Kannattaako tällaisessa suhteessa edes pysyä?

Vierailija kirjoitti:

Nosto!

Eiköhän tää ole taputeltu juttu..

Kuulostaa samalta kuin mun mies... Pystyttekö puhumaan asioista? Riitelettekö paljon?

Riideltiin yhdessä asuessa lähes päivittäin, yleensä riidat syntyivät siitä, kun miehen toimintaa jollain tavalla joutui kritisoimaan. Esimerkiksi vaikka nyt siitä kun pyysin että korjaisi vaatteet sohvalta. Tai siitä kun hän lauantai-iltana urheiluharkkojensa jälkeen ilmoitti vaan lähtevänsä kavereiden kanssa istumaan iltaa ja minä siitä sitten sanoin, että ei tunnu kivalta jäädä yksin lauantai-iltana.

Riidat siis syntyivät ns. asioista joista minun mielestäni olisi pitänyt keskustella/asioista joista ei pitäisi kyllä suuttua...

-ap

Kuulostaa keskenkasvuiselta, itseasiassa kuulostaa ihan kaveriltani. Meni kyllä naimisiin ja sai lapsia, mutta keskenkasvuisuus ei hävinnyt mihinkään, juoksi edelleen baareissa, petti myös vaimoaan aina uudelleen.

Mielestäni vastaat itse kysymykseesi.

Olisi naurettavaa ja epätoivoista tyytyä johonkin "varmuuden vuoksi", ettei vaan jää yksin. Ei se pariutuminen mielestäni sen vaikeampaa ole kuin ennenkään, nykyään vain on tehty suuri numero siitä, että osa ei saa kumppania vaikka haluaisi - heitä on ollut aina.

Vierailija kirjoitti:

Riideltiin yhdessä asuessa lähes päivittäin, yleensä riidat syntyivät siitä, kun miehen toimintaa jollain tavalla joutui kritisoimaan. Esimerkiksi vaikka nyt siitä kun pyysin että korjaisi vaatteet sohvalta. Tai siitä kun hän lauantai-iltana urheiluharkkojensa jälkeen ilmoitti vaan lähtevänsä kavereiden kanssa istumaan iltaa ja minä siitä sitten sanoin, että ei tunnu kivalta jäädä yksin lauantai-iltana.

Riidat siis syntyivät ns. asioista joista minun mielestäni olisi pitänyt keskustella/asioista joista ei pitäisi kyllä suuttua...

-ap

Sellaista loppuelämääkö toivot itsellesi? Jatkuvaa riitelyä, kommunikaation puutetta, miestä joka juoksee joka viikonloppu juhlimassa kavereiden kanssa?

Jos haluat, niin mies on oikea kumppani sinulle.

Mietipä, mikäli kuvioissa olisi lapsia. Silloin se vasta ongelma olisi...

Etkö itse näe jo vastausta? Teidän temperamentit ovat ihan erilaiset. Jomman kumman on pakko joustaa (tai molempien nyt pitäisi mutta harvoin niin käy) ja siinä tulee yleensä vain katkeraksi.

Kertomasi perusteella en näe mitään syytä olla yhdessä. Nirsoudesta ei ole kyse, mutta jos oikeasti olet valmis tyytymään niin ehkä sinun kannattaisi olla yksin ja parantaa omaa oloasi eikä olla kenenkään kanssa.

Ihmisissä on vikoja, mutta sinä ja mies ette vaikuta kumpikaan tasapainoisilta. Ei ole normaalia kyttäillä toisten syömisiä. Mutta itse sinun on päätöksesi tehtävä. Mieti mitä itse haluat.

Vierailija kirjoitti:

Suhteeni miinuksia:

- mieheni menee jatkuvasti, ei meinaa pysyä paikallaan. Itse olen kotihiiri.

- vanhempani eivät voi sietää miestäni.

- mies yrittää "hyvää hyvyyttään" kontrolloida esim. syömisiäni, etten lihoisi tai sairastuisi. Hän itse on innostunut kyttäämään syömisiään.

