Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mulla on tosi outo ongelma :(

Vierailija
27.01.2017 |

Olemme asuneet yhdessä parisen vuotta. Olemme siis uusioperhe missä molempien lapset on meillä vuoroviikoin.

Yhteen muuttaessa ja jo ennen sitä oli selvää, että meillä on aika erilainen sisustusmaku. Mies tykkää puunvärisistä kalusteista ja minä valkoisista ja vaaleista sisustusjutuista. Minulla oli omakotitalon verran huonekaluja, joista luovuin ihan kaikista yhtä lipastoa lukuunottamatta (ja lasten kalusteet toki). Teimme siis sellaisen kompromissin käsittääkseni, että minä saan kyllä sisustaa mutta niitä valkoisia huonekaluja ei oteta.

Olen saanut sisustuksen mieleisekseni ja iso remonttikin tehtiin sisällä. Mies kertoi kyllä suunnitelleensa, että se pitää tehdä, mutta sanoi aina että odottaa sitä hetkeä,kun siihen muuttaa joku nainen niin tehdään se sitten. Kaikki valittiin yhdessä, mutta toki ne tietysti varmasti enemmän on sellaisia minun ehdotuksiani, mutta kyllä mies on niihin ainakin kovin tyytyväinen tuntunut olevan. Muutenkin aina kehuu tapaani sisustaa ja laittaa kotia.

Olen vähitellen jopa ihan tykästynyt niihin puunvärisiin huonekaluihin ja vaaleilla tekstiileillä jne sellaisella saa säilytettyä sitä kontrastia ja valoisuutta.

Kaikki muu on mielestäni oikein kaunista ja nättiä, mutta missään vaiheessa en ole tykännyt miehen tv-tasosta. Minua häiritsee jotenkin ihan valtavasti se taso,koska se ei vaan kertakaikkiaan sovi muun sisustuksen kanssa yhteen, vaikka asiaa kääntäisi miten päin tahansa.

Kesti varmaan vuoden, että ylipäätään "uskalsin" ottaa esille tämän tv-tason vaihtamisen. Sen jälkeen olen välillä pyydellyt, että katsottaisiin muuta ja olen esittänyt ehdotuksiakin, mutta mies suorastaan suuttuu aina. Olen perustellutkin sillä, että kun olen itse luopunut kuitenkin kaikista huonekaluistani ja ne oli minun mielestäni valtavan kauniita ja silti luovuin,koska ajattelin meidän etsivän kompromissia näihin asioihin. Mies siis sanoo, että se taso on hänen mielestään nätti niin olihan tosiaan minunkin mielestäni ne mun nättejä. Enkä ole edes ehdottanut mitään valkoista tasoa sinne,koska sen paremmin sekään ei sopisi siihen sisustukseen kuin tuo nykyinenkään.

Typeryyksissäni menin taas tänään viestissä mainitsemaan ihan kauniisti, että olisiko mies niin kiltti, että tulisi niitä katsomaan ja hän suuttui välittömästi.

En tiedä mitä tämä on. Ihan käsittämätöntä, että näin pienestä asiasta on tullut näin suuri. Asia vaivaa mua jo nyt ihan kohtuuttoman paljon ja sekin vaivaa, että on outoa että hädintuskin uskallan kysyä tuommoisesta asiasta minkä pitäisi olla ihan keskusteltavissa oleva juttu. Ja olettaisin, että jos se taso on niiin hirveän tärkeä niin voisi kuitenkin ajatella, että yhdessä katsottaisiin mikä olisi molempien mielestä kiva. Vai onko tämä sitä, että mies on vaan päättänyt ettei muuta mieltään,vaikka mitä tulisi.

Oikeasti siis ihmisillä on oikeitakin ongelmia parisuhteissa ja minä itken täällä keskellä työpäivää jotain huonekalua.

Kommentit (26)

Vierailija
1/26 |
27.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nostan

Vierailija
2/26 |
27.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä se mies vois nyt tuon verran periksi antaa, kun kerran itse olet luopunut kaikista huonekaluistasi. Muutenkaan ei oikein vaikuta hyvältä ettei noin pienestä asiasta voi edes keskustella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/26 |
27.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos olet kuitenkin melkein itse valinnut muut huonekalut, eikö olisi kohtuullista, että mies saisi pitää tason? Ja ymmärrän  kyllä sua, että voi olla ruma eikä sovi sisustukseen. Minuakin voisi tuollainen häiritä, mutta jos mies haluaisi sen pitää, antaisin pitää. Unohda mokoma taso! Tai jos et pysty unohtamaan, anna sen muistuttaa siitä, että teille mahtuu tavaroita molempien makuun.

