Onko kukaan päässyt (itsenäisesti) sosiaalisten tilanteiden pelosta eroon?

Minulla auttoi todella, todella paljon kaksi asiaa:

1. jätin ehkäisypillerit pois

2. En juo enää lainkaan alkoholia.

En juonut edes aiemmin paljon, mutta kun lopetin kokonaan, jouduin huomaamaan, miten paljon alkoholi vaikuttaa aivoissa eikä ainoastaan juodessa vaan juomisen välissä. Ahdistuneisuuteen alttiit aivot ovat koko ajan kiihtymystilassa, jota kaiketi pienikin häirintä ruokkii. Ehkäisypillerithän aiheuttavat tutkitusti masennusta ja seksuaalisen halun laimenemista. Minulla en myös ruokkivat tuota sosiaalisten tilanteiden ahdistusta. Olisinpa tiennyt sen. Tämäkin asia, jonka pääsin huomaamaan vasta, kun musita syistä jätin pillerit pois

Itsenäisesti työelämän seurauksena. Kiitos työtehtävieni puhelinsoitot, esiintyminen tai muut pienet asiat (kuten itsensä esitteleminen) eivät tuota enää lamauttavaa pelkoa ja lääkettä (propral) otan vain isoimpiin esiintymistilanteisiin. Vaikka esim. täällä saa aina negatiivisia kommentteja jos nostaa esille sen, että vain tekemällä pelottavia asioita voi rohkaistua niin se on totta. Eräänkin tutkimuksen mukaan esiintymispelko voi alkaa menettää otettaan joidenkin kohdalla vasta satojen toistojen seurauksena. 

On kyse siitä haluaako päästä eroon peloistaan vai ei. Kokeilemalla ei menetä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Minulla auttoi todella, todella paljon kaksi asiaa:

1. jätin ehkäisypillerit pois

2. En juo enää lainkaan alkoholia.

En juonut edes aiemmin paljon, mutta kun lopetin kokonaan, jouduin huomaamaan, miten paljon alkoholi vaikuttaa aivoissa eikä ainoastaan juodessa vaan juomisen välissä. Ahdistuneisuuteen alttiit aivot ovat koko ajan kiihtymystilassa, jota kaiketi pienikin häirintä ruokkii. Ehkäisypillerithän aiheuttavat tutkitusti masennusta ja seksuaalisen halun laimenemista. Minulla en myös ruokkivat tuota sosiaalisten tilanteiden ahdistusta. Olisinpa tiennyt sen. Tämäkin asia, jonka pääsin huomaamaan vasta, kun musita syistä jätin pillerit pois

Kiitos. Itse en käytä ehkäisypillereitä. Ja alkoholia juon ehkä muutaman kerran kuukaudessa (kohtuudella). Voisihan senkin jättää pois mutta en jotenkin usko, että se mitenkään dramaattisesti omaan olotilaani vaikuttaa. Ei mulla oikeastaan ole fyysisiä oireita. (Vääristyneitä) ajatusmalleja, joista haluaisin eroon. Ap

Olen, kulkemalla pelkoa kohti ja hyväksymällä sen. Ja lakkaamalla häpeämästä sitä, "yks lysti mitä muut ajattelee vaikka pelkään niin paljon että tärisen". Onnea ja voimia tiellesi!

Rauhottavilla lääkkeillä pääsee, mutta ei siitäkään oo mitään hyötyä, kun en kuitenkaan sovi mihinkään porukkaan, niin ihan sama olla yksin.

Irti paniikista -kirja auttoi minua. Ehkä voisi auttaa? :) tuo kirja on auttanut mua todella paljon. Vaikkei olisi suoranaisesti pahaa paniikki häiriötä niin tuo kirja auttaa suhtautumaan itseen rennommin. Itse tein ton kirjan tehtäviä ja vieläkin jos joskus jännittää joku tilanne, vaikka työhaastattelu, niin teen yhen tehtävän tosta kirjasta ja se jo auttaa :)

Minua on auttanut meditoiminen, yleinen rentoutuminen, ettei ole jatkuvavassa stressitilassa. Näin on helpompi olla sosiaalisissa tilanteissa, ja kun vähitellen altistaa itsensä epämukaviin tilanteisiin, huomaa ettei niissä olekaan mitään pelättävää :)

Entä jos kärsii sosiiaalisesten tilanteiden pelosta muuta ei esiintymispelosta. Miten tämä on selitetävissä?

Altistamalla vähän kerrallaan ja palkitsemalla itseään aina edistyksestä.Sitten taas vähän enemmän altistusta ja paljon toistoa. Aluksi siihen pitää pakottaa itsensä. En oo ihan pahimmasta päästä, mutta kaupassakäynnnit ku sain hallintaan niin alko tuntua terveemmältä.

Lapsen saaminen auttoi, kun oli pakko soittaa, käydä neuvolassa, varata lääkäriaika yms. Lisäksi lapsen myötä opin, etten voi olla aina täydellinen, vähempikin riittää.

Nykyään pystyn jo opiskelemaan kohtuullisen mukavasti. Parityöskentely ja vieraiden kielien puhuminen tuottaa kyllä vielä hankaluuksia.

Vierailija kirjoitti:

Entä jos kärsii sosiiaalisesten tilanteiden pelosta muuta ei esiintymispelosta. Miten tämä on selitetävissä?

...kaksi asiaa ainakin on eriteltävä toisistaan: pelko ja jännitys. Pelko lukitsee ja jännitys virkistää?

Pääsin nuorena. Puhuin neutraaleja turvallisia asioita, mietin vähän etukäteen mitä sanon. Pidin huolta rentoutumisesta ja omasta ajasta ja tarpeeksi niiden sosiaalisten tilanteiden harjoittelua.

