Huh huh, 8-vuotiaan älypuhelimesta loppui akku ja 1,5 tunnin matka oli yhtä kirkumista

Olisit kioannu pihalle rauhoittumaan hetkeksi.

Ei kyllä ole, hyvä kun muistaa puhelimen olemassa oloa. Padilla pelaa muttei senkään akun loppuminen ole maailmanloppu vaan tekee muutakin mielellään. Ehdottomasti nyt rajoitettava lapsen puhelimen käyttöä...

Lapsi on selvästi todella pahasti koukussa... Mitä jos älypuhelimen käyttöä rajoitettaisiin jatkossa että vain tiettyyn aikaan päivästä sitä saa käyttää tms? Tarvitseeko noin nuori edes älypuhelinta?

Tämän takia 8-vuotiaalle ei missään tapauksessa tule antaa älypuhelinta. Eikä lapsen huonoa käytöstä tule sietää! Toivottavasti opit tästä jotain.

Taitaa olla puhelimen vaihto paikallaan...

Kirkuminen on tietysti rasittavaa ja moinen riippuvuus puhelimesta on todella huolestuttavaa, mutta se mikä lapselle pitäisi takoa päähän välittömästi, on se että kuskia EI häiritä kesken ajon.

Kummipoikani on vasta 5-vuotias ja aivan koukussa puhelimeen. Hänellä ei ole vielä omaa älypuhelinta, mutta pelaa pelejä ja katsoo videoita vanhempien puhelimilla. Aivan käsittämätön huuto ja itku syntyy jos puhelin otetaan hetkeksikin pois tai akku loppuu. Itse antaisin hetkeksi käyttöön vanhanmallisen puhelimen jolla ei pelailla tai whatsappailla, oppisi olemaan ilmankin.

Kasvatus. Nyt.

Peiliin katsomisen paikka. Mä olisin nostanut tytön pihalle rauhottuun tai esittänyt heittäväni luurin ikkunasta ulos.

Huh. Kasvatuksen tulos onnistunut...

Taitaa olla 8-veellä muitakin ongelmia?

Tämmöset on kyllä niin hyviä syitä miksi mun lapset tulee saamaan "älyttömän" puhelimen sitten aikanaan. Toivottavasti niitä sillon vielä on...

Kännykkää, siis älykännykkää, voi käyttää myös ilman dataliittymää.

Minkä verran olet päivittäin lapsesi kanssa, mistä juttelette, mitä suunnittelette yhdessä? Vaikuttaa siltä, että kysymys ei ole siitä puhelimesta lainkaan vaan lapsen ja vanhemman suhteesta. Miten yritit tehdä automatkasta teille molemmille miellyttävää? Lauloitteko yhdessä, keksittekö arvoituksia, laskitteko vastaantulevia keltaisia autoja? - siis teittekö niitä vanhanaikaisia juttuja, joita tehtiin yhdessä ennen kuin oli älykännyköitä?

Liian moni vanhempi syyttää älypuhelinta siitä, että ei itse ole viitsinyt olla lapselleen läsnä.

Vierailija kirjoitti:

Tämmöset on kyllä niin hyviä syitä miksi mun lapset tulee saamaan "älyttömän" puhelimen sitten aikanaan. Toivottavasti niitä sillon vielä on...

Eihän tässäkään tapauksessa ongelmana ole se puhelin, vaan kasvatuksessa epäonnistuminen.

Vierailija kirjoitti:

Minkä verran olet päivittäin lapsesi kanssa, mistä juttelette, mitä suunnittelette yhdessä? Vaikuttaa siltä, että kysymys ei ole siitä puhelimesta lainkaan vaan lapsen ja vanhemman suhteesta. Miten yritit tehdä automatkasta teille molemmille miellyttävää? Lauloitteko yhdessä, keksittekö arvoituksia, laskitteko vastaantulevia keltaisia autoja? - siis teittekö niitä vanhanaikaisia juttuja, joita tehtiin yhdessä ennen kuin oli älykännyköitä?

