Mietittekö puolisonne kuolemaa

Vierailija kirjoitti:

Minä mietin aika usein. Mietin syytä ja tapahtumia, sitä kun poliisi/lääkäri tulee kertomaan, miten kerron lapsille, hautajaisia, kaikkea mahdollista. Joskus jopa sitä miten järjestän huoneet kotona uudelleen tai minkälaisen asunnon ostan jos laitan talon myyntiin kuoleman jälkeen. Usein itkenkin. Onko tää ihan normaalia, tekeekö kukaan muu näin? En siis mitenkään vatvo joka hetki, vaan ehkä pari-kolme kertaa kuussa, enkä ole ahdistunut tms.

Joskus. Eli silloin kun kuulee, että jollekkin on näin käynyt. Eikös se ole ihan normaalia? En tiedä.

No en ihan tuolla tasolla. Mietin välillä, että onhan se nyt varmasti terve, kun se korisee unissaan vieressä, tai että onhan se nyt varmasti päässyt perille, kun on huono ajokeli. Mutta en jää näitä vatvomaan ja yksityiskohtia kuvittelemaan.

Lähipiirissä nähtyjen äkillisten kuolemantapausten takia on kuitenkin molemmilla suunnitelma siitä, miten selvitään kun toinen ei enää ole siinä rinnalla. Toivottavasti näitä suunnitelmia updatetaan moneen kertaan elämäntilanteien myötä, mutta aina on suunnitelma.

En mieti usein, mutta olen kyllä ajatellut sitä ja miettinyt, että miten sitten pärjäisimme. Eiköhän tämän tyyppinen ajattelu ole ihan normaalia...

Oma isäni kuoli viime kesänä ja äitini oli todella järkyttynyt siitä ja yllättynyt. Vaikka isäni oli ollut jo kolme vuotta hoitokodissa huonossa kunnossa ja oli ollut useampi "läheltä piti"-tilanne... Joulun aikaan juttelin äidin kanssa enemmän ja hän todellakaan ei ollut missään vaiheessa ajatellut että isäni voisi kuolla... Mitään ajatuksia siihen suuntaan ei ollut. On tuollainenkin outoa.

Aika usein mietin, aika yksityiskohtaisesti.

Exän kuolemaa mietin. Kun huomasin että tuntui enemmän helpotukselta että hän ei enää tulisi ikinä kotiin, arvelin että olisi parempi erota.