Vierailija
4/26 |
27.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se mies vois nyt tuon verran periksi antaa, kun kerran itse olet luopunut kaikista huonekaluistasi. Muutenkaan ei oikein vaikuta hyvältä ettei noin pienestä asiasta voi edes keskustella.

Joskus aikaa sitten mies jo sanoi, että hänen kotinsa on jo muutenkin muuttunut niin paljon ja olen saanut laittaa sitä mieleisekseni. Niin.. hänen kotinsa on muuttunut. Minun muuttui ja vaihtui koko koti ja ympäristö. Ja kun käsittääkseni meillä on hänenkin mielestään nättiä ja niin hän ainakin aina sanoo. 

Ja en ole ollut menossa ostamaan jotain tasoa vain omalla päätökselläni vaan tahtoisin nimenomaan niin, että se olisi sellainen mistä sitten molemmat tykkää.

Vierailija
5/26 |
27.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos olet kuitenkin melkein itse valinnut muut huonekalut, eikö olisi kohtuullista, että mies saisi pitää tason? Ja ymmärrän  kyllä sua, että voi olla ruma eikä sovi sisustukseen. Minuakin voisi tuollainen häiritä, mutta jos mies haluaisi sen pitää, antaisin pitää. Unohda mokoma taso! Tai jos et pysty unohtamaan, anna sen muistuttaa siitä, että teille mahtuu tavaroita molempien makuun.

En ole valinnut yhtään huonekalua vaan meidän KAIKKI huonekalut on miehen. Yksi lipasto tuli minulta ja lasteni huoneissa olevat huonekalut. 

Vierailija
6/26 |

Sänky ollaan muuten vaihdettu sen jälkeen,koska se oli miehensä ja hänen exänsä jäljiltä ihan hirveässä kunnossa ja paljon minua painavampi ex oli tehnyt siihen suorastaan montun missä jouduin nukkumaan. Sänky valittiin yhdessä, mutta sängynpääty ja yöpöydät on nekin toki edelleen ne ainoat oikeat mitkä mies voi kuvitella olevan olemassakaan. Enkä ole edes ehdottanut muuta siis.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/26 |
27.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voisko siitä saada tuunaamalla kivemman? Jos siihen suostuis. Esim. kontaktimuovi (kivoja kuoseja sisustuskäyttöön) tai washiteippi.

Ite elävöitin tasoja tarra- ja washiteipillä.

Vierailija
8/26 |
27.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet kuitenkin melkein itse valinnut muut huonekalut, eikö olisi kohtuullista, että mies saisi pitää tason? Ja ymmärrän  kyllä sua, että voi olla ruma eikä sovi sisustukseen. Minuakin voisi tuollainen häiritä, mutta jos mies haluaisi sen pitää, antaisin pitää. Unohda mokoma taso! Tai jos et pysty unohtamaan, anna sen muistuttaa siitä, että teille mahtuu tavaroita molempien makuun.

En ole valinnut yhtään huonekalua vaan meidän KAIKKI huonekalut on miehen. Yksi lipasto tuli minulta ja lasteni huoneissa olevat huonekalut. 

Anteeksi, taisin lukea väärin. Nyt ymmärrän paremmin toiveesi. Olisko sitten kyse rahasta ja ajasta? Jos remontti on jo vienyt sen verran aikaa ja rahaa, ettei siksi miestä kiinnostaisi enää sisustaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/26 |

Ei ole kyse rahasta ja itse olen sen luvannut maksaakin. Mutta ei meille nyt tuota taloudellisia ongelmia ostaa tv-tasoa,vaikka se olisi kalliimpikin puinen taso. Ja olen itse laittanut rahan sivuun juuri tason ostamista varten,kun olen siitä pitkään haaveillut.

Remontistakin on jo sen verran aikaa, että siitä on toivuttu kyllä. 

En tahdo tuunailla sitä teipeillä tai fixeillä. Ei siitä saa hyvää eikä ole muutenkaan mitään mieltä. Eikä mies tietenkään edes sellaiseen suostuisi,koska on niin mieltynyt kuulemma juuri siihen väriin. 

10/26 |
27.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yhdessä asuminen on vaikeaa.

Yhteen ei kannattaisi muuttaa kotiin jossa toinen on asunut jo: mulla oli sama tilanne toisin päin, ja oli ihan hemmetin vaikeaa hyväksyä ex-miehen kamppeita tänne.

