaan ettei voi säästää niin paljon niin meillä on yritystoiminnan vakuutusten lisäksi 4 kelkkaa, 3 henkilöautoa, 3 omakotitaloa ja useampi perheejäsen vakuutettuina) Bonukset oli vain pieni osa kokonaissummaa mitä aiemmin maksettiin, luulenpa että ne bonukset on sisällytetty hintoihin.
Sama koskee Silmäasemaa. Samantyyliset merkkilasit, Instrussa yli 200€ edullisemmat ja kaupanpäälle toiset lasit.
Tankkausbonus se vasta hupaisaa onkin: kaupungin kalleinta bensaa josta annetaan sitten alennusta mutta halvempi olis ollut käydä viereisellä Neste Xpressillä.
Ja se valikoima. Sushitarvikkeita yhtä laatua, joistain tuotteista vain omia merkkejä tarjolla, ei kunnon luomu- osastoa, ei uutuuksia, sekasotkua käytävillä, ei merkkituotteita. Jne.
Olen aina tykännyt yksityisyrittäjyydestä. Ja K-kaupat ovat useimmiten perheyriryksiä . Ja ns.kivijalkakauppoja.
Erittäin harvoin, ehkä jotain kerran kuukaudessa käyn S- marketista tai Prismasta ruokaostoksilla.
Kannatan pieniä kauppoja 🐣.
S- ryhmä on niin hyötyä massiivinen ryhmittymä, että en ole kiinnostunut sellaisen kannattamisesta.
No, hinnat ovat tietenkin ( ? ) S-kaupoissa edullisimpia, mutta mutta... Ei kuitenkaan huomattavaa hintaeroa. Säästän sitte jossain muussa.
K- kaupat ovat pieniä ja henkilökohtaisempaa palvelua.
kuka nyt "zysselle" palkkioita maksaa.
Olen pienituloinen, mutta käyn silti K-Supermarketissa ruokaostoksilla vaikka se tuleekin kalliimmaksi. Syyt:
- Lähin kauppa, vain 1km päästä kotoa. Prisma on 10km päässä. Bussit ei kulje täälläpäin järkevästi.
- Tuttu henkilökunta, aina tervehditään. Tuttu kauppa helpottaa omaa asiointia, kun tietää missä kaikki on.
- Ei vaatteita/elektroniikkaa/kosmetiikkaa yms mitä vaikka Cittarissa on puolet kaupasta.
- Kauppiaalle voi esittää toiveen tuotteesta ja se tulee hyvin todennäköisesti hyllyyn piankin.
- Hyvät kasvikset ja hedelmät
- Kaupassa on ylipäätään tosi mukava käydä. Ei ole järkyttävää ihmishelvettiä kuin vaikka prismassa.
Tuossa muutama syy.