Liian moni vanhempi syyttää älypuhelinta siitä, että ei itse ole viitsinyt olla lapselleen läsnä.

Tässä on varmasti perää, mutta ihan noin yksioikoista tämä ei ole. Rinnastan tässä nyt älypuhelinviihteen ja tietokonepelit, mikä ei varmasti aina toimi, mutta väitän, että nuo vempaimet ovat monille lapsista (varmaan jostain luonteesta ja aivojen rakenteestakin riippuen) aivan ylivertaisia koukuttajia, eikä vanhempi sellaisia sirkustemppuja pysty tekemään, että muuttuisi viihdyttävämmäksi kuin laite. Meillä on 13-v. Asperger-poika, joka on täysin uppoutunut tietokonepelaamiseen. Koulu sujuu ihan hyvin, siellä on kavereita (samojen kanssa pelaakin), kulkee pyörällä koulumatkat ja vapaapäivinä usein ulkoilee hieman eli aiemmista ketjuista oppineena hän on täysin tavallinen poika, mutta minusta on ihan oikeasti aivan sairasta, että koko elämän mielenkiinto pyörii yhden asian ympärillä. Ja voin aivan rehellisesti sanoa, että en voi asialle mitään. Voin toki heittää mäkeen lapsen itsensä säästörahoillaan ostaman kalliin pelikoneen, mutta sen jälkeen välit lapseen ovat täysin poikki, ei mene kouluun, ei syö jne. Ei kiukuttele paria päivää vaan menee täysin jumiin. Ihan turha ajatella, että voisin keksiä hänelle muuta kivaa tekemistä, ei kiinnosta.

Juttelin juuri jo aikuisen poikapuoleni kanssa, joka pelasi nuorempana todella paljon, yöt aamuun asti, ja hän sanoi juuri, että kyllä ne pelit suunnitellaan sellaisiksi, että ei vanhempi voi keksiä mitään houkuttavampaa. Ja kun osa lapsista on kerta kaikkiaan järjettömän itsepäisiä eli pelkkä reipas rajojen asettaminen ei auta (koska silloin lapsi kutakuinkin vaipuu koomaan), en minä ainakaan keksi, mitä voisin tehdä. Tässä vaiheessa voin varmaan huomauttaa, että minulla on toinenkin lapsi, jonka yllättäen olen osannut kasvattaa (lue: lapsen perusluonne on kasvatettavissa oleva, en todellakaan ota tästä kaikkea kiitosta itselleni). Voin käsi sydämellä sanoa, että olen tuon pelinarkkarin kanssa tehnyt vaikka sun mitä asioita yhdessä, olemme jutelleet (sen mitä hänen kanssaan nyt yleensäkään on voinut) ja häneen on yksinkertaisesti upotettu hemmetisti aikaa ja vaivaa. No, ehkä se elämä menee noinkin, kun nyt kumminkin koulussa pärjää jne., mutta olen rehellisesti sanoen tosi pettynyt. En oikeasti pysty näkemään mitään hienoa tässä mahtavassa digiajassamme, jossa lapsista kehittyy helposti zombieita ja aikuiset jumittuvat älylaitteille niin, että lasten on vaikea oppia puhumaan (jos on siihen johonkin tutkimukseen uskominen). Väitän, että vaikka omilla vanhemmillani oli varmasti omat haasteensa, mitään tämän kokoluokan vastustajaa heillä ei ollut. Nyt saa kivittää.

Anna jatkossa puhelin tytölle vain silloin kun hän todella tarvitsee sitä. Eli tilanteissa, joissa hänellä pitää olla mahdollisuus soittaa sinulle tai sinulla hänelle. Sekä silloin kun on oikeasti asiaa jollekin ja pitää soittaa tai lähettää viesti.

up