Kerrotaan huonoja vitsejä
Olipa kerran kuningas mutta ei ole toista kertaa.
Kommentit (12686)
Miksi Japanilainen mies kävelee sumuisella pellolla suu auki ?
Mies oli kuullut radion säätiedotuksesta, että sumu on sakea
- Millainen on tapailumies?
- Se tapailee kaiken aikaa jotain kappaleita. Jollain soittimella, jos sellainen on, muutoin viheltelee tai hyräilee.
Norsu ja Kameli tapasivat. Norsu kysyi, miksi sinulla on kaksi tissiä selässä? Kameli vuorostaan kysyi, että miksi sinulla on ky**ä keskellä naamaa?
Nuori pappi oli valmistunut koulusta ja oli aika pitää ensimmäinen jumalanpalvelus. Häntä jännitti kovin, joten vanhempi pappi ehdotti että käy takahuoneessa ottamassa lasi ehtoollisviiniä niin se rentouttaa. Näin tapahtui, mutta yksi lasillinen ei jännitystä vienyt joten hän kumosi toisen ja kolmannenkin lasin kunnes oli aika astua alttarille. Jumalanpalveluksen jälkeen hän meni kysymään vanhemmalta papilta että miten meni. - Hyvinhän tuo muuten meni noin aloittelijaksi, mutta: A) Jeesusta ei hirtetty, B) saarnastuolin kaidetta pitkin ei lasketa alas, ja C) ehtoollisella ei sanota kippis!
Robotista kärähti johto ensimmäisen vuoden kuluttua. Takuukorjaaja vaihtoi uuden johdon tilalle ja sanoi robotille: "Onnittelut syntymäpäivän johdosta".
Hyvän hanskan tunnistaa vasta käteen vetäessä.
Rike ja Orvo kävi Liitris ennen kokkoust
Millainen on musikaalinen suomalainen perhe?
- Vaimo on kauhea harppu, mies on helvetinmoinen viinabasso ja lapset täysiä torvia.
Kirjastossa:
Onko teillä kirjoja paranoiasta?
Ne on ihan takanasi
Onko teillä kirjoja naisten seksiongelmista?
Ne ei ole vielä tulleet.
Onko teillä kirjoja miesten seksiongelmista?
Ne tuli melkein heti mutta meillä on vaikeuksia saada pidettyä hyllyä ylhäällä.
Onko teillä kirjoja kilpikonnista?
Kovakantisia?
Joo ja sellaiset pienet päät...
Mikä on eläimiinsekaantujien lempileffa ?
Miehet mustissa.
Kellarissa ei saa raitista ilmaa, eikä baarissa raitista Hilmaa.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on eläimiinsekaantujien lempileffa ?
Miehet mustissa.
Mitä eläimiinsekaantuja sanoi, kun kömpi ulos koirankopista? - Ja kattia kanssa.
Mitä pedofiili sanoi, kun lotossa voitti? - No nyt laitetaan rahat poikiin.
Kyllä ornitologin homma on mukavaa, sanoi kaveri toiselle!
No miks, värjötellä kylmissään tuntikausia lintuja katsellen..?
Saa tiirailla pesiä ja munia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä näköinen on maailman lyhin mies ?
vastaus :
Sillä on pussit silmien alla.
Minkä näköinen on maailman lyhin nainen ?
vastaus :
Sillä on rako hampaiden välissä.
Juha Miedon pikkuserkulla on villat sieraimien alla.
Tauno ja Jerry Lewis teki kolarin. Tauno palo ja Jerry lewis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos ihmiset hyvistä nauruista. Mieskin keksi vitsin, mutta ei se olekaan vitsi vaan ihan tosi juttu.
Kun joku on kuollut onnettomuudessa tai tapettu, niin usein lehdessä lukee, että poliisi kävi varmistamassa kuoleman.😏
Mitenköhän he sen suorittavat?
Kaksi ruotsalaista oli hirvimetsällä. Toinen heistä lyyhistyi yhtäkkiä maahan ja meni tajuttomaksi.
Hänen toverinsa soitti heti kännykällä hätänumeroon ja sanoi:
Kaverini kuoli! Mitä minä teen?
Hätänumerosta vastatiin rauhoittelevalla äänellä:
Älä hätäile, minä autan. Varmista ensin, että hän tosiaan on kuollut.
Puhelin vaikeni, kunnes kuului kova pamaus.
Ruotsalainen palasi puhelimeen ja sanoi:
Valmista. Mitä sitten?
Olin jo kirjoittamassa vastaukseksi, että "luodilla", mutta sun tarinasi oli paljon parempi :)
Ihmiset olivat katselemassa eläimiä tarhassa. Kirahvia katselivat, kun sillä oli pitkä kaula. Seepralla valkoisia ja mustia raitoja, miksi. Sitten oli Norsu, jolla oli hännässä ( kärsä ) heinätuppo. Yksi henkilö kysyi toisilta, että mihin Norsu hännällään heinätuppoa laittaa
Vastusta julmia eläinkokeita! Boikotoi pork-kanaa!
Älkää PELJÄTKÖ....sen piti olla,😈