Ja en sitten hyväksynytkään: isoin helpotus erossa on että saan vihdoin järjestää omat tavarani niin kuin haluan, eivätkä ne vaihda paikkaa aina kun mies päättää että mun järjestys mun tavaroille on huonompi kuin hänen päättämänsä järjestys.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/26 |
27.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Etkö voi vaan sanoa miehelle, että koti on myös sinun ja hän ei itsevaltiaana voi päättää kalustusta. Kerrot, että voit käydä itsekin ostamassa uuden tason jos mies ei halua tulla mukaan. Sanot että ensi torstaina ehdit hyvin käymään kaupoilla ja kysyt sopiiko tämä ajankohta miehelle jos ei sovi eikä muuta ehdotusta tule ostat haluamasi tv-tason.

Vierailija
12/26 |
27.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

No onpa taas kamalan suuri ongelma.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/26 |
27.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

En oo ikinä kuullut miehestä jota tollanen kiinnostaa.. mä olen saanut aina valita ihan kaiken. Miehiä ei ole vähempään voinut kiinnostaa. Kauhea ajatus jos olis tommonen mies! Oon tosi tarkka sisustuksesta. Mut mäkin komppaan tota tuunausta! Saisko siitä maalilla tai sillä kontaktimuovijutulla siedettävä?

Vierailija
14/26 |
27.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin se on hassua miten sitä joskus on tälläisiä ongelmia. Parisuhteissa on usein sellainenkin ongelma, että mies kiukuttelee kun nainen ei anna eikä se vaatisi muuta kuin avata jalat. Miten sellaisestakin saa ongelman? Kysyn vaan? Meillä ei ole tuollaista ongelmaa. Meillä on tälläinen toisenlainen typerä ongelma.

Miten saan tuon miehen taas leppymään,kun menin typeryyksissäni kysymään siitä asiasta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/26 |
27.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Valkoinen lasilevy päälle?

Vierailija
16/26 |
27.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En oo ikinä kuullut miehestä jota tollanen kiinnostaa.. mä olen saanut aina valita ihan kaiken. Miehiä ei ole vähempään voinut kiinnostaa. Kauhea ajatus jos olis tommonen mies! Oon tosi tarkka sisustuksesta. Mut mäkin komppaan tota tuunausta! Saisko siitä maalilla tai sillä kontaktimuovijutulla siedettävä?

Mun ex oli tarkka,mutta luotti silti mun makuuni ja antoi laittaa mieleiseks. Eron jälkeenkin pyytänyt usein apua. Jopa vielä silloin,kun alkuun seurustelikin jo uuden kans niin kysy multa.

Vierailija
17/26 |
27.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuon asian alla on varmaankin tunteita, joista ette uskalla toisillenne avautua - tai edes itsellenne. Miettisin mitä asiassa oikeasti on taustalla?

Vierailija
18/26 |
27.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi ei. Tuosta tulee mieleen tuttava jolla oli joitakin vuosia sitten todella vaikea ero.

Olivat olleet miehen kanssa yhdessä teini-iästä lähtien, menneet naimisiin, perustaneet perheen, hankkineet ok-talon. Koko omaisuus oli yhdessä hankittua. Miehellä oli parempi palkka, ja ilmeisesti omaisuus hänen nimissään. Rouva maksoi arkimenot. Ruoan, vaatteet, juoksevat kulut (vesi, sähkö, vakuutukset...). Mies maksoi vain sen mikä jäi pysyväksi.

Ero tuli sitten silleen että mies ilmoitti yhtenä päivänä että hänellä on toinen nainen ja hän muuttaa ensi viikolla tähän yhteiseen kotiin. Tuttavan piti muuttaa pois saman tien, eikä mies antanut hänen ottaa mukaan mitään muuta kuin omat vaatteet. Kaikki lastenkin tavarat ja vaatteet jäivät miehelle vaikka päätyivät viikko-viikko-malliin lasten suhteen.

Ja uusi nainen muutti todellakin heti seuraavalla viikolla taloon. Hänelläkin lapsia, viikko-viikko-mallilla nämäkin lapset. Ja remonti alkoi melkein heti kun nainen talossa oli vaihtunut. Ilmeisesti mies halusi päästä eroon entisen vaimonsa valitsemista materiaaleista ja tavaroista. Kaikki meni kuulemma kaatopaikalle, ex-vaimo, eli tuttavani ei saanut itselleen mitään. Mies vaan ilmoitti että nämä lähtee kaatikselle.