- mies on todella itsepäinen, hän ajattelee hyvin usein itseään, vaikka sanookin ajattelevansa myös muita.

- kaverit ovat hänelle kaikki kaikessa, itselläni on olo, että tulen vasta kakkosena.

- alkoholia käyttää aika paljon menojensa ohessa, mutta ei myönnä sitä.

- kaikki on aina minun vikani.

- seksiä vain kerran viikossa

- suuttuu, jos huomautan jostain asiasta (esim. voisiko kerätä likaiset vaatteensa pois sohvalta)

Plussia:

- huolehtivainen

- kiinnostunut päiväni kulusta/kuulumisistani

- sietää omituisuuksiani/pelkojani

- kunnianhimoinen työnsä suhteen (ei lorvi)

- hyväpalkkainen

- mukavannäköinen, komea

- on suoraan sanonut, että HALUAA yhteisen elämän kanssani.

Jotenkin vain tuntuu, ettei oloni ole turvallinen. Mutta en usko saavani parempaakaan. Vaadinko liikaa? Pitäisikö vain olla tyytyväinen, että ylipäätään on parisuhteessa, kun sellaista tuntuu olevan niin pirun vaikeaa saada näinä päivinä.

EI TODELLAKAAN KANNATA.Vanhempasi ovat sinusta huolissaan ja aivan syystä. Itsekin sanot ettei olosi ole turvallinen. Se tarkoittaa ettet oikeasti luota mieheen eikä sellaista suhdetta ole syytä jatkaa.

Et ole ap onnellinen ja silti roikut suhteessa. Miksi et tavoittele ansaitsemaasi tasoista miestä. Joskus kannattaa kuunnella vanhempiaan ihan jo kokemuksen vuoksi. Roikut nyt huonossa suhteessa.

Suhteenne kuulostaa kamalalta. Moni mainitsemasi epäkohta olisi minulle dealbreaker jo yksinään, vaikka muut asiat olisivat hyvin.

Taidat vielä uskoa että mies muuttuu tuosta, alkaa huomaavaisemmaksi eikä ota kehitysehdotuksia suorina loukkauksina. Että rauhoittuu ja alkaa arvostamaan kotielämää kanssasi, oppii keskustelemaan suhteestanne ja parantamaan käytöstään ja tapojaan, niin kuin sinäkin parannat käytöstäsi jos se häiritsee miestä. Ongelmaksi muodostuu se, ettei mies taida haluta muuttua, eikä sitä halua voi kenessäkään saada pakottamalla aikaan. 

Omassa vastaavassa suhteessa teimme eroa pari kertaa ennen suhteen lopullista päättämistä. Eron uhatessa mies itki ja vannoi muuttuvansa, mutta aina parin päivän tai viimeistään viikon päästä huomioonottaminen oli jo karissut pois ja kaikki maailman epäkohdat olivat taas minun syytäni.

Se on nimittäin aika iso projekti, muuttaa persoonaansa tai olemistaan merkittävästi toisenlaiseksi. Siihen tarvitaan vahva halu muuttua, tietoisuus siitä miten vahingollisia aikaisemmat käytösmallit ovat olleet itselle ja muille, aitoa katumusta, mahdollisesti ammattiapua ja paljon muuta. 33-vuotias ei enää kasva, eikä muutu toisenlaiseksi ihmiseksi itsestään.

Miten mies muka hyväksyy sinut ja huonot puolesi? Syyllistää ja vika on aina sinussa. Ei tuo minusta ole sellainen kumppani, joka pitää sinusta sellaisena kun olet. Tuo sairaalloinen painon vahtaaminen on myös toinen juttu. Vaikka ymmärränkin terveydestä huolehtimisen niin kaikella on rajansa. Mies kuitenkin on yrittänyt ehdottaa enempää ajanviettoa kanssasi, mutta millaisia nuo ehdotukset ovat tarkalleen olleet - sellaisia asioita mistä vain miehesi tykkää?

Se on vain ajan kysymys milloin tuollainen mies narahtaa pettämisestä.