Lue keskustelun säännöt.
Mies ei ymmärrä sitä, että joskus sairastan.
30.01.2017 |
Mikä neuvoksi? Mies jotenkin halveksii sitä jos joskus (harvoin) olen sairaana, enkä jaksa samalla tavalla tehdä kotitöitä, pyydän häntä viemään lapsia harrastuksiin, tai tekemään jotain muuta sillä aikaa että saan levätä. Aina nälvii jotenkin "ai niin unohdin et oot kipeenä... kunnon miesflunssa.." tms. En ymmärrä. Minusta hän on tosi ilkeä. Itse ei kyllä ole mikään supermies, vaan on kaikenlaista vaivaa josta valittaa ja hän saa kyllä sairastaa kun on sairas.
Sama juttu oli silloin kun olin raskaana, ja todella huonovointinen. Halveksi sitäkin, eikä vahingossakaan tarjoutunut esim käymään kaupassa jos olin huonovointinen tai muutenkaan auttamaan.
Ikinä ei kysy vointiani tai jaksamistani muutenkaan. Jotenkin olen jo tottunut siihen, mutta ei ehkä ole normaalia, vai? Itse ainakin kyselen miten joku voi/jaksaa jos on kipeänä. Mielipiteitä?
Kommentit (45)
Mun mies on kans mulkero kun sairastan. Olen kyllä erittäin harvoin kipeä. Mies kyllä tekee kotitöitä mutta mitään empatiaa en saa jos olen kipeä, päinvastoin, on todella ilkeä ja inhottava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on kans mulkero kun sairastan. Olen kyllä erittäin harvoin kipeä. Mies kyllä tekee kotitöitä mutta mitään empatiaa en saa jos olen kipeä, päinvastoin, on todella ilkeä ja inhottava.
Inhottavaa :/ En ymmärrä miten joku voi olla sairaalle ilkeä. Tai mistä se edes johtuu? Mikä mennyt pieleen kasvatuksessa, vai onko luonnevika? En haluaisi että omasta pojasta kasvaa samanlaista :(
Mä olen lukenut että miesten epäempatia vaimoja kohtaan niiden sairastaessa on melko yleinen ilmiö. En tiedä mistä se johtuu.
Ei munkaan mies mitenkään erityisesti helli tai huolehdi jos olen kipeänä, mutta jos sanon että "voisitko viedä Jani-Petterin harkkoihin / laittaa ruoan kun mä en tässä kunnossa jaksais", tekee sen kyllä suuremmin mukisematta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä löydätte nämä kultakimpaleet? Tyydyttekö ensimmäiseen kusiaiseen joka tule vastaan vain vuosien päästäkö niistä yks kaks tulee tollasia helmiä?
Kaikilla ihmisillä ei ole niin hyvä itsetunto, että ymmärtäväisivät että ansaitsevat parempaa. Etenkään nuorena. Oma lapsuudenkoti ja mallit sieltä voi olla vaikka mitä. Omia vanhempiaanhan ei kukaan valitse. Ole onnellinen, jos sinulla on hyvä itsetunto ja sinulle on käynyt elämässä paremmin. T.ap
Olen ollut samanlaisessa suhteessa kuin ap. Lapsuuskodissani minulle opetettiin että mun paikkani kynnysmattona. Suhde kusipäiseen mieheen tuntui ehkä siksi normaalilta. Ymmärsin kuitenkin jossain vaiheessa ettei suhde ole minulle hyväksi ja jätin miehen. Ei se helppoa ollut mutta onnistui.
Sen jälkeen olin monta vuotta sinkkuna, kävin opiskelemassa ja työskentelemässä ulkomailla, sain etäisyyttä vanhoihin ongelmiin, ja mietin mitä oikein haluan ja tarvitsen. Seuraava suhde onkin onnistunut paremmin, vaikka vanhempani välillä neuvovat minua kynnysmattoilemaan.
Yritä ap sinäkin päästä eroon miehestä ja etsi oma elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies saa oikein raivarin jos olen kipeä. Valittaa kaikesta mitä en ole tehnyt. Jos itse on kipeä niin nukkuu kaikessa rauhassa. Kerrankin olin pahassa oksennustaudissa niin että en pystyssä pysynyt ja mies komensi tekemään ruokaa hänelle ja isälleen. Otin valmiita purkkeja kaapista ja heitin pannulle. Oli kyllä ihan hirveän makuista mutta siitäpähän sai.