Tuttava kertoi myöhemmin olleensa suhteessa pahasti tossun alla. Mies oli määrännyt ja sanellut aivan kaiken. Jopa sisustuksen, vaikka yhdessä oli vaimon kanssa valinnutkin juttuja. Vaimolla oli ollut tietyt raamit minkä puitteissa valinnat sai tehdä. Vähän niinkuin ap:lla. Mitään sellaista ei saanut olla mistä mies tiesi vaimon erityisesti pitävän.

Tuli vaan mieleen, että lieneeköhän ap se taloon muuttanut uusi nainen.

Jos kuulostaa yhtään tutulta, niin kannattaa pakata kamat ja muuttaa äkkiä pois ennenkuin käy niinkuin tuttavalleni.

Vierailija
19/26 |
27.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oo ikinä kuullut miehestä jota tollanen kiinnostaa.. mä olen saanut aina valita ihan kaiken. Miehiä ei ole vähempään voinut kiinnostaa. Kauhea ajatus jos olis tommonen mies! Oon tosi tarkka sisustuksesta. Mut mäkin komppaan tota tuunausta! Saisko siitä maalilla tai sillä kontaktimuovijutulla siedettävä?

Mun ex oli tarkka,mutta luotti silti mun makuuni ja antoi laittaa mieleiseks. Eron jälkeenkin pyytänyt usein apua. Jopa vielä silloin,kun alkuun seurustelikin jo uuden kans niin kysy multa.

Mun ex päätti sisustuksen yksin. Jos minä ehdotin jotain, niin lyttäsi heti koko ajatuksen täysin naurettavana. Joskus päätyi valitsemaan sen mitä minä olin ehdottanut, ja jonka oli itse haukkunut huonoksi. Ei tainnut edes katsoa eikä kuunnella mitä sanoin, halusi vain lytätä. Vallankäyttöähän se oli, ja sitä ilmeni suhteen loppupuolella ihan joka asiassa.

Se oli sellainen pikkuhiljaa esiin hiipivä asia, johon tottui kun se eteni niin hitaasti. Sitten vasta kun tilanne oli räikeä sen huomasi itse. Heräsin siinä vaiheessa kun ystävät ihmettelivät, että miten mies voi kysymättä mennä tutkimaan käsilaukkuani ja ottaa rahaa lompakostani vaikka minä en saanut koskea mihinkään mikä oli miehen. Yleensä olinkin rahaton vain siitä syystä että mies oli vienyt rahani. Laskujenkin kanssa hän oli tarkkana. Piti huolen että minä maksoin lähes kaiken, että tilini tyhjenisi nopeasti.

Lähdin siitä suhteesta niin, että jätin kaiken miehelle. En jaksanut alkaa riitelemään hänen kanssaan hänen valitsemistaan tavaroista. Olin lähinnä tyytyväinen siitä että hengissä pääsin hänestä eroon.

Omia vaatteita kun hain pois, otin paljon miespuolisia kavereita mukaan, sillä todella pelkäsin että turpaan tulee ja voi tulla puukostakin. Se mies oli hyvin aggressiivinen, ja ilmassa oli merkkejä siitä että käytös muuttuu minua kohtaan väkivaltaiseksi.

Siitä aggressiivisuudesta puhui mm. hänen siskonsa. Kertoi että mies on käyttäytynyt häntä ja äitiään kohtaan väkivaltaiseksi, ja että on muuttunut rauhallisemmaksi suhteemme aikana. Mutta kyllä se aggressiivisuus oli nähtävissä siinä rauhoittuneessakin miehessä.

Myöhemmin kun olen lukenut psykologien kirjoittamia artikkeleita siitä miten perheväkivalta alkaa ja kuinka se etenee ja milloin muuttuu fyysiseksi, niin tajusin että omassa suhteessa olivat mukana kaikki ne väkivallan alkamisen merkit. Vallankäyttö, manipuloiminen, alistaminen, itsetunnon ruttaaminen, taloudellinen alistaminen.

Vierailija
20/26 |
27.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä väliä? Se on TV-taso. Miten joku saa tällaisestakin ongelman? Miksi se sisustus on niin kauhean tärkeä asia? TV-tason tarkoitus on olla alustana TV:lle. Mitä väliä sillä on miltä se näyttää?

Tältä pohjalta asian pitäisi kyllä olla miehellesikin ihan yhdentekevä, joten en ymmärrä hänenkään ajatuksenjuoksuaan. Ehkä hän on kyllästynyt sisustusintohimoosi?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kahdeksan yksi