Hävettää kertoa olevansa lähihoitaja
Niin, pakko se on myöntää että onhan tää ala melko täynnä näitä kuuluisia "White trash" tyyppejä. Oon ollut n. Viidessä eri lafkassa töissä ja ne hoitajien jutut on niiiin ala-arvoisia että itkettää. Rapsoilla puhutaan joko a) pahaa potilaista/omaisista tai b) kerrotaan viikonlopun ryyppäämisistä. Ainoastaan yhdessä paikkaa (lastentarha) rapsat oikeasti oli rapsoja, keskityttiin asiakkaisiin ja heidän tarpeisiin jne, mutta muut paikat on mennyt kuunnellessa kuinka jälleen kerran se pullukka hoitaja meinaa aloittaa spinningin :D
Hyvinhän ne juntitkin työnsä hoitaa, ei siinä, ja Tiedän kyllä tän hoitajien kliseisen "ei tätä työtä jaksais ilman huumoria"-lausahduksen mut jumalauta, kohtuus kaikessa! Jaksa enää yhtäkään viskibasso äänistä hoitajaa ripsienpidennyksineen ja tatuoitineen.
Kommentit (71)
Valitettavasti koulutuksen taso on laskenut jo tässä ajassa mitä mä olen alalla ollut, elikäs 13 vuodessa. Toki päteviä ja hyviä hoitajia on joka ikäluokassa, mutta valitettavan paljon ja enenevässä määrin löytyy näitä tumpeloita jotka eivät osaa kohdata ihmisiä ja ammattitaidossa on muutenkin puutteita. Työyhteisöissä on myös paljon ongelmia ihan johtoportaasta lähtien ja ne heijastuvat sitten arjen työhön kun asioita ei ole organisoitu kunnolla. Esim. työvuorolistojen suunnittelu ei toimi, sijaisia ei oteta/saada, hoitovälineet ovat puutteellisia ym. SE rasittaa ja kuormittaa vielä lisää jo sinällään raskasta työtä tekeviä. Olen jo pitkään harkinnut alan vaihtoa, mutta kun työllistyminen on vaikeaa. Ei sekään huvita perheellisenä ihmisenä että tuhlaat rahasi opiskeluun ja päädyt kortistoon..
Aika moni lähihoitaja valitsee kortiston mieluummin kuin tekee keikkaa lähihoitajana, se on todella rankkaa työtä ja kotona ollessa saa miltei saman verran tukia kuin saisi palkkaa. Kertoo todella ahkeruudesta jos jaksaa sitä työtä vuodesta toiseen.
Itse miespuolisena lähihoitajana olen huomannut ihan käytännössä että alaa ei arvosteta tippaakaan vaikka työ on yksi tärkeimmistä mitä löytyy.
Kun kerron treffeillä olevani lähihoitaja niin naisesta näkee välittömästi että nyt taisi pisteet vajota pohjamutiin.
Muutenkin yleensä aina kun netissä on keskusteluketju siitä, mikä on naisten mielestä miesten inhokkiammatti niin lähihoitaja on kärkipäässä.
Vierailija kirjoitti:
Oon ainakin itse todella ylpeä kertoessani olevani lähihoitaja! Paljon on tietoa ja vielä enemmän taitoa. työ on myös hyvin raskasta joten vain vahvimmat luonteet työtä jaksavat!
Samma här! Pitkän uran tein aivan muissa tehtävissä, viimeiset vuodet lähihoitajana.
Vaativaa työtä joka suhteessa; olen ollut ylpeä koulutuksestani ja työstäni. Siihen ei joka iikka pystykään, näkeehän sen jo nuorisoasteen keskeytyksistäkin. Turhaa provoamista, jaskaa jauhetaan muidenkin työpaikkojen kokouksissa. Itse lähden itsestäni ylpeänä eläkkeelle; muut voi ajatella mitä lystäävät. Kaipaamaan jäävät ihanat vanhuksemme, joille työtä olen tehnyt.
Vinkki ammattia valitseville: Vaikka lähärin koulutusta tyrkytetään joka tuutissa varman työllistymisen vuoksi, älkää kouluttautuko alalle jos yhtään tuntuu ettei kiinnosta! Tuon ammatin kun erehtyy opiskelemaan niin ei saa lojua kortistossa rauhassa ja vaikka olisi toinenkin koulutus niin väkisin löydät itsesi keikkaa tekemästä. Älkää ruvetko orjiksi! Alalle oikeasti haluavat ovat asia erikseen. Teitä tarvitaan.
Vierailija kirjoitti:
Kotvaako lähäritutkinto lukion ja pääseekö sillä jo yliopistoon?
En tiedä korvaako, mutta lähihoitajalla on oikeus ja mahdollisuus hakea yliopistoon.
Ikävä kyllä, aika paljon lähihoitajissa on niitä juntti-muijia! Tosiaankin prototyyppi täällä meillä päin on ylipainoinen, tupakoiva, usein myös yh-äiti, jolla sitten on kaikenmaailman ukkoja kierroksessa. Niistä sitten kerrotaan kovaan ääneen ja tietenkin arvostellaan, millaisia olivat sängyssä, yms. Itse olin aina ennen ajatellut, että hoitoalalle hakeutuisivat sellaiset empaattiset ja miellyttävät ihmiset, mutta ei! Kai työ on niin raskasta henkisesti ja fyysisesti, että siellä jaksavat vain ns. "kovat muijat". Tottakai joka alalle mahtuu kaikenlaisia ihmisiä, mutta minun kokemukseni on tällainen.