Mulla on nilkka murtunut leikkausta edellyttäen. Yhtään en saa liikkua muuta kuin kepeillä vessaan. Mitään en pysty tekemään. Mies kokkaa, tuo milloin mitäkin, tuo herkkuja, hoitaa täysin lapset ja kotityöt. Auttaa mua nostelemalla esim suihkuun ja pukemisessa. Lisäksi tsemppaa ja hellii minkä voi. En todellakaan katselisi jotain nälvivää pikkupoikaa, miksi ap teet niin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeesti mua ei edes säälitä nää kynnysmatot, ärsyttää vaan. Tuolla typerällä alistumisella antavat mallia lapsille että tuollanen on ok ja normaalia. Sama se jos itse vaikka nuolisi päivittäin miehensä jalat puhtaiksi, mutta ei niin että lapsille näyttää mallia. Tuollaistako elämää sä haluat tyttärellesikin? Miksi sä alistut? Kun kerran tiedät että jotain on vialla, etkö voi tehdä asialle jotain?
Ymmärrän kyllä ap:ta, vaikka tuo on hieman rasittavaa, ei sen takia nyt erota tarvitse, jos muuten on suhde kunnossa.
Meilläkin kotityöt jaetaan aika hyvin tasan (ainakaan vaimo ei valita liiasta työtaakasta kotona) mutta jos erehtyy jotain mainitsemaan huonosta olosta, niin osataan vetää "miesflunssa"-kortti esiin. Yleensä juuri silloin on jotain mystisestä syystä tarpeen imuroida asunto ja pestä kylppärit. Vaikein tilanne on töihin menemisen kanssa, jos jäät sairaana kotiin, kotityöt tehtävä, kun "kerran olet kotona. Ei kotiäideilläkään ole sairaslomaa" Jos taas miettii illalla, riittääkö kunto töihin lähtemiseen ja menet seuraavana päivänä töihin, on tietysti illalla hoidettava kotityöt, kun "töihinkin jaksoit mennä". Olen huomannut, että parempi olla vain "terveenä".
Niin, ja jos joku miettii, niin ei, vaimon ei tarvitse tehdä kotitöitä sairaana. Teen ehkä silloin hieman enemmän, vaikka viikkosiivous voi hieman lykkääntyä tai hommaan puolivalmiita eineksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mitä helvettiä ihmiset?? Minusta tuo on kyllä ikävä ja todellinen piirre joissain ihmisissä. Kykenemättömyys kunnioittaa toisen sanaa ja vointia.
Miksi ihmisistä tulee tuollaisia kuin ap:n kuvailema mies?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mies saa oikein raivarin jos olen kipeä. Valittaa kaikesta mitä en ole tehnyt. Jos itse on kipeä niin nukkuu kaikessa rauhassa. Kerrankin olin pahassa oksennustaudissa niin että en pystyssä pysynyt ja mies komensi tekemään ruokaa hänelle ja isälleen. Otin valmiita purkkeja kaapista ja heitin pannulle. Oli kyllä ihan hirveän makuista mutta siitäpähän sai.
Miksi et heittänyt niitä purkkeja ukollesi ja käskenyt hänen itsensä tehdä! Olisit sanonut vaikka, että muutoin oksennat paistinpannulle...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt on niin paljon samaa ap:n miehessä kuin omassa. Jos olet vielä linjoilla, niin: Oliko miehesi suhteen alussa todella kiinnostunut? Onko mies omasta mielestään "perhekeskeinen"? Oliko mies alussa hyvä kuuntelemaan ja halusi kovasti kuunnella sinun juttujasi? Taantuiko keskusteluyhteys niin, ettei oikein mistään tärkeästä voi miehen kanssa keskustella? Olitko hyvin yllättynyt töykeästä käytöksestä? Ajattelitko, että korjaamalla miehen osoittamia puutteita saisit suhteen uudelleen toimimaan? Ajattelitko, että välittävä asenne tarttuisi mieheen ja synnyttäisi hyvän kierteen? Onko vastustuskykysi ja jaksamisesi taantunut huomattavasti tämän suhteen aikana?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies saa oikein raivarin jos olen kipeä. Valittaa kaikesta mitä en ole tehnyt. Jos itse on kipeä niin nukkuu kaikessa rauhassa. Kerrankin olin pahassa oksennustaudissa niin että en pystyssä pysynyt ja mies komensi tekemään ruokaa hänelle ja isälleen. Otin valmiita purkkeja kaapista ja heitin pannulle. Oli kyllä ihan hirveän makuista mutta siitäpähän sai.
Miksi et heittänyt niitä purkkeja ukollesi ja käskenyt hänen itsensä tehdä! Olisit sanonut vaikka, että muutoin oksennat paistinpannulle...
Tai vaihtoehtoisesti olisit oksentanut ruoan sekaan...
