Vaihto-oppilaiden vanhemmat. Kertokaa kokemuksia ja suositteletteko vaihtoon lähtöä?

Vierailija kirjoitti:

Meidän lapsista yksi on ollut vaihdossa ja meillä on niin ikään ollut vaihtari.  Lukioaikaista vaihtoa ei voi verrata opiskeluvaihtoon, ne ovat ihan eri juttuja. Parhaimmillaan lapsi itsenäistyy valtavasti,  ja oppii ottamaan vastuuta sekä tuntemaan toisen kulttuurin ja kielen asuessaan paikallisessa perheessä.  Meidän lapsi oli vanhemman pariskunnan luona, mies kaikki viikot työmatkalla ja vaimo ilmeisesti odotti lapsesta oman elämänsä piristäjää. Erimielisyyksiä riitti. Mutta lapsi sinnitteli vuoden läpi, koulun, kavereiden ja harrastusten voimin. 

Miksi se olisi kohtuuton toive, että odottaa vaihtarista elämänsä piristäjää? Miettikääpä, miksi kukaan haluaa vaihtareita kotiinsa. (Maassa, johon on kielen takia paljon tulijoita) Hyvä, että jotkut ottavat.

Mulla on 17v nuori parhaillaan vaihdossa ja pakko sanoa, että olen huolissani hänen mielenterveydestään. Hän on välillä todella alakuloinen ja koti-ikävä valtava. Mikä nyt on normaalia ja mikä ei. Mielialat vaihtelevat tosi rajusti. Sanoo, ettö muillakin vaihtareilla samoja fiiliksiä. En ole varma uskonko. Host-perhe on aivan ihana ja pitää nuoresta huolta, mutta.... Jos hänelle nyt puhkeaa joku kaksisuutainen mielenterveysongelma, en ole varma voinko antaa itselleni anteeksi kun lähetin hänet maailmalle (toki omasta tahdostaan) enkä ostanut paluulippua heti kun ongelmat alkoi pahentua... Tiedän että kotona hänen elämänsä olisi ollut paljon helpompaa.

"Vaihtarivuoden tylsät hetket ovat niitä, missä usein tapahtuu syvää kasvamista ja ajattelun kehittymistä, sellaista itsetuntemusta ja luottoa omiin voimiin ja kykyä arvioida realistisesti omia voimavaroja, joita toisille ei kehity edes aikuisena."

Tätä en ole tullut ajatelleeksi ja varmasti näin onkin. Kunhan nuori vain osaisi arvioida rajansa ja ymmärtäisi missä vaiheessa hälytyskellojen pitäisi soida eikä vain hampaat irvessa yrittäisi kestää.

Vanha ketju, mutta kommentoin silti, jos joku sattuisi näitä asioita pähkäilemään. USA:han ei missään tapauksessa kannata lähteä vaihto-oppilaaksi, jos ei ole ennen vaihto-oppilas ajan alkamista etukäteen käynyt tutustumassa paikan päällä perheeseen, mihin on menossa. Liian monta kertaa, ja liian monelle on käynyt niin, että kun menee "kohti tuntematonta" vastassa onkin ihan hirveät olosuhteet, tai sitten ihan hirveä perhe. Kyllä siinä suoraan sanottuna itku pääsee, kun vaihto-oppilas huomaa tulleensa johonkin ihan hirveään paikkaan, ja tajuaa, että on vapaaehtoisesti sinne tullut, ja siitä on vielä maksettu isot rahat. Perhettä voi vaihtaa sanotaan, mutta ei se aina onnistu. Ja jos onnistuu, niin ei se uusi perhekään välttämättä ole sen parempi. Kannattaa siis aina käydä tutustumassa etukäteen.

Olen itse ollut yliopistovaihdossa Yhdysvalloissa ja se oli mahtava kokemus. Se ei edes maksanut juuri mitään, sillä koko ajalle sai opintotukea ja lisäksi oman yliopistoni stipendi riitti lentolippuihin, vakuutuksiin ja viisumikuluihin. Säästäväisenä ihmisenä ajattelinkin, että on järkevintä lähteä ulkomaille opintojen perässä vasta tuossa opintovaiheessa, ei lukio-ikäisenä jolloin saa maksaa itsensä kipeäksi vaihtovuodesta.

