Kokemuksia ständimyyjistä ja perusteettomista laskuista kaivattaisiin.
Otin kokeiluun erään lafkan luontaistuotteen josta nousi kasvoilleni paha ekseema. Ilmoitin asiakaspalveluun ja kehotettiin vain jatkamaan ihmepillereiden käyttöä. Yhden vielä otin ja siihen jäi. Minulle oli sanottu ettei laskua tarvitse maksaa ja jatkotilauksesta olisi tullut tekstari jos olisin ollut vielä kiinnostunut. Ullatus, lasku kolahti luukusta kuitenkin ja annettiin ymmärtää että maksettava on. Soitin asiakaspalveluun ja sanoin olevani kuluttajansuojaan yhteydessä. Kohta kolahtikin Lindorffin lasku ja olen nyt tehnyt seikkaperäisesti selkoa miksi en todellakaan maksa kyseistä laskua. En nyt jaksa kaikkea vääntää tähän mutta kokeilemani tuote (Meno-Care) aiheutti kuulemma muillekin ihmisille "ongelmia" kun "niissä olikin joku ainesosa joka ei sopinutkaan ihmisille". Näin eräs myyjä-esimies itse sanoi kuten myönsi myöskin sen että "ei me lähdetä asiakkaiden kanssa tappelemaan" ja "olen aivan samaa mieltä siitä että tällaisessa tapauksessa kun on tullut terveydelle haittaa niin laskun voi unohtaa". Harmi etten vaatinut kirjallisena tai taltioinut kaikkia käytyjä tilanteita.
Asia on tällä hetkellä riitautettuna ja olen tehnyt kuluttajansuojaan ilmon ja harkitsen jo rikosilmoa koska kerran väitetään mustan olevan valkoista. Vai oliko se näin että "orange is the new black...?
Asian tekee vielä erikoisemmaksi se ettei tällä ihme-menestyjä-firmalla ole iimeiliä ensinkään. Jonkinlainen defenssi kai tuokin.
Ehdotuksia? Vertaisia?