Vierailija kirjoitti:
Nyt on niin paljon samaa ap:n miehessä kuin omassa. Jos olet vielä linjoilla, niin: Oliko miehesi suhteen alussa todella kiinnostunut? Onko mies omasta mielestään "perhekeskeinen"? Oliko mies alussa hyvä kuuntelemaan ja halusi kovasti kuunnella sinun juttujasi? Taantuiko keskusteluyhteys niin, ettei oikein mistään tärkeästä voi miehen kanssa keskustella? Olitko hyvin yllättynyt töykeästä käytöksestä? Ajattelitko, että korjaamalla miehen osoittamia puutteita saisit suhteen uudelleen toimimaan? Ajattelitko, että välittävä asenne tarttuisi mieheen ja synnyttäisi hyvän kierteen? Onko vastustuskykysi ja jaksamisesi taantunut huomattavasti tämän suhteen aikana?
Nojoo oli kyllä alussa kiinnostunut, ja täytyy sanoa että on vielä tänä päivänäkin aika ajoin (harvoin, riidan jälkeen) kiinnostunut, mutta se ei ole normaali olotila. Jos vaikka valitan jostain asiasta, jos sanon sen vaan, niin ei noteeraa mitenkään. Jos sanon useaan kertaan, ei siltikään välttämättä noteeraa, tai edes kommentoi mitenkään. Jos suutun, niin sitten saattaa, joko hermostua itsekin tai sitten pahoitella ja puolustella omaa käytöstään ja yrittää saada itseään näyttämään paremmalta kun mitä on. Saattaa esim kieltää olleensa tyly, vaikka olisi sanonut ihan ääneen jotain tosi törkeää. Ei halua nähdä todellisuudessa omaa käytöstään, vaan haluaa vaan päästä ikävästä tilanteesta pois pahoittelemalla, vaikka todellisuudessa mikään ei muutu. Eli jos hän joskus tekee jotain minun hyväkseni, hän ei tee sitä siitä syystä, että välittäisi, vaan siitä syystä että en suuttuisi (että hän ei itse joutuisi ikävään tilanteeseen), mitä oikeasti teen tosi harvoin. Ja siksi ilmeisesti törkeä käytös taas nopeasti palautuu entiselleen.
Kyllä voimani ovat välillä vähissä, kun kannan vastuun liian monesta asiasta yksin. Esim Nyt kun olen sairastellut, niin jääkaappi on ollut monta päivää lähes tyhjä. Hän käyttää kaikki loppuun kaapeista ja pakkasesta ennen kun lähtee kauppaan, jos en pyydä/rukoile erikseen (yleensä useaan otteeseen). Ja huom tietty monta päivää kiukuttelee sitä ennen kun ei ole mitään ruokaa. Puhumattakaan siivouksesta jne... T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Montako lasta ajattelitte vielä tehdä?
En ajatellut tehdä yhtään. Alunperin mies halusi lapsia. T. Ap
Kumma. Usein naisella päätösvaltaa lapsilukuun, mutta sinulla ei. Kuinka monta lasta lisää mies on päättänyt että teette?
Meillä on kaksi lasta, en halunnut enempää. T. Ap
Multa ois jääny se ekakin tekemättä. Mies ois saanut etsiä jonkun toisen lisääntymään kanssaan koska minä lisäännyn vain omasta halustani, en siksi että kumppani vaatii. Huonosti sairastavaa puolisoaa kohteleva mies olisi myös ollut hyvin nopeasti entinen.
Onpas inhottavaa. Mun mies onneksi ymmärtää ja suurimmaksi osaksi on tukenakin. On käynyt sairaalassa katsomassa leikkauksen jälkeen ja hakenut kotiin, laittanut safkat ja tuonut vuoteeseen jos on tarvinnut, juossut kauppa-asiat. Muutenkin jos on kotona kun tuun töistä, niin laittanut kahvit ja viikonloppusin tuo sänkyyn aamukahvit monesti jne. Tiskaa ja osallistuu kotitöihin, vie koiran, hieroo mun jalat. Mutta hän on kotona ja minä töissä, joten tietenkin ihan ymmärrettävää, että kantaa kortensa kekoon. Huonojakin puolia löytyy, mutta en vaihtaisi kyllä pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Montako lasta ajattelitte vielä tehdä?
En ajatellut tehdä yhtään. Alunperin mies halusi lapsia. T. Ap
Kumma. Usein naisella päätösvaltaa lapsilukuun, mutta sinulla ei. Kuinka monta lasta lisää mies on päättänyt että teette?
Meillä on kaksi lasta, en halunnut enempää. T. Ap
Multa ois jääny se ekakin tekemättä. Mies ois saanut etsiä jonkun toisen lisääntymään kanssaan koska minä lisäännyn vain omasta halustani, en siksi että kumppani vaatii. Huonosti sairastavaa puolisoaa kohteleva mies olisi myös ollut hyvin nopeasti entinen.
Halusin myös lasta, mutta mies halusi enemmän, melkein samantien. T. Ap
*ojentaa palkinnon*