Oliko tuo niitä EF-kurssien tyylisiä, joissa kuulemani mukaan on opetusta lähinnä symbolisesti ja loppuaika pitäisi vain hengailla kovalla katteella? Meillä teini puhui saksaa, ja lukiossa opettaja vinkkasi hänelle puoli-ilmaisesta vaihdosta ssyl:än kautta (pelkät lennot ja parinsadan toimistomaksu, koska isäntäperhe ei ottanut vastaan sitä majoitusrahaa, joka laskettiin kuluihin mukaan). Teini pyysi hakemuksessa maaseudulle, tarkoittaen normaalia taajamaa, ja pääsi 300 asukkaan kylään, jossa pidettiin eläimiä ja viljeltiin peltoja vuoristossa, ympärillä oli kauniita vanhoja linnanraunioita. Alussa olimme kyllä vähän kauhuissamme, kuinka kirjaimellisesti ottivat pyynnön maaseudusta. Teini tykkäsi kuitenkin ja oli paljon tekemistä ja omanlaistaan opittavaa tytölle, joka ei ollut ikinä käynyt aidolla maatilalla. Tyttöä ei siis pakotettu tekemään mitään, mutta halusi tehdä.

Koulupäivät olivat todella pitkiä, seitsemästä viiteen jopa, mutta tyttö sai aika vapaasti opiskella mitä tykkäsi, eikä hänen tarvinnut osallistua kaikkeen opsin mukaiseen. Tytön mukaan sielläkin oli paikallaan junnaamista ja matikan aiheet oli käyty jo lukion ensimmäisellä, mutta koska vaihto pyöri vapaaehtoisvoimin, hän sai valita, paljonko opiskelee.

Tytölle ongelma oli se, ettei hän ollut kovin sosiaalinen tai viinaanmenevä, kotona asuessaan ei ikinä käynyt bileissä, pari hyvää kaveria oli. Tuolla suomalainen oli kai eksoottisuus ja kaikki haluttiin näyttää ensimmäisen viikon aikana, ja häntä revittiin mukaan kaikkialle, ensimmäisen viikon jälkeen tyttö oli aivan puhki, kotiin pääsi 23 aikaan illalla ja herätys klo 6, ja seuraavat pari viikkoa jaksoi sitten vain käydä koulussa ja istua illat huoneessaan netissä kavereille ja perheelle jutellen, jolloin sai vähän tylsimyksen maineen loppuajaksi. Lisäksi tyttöä ärsytti isäntäperheen holhoava asenne, häntä ei päästetty yksin pyöräilemään kauemmas kylän ympäristöön vaan 24/7 piti käytännössä olla muiden teinien seurassa.

Itse olisin halunnut vaihtoon lukiossa, vaan ei ollut rahaa sellaiseen. Kävin sitten myöhemmin vaihdossa ja oli upea kokemus.  Nuorena vaaleana miehenä japaniassa, en muista mitän oppitunneista ja ne olikin toissijainen seikka.  Yhtä biletystä ja tyttöjen kans peuhaamista kokoaika eikä kyllä sekuntiakaan ikävä suomen menoa.

Kenen toiveesta lapsi lähti? Jos omastaan, niin selviää varmasti. Vähennätte yhteydenpitoa ja kannustatte hankkimaan harrastuksen esim. koulun tai perheen kautta. Kannustatte myös selviytymään ja muuttamaan asennettaan. Ei todellakaan voi olettaa, että kaikki tuodaan valmiina eteen. Itse pitää nähdä vaivaa perheen kanssa toimimiseen (esim. kotitöiden teko oma-aloitteisesti, keskustelu) sekä kavereiden hankkimiseen.

