Trump laukoo : CNN tekee väärennettyjä uutisia!
Ainakin uskaltaa edes joku laukoa jo ulos jotain tottakin: Katsokaa kohta 58:56 lähtein:
Kommentit (39)
Aika söpö trollausyritys! Lueppa mitä ovat seemiläiset kansat (en silti ole antisemitisti).
Nää avaukset on aina siitä hyviä, että näkee ketkä foliohatuista on tänään päässeet tietokoneelle. Nyt vuorossa sionistien salaliitoista varoittelijat.
Nuo feikkirabbit yrittivät tehdä Jeesuksesta maallisen Israelin kuninkaan ja pilkkasivat häntä sellaisena. Jeesus ei edes vastannut . Muuten hän puhui: Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta . Jos minun kuninkuuteni olisi tästä maailmasta niin maailma rakastaisi minua. Mutta koska se ei ole tästä maailmasta niin maailma vihaa minua. Se tulee vihaamaan myös teitä, hän lisäsi .
Minä ensin ajattelin tuosta Trumpista että voi jumalauta mikä hullu! Siihen saakka kun seurasin muuta kuin omaa puhettaan. Kun sain kuulla mitä ihan itse puhuu eipä se olekaan hullumpaa puhetta . Hän ei tue aborteilla murhaamista esimerkiksi ja se kertoo jo erittäin paljon elämän kunnioittamisesta. Hän oli raivokkaasti puolustamassa myös raiskattua tyttöä - vaikka poliisi otti kiinni siitä ihan väärät miehet sitten niin hän ainakin puolusti tuota tyttöä elämänsä pahimmassa paikassa. Onko tämä ihan huonon miehen tekoja ? Onko? Olen nähnyt huonompiakin presidenttinä ...
Seem kirjoitti:
Aika söpö trollausyritys! Lueppa mitä ovat seemiläiset kansat (en silti ole antisemitisti).
Palestiinalaiset ovat seemiläisiä Isakista myös kuka on antisemitisti sitten:)? Pal ja isr ovat veljeskansa.
Jos sionistit ( he olivat Jeesusta vainoavia rabbeja ) tekivät viattomalle miehelle sen mitä tekivät niin mitä te luulisitte niitten tekevän vähemmän viattomille sitten? Tämän pitäisi kertoa missä mennään? Nämä oikeat Israelin juutalaiset joita on vähemmistö eivät suostu sortamaan palestiinalaisia! Meidän pitää liittyyä tukemaan heitä jos olemme kristitttyjä! Trumpilla on hyvät suhteet juutalaisiin paremmat kuin arvaattekaan. Mutta nämä feikki uutisia suoltavat niitä hän inhoaa!
Jeesus juutalaisena tunsi omansa ja tiesi ketkä eivät ansaitse periä maata. Hän sanoi selkeästi että lasten uhraaminen ( abortit) tulee lopettaa. Ettekö ymmärrä että SE ON LASTEN UHRAAMISta jokainen abortti- heidät uhrataan että muut saavat elää paremmin!
Jeesus sanoi : sen minkä te teette yhdelle näistä pienimmistä sen te teette Minulle .
Jeesus kiroaisi sionistit ja palestiinalaisten veljien sortajat. Israel on hyvin tärkeä mutta VAIN JUMALAN ISRAEL ei tällainen maallisen sionismin saatuttama maa. Ne oikeat juutalaiset siellä: te olette Israel ja JUmalan siunaama jäännös:)! Te ette opettele sotimaan ( sionistit pakottavat heitäkin armeijaan ) sionistit sortavat oikeita juutalaisia siellä kovasti. Media ei anna heille edes ääntä!
Meidän kristittyjen pitää antaa heille ääni!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeassa on Trump hän sanoo että olen nähnyt miten ihmisiä tuhotaan feikkiuutisin. Tämä on kerrankin nyt totta. Alan kyllä tykätä tuosta Trumpista. Kun vielä alkaisi oikein kunnon oligarkkijahtiin niin tämähän näyttää isännältä talossa.
Tarkoitatko pizzagatea? Trump on siis selvittämässä tämän valeuutisen keksijät ja levittäjät? Kuulostaa hyvältä.
Olen siinä mielessä kanssasi samaa mieltä, että totuuden täytyisi ehdottomasti voittaa.
Siksi tuo pizzagatekin olisi hyvä tutkia perusteellisesti mitä tähänpäivään mennessä ei ole tehty, se on ainoastaan clintonin valheeksi väittämä, esittämättä ensimmäistäkään todistetta omille puheilleen.
Pizzagatessa on enemmän kuin paljon epäselvyyksiä ja outoja yhteenliittyviä tekijöitä että kyllä maailman kuuluisi saada tuostakin totuus tietää.
Menkää hihhulit ja tehkää ihan oma avaus noille puheillenne...
Ja lääkitys kuntoon, kiitos
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja on rokotevastainenkin. Tämä on nyt oikeassa tämä Trump!
Kerro nyt vielä että Trumpi tietää Area 51:n ja Roswellin ufotmiehet henkilökohtaisesti.
Trump jos kuka tietää miten CIA levittää tuota paskaa mielenhallintatekniikkanaan. Hänellä on kuule jalat maassa ja haistattaa paskat noille feikkaajille.
Trumpilla on terve linja vaikkei täydellinen olekaan. Oletko sinä täydellinen! Luotan sata kertaa enemmän mieheen joka ei ole uskontokielteinen sillä sellainen on fasismia aina joka ei suojele heikompia.
Abortti on fasistinen teko. Siinä seulotaan muka parhaimmat. Trump ei seulo avuttomia. Hyvä alku.
Ja tämä pelle siis johtaa nyt Yhdysvaltoja... Onnea matkaan...
Sorosin oligarkismi oli myös hyvä laittaa kuriin. Erittäin tervettä.
On se rumpilla kova elämä kun kaikki mediat valehtelee. Peilistä ei tietenkään näe mitään vikaa...
Vierailija kirjoitti:
On se rumpilla kova elämä kun kaikki mediat valehtelee. Peilistä ei tietenkään näe mitään vikaa...
Kyllä hän näkee ja muuttaa mielipidettä jos havaisee olevansa väärässä. Siitäkin häntä syytetään, ei tämä nyt ole paha mies ei ainakaan pahin suinkaan .
" Me hyökkäsim me Irakiin - vaikka Irak ei hyökännyt meille"- ja näinhän se olikin. Elämme massapsykoottisessa valheessa jota ohjailee militaari.
Tässä koko feikkisodassa on jo se 20 Kpl CNN valhetta !
Että ei jotain niin pahaa ettei jotain hyvääkin?
Joskus lääkitystä ei vain saada kohdalleen.
Itseasiassa se on media, joka antoi Trumpille voiton.
Kantsii kattoo toi video kokonaan. Yks hauskimmista mitä youtubessa löytyy. Cnn:lläkin lupailtiin 90% voittoa Hillarylle.
Arvatkaas mitä kävi? Hillaryn äänestäjät oli 100% varmoja, joten ei jaksanut mennä äänestyspaikalle. + Jengi äänesti 3:sta ehdokasta.
Netanjahu tietää mikä on Isis. Koska ne koulutetaan Israelin suojissa. Trumpilla on hyvä strategia tuhota siis Isis:)?