Kyllä niitä lähihoitajia löytyy kaikenlaisia. Itseasiassa olin yllättynyt kuinka vähän oikeastaan noita stereotyyppisiä lähihoitajia olikaan jos nyt puhutaan aina siihen suuntaan että lähäri on tatuoitu, tyhmä, sivistymätön, ryyppäävä jne... Oikeastaan kyseisellä osastolla jossa työskentelin ei oikeastaan kukaan sopinut tuohon kategoriaan. Siellä on monenlaista persoonaa eikä kaikki ehkä kuitenkaan sieltä mukavammista päästä mutta täytyy sanoa että tuollainen tyypillinen lähäri mitä yleensä kuvataan on kyllä harvinaisempi kun se ihan tavallinen perheenäiti tai nuori tyttö, ilman mitään alkoholi-tai muita ongelmia.
Olen sairaanhoitaja ja meillä on todella hyvä yhteishenki, kaikki ovat erittäin ammattitaitoisia ja iloisia ihmisiä, puhalletaan yhteen hiileen. Rakastan työtäni!
Olen itse ollut vanhainkodissa ja terveyskeskuksen vuodeosastolla töissä, meillä oli hyvä yhteishenki molemmissa paikoissa, jos jotain ongelmaa oli niin se ei suinkaan johtunut työkavereista.. Nykyään opiskelen ensihoitajaksi eli lähden kuitenkin hieman erilaisiin hommiin, mutta tuntemani lähihoitajat ovat kyllä mukavaa porukkaa. Ei pidä yleistää.
Olen kätilö ja tapaan siis työssäni paljon nuoria naisia ja pelottavan usein se mt ongelmainen, huumeiden käyttäjä, syrjäytynyt, wt äiti on joko opiskellut/aikoo opiskella lähihoitajaksi🙁
Ja tiedän, että on myös hyviä lähäreitä!! Tunnenkin useamman!!
Mut miks sitä lähihoitajakoulutusta suositellaan tuollaisille elämänkouluöaisille, jotka ei pysty itsestään huolehtimaan???
Vierailija kirjoitti:
Kotvaako lähäritutkinto lukion ja pääseekö sillä jo yliopistoon?
Ammattikoulu ja lukio ovat molemmat toisen asteen oppilaitoksia ja kaikilla toisen asteen papereilla voi hakea yliopistoon. Yliopistoon voi päästä alasta riippuen pelkästään pääsykokeella, jonka avulla kaikilla on mahdollisuudet päästä sisään jos vain motivaatio on kohdillaan. Itse olen lähihoitaja (tosin myös ylioppilas) ja pääsin pääsykokeella haluamaani yliopistoon.
Lähihoitajia on kaikenlaisia kuten myös meitä ihmisiäkin. En kyllä ihan yleistäisi lähihoitajia wt-luokkaan suoraan pelkän ammattinimikkeen kautta. Tuollaisia stereotypioita viljelevät ihmiset vasta sivistymättömiä ja kapeakatseisia ovatkin.
Minäkin tiedän pari ihmistä, joilla on itsellä ollut paljon esim. mt-ongelmia, jotka haluavat lähihoitajaksi. Ja näillä on jäänyt lukio/amis kesken.
Olin itse joskus nuorena hoitoalan paikassa kesätöissä ja ei kyllä huvittanut sille alalle hakeutua. En ikinä olisi halunnut tuollaiseen kanalaumaan ja naisvaltaiselle alalle - 100 prosenttia naisia tuossa paikassa. Huh huh!
Olen ollut vanhainkodissa töissä sairaanhoitajana. Raskasta oli työskennellä lähi-perus-ja apuhoitajien kanssa. Tappelivat hirveästi ja istuivat tupakilla jatkuvasti.
Älä häpeä hei, lähihoitajat auttaa muita ihmisiä ja se on mahtavaa!
-13v
Onhan se selvä minkäkaiset ihmiset hakeutuu lähihoitajaksi. Naapurin lapsenlapsikin ei pärjännyt lukiossa ja lähti sitten lähärikouluun.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se selvä minkäkaiset ihmiset hakeutuu lähihoitajaksi. Naapurin lapsenlapsikin ei pärjännyt lukiossa ja lähti sitten lähärikouluun.
Voi Luoja! Mitähän ne muut lukion keskeyttäneet tekee, ei kai se naapurin tenava ole ainoa "minkäänlainen" ihminen. Koulunsa keskeyttäneitä löytyy kaikkialta.
Itse tunnen laajan kirjon ammattilaisia, ekonomista alkaen, jotka ovat kouluttautuneet alalle ja ovat työssään hyviä (eikä heillä ole kananprsetukkaa). Et silleen.
Lähihoitaja on aliarvostettu ainoastaan vauva palstalla.Reaali maailmassa ymmärretään, että ilman lähäreitä jäisi lapset,vanhukset,vammaiset ja sairaat hoitamatta.
Lähihoitaja onkin tärkeä ammatti, mutta stereotypiat lähihoitajista IHMISINÄ hävettää, varsinkin kun nyt on joutunut monesti omilla silmillään toteamaan ettei ne taidakaan olla tuulesta temmaltuja! Ego on varmaan liian suuri, mut en halua ihmisten kuvittelevan mua röyhtäilevän kahvipöydässä ja räkättävän kähisevällä naurulla pissakakka-jutuille :p
AP