Jos lapsi lähti vastentahtoisesti, jonkun muun toiveesta, en olisi yhtä toiveikas jatkon suhteen. Kauanko on vielä jäljellä? Jos ei keskustelut auta, eikä esim. koulun tai vaihtarijärjestön kautta saatu keskusteluapu, lienee syytä keskeyttää vaihto.

Täytyy myös muistaa, että nuori kokee kulttuurishokin kaikki vaiheet vaihtarina ollessaan. Aluksi kaikki on ihan mahtavaa, välillä vihaa kaikkea. Ja niistä tunteista selvitään.

Terveisin vaihtari vm 1996-97

"Kykyä arvioida realistisesti omia voimavaroja, joita toisille ei kehity edes aikuisena". Mitä tuolla nyt oikein tarkoitetaan? Mitä on omien voimavarojen realistinen arvioiminen? Siis kyllähän jokainen ihminen tietää, mitä kestää, ja jaksaa, mitä taas ei. Ei siihen tarvita mitään "kykyä". Jos on p...kaa, niin sitten on, ja jokainen itse tietää, minkä verran sitä jaksaa. Vai tarkoitetaanko tuolla ennemminkin jonkinlaista sietokyvyn kehittymistä? Sillä sitä vaihtareille kyllä yleensä tulee, ja rankimman kautta. Sietää mitä ihmeellisempiä asioita, kun ei älyä vaatia, että tää homma kusi, tahdon heti takas Suomeen, ja sillä hyvä. Sietokyky kehittyy mm. seuraavissa asioissa:

1.) Vaihtari joutuu asumaan johonkin ihan hirveään läävään, mutta isäntäperhe itsessään on mukava. Vaihtari yrittää "sietää" hirveää läävää ajatellen, noh, ovatpahan ainakin ihmiset mukavia. Oikeastinpitäisinheti vaatia kunnon elin olosuhteita, ei saisi "sietää" ja olla liian kiltti.

2.) Pahimmassa tapauksessa isäntäperhe on hirveä, ja asunto läävä. Vaihtarin sietokyky venyy äärimmäisyyksiin. Vaihtari saattaa ajatella, että kai tässä nyt jotenkin pystyy olemaan, yritetään, tai sitten...Kai tässä nyt vielä vähän aikaa voi olla, kunnes saan uuden perheen. Aikaa menee hukkaan hirveässä paikassa, ja siitä on maksettu tuhansia. Siis oikeasti pitäisi vaatia uutta perhettä HETI, tai lähtö takaisin Suomeen, ja oikeusteitse rahat takaisin järjestäjältä.

3.) Isäntäperhe voi olla myös tosi rikas, ja asunto ihan mieletön luksuslukaali, mutta perhe ihan hirveä. Silloin vaihtari monesti "sietää" hirveitä ihmisiä, koska puitteet ovat muuten niin hienot. Sekin on väärä tapa. Hirveää isäntäperhettä ei tarvitse sietää, vaan vaatia uutta perhettä, ja sillä hyvä.

4.) Vaijtari noituu mahdollisesti sietämään yksinäisyyttä, ja sen tuomaa tylsyyttä. Hän voi huomata, että paikalliset nuoret eivät ole hänestä kiinnostuneita tuon taivaallista. Tai sitten paikalliset nuoret ovat sellaisia, ettei vaihtari ikimaailmassa haluaisi heihin tutustua.

5.) On siedettävä sitä, että vaikka olisi Suomessa kympin oppilas englannissa, niin esim. USA:ssa viinitila vastaan tilanteita, jolloin paikalliset eivät "muka ymmärrä", mitä sanot. Se on pelkkää v..tuilua, oikeasti he saavat selvää, mutta tekevät niin tahalleen.

Ei sen ole mikään rakas koti tarkoitus ollakaan. Jos ne kakaranne on noin kotiinsa jämähtäneitä niin miksi edes lähtivät?