Nyt olen keski-ikäinen ja taas nostaa sosiaalisten tilanteiden pelko häntäänsä... En ole tsempannut asiassa ja on ollut lähiaikoina ikäviä kokemuksia sosiaalisissa tilanteissa, osin johtuen etten ole pitänyt tarpeeksi rajojani. Pitäisi taas ryhdistäytyä ja tehdä asialle jotain.

En varsinaisesti voi sanoa, että olisin kokonaan päässyt eroon, mutta onhan tuo aika hyvin aisoissa.

Vinkkejä:

* Tee itsellesi pieniä askelia sisältävä suunnitelma, joiden avulla kohtaat pelkosi. Kirjaa edistymisesi ylös, se auttaa tsemppaamaan ja näkemään ison kuvan.

* Anna itsellesi lupa epäonnistua pelkosi kohtaamisessa. Välillä edistyminen voi ottaa takapakkiakin. Sosiaalisten tilanteiden pelosta ei pääse eroon nappia painamalla.

* Anna itsellesi aikaa. Päänsisäisiä asioita ei muuteta yhdessä yössä.

Alkaa puhumaan peloistaan ääneen, eikä salaa niitä. Oppii sen, että tutut ymmärtävät, että sinulla on sellaisia pelkoja, jotka jonkin verran rajoittavat elämääsi. Ne eivät ole enää niin häpeällisiä ja niiden valta heikkenee.

Vierailija kirjoitti:

Entä jos kärsii sosiiaalisesten tilanteiden pelosta muuta ei esiintymispelosta. Miten tämä on selitetävissä?

Esiintyessä sinulla voi olla rooli, eikä kyse ole siitä, miten muut sinuun suhtautuvat vaan esityksen sisältö on tärkein asia. Muissa tilanteissa olet itsenäsi ja kyse on siitä, miten sinuun suhtaudutaan.

Pelkäsin lapsena ja nuorena älyttömästi esiintymistä ja myös monia sosiaalisia tilanteita. Jostain kumman syystä päädyin kuitenkin ammattiin, jossa esiinnyn ja puhun muutenkin paljon. Monien vuosien altistamisen jälkeen esiinnyn nykyisin ilman jännitystä, enkä pelkää sosiaalisia tilanteita. En ole käyttänyt lääkkeitä tai mitään muutakaan.

Vierailija kirjoitti:

Entä jos kärsii sosiiaalisesten tilanteiden pelosta muuta ei esiintymispelosta. Miten tämä on selitetävissä?

Mulla sama. Sosiaalisissa tilanteissa ollaan omana itsenään, esiintyminen taas on ennalta treenattua jopa roolin vetämistä.

Mulla ainakin työhöni kuuluvat opetustilanteet ym. on huomattavasti helpompia kuin yllättäen eteen tupsahtavat sosiaaliset tilanteet. Osaisipa niissä hankalissa tilanteissa vetää roolin päälle ja päästä pelosta niskan päälle.

En ole varma, kelpaako vastaukseni, koska minua ei ole diagnosoitu ja pystyn peittämään pelkoni useimmissa tilanteissa. Ahdistun hirveästi, jos en ole varma kelpaako suoritukseni, ja etenkin, jos täytyy pyytää tai vaatia toisilta. Selviän tekemällä itse, osaamalla asiat hyvin ja oppimalla rutiineja. Aiemmin minun piti valmistautua täydellisesti ja esittää vain täydellisiä tuloksia. Nykyään kun sama tilanne toistuu riittävän monta kertaa, totun myös hallitsemattomiin tilanteisiin. Kun toimii esimiehenä ja ohjaa uusia työntekijöitä, siitä on apuakin, että näkee sosiaalisen arkuuden ihmisen ominaisuutena eikä vain halveksuttavana vikana.

Töissä on aina ollut henkilöitä, joiden kanssa en pysty toimimaan, joten vältän heitä. Jokainen negatiivinen palaute tai konflikti vie yöunen joudun pakottamaan itseni työpaikalle. Puheluita tai vastausta vaativia sähköposteja oman tiimin ulkopuolelta pelkään, sillä jokainen niistä tuntuu vaativan jotain yliluonnollista. Odotan edelleen romahdusta ja lupaan, että kun vain kestän tämän vuoden, ensi vuonna voin paeta metsään. Melko varmasti selviän kuten tähänkin asti. Palkitsen itseäni myös välttämällä sosiaalisia tilanteita työn ulkopuolella. 

Kiitos neuvoista. Itsellä se on monesti niin, että etukäteen pelkää kaikkia tilanteita mutta sitten itse tilanne voikin mennä ihan ok.

Tosin viime aikoina olen ennemminkin vältellyt sosiaalisia tilanteita.

Vietän paljon aikaa yksin ja mietin aivan liikaa omia olotila. Jos aivot saisi edes hetkeksi off- asentoon niin olisi hieman helpompaa.

Esim.kaupassakäynti ja etenkin pakkaustilanne on jotenkin ahdistava. Se kun muut jonossa olevat katsovat ja itse miettii vain, että miltäköhän mahdan vaikuttaa.

Kaikkein helpointa tosiaan olisi, jos pystyisi olemaan ajattelematta muiden mielipiteitä. Mutta helpommin sanottu kuin tehty.

Ihan itsestään se iän myötä lähti. Nyt nelikymppisenä olen jo yli-itsevarma päänaukoja, joka en välitä pätkääkään siitä mitä muut minusta ajattelee. Vielä 25v:nä jännitin sosiaalisia tilanteita niin pahasti, että oli pakko lääkitä monissa tilanteissa itseäni viinalla että pystyin edes menemään niihin.