Minä en ollut lukiovaihdossa vaan vapaaehtoistyöntekijänä mutta kavereihini kuului paljon maahan tulleita vaihto-opiskelijoita ja asuin itsekin isäntäperheessä. Omien kokemusteni perusteella isäntäperhe on erittäin tärkeässä asemassa, jos perheessä asuminen on osa nuoren vaihtokokemusta. Minulla meni oman hostperheeni kanssa sukset erittäin pahasti ristiin ja lopputuloksena jouduin palaamaan kotiin kesken vapaaehtoistyöjakson. Näin jälkikäteen ajateltuna vikaa oli meissä molemmissa. En itse tuolloin tiedostanut, että itsenäisenä introverttinä en välttämättä ole hyvä kandidaatti isäntäperheasumiseen ja toisaalta myös isäntäperheen odotukset olivat hiukan liian epärealistisia (mm. minun olisi pitänyt olla täysin sopeutunut uuteen ympäristöön heti ensimmäisen viikon jälkeen ja paikallinen poikaystäväkin minulla olisi siinä vaiheessa pitänyt jo olla). Varsinkin host mothereilla on usein todella tiukkoja ja perinteisiä odotuksia tyttövaihtareita kohtaan ja hiukankin omatoimisemmilla ja epäsovinnaisemmilla tytöillä voi olla kova paikka yrittää sopeutua täysin erilaisen arvomaailman omaavaan perheeseen.

Tärkeä aihe. Itse olin myös lukioikäisenä vuoden ulkomailla ja olin kokemukseen nähden liian nuori ja kokematon. Varsinkin alussa, kun isäntäperhe oli kamala, kärsin lähes mielenterveysongelmista. Onneksi sain uuden ihanan perheen ja viihdyin loppuvuoden hyvin. Joka tapauksessa en haluaisi omien lasteni lähtevän niin nuorina isäntäperheiden armoille. Ehtii sitä sitten myöhemmin tutustumaan uusiin kulttuureihin. Omien kokemusteni, sukulaisteni kokemusten ja kuulemieni kokemusten perusteella sanoisin, että plussat eivät todellakaan aina kata miinuksia. Kyseessä on vähän sellainen ’vanhanaikainen ajattelu’ siitä, että vaihtoon lähteminen olisi jotenkin siistiä. Itse en ole sitä mieltä ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Tärkeä aihe. Itse olin myös lukioikäisenä vuoden ulkomailla ja olin kokemukseen nähden liian nuori ja kokematon. Varsinkin alussa, kun isäntäperhe oli kamala, kärsin lähes mielenterveysongelmista. Onneksi sain uuden ihanan perheen ja viihdyin loppuvuoden hyvin. Joka tapauksessa en haluaisi omien lasteni lähtevän niin nuorina isäntäperheiden armoille. Ehtii sitä sitten myöhemmin tutustumaan uusiin kulttuureihin. Omien kokemusteni, sukulaisteni kokemusten ja kuulemieni kokemusten perusteella sanoisin, että plussat eivät todellakaan aina kata miinuksia. Kyseessä on vähän sellainen ’vanhanaikainen ajattelu’ siitä, että vaihtoon lähteminen olisi jotenkin siistiä. Itse en ole sitä mieltä ollenkaan.

Itse olen monesti miettinyt, että vaihtovuosi nykyisessä muodossaan on liian rankka monille nuorille vaihtareille. Esimerkiksi parin kuukauden mittainen kesävaihto olisi kevyempi vaihtoehto sekä nuorille että perheille. Vaihtarivuodessa ihannoidaan mielestäni liikaa niitä vaihdon nurjia puolia, vaikka tosiasiassa raskas vaihto-oppilasvuosi voi olla hyvin traumaattinen kokemus. Pahimmillaan siitä voi jäädä pitkään pysyviä kelpaamattomuuden, osaamattomuuden ja pärjäämättömyyden tunteita.

Vierailija kirjoitti:

Oliko tuo niitä EF-kurssien tyylisiä, joissa kuulemani mukaan on opetusta lähinnä symbolisesti ja loppuaika pitäisi vain hengailla kovalla katteella? Meillä teini puhui saksaa, ja lukiossa opettaja vinkkasi hänelle puoli-ilmaisesta vaihdosta ssyl:än kautta (pelkät lennot ja parinsadan toimistomaksu, koska isäntäperhe ei ottanut vastaan sitä majoitusrahaa, joka laskettiin kuluihin mukaan). Teini pyysi hakemuksessa maaseudulle, tarkoittaen normaalia taajamaa, ja pääsi 300 asukkaan kylään, jossa pidettiin eläimiä ja viljeltiin peltoja vuoristossa, ympärillä oli kauniita vanhoja linnanraunioita. Alussa olimme kyllä vähän kauhuissamme, kuinka kirjaimellisesti ottivat pyynnön maaseudusta. Teini tykkäsi kuitenkin ja oli paljon tekemistä ja omanlaistaan opittavaa tytölle, joka ei ollut ikinä käynyt aidolla maatilalla. Tyttöä ei siis pakotettu tekemään mitään, mutta halusi tehdä.

Koulupäivät olivat todella pitkiä, seitsemästä viiteen jopa, mutta tyttö sai aika vapaasti opiskella mitä tykkäsi, eikä hänen tarvinnut osallistua kaikkeen opsin mukaiseen. Tytön mukaan sielläkin oli paikallaan junnaamista ja matikan aiheet oli käyty jo lukion ensimmäisellä, mutta koska vaihto pyöri vapaaehtoisvoimin, hän sai valita, paljonko opiskelee.

Tytölle ongelma oli se, ettei hän ollut kovin sosiaalinen tai viinaanmenevä, kotona asuessaan ei ikinä käynyt bileissä, pari hyvää kaveria oli. Tuolla suomalainen oli kai eksoottisuus ja kaikki haluttiin näyttää ensimmäisen viikon aikana, ja häntä revittiin mukaan kaikkialle, ensimmäisen viikon jälkeen tyttö oli aivan puhki, kotiin pääsi 23 aikaan illalla ja herätys klo 6, ja seuraavat pari viikkoa jaksoi sitten vain käydä koulussa ja istua illat huoneessaan netissä kavereille ja perheelle jutellen, jolloin sai vähän tylsimyksen maineen loppuajaksi. Lisäksi tyttöä ärsytti isäntäperheen holhoava asenne, häntä ei päästetty yksin pyöräilemään kauemmas kylän ympäristöön vaan 24/7 piti käytännössä olla muiden teinien seurassa.

En nyt ihan ymmärrä, mikä tuossa oli huonosti? Seuraa oli tarjolla, asuinpaikka + perhe olivat kivoja. Omaa rauhaa oli saatavilla ja kavereita oli tyrkyllä.

Teini vietti koulupäivät muiden kanssa koulussa eli ei siellä maatilalla vuorten keskellä. Oli oma valinta istua yksin huoneessaan netissä jutellen kotimaahan kavereiden kanssa, muut olisivat ottaneet mukaansa, mutta tyttönne ei halunnut. Miksi ette kannustaneet olemaan perheen kanssa illlalla?

Entä sen kahden viikon jälkeen? Koko vuodenko hän istui huoneessaan?

Perhe on vastuussa nuoresta ja jos tuo nuori eristäytyy huoneeseensa, niin eivät he voi tietää, miten hän osaa toimia missäkin tilanteessa.

Millaiset odotukset teillä oli? On selvää, että alussa on puhki, kun koko ajan joutuu puhumaan vierasta kieltä, ympäristö ja kaikki ihmiset ovat uusia.

Saksassa koulujärjestelma on aivan erilainen ja lukio (Gymnasium)on vaativampi ja työtä on enemmän, samoin kuri koulussa on kovempi. Ei siellä mitään kotibileitä viikolla järjestetä, tuskin kovin usein viikonloppuisinkaan. Nuoria ei ole tapana jättää yksin kuten Suomessa ja liikkuminen on valvotumpaa muutenkin. Lisäksi perheiden on tapana syödä yhdessä ja muutenkin viettää enemmän yhteistä aikaa esim. viikonloppuisin.

Samoin toimitaan monessa muussakin maassa.

Vierailija kirjoitti:

Saksassa koulujärjestelma on aivan erilainen ja lukio (Gymnasium)on vaativampi ja työtä on enemmän, samoin kuri koulussa on kovempi.

Totta. Minä tutustuin erääseen saksalaiseen vaihtariin lukioaikoinani. Hän mainitsi, että suomalaisen lukion epämuodollisuus oli hänelle aluksi aikamoinen shokki. Hän ei ollut tottunut siihen, että Suomessa opiskelijat ja opettajat puhuttelevat toisiaan etunimillä, ovat muutenkin hyvin kaverillisissa väleissä saksalaisesta näkökulmasta katsottuna ja että suorittamisen pakko ei ole niin kova.

Olen sittemmin myös tavannut muutamia saksalaisia korkeakouluvaihtareita, joille suomalaisen yhteiskunnan mutkattomuus verrattuna saksalaiseen on tullut positiivisena yllätyksenä. Esimerkiksi eräs heistä totesi, että Suomessa on niin paljon mukavampaa tutustua ihmisiin, kun kukaan ei mittaile samalla tavoin päästä varpaisiin kuin heidän kotimaassaan. Suomalainen tarttuu ojennettuun käteen, katsoo silmiin ja toivottaa tervetulleeksi. Toisaalta Suomen ja Saksan samanlainen järjestystä ja täsmällisyyttä arvostava mentaliteetti on ollut yksi syy, miksi monet saksalaiset viihtyvät täällä niin hyvin.

uppia

Moni vaihtari käyttää aikaansa yhteydenpitoon kavereiden ja perheensä kanssa Suomeen, eikä ymmärrä integroitua vaihtariperheeseen ja tutustua uusiin ihmisiin.

Omassa huoneessa kököttämällä ei löydä paikkaansa ja vaikuttaa se myös omituiselta, jos eristäytyy.

Mille itsestä tuntuisi, jos ulkomailta perheeseen tullut nuori vain somettaisi kavereidensa kanssa?

Ja vaikka kohdemaan kieli tuntuikin olevan hyvin hallussa, ei se silti sitä ole. On ihan eri asia käyttää vierasta kieltä koulussa, kavereiden kanssa ja kaikissa arkisissa tilanteissa. Aluksi se on vaikeaa ja väsyttävää, mutta kun yrittää, se alkaa sujua.

Ei se vaihtariperhe ole oma, kotiperhe, mutta siitä voi tulla erottamaton osa omaa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Moni vaihtari käyttää aikaansa yhteydenpitoon kavereiden ja perheensä kanssa Suomeen, eikä ymmärrä integroitua vaihtariperheeseen ja tutustua uusiin ihmisiin.

Omassa huoneessa kököttämällä ei löydä paikkaansa ja vaikuttaa se myös omituiselta, jos eristäytyy.

Mille itsestä tuntuisi, jos ulkomailta perheeseen tullut nuori vain somettaisi kavereidensa kanssa?

Ja vaikka kohdemaan kieli tuntuikin olevan hyvin hallussa, ei se silti sitä ole. On ihan eri asia käyttää vierasta kieltä koulussa, kavereiden kanssa ja kaikissa arkisissa tilanteissa. Aluksi se on vaikeaa ja väsyttävää, mutta kun yrittää, se alkaa sujua.

Ei se vaihtariperhe ole oma, kotiperhe, mutta siitä voi tulla erottamaton osa omaa elämää.

Olet ihan oikeassa mutta myös isäntäperheellä on tässä vastuunsa. Miltä tuntuisi yrittää sopeutua perheeseen, jossa sinulle jatkuvasti nalkutetaan seurustelukumppanin puutteesta, haukutaan siivoustaitojasi eikä edes yritetä selittää, miksi sinun tulisi tehdä asiat eri tavalla tai aletaan vitsailemaan henkilökohtaisuuksista ennen kuin olette edes ehtineet tulla tutuiksi? Suomalaiset vaihtarit ovat muihin maihin verrattuina sekä omatoimisia että introverttejä, mikä aiheuttaa monesti väärinkäsityksiä isäntäperheissä. Mielestäni myös vaihtariperheen vastuulla on se, että he ottaisivat etukäteen selvää vaihto-opiskelijasta ja hänen luonteestaan, eivätkä vain olettaisi asioita. Se on ymmärrettävää, että mm. kotitöihin kuuluu jokaisen perheenjäsenen osallistua. Se taas ei, että herkässä iässä olevaa nuorta kiusoitellaan esim. painosta ja sinkkuudesta. Nämä ovat valitettavan todellisia asioita vaihtarimaailmassa.

Tätähän se on, kun mennään toiseen kulttuuriin. Joutuu kohtaamaan uusia, erilaisia, eikä ehkä itselle niin mieluisia tapoja, joihin sitten on sopeuduttava.

Monessa maassa tytöt osallistuvat taloustöihin, pojat taas tekevät ulkotöitä. Meistä se on hölmöä, mutta emme me sitä voi muuttaa.

Me sukuloimme toisessa eurooppalaisessa maassa ja jälkikasvulta on aina kyselty seurustelusta/seurustelemattomuudesta, ihmetelty suomalaisia köksäntunteja ja muuta.

Yksin ei julkisilla kuljeta, eikä elokuvissa tai uimahallissa ilman aikuista käydä, ennen kuin on 14-15.

Vierailija kirjoitti:

Tätähän se on, kun mennään toiseen kulttuuriin. Joutuu kohtaamaan uusia, erilaisia, eikä ehkä itselle niin mieluisia tapoja, joihin sitten on sopeuduttava.

Monessa maassa tytöt osallistuvat taloustöihin, pojat taas tekevät ulkotöitä. Meistä se on hölmöä, mutta emme me sitä voi muuttaa.

Me sukuloimme toisessa eurooppalaisessa maassa ja jälkikasvulta on aina kyselty seurustelusta/seurustelemattomuudesta, ihmetelty suomalaisia köksäntunteja ja muuta.

Yksin ei julkisilla kuljeta, eikä elokuvissa tai uimahallissa ilman aikuista käydä, ennen kuin on 14-15.

Minusta taas vaihto-oppilaiden ollessa kyseessä on myös isäntäperheen tultava jossain määrin vastaan. On ihan totta ja korrektia, että vaihtari itse tekee sen suurimman sopeutumistyön mutta myös isäntäperheeltä on odotettava tiettyä realistisuutta. Ei silti voida olettaa, että pohjoismainen omatoiminen teinityttö tulee koskaan sopeutumaan täysin vaikkapa latinoille tyypilliseen perhekeskeisyyteen, jossa nuorison seurustelut ovat julkista riistaa ja jossa tyttöjä holhotaan huomattavasti enemmän kuin poikia.

Tunnen vaihtarikuvioita aika laajalti ja tuntuu olevan hyvin yleinen ilmiö, että vaihto-oppilaan ja isäntäperheen kemiat eivät natsaa. Molemmilla osapuolilla on varmasti ollut epärealistisia odotuksia ja on totta, että vaihtareissa on paljon diivailevia "my way or the highway" -tyyppejä. Samaa epärealistisuutta löytyy silti myös isäntäperheistä ja jopa niinkin luonnollinen asia kuin koti-ikävä on heidän taholtaan leimattu lapsellisuudeksi ja epävakaudeksi. Isäntäperheillehän ei makseta yleensä mitään korvausta mutta jonkinlainen valmennus olisi heillekin monesti ihan paikallaan.

Vierailija kirjoitti:

Pahimmillaan siitä voi jäädä pitkään pysyviä kelpaamattomuuden, osaamattomuuden ja pärjäämättömyyden tunteita.

Jotain tällaista minullekin tapahtui. Meni monta vuosikymmentä, että elämä alkoi sujua.

Suosittelen muutaman kuukauden vaihtoa kesällä, ei ole niin loputtoman tuntuista.